Sanoilla on järisyttävän paljon valtaa

jukka_helin

Jukka Helin
Ryhmäpäällikkö, markkinointi ja digitaaliset palvelut, Helen Oy
Pääaine: suomen kieli
Sivuaineet: mm. viestintä, mediakasvatus, kulttuurienvälinen viestintä, tietojenkäsittelytiede
Lisäksi opiskelin parin vuoden ajan Aalto-yliopiston Teknillisessä korkeakoulussa energiatekniikan laitoksella, ennen siirtymistäni Helsingin yliopistoon.

Miksi kiinnostuit alun perin opiskelemastasi aloista?

Olin aina ollut kova lukemaan, äidin perintönä. Yläasteella ja lukion kahtena ensimmäisenä vuotena en kuitenkaan häikäissyt äikän tunneilla. Ehkä ongelmanani oli kova tarve olla erityinen; ilman tarpeellisia ilmaisun taitoja lopputulos oli lähinnä vaivaannuttava. Muistan mm. yläasteelta ainekirjoituksen aiheesta “Piikki, tie turmioon”. Minä kirjoitin, tietysti, haaveilemastani kevytmoottoripyörästä. Kiitos erinomaisten äidinkielen opettajieni kuitenkin aloin hiljalleen ymmärtää kielellisen ilmaisun voiman ja merkityksen. Lukion toisen vuoden lopulla opettajani jopa kysyi onko palauttamani aine todella itse kirjoittamani. Kommentti kertoo paljon kehityksestäni tuossa vaiheessa. Ylioppilaskirjoitukset menivät oikein hyvin, mutta en silti missään vaiheessa ajatellut, että kielten tai humanististen aineiden opiskelu olisi edes vaihtoehto. 

Lukiossani oli vahva painotus luonnontieteissä ja pidin erityisesti fysiikasta, kemiasta ja biologiasta. Tuntui siksi luontevalta siirtyä opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun energiatekniikkaa, vaikka harkitsin muitakin vaihtoehtoja. Nautin suuresti TKK:lla opiskelusta, erityisesti opiskelijaelämä teki minuun vaikutuksen.

Istuttuani aikani matematiikan luennoilla, laskareissa ja perehdyttyäni tarkemmin tulevaan elämääni insinöörinä, aloin kuitenkin ymmärtää, että se maailma ei ollutkaan minua varten. Siitä alkoi itsetutkiskelu, jonka päätteeksi päädyin puolivahingossa yläasteen äidinkielenopettajani juttusille. Kerroin tilanteestani ja hän ohjeisti, että voisin nauttia opiskelusta Suomen kielen laitoksella.

Se oli niitä elämäämuokkaavia hetkiä. Yhtäkkiä kaikessa oli järkeä. Taisin laittaa hakupaperit sisään saman päivän iltana ja hankkia pääsykoekirjat seuraavana päivänä. Sydämellinen kiitos minun humanistin urani alusta kuuluu siis yhä maailman parhaalle opettajalle, Kilterin koulun Maija Leppäselle.

Mikä opiskelussa oli parasta?

Suomen kielen opiskelu oli parikymppiselle todella avartavaa. Kielen rakenteiden ja merkitysten opiskelu oli portti toiseen todellisuuteen. Minulle opiskelu opetti paljon ajattelusta, merkitysten luomisesta ja siitä kuinka kielellä rakennetaan ja ylläpidetään maailmaa. Oli todella järisyttävää tajuta syvällisesti, miten paljon valtaa sanoilla on. Ja rakkaat opiskelukaverit, tietysti.

Kuinka päädyit nykyiseen työpaikkaasi?

Uteliaisuus lienee ollut keskeisin ohjaajani työurallani. Aloitin oikeat työt perinteisemmissä fennistin ammateissa, ensin avustajana lehden toimituksessa, sitten työharjoittelussa kustantamossa. Siitä siirryin tekemään kustannustoimittajan töitä. Suosittelen muuten lämpimästi kirjojen toimittamista ihan kenelle vaan. Oikeastaan kaikki taidot, joita olen myöhemmin työelämässäni tarvinnut, opin toimittamalla tietokirjoja. Toimittaessa joutui hahmottamaan hyvin laajoja kokonaisuuksia ja tekemään niistä ymmärrettäviä, mutta samaan aikaan työskentelemään hyvin pikkutarkasti kovassa aikapaineessa. Lisäksi mausteena olivat värikkäät persoonat, joiden kanssa töitä sai tehdä.

Printin kuolemaa ei vielä otettu aivan itsestäänselvyytenä, kun vaihdoin 2008 viestintätehtäviin digitoimistoon. Sain heti alusta asti paljon vastuuta ja mahdollisuuden olla luomassa uudenlaisia digitaalisia palveluita. Se tie vei täysin mennessään. Syvällinen tutustuminen nettibisnekseen oli toinen kohta, joka määritteli elämäni kulkua. Minusta tuli ennen kaikkea digitaalisten palveluiden suunnittelija ja kehittäjä ja näen myös markkinoinnin pitkälti digikehittäjän näkökulmasta.

Minkä asioiden parissa työskentelet? Millaista se on käytännössä?

Nykyään vastaan Helenin digitaalisista palveluista sekä yrityksen markkinoinnista. Vastaan esimiehenä kuusihenkisestä tiimistä, jossa digiä ja markkinointia tehdään.

Työpäiväni koostuvat pitkälti asioiden ja ihmisten koordinoinnista. Seuraan, missä eri projektit tai toteutustyöt etenevät, kommentoin erilaisia esityksiä ja suunnittelen tulevia hankkeita. Teen nykyään vähemmän konkreettista toteutustyötä, kuten verkkosisältöjä. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni onkin huolehtia, että tiimini jäsenillä on parhaat mahdolliset edellytykset tehdä oma työnsä. Esimiestehtävät ovat avanneet minulle aivan uudenlaisen näkökulman työelämään. Enää oma työsuoritukseni ei olekaan tärkein asia, vaan eniten minusta on hyötyä, jos pystyn auttamaan muita tekemään parhaat mahdolliset suorituksensa. Tosin koen, että olen sillä polulla vasta alussa.

Mistä pidät työssäsi?

Saan tehdä markkinointia ja digitaalisia palveluita energia-alalla. Yrityksemme tai vähintään kilpailijamme ovat uutisissa lähes joka ikinen päivä. Innovaation ja kehityksen vauhti on valtavaa niin nettibisneksessä kuin energia-alalla. Työlläni on konkreettista, mitattavaa vaikutusta. Olin muun muassa mukana tuoteprojektissa, joka toi 13 prosentin lisäyksen koko Suomen aurinkoenergiatuotantoon. Mikä voisi olla jännittävämpää tai palkitsevampaa?

Terveiset nuorelle, joka harkitsee saman alan opintoja.

Ole utelias ja avoin. Kokeile vähän kaikkea. Yhtä tärkeää kuin tietää, mitä haluaa, on tietää, mitä ei halua.

17 Replies to “Sanoilla on järisyttävän paljon valtaa”

  1. hello there and thank you for your info ?I抳e definitely picked up something new from right here. I did however expertise some technical issues using this web site, since I experienced to reload the web site a lot of times previous to I could get it to load properly. I had been wondering if your web hosting is OK? Not that I am complaining, but sluggish loading instances times will sometimes affect your placement in google and could damage your high quality score if ads and marketing with Adwords. Well I抦 adding this RSS to my e-mail and can look out for much more of your respective exciting content. Make sure you update this again very soon..

  2. I抦 impressed, I have to say. Really hardly ever do I encounter a weblog that抯 both educative and entertaining, and let me let you know, you’ve hit the nail on the head. Your thought is excellent; the problem is something that not enough people are talking intelligently about. I’m very blissful that I stumbled throughout this in my search for one thing referring to this.

  3. Magnificent web site. Lots of useful information here. I抦 sending it to a few friends ans also sharing in delicious. And obviously, thanks for your effort!

  4. Terrific post however , I was wanting to know if you could write a litte more on this topic? I’d be very thankful if you could elaborate a little bit more. Many thanks!

  5. I have observed that car insurance businesses know the vehicles which are susceptible to accidents along with other risks. Additionally, these people know what sort of cars are prone to higher risk as well as higher risk they’ve the higher the premium amount. Understanding the uncomplicated basics with car insurance will let you choose the right types of insurance policy that could take care of your preferences in case you become involved in any accident. Appreciate your sharing the particular ideas with your blog.

  6. I do agree with all of the ideas you have offered on your post. They are really convincing and will certainly work. Still, the posts are very short for novices. May you please prolong them a little from subsequent time? Thanks for the post.

  7. These days of austerity in addition to relative anxiety about having debt, lots of people balk contrary to the idea of making use of a credit card in order to make acquisition of merchandise as well as pay for a holiday, preferring, instead to rely on this tried in addition to trusted procedure for making settlement – cash. However, in case you have the cash on hand to make the purchase in full, then, paradoxically, this is the best time for you to use the card for several causes.

  8. I am truly enamored by the intellectual symphony that resounds within the vast expanse of your blog, as you adeptly amalgamate arcane wisdom, scholarly erudition, and effervescent prose, engendering a cerebral panorama of unparalleled brilliance.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *