Toukokuun alussa sain yhden tähänastisen työurani mieluisimmista tehtävistä vierailla yhteistyöyliopistossamme University of Melbournessa, Australiassa. Käynnin pääasiallinen tarkoitus oli osallistua opiskelijaliikkuvuusmessuille ja markkinoida yliopistoamme vaihtokohteena. Samassa yhteydessä minulle tarjoutui kuitenkin tilaisuus myös tutustua opiskelija-asumiseen kenguruiden maassa.
Keskustelutuokio paikallisen liikkuvuustoimiston asuntovastaavan kanssa paljasti jo varhaisessa vaiheessa, että Melbournen opiskelija-asumiskonsepti poikkeaa meidän mallistamme täysin. Aussiopiskelijalle – tai hänen sponsorilleen – on aivan normaalia maksaa asumisesta 300-350 dollaria viikossa. Euroissa tämä tekee tonnin kuukaudessa ja siitä ylöspäin. Virittelin keskustelua ulkomaalaisten vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden asumisasioista painottaen omassa työssäni varsin tutuksi tulleita kysymyksiä vuokrasopimuksen sitovuudesta ja asumisrauhaan puuttumisesta. Vastapuoli puolestaan lykkäsi käteeni asunnonetsijän oppaan, nipun yksityisten asumispalveluntarjoajien esitteitä sekä www-osoitteen, jossa yksityiset vuokranantajat ilmoittavat vuokrattavista asunnoista. Paikallisen liikkuvuustoimiston vastuu asumisasioista rajoittuu siis ainoastaan olemassa olevista vaihtoehdoista kertomiseen ja vuokrasopimuksen tulkitsemisapuun pyydettäessä. Muilta osin pallo on yksityisellä palveluntarjoajalla ja asunnonhakijalla itsellään. Asunnonetsijän oppaassa kansainvälistä opiskelijaa kehotetaan saapumaan Melbourneen vähintään kuukautta ennen orientaation alkamista, jotta asunnon etsimiselle jää riittävästi aikaa. Helsingin Sanomien sivuilta suomalaisille niin tutuksi tullut viime hetken saapujien hätämajoitus vaikutti maapallon toisella laidalla olevan täysin tuntematon käsite.
Jutustelutelutuokio opiskelija-asuntolassa
Keskustelun päälle suoritettu kiertokäynti opiskelija-asuntola ”Ormond Collegessa” oli antropologisena elämyksenä melkoinen. Linnamaisiin puitteisiin rakennettu asuinkompleksi kätki sisälleen toinen toistaan viihtyisämpiä oleskelutiloja, kirjaston, baarin sekä suorastaan majesteetillisen yhteisen ruokailutilan. Aulassa oli erillinen vierailijoiden vastaanottotila. Kaikkialla käyskenteli paitsi opiskelijoita, myös runsain määrin henkilökuntaa. Aloin ymmärtämään syyn tähtitieteellisille asumiskustannuksille. Kurkistus asuinhuoneisiin toi sentään mieleen varsin tutunlaisen takauman, sillä pieniähän nuo huoneet olivat – ja sotkuisia!
Hotelliin palattuani kävin vielä läpi muiden yksityisten asuntoloiden esitteitä. Kuvissa komeili hyvällä maulla sisustettuja huoneita ja asuntoja, kuntosaleja, uima-altaita sekä yhteisiä oleskelutiloja. Useissa esitteissä kehuttiin asuntolan sosiaalisten tilojen ja järjestetyn ohjelman mahdollistamaa ”fantastista opiskelija-elämää”. Kuvissakin yhteisöllisyys korostui – yhdessä opiskelua, kaksin kahvittelua, ryhmäkuntoilua. Näihin luksusasuntoihin siis meidänkin vaihto-opiskelijamme voivat hakeutua – olettaen, ettei sponsorointi ole ainoastaan kv-vaihdon palveluiden liikkuvuusapurahan varassa.
Helsingin yliopistossa, kuten suomalaisissa korkeakouluissa yleensäkin, opiskelija-asuntosäätiö, sekä yliopisto sidosryhmineen kantaa saapumisvaiheessa varsin suurta vastuuta ulkomaalaisten opiskelijoiden asumisasioista. Palvelu ei rajoitu ainoastaan erilaisista asuinvaihtoehdoista kertomiseen ja niiden tarjoamiseen. Kannamme huolta myös heistä, jotka saapuvat maahan viime hetkellä ennen opintojen alkua ilman suunnitelmaa siitä mihin päänsä kallistaa. Ensi syksynä Helsingin yliopistolla on käytössään jälleen yksi uusi majoitusvaihtoehto: sopimushintainen hostellimajoitus ensimmäisiksi öiksi tai viikoiksi Helsingissä. Tässä tapauksessa – kuten ei muuallakaan helsinkiläisessä opiskelija-asumismaailmassa – ole luksusta tarjolla. Pyrkimyksenä on tarjota kohtuullisia majoitusvaihtoehtoja aina edulliseen hintaan.
Australian käynti sai minut puntaroimaan asumispalveluidemme fokusta uudessa valossa. Huomasin, että maahantulovaiheessa palvelemme paljon, mutta asunnon löytymisen jälkeen palvelun määrä romahtaa. Kahden näinkin erilaisen opiskelija-asumismallin valossa jäinkin pohtimaan mm. seuraavaa:
- Mikä lopulta tulisi olla yliopiston ja sidosryhmien vastuu aikuisten opiskelijoiden majoitusratkaisujen etsimisessä?
- Tyydyttääkö suomalaisen opiskelija-asuntopolitiikan mukainen alas poljettu hintataso sekä pelkistetty asuntolakulttuuri heitä, jotka ovat tottuneita maksamaan laadukkaasta asumisesta ja oheispalveluista?
- Tulisiko suomalaisiin opiskelija-asuntolapalveluihin juurruttaa Melbournen mallin mukainen sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä tukeva aspekti?
Vuolukiventien kiinteistöämme hieman mahtipointisempi Ormond College
Tilaa OpintosekTORIn verkkosyöte