Luopumista

Helsingin avoimen yliopiston kesäopintoihin voi nyt ilmoittautua. Itse aluksi ajattelin, että tekisin yhden kurssin vielä ensi kesänä 2017 täällä, mutta päätinkin ottaa tämän kesän vähän rennommin eli vähentää yhden kurssin opintoaikataulusta. Eli jätän sen kurssin väliin ja aion kyllä opiskella kesälläkin, mutta opinnot jatkuvat Itä-Suomen yliopistossa. Siellä suoritan loppuun myös muut opintoni. Tarkoituksena olisi valmistua sosiaalityöntekijäksi keväällä 2019, jos kaikki menee aikataulussa eikä tule mitään yllätyksiä. Minullahan on ollut yksi täydentävä vuosi lisänä maisteriopintoihin, jota olen tehnyt tämän vuoden. Kesäopintoja suorittamalla ensi kesänä pystyn viemään eteenpäin huomattavasti opintojeni suorittamista. Se on hyvä vaihtoehto myös nuorille, joille ei löytynyt kesätyöpaikkaa, koska se vauhdittaa huomattavasti työelämään pääsyä.

Luopumista tämä on siinä mielessä, että kun viimeinen kurssini päättyy täällä Helsingin avoimessa yliopistossa nyt keväällä 2017, niin pitkä ”matka” täällä on ohi. Aloitin syksyllä 2013 täällä sosiaalityön perusopinnoista sosiaalityön opiskelun maisterivalintaa varten. Tosin siitä ei alkanut varsinainen opiskeluni täällä, vaan olen suorittanut täällä myös ”erityispedagogiikan perusopinnot 25op.” vuonna 2011 ollessani hoitovapaalla. Useampia vuosia olen siis täällä opiskellut.

Uskon, että erityispedagogiikan opinnoista on minulle hyötyä tulevassa ammatissani, koska yksi erikoistumisalueeni on vammaispalvelu. En siltikään usko, että nämä jäävät viimeisiksi kursseiksi täällä, koska Helsingin avoimessa opiskelu on ollut minulle myös harrastus. On vielä joitakin kursseja, joille palan halusta osallistua täällä, joko ”harrastusmielessä” tai omassa ammatissa kehittymisen mielessä.

Nyt olen ollut ”Ympäristöpolitiikan johdantokurssilla 5op.” liittyen yhteiskuntapolitiikan perusopintoihin. Kurssilla on käsitelty mielenkiintoisia asioita. Ympäristöasiat ovat minulle olleet aina jollain tavalla läheisiä. Ehkä tämän kurssin jälkeen vielä enemmän.

Olen myös tehnyt kandintyötäni ahkerasti. Tavoitteena on edelleen saada se tänä keväänä valmiiksi. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ”harjoitustutkimusta” tehnyt, pitkälti yli 10 vuotta sitten (sosionomi AMK-päättötyö). Mutta pikku hiljaa asiat ovat alkaneet palautua mieleen. Tutkimuksen tekeminen on vaativaa työtä. Aivot lienevät opiskelijan tärkein elin ja työskentely kuluttaa energiaa. On hyvä pitää taukoja opiskelutehtävän teon aikana. Ihan samalla tavalla opiskelu vaatii 8 h, ehkä jopa enemmänkin, työntekoa päivän aikana

Lopuksi mainitsen, että tämä ei kuitenkaan jää viimeiseksi blogiksi minulta täällä, aion kirjoittaa tänne vielä yhden blogin tai kaksi tämän kevään aikana. Sitten onkin aika siirtyä eteenpäin. Kuitenkin luopumista tämä minulle on, koska olen nauttinut Helsingin avoimessa yliopistossa opiskelusta valtavasti. Ja oppinutkin paljon. Tosin yhtä hyvää paikkaan olen jatkamassa eli Itä-Suomen yliopistoon.

Millaista on tentin tekeminen yliopistossa?

Olen nyt helmikuussa tehnyt kandidaatintutkielmaani, käynyt Kuopiossa joitakin kertoja, suorittanut yhden tentin ja lukenut toiseen, joka on maaliskuun alussa. Kyseinen tentti, johon luen, on Helsingin avoimen yliopiston yhteiskuntapolitiikan perusopintojen yhden kurssin tentti, joka suoritetaan verkkotenttinä.

Avoimen yliopiston tentit ovat samanlaisia ja vaatimustasoltaan yhtä korkeita kuin varsinaisessa yliopistossakin. Yliopistossa tentissä pärjääminen vaatii laajojen kokonaisuuksien hallitsemista. Toisin kuin toisella asteella esimerkiksi, tentin koealueet ovat laajempia yliopistossa, esim. 500-1000 s./tentti. Kuitenkaan yhtä ”nippelitietomaisesti” lukemaansa, kuin toisella asteella, ei tarvitse hallita.

Lukeminen tenttiin on myös hyvin intensiivistä, koska on tärkeää, että luettavat asiat sisäistää. Tentti kestää yliopistossa n. 4h. ja usein, ainakin itsellä, aika menee lähes kokonaan. Ensihetkellä tenttikysymykset nähtyään, voi tuntua, että osaanko vastata mihinkään kysymykseen, mutta vastaukset kyllä löytyvät, kun hetken miettii. Käytän paperitenteissä (ja myös verkkotenteissä) ns. ”suttupaperia”, jolle kirjoitan ensin ne asiat, joita jokaisen kysymyksen alueesta muistan ja lopuksi kirjoitan sitten vastaukset. Varaan ”suttupaperin” tekemiseen oman ajan, yleensä puoli tuntia ainakin.

Uskon, että tenttijännitys on yleistä. Toisaalta pieni jännitys/adrenaliinipiikki auttaa laittamaan suoritukseen parhaansa. Helsingin avoimen yliopiston verkkosivuilla on muutama luento tenttijännityksestä (skrollaa sivu alas asti):

Tenttijännitys

Yliopistossa ja etenkin avoimessa yliopistossa verkkotentit ovat yleisiä. Niissä tenttimateriaali on mukana, mutta tenttiin täytyy kuitenkin huolellisesti valmistautua ja lukea tenttialue hyvin, koska kysymyksissä vaaditaan myös soveltamista. Soveltamista yleensäkin vaaditaan yliopiston tenteissä ja usein lisäksi omaa pohdintaa.

Valvotuissa lähitenteissä tentissä saa olla mukana vain kirjoitusvälineet ja pienet eväät. Valvottu lähitentti voi tuntua verkkotenttiä jännittävämmältä, koska tenttisalissa on muitakin. Tenttipaikasta saa kuitenkin lähteä aika pian alun jälkeen, jos tuntuu, ettei paperille saa silloin mitään aikaiseksi. Aina kannattaa kuitenkin yrittää, jos alueen on hyvin lukenut. Aikuisopiskelijoilla etenkin kun se ”oma rima” arvosanojen ja muun opiskeluissa pärjäämisen suhteen tuntuu nousevan hyvin korkeaksi, ehkä liiankin korkeaksi. Itse olen myös tämän huomannut verrattuna opiskeluihin kaksikymppisenä. En tiedä, onko meillä vanhemmilla tarkoitus ”näyttää, että mekin vielä voimme pärjätä opinnoissa” vai mistä on kysymys…;-).

Anyway..tsemppiä siis Sinullekin opiskeluihin ja tentteihin ja palataan taas maaliskuussa,

-Maria-

Syvällisiä mietteitä opintotuesta, kandista ja tulevasta kesästä

Tässä ollaan palailtu joululomilta. Joulu tuli vietettyä rauhallisissa merkeissä kotona. Pidin selkeästi yhden viikon ansaitun tauon opiskeluista. Täytyy muistaa palkita itseään opiskelusta. Minä onnistuin, minä pärjäsin, eli  jos muut eivät huomaa minua kiittää hyvästä työstä, niin muistanhan itse! Opiskelu on kovaa työtä. Ei auta, vaikka opintotukia pienennetään (höh!).

Työssä käynti opintojen ohessa (sitä itsekin tehneenä tiedän), niin on hyvin, hyvin rankkaa. Ei sitä montaa vuotta jaksa, ellei sitten halua päätyä uupumukseen ja sekin kuluttaa yhteiskunnan varoja.  Toki on niitä, jolle se ei ole ongelma; puolipäivätyö on varmaan silloinkin enemmän kyseessä. Toisaalta on hyvä muistaa jokaisen yksilöllisyys, varsinkin niiden, joille ylöspäin pyrkiminen vaatii enemmän ponnisteluja.  Ja näin yhteiskuntapolitiikkaakin tässä opiskelleena, niin voin ajatella, ettei kaikkien kulttuurinen pääoma (Bourdieu, sosiologian teoreetikko) ole samanlainen. Eli ei omaa kaikki samalla tavalla tietoa siitä, kuinka opiskeluissa pärjätään. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei siis mielestäni toimi. Ei vaan ole vaikeissa oloissa kasvaneilla samaa kykyä hyödyntää peruskoulun, lukion ja muita eri koulujen opiskelumahdollisuuksia. Eli olen oppinut näillä avoimen yhteiskuntapolitiikan perusopinnoilla lisää jotakin arvokasta ja tärkeää.  Joku viisas on puhunut viisaita sanoja ja parhaani mukaan niitä yritän tässä pienenä ihmisenä ymmärtää.

Olen tässä aloitellut kandidaatintutkielmaani. Se täytyy suorittaa täydentävänä opintoina sosiaalityön maisteriopinnoissani Kuopiossa. Teen kirjallisuuskatsauksen. En ole aiemmin sellaista tehnyt, eli ihan uusi juttu minulle. Pääsee siinä tutustumaan tähänkin tutkimuksen tekotapaan. Se koittaa jokaiselle opiskelijalle jossain vaiheessa, jos jatkaa opintoja pidemmälle. Ehkä kannattaa jo opintojen alkuvaiheessa vähän miettiä, mikä aihe kiinnostaa niin kandia voi jatkaa tavalla ja toisella graduun asti.

Samalla minulla pyörii muitakin kursseja ja tänä keväänä suoritan täällä avoimessa vielä joitakin yhteiskuntapolitiikan perusopintoihin kuuluvia kursseja. ”Johdatus ympäristöpolitiikkaan 5op.” on niistä yksi. Mielenkiinnolla odotan sitä. Saa nähdä, tuleeko kurssista yhtä suosittu, kuin ”Viha ja valta 5op.” kurssi oli. Ainakin opiskelijoilta on havaittavissa innostusta asian tiimoilta.

Ensimmäisen sähköisen tentin suorittaminen Kuopiossa oli mielenkiintoista. Tenttijärjestelmät kehittyvät ja nykyään verkkotentin lisäksi on tarjolla muitakin kuin ”paperia ja kynä”-tenttejä. Sähköisen tentin voi suorittaa kun se sopii omiin aikatauluihin. Se sopii etäisyysopiskelijalle hyvin. Internet ja kehityksen edistyminen tarjoaa paljon hyviä puolia kuten edellä mainitut. Toki se tuo tullessaan myös paljon huonoa. Lisäksi siellä on tarjolla kaikenlaista, joiden todenperäisyydestä voi olla montaa mieltä. Tieteellisessä tutkimuksessa ”Google” ei tarjoa riittävää tietoa juurikaan. Lasten mediakasvatus on tässä tärkeässä roolissa myös.

Toivon saavani kandin valmiiksi nyt kevään aikana, ja jos en saa, niin esittelen sen syyskuun kandikonferenssissa. Yhteiskuntapolitiikan perusopinnot täällä avoimessa olisi tarkoitus saada valmiiksi myös nyt kevään 2017 aikana ja on minulla muitakin kursseja. Tarkoituksenani on lisäksi ottaa kesäopintoja täältä avoimesta mahdollisesti. Jos näin on, niin jatkan kirjoittelua täälläkin ensi syksyyn 2017 asti. Kesäopintoihin ilmoittautuminen alkaa maaliskuussa. Ennakkotiedot näyttivät niistä hyviltä. Toivotaan ensi kesälle 2017 siis hyviä kursseja. ”Johdatus vammaistutkimukseen 5op.” on kiikarissani ainakin.

 

 

 

365 ajatusta elämästäni

Luin joskus, että ne ihmiset, jotka kirjaavat ylös päivittäin jonkin asian elämästään – sellaisen, josta on kiitollinen tai jonka koki onnistuneen, joka puhututti – kokevat itsensä muita onnellisemmiksi. Kyse ei välttämättä ollut siitä, että heidän elämässään tapahtui sen enempää merkityksellisiä asioita muihin verrattuna, mutta he pysähtyivät. Tiedostivat. Katsoivat päivän päätteeksi taaksepäin ja oivalsivat, että tänäänkin koin iloa, onnistumista, onnellisuutta tai kiitollisuutta. Jopa niistä päivistä, joissa arki tuntui poikkeuksellisen raskaalta, he palauttivat mieleen sen hetken, jolloin aurinko kurkisti pilven takaa. Olkoonkin, että se oli siinä päivässä ehkä yksittäinen.

Ajatus jäi mietityttämään. Että osaanko itse riittävästi pysähtyä ja näenkö sen kaiken hyvän, mitä arjessani oikeastaan on. Näenkö käteeni tarttuvan pienen ihmisen käden, ystävän luottamuksellisen katseen, upean aamupäivän tai muistanko tunnelmallisen hetken takkatulen ääressä tai herkullisen lounaan. Ymmärränkö, että jokainen vuoteni kätkee sisäänsä satoja, ellei tuhansia hyväntuulisia, iloiseksi tekeviä asioita ja hetkiä.

Uuden vuoden lähestyessä mietin taakse jäävää vuotta ja elettyä elämää yleensä. Mietin kaikkea koettua ja sitä, miten paljon elämässä on hyvää, kaunista, ainutlaatuista. Tajusin, että voisin itsekin kirjata ajatuksiani ylös.

Olemme ystävien kanssa jutelleet usein siitä, että lapsiperhearjessa, työn ja perheen rutistuksen lomassa, ehtii harvoin pysähtyä. Kuitenkin juuri sitä aloilleen pysähtymistä tarvittaisiin, jotta näkisi ne arjen kultareunukset. Niinpä perinteisellä printtaa-liimaa-kontaktoi-menetelmällä valmistui ajatuskirjoja myös ystäville. He saivat ne valokuvin kuvitettuna ja omalla nimellään kirjan selkämyksessä vuoden ensimmäisen päivän koittaessa. 365 ajatusta elämästäni.

Oma kirjani on ollut tiiviisti alusta saakka joko työpöydällä tai yöpöydällä, mutta siten, että sen päivittäin muistan.

Tällä viikolla, opintojen ja perhe-elämän melkoisessa yhteensovittamishärdellissä, huomasin kirjaavani ensimmäisen merkinnän opintojani koskien. Kiitollisuuden ja ilon siitä, että puolisoni on vastuullinen ja välittävä, ja että työpäiviensä jälkeen hän mahdollistaa minulle ajan opiskelulle huolehtien lapsista.

Etsin siis aikaa lähestyvälle tentille ja laajan esseen palautukselle. Silti – kuten kirjaani kirjoitin, otan tämän opiskelun ainutlaatuisena mahdollisuutena tässä elämäntilanteessa.

Jatkanko vai enkö jatka?

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Henkilökohtaisista syistä johtuen blogikirjoitukset ja opinnot täällä Helsingin yliopiston avoimen puolella jäivät seisahtuneeseen tilaan. Koko syksy oli itselleni raskas ja rankka. Kevätkin tulee olemaan vauhdikas, sillä eräs aktiviteetti huhtikuun alkupuolella vaatii kunnon järjestelyjä.

Suurin kysymys lieneekin se, kuinka jatkan opinnoissani. Sosiaalipsykologian aineopinnot haluan saada valmiiksi. Sen sijaan joudun pohtimaan tarkasti, suoritanko yhteiskuntapolitiikan perusopinnot loppuun nyt vai en. Sosiaalipsykologiaa olisi aikomus suorittaa keväällä ja kesällä. Pelkona on vain se, että kesälle tulisi tehtävää liikaa, jolloin pahimmassa tapauksessa tulee ylikuormitus ja lopputuloksena vain keskeytyneitä kursseja tai huonoja kurssiarvosanoja. Molemmista lopputuloksista tulee lannistunut opiskelija. Nythän on poikkeuksellisesti kiire, sillä opinnot ja opintokokonaisuudet muuttuvat nyt täällä Helsingin avoimessa yliopistossa tämän lukuvuoden jälkeen.

Asiaan vaikuttaa myös muut opintoni, joita on paljon tiedossa. Itse asiassa en ole viettänyt päivääkään ilman opintojeni pohtimista. Turussa tein tenttiakvaariossa tenttejä jopa joulu- ja uudenvuodenaattoina! Lisäksi on muita suorituksia tekeillä, mutta ne ovat keskeneräisinä, joten niistä ei sen enempää tällä erää.

Tietenkin harmittaa todeta, että haikeudella joudun jättämään tulevaisuuteen haluamiani viestinnän opintoja. Kuitenkin sanonnan mukaan kaikelle on aikansa ja paikkansa. Siihen minäkin uskon vahvasti. Olisi myös ollut mukavaa suorittaa vammaistutkimuksessa ensi viikolla alkava opintojakso. Ehkäpä sinä, hyvä lukija, suuntaat juuri näille opintojaksoille.

Motivaatiota opintoihisi ja elämääsi toivottaa

Jukka

Innonkipinä labratulosten lomasta

Tämän piti olla joulusta erityisen paljon pitävän perheellisen odotetuinta aikaa. Aikaa, jona iltaisin supistaan puolison kanssa joulusuunnitelmia glögin ja piparkakun äärellä ja selataan vinoa pinoa ruoka- ja leivontalehtiä makustellen reseptejä suussa ja miettien, sopisiko joku niistä uutena kokeiluna joulupöytään. Siihen, johon istahtaa oman perheen lisäksi lähisuku.

Aikaa, jona aavistuksen salamyhkäisesti kääritään rapisevia paketteja viimeistellen ne kimaltelevalla kippuranauhalla. Sitä aikaa, jolloin kaiken joulukiireen ja -touhotuksen lomassa rauhoitutaan joulutunnelmaan, kerrotaan lapsille jouluperinteistä ja pysähdytään nauttimaan kotiin ripustetuista joulusomistuksista.

piparkakkutalo

Tenttien ja esseiden piti viestinnän aineopintojeni parissa olla tämän syksyn muutoin mallikelpoisesti suoritettujen opintojaksojen osalta ohitse, katseen ansaitun levollisen tauon jälkeen keväässä uusine polkuineen.  Tiedäthän sen vapauttavan tunteen, kun viimeinenkin suunniteltu rutistus on opintojen osalta takana ja saa hetken vetää henkeä, tuntea onnistumisen mahtavaa tunnetta kaiken valmistuttua. Kun vuoden viimeisen esseen palauttaessasi tunnet kiitollisuutta ja iloa oppimastasi, mutta palautat opinnoissa tarvitut kirjat kirjastoon poikkeuksellisen huojentunein mielin. Yksi askel, puolivuotinen, takana.

Näin siis sen alkuperäisen suunnitelman mukaan piti mennä. Piti. Piti. Ihan aina ei elämä mene, kuten sen suunnittelee. Jokin ihmepöpö iski meidän perheeseen marraskuun loppupuolella. Tainnutti mut kolmeenysiin reiluksi viikoksi ja toi bonuksena jos jonkinlaisen tulehduksen hengitysteihin ja poskionteloihin viikoiksi, pinon lähetteitä labraan ja röntgeniin, vielä suuremman pinon reseptejä apteekin tädille kiikutettavaksi. En kirjoittanutkaan viimeistä referaattiani siitä, miten erityisesti ääriryhmittymien vihapuheet suhteutuvat lakiin, saati lukenut kirjaa viestinnän tutkimusperinteiden tenttiin.  En tosin etsinyt punajuuri- tai bataattilaatikon reseptiäkään perinteisten laatikoiden rinnalle tai askarrellut kummilasten joulukalentereita joka vuotiseen tapaan. Hyvä kun huomasin, että mies sytytti iltaisin kynttilät ja somisti lasten kanssa kotia.

Makasin hipihiljaa peiton alla päivästä toiseen, olin kiitollinen anopille akuutista arjen avusta lasten hoidossa ja pohdin, milloin uskaltaisin edes toivoa päivien normalisoitumista. Lähes kolme viikkoa myöhemmin mustien, pikimustien pilvien lomasta näkyy taas valonsäteitä. Eihän tämä arki ennallaan vieläkään ole, mutta tiedän, että katse on taas eteenpäin. Luottavainen.

Sain viimeiselle referaatille lisäaikaa, siirsin kuumehuuruissa ohitse menneen tentin tammikuulle ja mikä parasta, tänään palasi suunnittelun ja toteuttamisen ilo. Joulua ei enää tarvitse suorittaa eikä sen tarvitse kuormittaa. Reseptit osuvat taas huomaamatta silmiin, pakettipaperi rapisee hämärän laskeutuessa ja käheästä kurkusta huolimatta tekee mieli hyräillä joululauluja. Alkuvuoden opintojen suunnittelustakin katosi pakkopullamaisuus tuoden tilalle hyvän mielen siitä, mitä kaikkea opittavaa ja oivallettavaa tulevat kuukaudet tuovat.

Tiedän, että työelämässä maailma tulee saada valmiiksi jouluun ja juhannukseen mennessä, usein niihin kvartaaleihinkin oikeastaan. Viimeistellä powerpointit, excelit ja muut muistiot, lähettää raportit, kirjata matkatositteet ja tehdä kululaskut, tyhjentää urakalla sähköpostilaatikkoa. Singauttaa maailmalle viesti, jos toinenkin, istua näytön ääressä silmät sikkurassa vielä hetken rutistaen. Opintovapaalaisena työelämätodellisuus on juuri nyt melkoisen kaukana, mutta ajatuksissa siihen on helppoa palata.

Toivon silti, että sinullakin työpöytäsi tai opiskeluläppärisi ääressä on rauhallisen odottava mieli. Muistathan– ensi viikolla on jouluaatto. Joulu ja vuoden vaihde saapuvat, tuovat mukanaan hyvän mielen tunnelman, perhekeskeisyyden ja lämmön, levollisuuden.

Loppuvuosi avaa uusia polkuja tulevaisuuteen, kirkastaa katseen vuoteen 2017. Hyvää mieltä vuoden viimeisiin viikkoihin – kaiken viimeistelyyn ennen rauhoittumista.

 

– Marika

Yöbusseja, vatsatautia ja tenttejä

Opiskelusyksy alkaa lähetä loppuaan ja viimeinen tentti minulla on tällä viikolla, jonka jälkeen seuraa joululoma. Joululomaa ei kuitenkaan ole aivan älyttömästi, koska tammikuussa on jo seuraava tentti. Tästä syksystä mielenpainuvaa ovat olleet ns. ”yöbussit” Kuopioon, jotka ovat lähteneet keskiyön jälkeen Helsingistä ja joilla on kerinnyt Kuopioon aamun ensimmäisille luennoille tai seminaareihin tai mitä nyt onkaan ollut ohjelmassa… (ennen tenttiä en suosittele yöbussia, väsyneenä ei ehkä asioita saa niin irti itsestään)

Yöbussissa ei tosin saa juurikaan nukutuksi, tai jotkut kyllä saavat. Toisaalta hyvänä puolena voitaisiin nähdä, ettei yliopistolla tartte odotella aamuneljältä sen aukeamista (kaikkeen me opiskelijat taivummekaan tutkinnon hankinnan takia) ja yliopistolla saa syödä maittavan aamupalan kohtuuhintaan lounashinnoista puhumattakaan. Kaikessa on siis puolensa ;-), ja toisaalta yöbussin hinta opiskelijalle on pieni ja myös sarjalippuja on mahdollista saada alennettuun hintaan. Tosi hienoa on, ettei Kuopioon aina tarvitse siis lähteä edellisenä päivänä.

Junalla mentäessä matka Kuopioon on  taas lyhyempi ja siellä voi jaloitella enemmän matkan aikana, mutta kuten tiedämme, ravintolavaunun hinnat ovat korkealla, vaikka ruoka siellä on yllättävän hyvää, onpahan tullut kokeiltua!

Kamalan, hirveän ja ärhäkän vatsataudin sairastin (koko perheen kiersi tietenkin..) viime viikolla. Mietin, että mitenhän tässä valmistaudun maanantain tenttiin. No kerkesin kuitenkin ja tänään nakuttelin tenttiä kotikoneella.

Helsingin avoimen kurssin ”Viha ja valta” (yhteiskuntapolitiikan alan muu johdantokurssi) arviota tässä myös odottelen. Kurssi  oli mielenkiintoinen ja siinä oli asiaa paljon. Sosiaalityön kannalta kurssi oli myös hyödyllinen, jos ajatellaan etenkin väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyä ja siihen liittyvien ihmisten kohtaamista.

Eli tällaisilla tunnoilla sitten joulun viettoon vielä tämän viikon Kuopiossa käynnin jälkeen, jonne lähden pian. Toivotan kaikille oikein ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2017! Palataan ensi vuonna!

-Maria-

P.S Ai niin ja yhden mielenkiintoisen tietopaketin löysin Helsingin yliopistosta perheelliselle opiskelijalle, joita meitä tässäkin bloggaajaporukassa on:

”Perheellisten opiskelijoiden opas”

En tiedä, miten avoimen opiskelijoita nuo yllä olevat palvelevat, esim. lapsiparkki (ylioppilaskunnan palveluista maksetaan tietty vuosimaksu), mutta kannattaa ottaa selvää.

Verkko-opiskelu vaati itsekuria

Itse näin etäisyysopiskelijana Itä-Suomen yliopistoon ja Helsingin avoimessa kursseja suorittavana täytyy todeta, että paljon jää omille harteille opiskella. Se ei kyllä haittaa, koska kyseessä on oma valinta. Monelle aikuisopiskelijalle se on tärkeä vaihtoehto ja jopa ainoa edellytys opiskella, varsinkin jos käy kokopäivätyössä opintojen ohella. Itsekin huomaan, vaikka olen opintovapaalla, että töitä kyllä riittää. Tosin kursseja saa enemmän suoritettua, kuin olisi töissä opiskelun ohella.

Kuopiossa olen käynyt tämän syksyn aikana joitakin kertoja ja aion käydä siellä vielä muutaman kerran ennen jouluakin. Sähköpostien välityksellä kurssikavereihin olen ollut yhteydessä ja vertaistukea saanut ja usein pitkällä matkalla Helsingistä Kuopioon törmää myös kurssikavereihin. En ole siis ainoa. Helsingin avoimen puolella olen tehnyt lähinnä verkkokursseja ja kurssien anti ollut hyvää, jälleen kerran.

Meidän kannattaakin, jotka opiskelemme avoimessa yliopistossa, olla hyvin ylpeitä itsestämme. Moni kursseista on verkossa tapahtuvia tai esim. kirjatenttiin perustuvia, jolloin itse suunnittelee, koska opiskelee ja millä tavalla. Helsingin avoin yliopisto antaa yhä enemmän vaihtoehtoja kurssien suorittamiseen kuin ennen, monista kurssista voi valita joko verkkokurssin tai lähiopetuskurssin oman maun mukaan. Verkkoluentojen jälkeen tosin ei ole vieressä kaveria, jonka kanssa käydä kahvilla, mutta toisaalta verkossa käytävät keskustelut kurssiin liittyvinä ovat melkeinpä monipuolisempia kuin lähiopetuksessa. Ja yhtä lailla Moodlessa on elämää kuin opiskelijakahvilassa!

Eli verkko-opiskelu vaatii itsekuria. Opiskelusta tekee haasteellista siis se, että itse ohjaa opiskeluaan. Toisaalta se kuuluu yliopisto-opiskeluun. Eli moni voisi kokea liiallisen ohjailun myös ahdistavana.

Joulun jälkeen voimmekin sitten taas katsella taaksepäin ja miettiä, miten opiskelusyksy meni. Mikä meni hyvin ja mikä huonosti ja mitä opin. Opiskeluunkin kun harjaantuu, myös verkko-opiskeluun! 🙂

Epäonnistumisen oikeutus

Jukka Väisänen kirjoitti tuossa alempana blogissaan: “Epäonnistumisen tuottama pelko ja sen toteutumisen tuoma pettymys” epäonnistumisesta opinnoissa. Itse olen miettinyt viime aikoina samaa teemaa. Opiskelijalla on kovat paineet pärjätä opintojen suhteen, opintoihin liittyvät tuet ovat esim. riippuvaisia opintosuorituksista ja kurssien palautuspäivät pakkaavat päälle yms.Kaikille on varmasti tärkeää menestyä opinnoissa. Ja suurimmaksi osaksi se monelle toteutuukin, nyt tarkoitan siis, että menestyminen opinnoissa tarkoittaa ihmisille monia asioita.. toiselle kurssista läpipääsy on tavoite, toiselle hyvä arvosana. Mutta.. tuskin kukaan selviää opinnoista epäonnistumatta joskus, se on inhimillistä. Ja toisaalta, meillä täytyy olla myös oikeus epäonnistua, koska siitä voi oppia. Ja liiaksi arvosanoihin ei pitäisi mielestäni tuijottaa, tuskin sillä on merkitystä työelämässä saanko arvosanaksi kurssista parhaan mahdollisen vai pääsenkö läpi. Työelämässä on omat säännöt.

Jos olen vaikka tehnyt opintosuunnitelmani liian tiukaksi.. voin vähentää sitä seuraavalla lukukaudella, tehdä siitä sellaista, että se on helpompi minulle toteuttaa. Onneksi tutkinnon suorittamisaika ei ole täysin rajattu “maksiminopeusaikaan”, vaan joustoa on jonkin verran. Opiskelu on nykyään sen verran vaativaa, että “maksiminopeusaika” ei vaan aina riitä, varsinkin jos oikeasti haluaa oppia opettavat asiat ja sisäistää ne, eikä vain ulkomuistaa niitä. Lisäksi tässä on huomioitava se, että esim. perheellisellä opiskelijalla (tai muut erilaiset elämäntilanteet) ei ole saman verran aikaa opiskella velvollisuuksiensa takia kuin esim. nuorella, lukiosta vastapäässeellä. Siksikin lisäaika on tarpeellinen.

Olkaamme itsellemme armollisia ja antakaamme itsellemme myös aikaa levätä ja kerätä voimia opiskeluun, sillä kaikki nämä tasapainottavat opintojen kanssa toisiaan,

Maria

Epäonnistumisen pelko ja sen toteutumisen tuoma pettymys

Aloitin innokkaana nyt kollokviona suoritettavan sosiaalipsykologian aineopintojen opintojakson. Ensitapaamisesta jäi todella mukava tunnelma ja olin innostunut. Kuitenkin samana päivänä olin saanut kiireellisesti suoritettavan toisen, sosiologian kandidaatin tutkielmaan liittyvän, tehtävän. Molemmat piti olla tehtynä alle 48 tunnin sisällä. Priorisointi on tärkeää, joten päätin valita pääaineeni tehtävän järjestyksessä ensimmäisenä. Sen sainkin tehtyä, mutta sitten aloin nähdä kirjaimellisesti tähtiä ja lisäksi tuli päänsärky – eli sain migreenikohtauksen. Sen vuoksi tehtävä jäi tekemättä ja osallistuminen istuntoon jäi siihen.

Seuraavalle kerralle pääsin valmistautumaan ihan mukavasti. Mutta seuraavalle kerralle asiat taas muuttuivat. Sain vatsani sekaisin jostakin syystä. Sen vuoksi en saanut tehtävää tehdyksi, enkä myöskään voinut lähteä tapaamiseen. Koska läsnäolovelvollisuus on olemassa, jouduin keskeyttämään tämän kollokvion liiallisten poissaolojen takia.

Pelkäsin jo etukäteen, etten tulisi onnistumaan tämän kurssin läpiviemisessä. Epäonnistumisen pelko ottaa vallan helposti. Se saattaa alitajuisesti vaikuttaa siihen, ettei opiskelu sujukaan. Kun tarpeeksi epäonnistuu, ei enää usko itseensä. Sitä tulisi välttää. Kun pettymyksiä tulee liikaa, on vaara joutua epäonnistumisen kehään ja saattaa käydä niinkin, että aikaisemmin se kaikista mielenkiintoisin aihe tuntuu kamalalta ja vastenmieliseltä. Ehkäpä paras mahdollinen keino välttää epäonnistumisen kehä on puhua asiasta omille sosiaalisille verkostoilleen.

Toisaalta kaikilla ei ole valmiita verkostoja. Silloin kannattaa etsiä tietoja netistä. Keskustelupalstoja on monenlaisia, joskin niissä saattaa majailla monenlaisia ihmistyyppejä. Jos asioista kertoo, suosittelen varovaisuutta sen suhteen, mitä kaikkea kertoo. Omia tunteitaan voi kuvailla ja asioita käsitellä. Kun saat asiasi kirjoitettua, voi opiskelu helpottua. Myös toisten vastaavista kokemuksista voi saada hyviä vinkkejä siihen, kuinka päästä pois tilanteesta.

Myös opettajiin ja opetuksen suunnittelusta vastaaviin henkilöihin kannattaa olla yhteyksissä, jos epäonnistumisen pelko kummittelee mielessä tai epäonnistuminen on tapahtunut. On muistettava, etteivät kaikki osaa välttämättä kannustaa sillä tavalla, mikä auttaa pelon tai epäonnistumisen selättämisessä. Mikäli sosiaaliseen verkostoosi kuuluu kavereita, jotka ymmärtävät opintojesi tärkeyden, kysy ainakin, jos voisitte keskustella asiasta.

Omalla kohdallani on toivoa, sillä sain siirron verkkotenttiin. Teen myös Johdatus sosiaalipolitiikkaan -verkkokurssia parhaillaan. Haluan uskoa, että onnistun näissä opinnoissani. Vaikka kaikki ei ole aina itsestä kiinni, motivaatio auttaa paljon. Kadonneen motivaation etsiminen tuottaa usein onnellisen oivaltamisen ja innostuksen löytämisen.

Menestystä opintoihin,

t. Jukka