Lukeminen kannattaa – aina?

“Mitä enemmän mä luen, sitä enemmän mä tiedän, sitä vähemmän mua ku aasia narun peräs viedään”, heittää Steen1. Aivan totta. Pelkkä eletty elämä ei tee ihmistä fiksuksi. Kokemuksista on myös opittava. Ne ovat välineitä, joiden avulla sielua jalostetaan. Lukeminen ja kirjatieto muokkaavat ajattelua ja sitä kautta tapaamme käsitellä elämää sekä vastaantulevia tilanteita kerta toisensa jälkeen paremmin.

Sitten on niitä, jotka jämähtävät vain lukemiseen. Opiskellessani varsinaisessa yliopistossa nykysuomea tällaista näkee pelottavan paljon. Tutkijoita lainataan keskusteluissa, toistetaan kirjoissa olevia mielipiteitä, ei muodosteta omia. Eräs tuttavani opiskelee filosofiaa. Hän ei osaa sanoa juuta eikä jaata omasta näkökulmastaan keskustelun aiheeseen, vaan tokaisee: “En pysty vastaamaan tuohon mitään, koska en ole vielä löytänyt filosofiasta yhtään teoriaa, joka tukee tätä.” Niin.

Yliopisto tekee ihmisistä lampaita. Vain tietyllä osalla on lupa sanoa kuinka asiat ovat, muiden on lainattava tämän eliitin kehittelemiä teorioita niin kauan kuin ovat itse saavuttaneet vastaavan aseman. Erityisen selkeästi tämä on huomattavissa suurissa etappitöissä, joita tehdessä opettajat suhtautuvat nihkeästi niihin, jotka haluaisivat käyttää omia aivojaan.

Tämä aihe on poukkoillut pääkopassani erityisesti nyt pakertaessani taidehistorian proseminaarityötä (ja olen jälleen kerran myöhässä aikataulusta). Olen positiivisesti yllättynyt. Meillä ei tarvitse olla kenenkään keksimiä kaavoja, matriiseja, ajatuskarttoja tai teorioita, joita on pakko käyttää lähestyttäessä tutkittavaa aihetta. Me saamme analysoida itse! Me saamme tutkia aihetta useista eri näkökulmista, ei laatikon pohjalta.

Uskon sen johtuvan taidehistoriasta oppiaineena. On toki teorioita tutkia taidetta, lähestyä sitä vaikka semiotiikan keinoin. Mielestäni on kuitenkin tärkeää käyttää teorioita vain välineinä, ei omaksua niitä uskomusjärjestelmikseen.

Valitsinkin sitten hieman kummallisen aiheen ja luvassa on varmasti kummallista lähdekirjallisuutta. Mutta ei se mitään. Joskus olen yrittänyt olla lammas, mutta se on tuonut kulta-aarteen sijaan ämpärillisen lantaa, joten mielsin sen vähemmän palkitsevaksi käyttäytymiseksi.

Mutta turha on uhota, jos en saa edes helmen alkua aikaiseksi. Noin viikko aikaa suoltaa 12 sivun tutkimus. Aloitan tänään. Nyt. Oikeasti.

Tenttilukemisen vaiheita ja tuntemuksia

Viestinnän aineopintojen verkkoviestinnän kurssin numero muodostuu pelkästä tentistä, johon olen tällä hetkellä lukemassa kolmea opusta. Tenttiin on vielä “reilusti” aikaa, alle kuukausi, mutta siinä ajassa ehtii tehdä ihmeitä, kun vain muistaa joka päivä lukea edes vähän. Osaan myös helposti asettaa muut kiireet edelle ja unohtaa tenttikirjat viikoiksi, aina löytyy hyviä tekosyitä.

Tunnistan pikkuhiljaa omat tenttilukemisen vaiheeni ja jaottelisin niitä seuraavasti:

1)      Kirjojen ensimmäinen kohtaaminen, aiheet tuntuvat vierailta, kirjat paksuilta ja sisällysluettelon vilkuilu aiheuttaa pelkkää pakokauhua, enkä tunnu tunnistavan ensimmäistäkään termiä. Kirjat ovat englanniksi ja pyrin ensin ymmärtämään vieraat termit kontekstin avulla ennen kuin tarkista käännöksen.

2)      Päätän aloittaa kirjat alusta ja yksi kerrallaan, ettei yksikään kohta jää huomiotta. Tämä on väkisin tankkaamisen vaihe, päällimmäisinä tunteina epätoivo ja ahdistus, sivu sivulta raahaudun tekstiä eteenpäin. Laskeskelen miten monta minuuttia vietän yhdellä aukeamalla keskimäärin ja mitoitan lukemisaikaa tenttiin. Tämäkin olennainen laskutoimitus on yksi suosikkini tekoisyistä lukemisen siirtämiseen.

3)      Lukemisen alkuun päästyäni pääsen siihen tunnetilaan, jossa aikoinaan tulin Avoimen opiskelut aloittaneeksi. Kirjoista löytyy tukea omaan ammatilliseen elämään ja osaamiseen, kirjat avaavat uusia näkökulmia ajatteluun ja voin hakea niiden aiheisiin esimerkkejä omasta työelämästäni. Tässä vaiheessa innostus on suuri, eikä mikään aika tunnu riittävän kaiken uuden oppimiseen ja monesti haluan etsiä myös kirjallisuutta tukevaa tietoa muista teoksista tai verkosta. Aikaisemmin vieraalta kieleltä tuntunut teksti tempaa mukaansa ja ahmin aineistoa kuin kiinnostavinta kaunokirjallisuutta. Olen jopa sortunut lainaamaan kirjastosta muita aiheeseen liittyviä kirjoja, jotka sitten lojuvat yöpöydällä odottamassa turhaan vuoroaan. Olo on voittamaton, tunnen hallitsevani tentin aikaan jo koko aihealueen.

4)      Lopulta tenttiaika alkaa lähestyä, huomaan lukeneeni aineistoa sieltä täältä oman mielenkiintoni mukaan. Alan epäillä mitä tärkeitä aiheita olen tullut sivuuttaneeksi ja selailen kirjoja hätääntyneenä sisäistämättä enää yhtään uutta tietoa. Kaikki lukemani tuntuu katoavan itsetunnon mukana, ei tästä tule taas yhtään mitään. Onneksi mies jaksaa kannustaa ja muistuttaa että kyllä se siitä.

Näillä eväillä sitten tenttiin mennään,yleensä onnistuen, mutta melko epävarmana joka kerta. Pitäisi varmasti enemmän tarkkailla itseään opiskelijana, oppia omista tavoista ja laatia niihin sopivat oppimisraamit.

Mankeli ja muita mukavuuksia

Verkkotentti oli eilen ja mankelin jäljet kipuilivat koko illan. Miksi pitää panikoida, miksi? Eli meni yhden kysymyksen osalta hyvin, toisen vähemmän hyvin ja kolmannen kanssa huonosti. En ollut kirjoittanut etukäteen annetuista tehtävistä kuin puolet ja tuuri oli, että edes yksi oli etukäteen hyvin valmisteltu.  Siitäs sait laiskuri!

Valikoin seuraavan esseen aiheeksi Yleisradion ajankohtaiset haasteet. Valitsin sen, koska on mukava katsella joskus jotain muutakin kuin suurelle yleisölle tehtyä tasapaksua kaupallista ohjelmaa. Toisaalta, kyllä sielu tarvitsee oman hömppäannoksen, Salkkarit on ainakin katsottava.

Minulla on tarvittavat kirjat pöydällä odottamassa, mutta seikkailin netissä olisiko kellään mielenkiintoisia ajatuksia Ylestä. Vasta laitettuani hakusanoiksi: “tarvitaanko yleä” tuli oikea suma. Taidan olla oppositiossa puolustaessani Ylen kanavia.

Muita mukavuuksia sarjaan kuuluu pakkaset. Minulla on astma ja vähän muutakin keuhkoja ahtauttavaa, joten en mielelläni pistä nokkaani ulos 20 asteen pakkasilla. Koira ei pakkasista piittaa, kuono huurteessa se sinkoilee hajulta hajulle kuten muulloinkin. Ja isompiviiksinen eli ukko on saanut liikuntaa myös.

Kohti kesää

Pakkanen paukkuu, mutta kesä siintää jo mielessä! Heti kesäopintojen tultua näytille ensi kuussa täytynee käydä niitä tutkailemassa. Joku ihana kurssi pitämään aivot virkeänä aikana, jolloin päätoimisissa opinnoissa on tauon paikka. Viime kesänä en ajoituksen takia päässyt toiselle haluamalleni kurssille, ehkä latinan opinnot voisivat siis alkaa tänä vuonna? Tai kenties suuntaankin psykologian puolelle, jota mietiskelen pääaineekseni maisteriopintoihin ulkomailla.

Eilen oli jälleen luentoilta. Aiheena oli maailmankauppa, kuten koko kurssillakin, mutta nyt katsoimme hieman sitä, kuinka suurta (pientä) osaa köyhimmät maat siinä pelaavatkaan. Tuntuu, että monitieteellisyys tai mikä se virallinen termi lieneekään, ulottuu hyvin laajalle. Enää ei voi olla vain kapean alan x tuntija, vaan täytyy tietää myös aloista y, z, å, ä sekä ö. Aiempien opintojeni myötä kirjahyllyyni tiensä löytänyt John Slomanin Economics on päässyt taas tiuhaan lukuun. Lopputyötä varten olen muutenkin ratsannut omia kirjavalikoimiani ja ajattelin hyödyntää perusopintojen parista kirjaa Kicking away the Ladder (Ha-Joon Chang). Taloustiedettä ja politiikkaa ei siis voi päästä karkuun kehitysmaatutkimuksen parissa.

Eilinen tunti herätti minussa mietteitä: onko se kauppa niin tärkeää kuitenkaan? Voidaanko kaikkea mitata bruttokansantuotteella ja onko kansainvälinen kauppa kehitystä? Jos on, niin mihin suuntaan? Eivät uusia kysymyksiä, mutta tahdon ajatella opiskelemani asian mielekkyyttä ja merkitystä, en vain opetella “hauki on kala”, vaan miettiä mitä tarkoitetaan termillä “kala” ja toisekseen tahdon tietää myös kaiken eliöstä nimeltä hauki. Jos oikein ahkera olen, tarkistan myös vastapuolen mielipiteen; kenties muilla on erilainen kuva siitä, mikä hauki on.

Tällaista tällä kertaa, kalat ja kesä mielessä!

Välipäivä opinnoista tekee terää

Töistä tultuani, ja tietysti Salkkarit katsottuani, kaivan päättäväisesti Verkkoviestinnän ja uuden median tenttikirjan esille ja rupean lukemaan. Yritän oikein syventyä pohtimaan lukemaani, sillä kauheasti aikaa minulla ei ole juuri tämän tentin suhteen ole lukemiselle. Tenttikirjallisuuttakin nimittäin on ihan riittävästi: kolme paksua kirjaa pitäisi osata noin kuukauden kuluttua pidettävässä tentissä. Aikaa ei siis ole hukattavaksi!

En ehdi montaa sivua kääntää kun silmäni menevät aika ajoin umpeen. Päätän tehdä asialle jotain, ja keitän itselleni teetä virkistykseksi. Ei auta mitään: ajatukseni harhailevat ties missä, silmäni ummistuvat ja ummistuvat yhä uudelleen. Väsymys on ottanut minusta voiton. Tänään en opiskele.  Nyt on aika levolle.

Palasista kokonaisuuteen

Uusi kurssi on taas alkanut, aiheena kehityspolitiikka ja kehitysyhteistyö, ja uudet tehtävät odottavat. Tällä kertaa tehtäviin kuuluu myös 8-10 liuskan mittainen essee. En olekaan pitkiin aikoihin kirjoittanut niin pitkää yhtenäistä aihetta käsittelevää tekstiä, vaan enimmäkseen tekstin palasia: blogimerkintöjä, suunnitelmia, kommentteja, tekstiviestejä ja sähköposteja. Olen jälleen kerran innostukseni lumoissa ja ajattelen, että tästä esseestä tulee The Essee, siihen laitan kaikkeni.

Tiedän kuitenkin, että pian on palattava maanpinnalle. Esseen aihe on mielestäni kiinnostava, samoin silmäilemäni pohjamateriaali, mutta ennen kuin tekstiä voi alkaa kirjoittaa, täytyy lukea ne materiaalit ja työstää aihetta mielessään. Enhän minä tiedä kehityspolitiikasta oikeasti yhtään mitään, vaikka tietysti salaa kuvittelen, että johdantokurssin ja muutamien aihetta sivuavien kirjojen perusteella olen jo nyt aiheen asiantuntija. Kuulun ilmeisesti mulle kaikki heti nyt -sukupolveen. Jos saisin mahdollisuuden tallentaa tietoja aivoihini suoraan muistitikulta, tekisin sen. Olisikohan kriittisestä aiheen käsittelystä olemassa mitään ihmisaivojen kanssa yhteensopivaa sovellusta?

Ravistan kyberpunk-vaikutteiset ajatukset mielestäni, ja käyn hakemassa The European Consensus on Development -lausuman netistä. Päätän tulostaa sen, että voin lukea sitä rauhassa erilaisissa tilanteissa, vaikka ekologinen minäni ei olekaan ajatuksesta kovin iloinen. Tekstinkäsittelyohjelmani sen sijaan ehdottaa, että kyseessä on ekologinen miniäni. Hyvä, että omatuntoa valvoo sellainenkin taho.

Olen oikeastaan hyvin vaikuttunut siitä, miten helpoksi verkko-opinnot on tehty. Materiaalit löytyvät vaikeuksitta, ja nettiresursseja on hyödynnetty erittäin monipuolisesti. Tälle kurssille opettaja on myös kirjoittanut lisämateriaalia itse sähköisessä muodossa. Mietinkin jo uteliaana, mitä uusia yllätyksiä materiaalin osalta huhtikuussa alkava kurssi tuo mukanaan. Mutta ei taas asioiden edelle. Nyt ohjelmassa on The Essee.

Mankelin läpi, taas kerran

Jokainen verkkotentti tai tehtävän palautus tuntuu kuin minut vedettäisiin mankelin läpi. Kaikki tieto puristuu mykkyrästä sileäksi kokonaisuudeksi ja ”suorituksen” jälkeen tuntuu kuin kaikki mehut olisi puristettu ulos. Tenttiin vastaaminen myös jäsentää kirjallisuuden aiheita isommiksi kokonaisuuksiksi ja tekee asiat selkeämmiksi. Verkkotenteistä antoisimmiksi koenkin ne, joissa soveltavat tenttikysymykset on annettu jo etukäteen ja aineistoa tulee lukeneeksi laajemmasta näkökulmasta.

Vuosi alkoi vauhdikkaasti viestinnän oppihistorian verkkotentillä ja torstaina sain reilun tunnin ennen määräaikaa palautettua tutkimustaitojen kurssiin liittyen graduanalyysin. Graduanalyysin työstäminen muodostui tähän asti vaikeimmaksi hommaksi koko avoimen opiskelujeni aikana. Välttelin työn aloittamista viimeiseen asti, luin oheiskirjallisuutta ja itse gradua, mutta sanaakaan itse analyysiä en saanut paperille ennen kuin määräaika oli neljän päivän päässä.

Mietin useaan otteeseen etten ole vielä tarpeeksi oppinut arvostelemaan toisen opiskelujen päätteeksi työstämää tutkielmaa. Tuntui jopa törkeätä esimerkiksi arvostella tutkijaa tutkimusaiheen ja aineiston rajauksesta kun itse koko ajan mittailee oman analyysin merkkimäärää ja miettii milloin analyysillä on tarpeeksi pituutta. Tuskailin tekstin kanssa edestakaisin viimeiset neljä päivää ja olen täysin vakuuttunut siitä, että homma meni penkin alle pelkän panikoinnin takia.

Verkkotentti sen sijaan meni hyvin ja huonosti, tentissä oli mukana jo perusopintovaiheessa tenttimäni kirja, josta olin tehnyt jo vuotta aikaisemmin kattavat muistiinpanot. Olen aina merkinnyt muistiinpanoihini jokaiseen kohtaa merkinnän lähdekirjasta ja sivunumerosta, tällöin niitä voi hyvin käyttää aineistona verkkotentissä, jossa ei todellakaan ole aikaa etsiä tärkeitä kohtia itse kirjoista. Tentissä oli kaksi kysymystä, johon toiseen vastaus tuntui kumpuavan selkärangasta ja muistiinpanoista, toinen kysymys käsitteli aihetta, jonka oli täysin sivuuttanut. Onneksi kysymysten arvo oli painotettu juuri sen hallitsemani aiheen mukaan.

Useita verkkotenttejä tehneenä olen jo kehittänyt itselleni parhaan tavan selvitä vastaamisesta lyhyessä ajassa. Luettuani kysymykset aikataulutan niihin vastaamisen niiden painoarvon mukaan. Sitten kirjoitan nopeasti kaikista kysymyksistä mieleen tulevat pääkohdat, ja lähden kahlaamaan muistiinpanoja ja kirjoitan tarkennuksia niiden mukaan ja kirjoitan tenttivastaukseen mukaan myös sivunumerot ja lähteet. Sen jälkeen käytän aikaa jäsentämiseen ja järkevien lauseiden ja kappaleiden muotoiluun ja liitän mukaan omaa pohdintaa. Vielä viimeiseksi käyn tekstin läpi poistaen lähdeviittaukset ja samalla luen kohdan aineistosta siltä varalta että olen muistanut tai ymmärtänyt jotain väärin.

yh6ajayg

Perjantain mietteitä

Uusi jakso alkoi ja aherran edeltävän jakson verkkotentin kimpussa. Kolme kirjaa ja 18 kysymystä etukäteen annettuina, joista kolme valikoituu tenttiin. Kaksi kirjaa on ollut lähteinä esseisiin viime syksyn mittaan ja olisin samalla voinut kirjoittaa vastauksia kirjatenttiin. Voi minua tyhmää kulkijaa, kun en sitä tehnyt.

Yksi kirjoista ei aukea helposti. Onko syy kirjoittajan tyylissä, vai onko vika kirjan sisällössä, joka kertoo viestinnän johtamisesta. En ole koskaan johtanut viestintää työelämässä, mutta se on järjellä aukaistavissa olevaa toimintaa kuitenkin. Päädyn syyttämään kirjoittajan kerronnallista tyyliä.

Olen pitkin syksyä kaivannut omaa rauhallista työtilaa. Olen maininnut, että talomme on perusteellisessa remontissa. Ukko tekee pikkuhiljaa, joten työ etenee hitaasti, mutta jälki on siistiä. Meillä on yläkerrassa ollut valmiina yksi huone, joka oli makuuhuone televisioineen ja tila tietokoneelle. Minulla on aikaa päivisin opiskella, mutta olen tottunut – järki tuntuu juoksevammalta- syventymään kirjoihini iltaisin.

Toinen huone valmistui ja kalustettiin muutama päivä takaperin eli kaipaus on saanut täyttymyksenä ja minulla on se rauhallinen huone omassa käytössäni. Mutta mitä minä tein. En pystynyt keskittymään opiskeluun, vaan seilasin kahden huoneen väliä onnellisena siitä, että se toinen on valmis ja toinen on minun. Piti istua alas ja miettiä sisustuksen täydentämistä kummassakin huoneessa. Piti istua alas myös siitä syystä, että olin niin hyvilläni.

Viikonloppuja, Leena

 

Viikonloppu opiskellen

Keskiviikon luento oli edelleen vanhan kertausta. Saimme myös nähdä muutamat esimerkit siitä, millaiset lopputyöt kurssilla oli viime vuonna tehty. Se hieman lievensi jännitystä 15-sivuisen projektin osalta. Aiheet tuttuja, pyörien maailmankaupan ja köyhimpien maiden ympärillä. Minitutkielma ei vaikuttanut pelottavalta, minulle tuli vain mieleeni, että voisin lisätä omaani hieman kaavioita yms., joita ilmeisesti ei viime vuonna nähty. Kaupan osalta graafinen aineisto kertoo toisinaan enemmän kuin sanat – toki kaavio vaatii aina sanallisen selvityksen seurakseen.

Aion kuluttaa suurimman osan viikonlopustani opiskellen. En ole valvonut öitä opintojeni takia, enkä aio moista aloittaa nytkään. Avaan hieman lukijoille tässä ajankäyttöäni. Opiskelen täysimittaisesti etänä brittiläisessä avoimessa yliopistossa ja jos kaikki menee hyvin, tarkoitus olisi saada kandidaatin tutkinto valmiiksi syksyn aikana sieltä. Pääaineenani on kansainvälinen politiikka. Virkistyksekseni opiskelen kehitysmaatutkimusta Helsingin avoimessa yliopistossa.

Suunnilleen kerran kuussa per kurssi täytyy minun suorittaa suurempi tehtävä Open Universityyn, helmikuussa minulla alkaa toinen sikäläinen kurssi, joten limittäin menevät kolme kurssia. Ehkä olisi osuvampaa puhua opintokokonaisuuksista, joka tapauksessa tekemistä riittää. Olen suunnitellut, että kuun loppuun mennessä täytyy minun saada valmiiksi neljäs essee Britteihin ja aloittaa kehitysmaatutkimuksen lopputyön esivalmistelut. Olen jo ehtinyt valikoida aiheen kehitysmaatutkimusta silmällä pitäen, viikonlopun aikana kypsyttelen ajatusta edemmäs ja keskiviikkona voisin luentotauolla kysäistä, olenko oikeilla jäljillä.

Kehitysmaatutkimuksen osalta viikonloppuun mahtuu kansantaloustieteen kertausta sekä nettietsintää sen osalta, mistä maista olisi tarjolla luotettavaa dataa jollain kielellä, jota hallitsen. Tänään käytin useamman tunnin brittiläisen avoimen interaktiivisen opintomateriaalin äärellä ja sain luettua kurssin tekstit. Voin siis aloittaa esseen kirjoittamisen heti huomenaamulla ja jatkaa iltapäivällä köyhien maiden kauppapolitiikan äärellä. On mielenkiintoista, miten erilaisiltakin kuulostavat aiheet tukevat toisiaan: esseeni tulee käsittelemään fundamentalismin käsitettä puhuttaessa uskonnosta ja politiikasta, kun taas lopputyöhöni päässee jokin maailman köyhimmistä maista sekä suurempi ja rikkaampi kauppaa tekevä yksikkö – näkökulman toivon kirkastuvan viikonlopun kuluessa.

Nautin siitä, että saan herätä ennen aamullisen sanomalehden saapumista, kirjoittaa muutamat inspiroituneet rivit, jonka jälkeen teen itselleni hyvän kupin teetä ja jähmetyn tietokoneen ääreen kolmeksi, neljäksi tunniksi. Viikon varrella olen kirjoittanut itselleni muistilappuja ideoiden virratessa mieleeni töissä, työmatkalla tai vaikka kaupassa. Työmatkalla luen paljon kaunokirjallisuutta ja usein sieltäkin kumpuaa jotain, jonka haluan sisällyttää osaksi tekstiäni. Toisinaan loistavana pitämäni oivallus ei avaudu paperin arvostelijalle, mutta parasta onkin se tunne, kun huomaa käsittävänsä suurempia kokonaisuuksia.

Antoisaa viikonloppua vietit sen sitten opintojen parissa tai vain nautiskellen vapaa-ajasta!

Mulla on tentti!

Suuren alkuinnostuksen vallassa ja sen jälkeisessä seesteisessä mielentilassa olen kuunnellut kaikki ääniluennot, lukenut tenttikirjan ja palauttanut oppimispäiväkirjan. Pikku hiljaa ajatukset alkavat suuntautua tenttiin. Ei ehkä olekaan tarpeeksi, että on lukenut kirjaa tiedonhalun ja uteliaisuuden kannalta. Vai onko? En tiedä, millainen on verkkotentti. Siinähän kaikki oppimateriaali saa olla mukana. Päättelen siis, että tentti tulee olemaan erittäin vaikea, ja alan stressaantua.

Erilaiset arjen tilanteet kasaantuvat ja aika ei tunnu millään riittävän tenttiin valmistautumiseen. Tuttuuden tunne valtaa mielen, kun huomaan 2 päivää ennen tenttiä, että en olekaan ehtinyt kertaamaan kaikkia tenttikirjan aiheita. Vielä edellisenä iltana valvon yli puolenyön ja kuvittelen, että viime hetken lukemisesta jää jotain mieleen. Niinhän sitä tuli tehtyä silloin joskus päätoimisena opiskelijanakin, vaikka silloin ajanhallinnan olisi pitänyt olla helpompaa. Kyseessä taitaa olla vain luonteenpiirre, eikä kissa karvoistaan pääse, vaikka ikää tulisikin lisää.

Puolisen tuntia ennen tentin alkua varmistelen, että nettiyhteys toimii ja pääsen Avoimen yliopiston sivuille. Nyt en kaipaa mitään IT-ongelmia, tahdon vaan päästä tekemään tenttiä ilman häiriöitä. Tenttikysymykset saapuvat sisäpostissa muutamia minuutteja etuajassa, ja pää tuntuu täysin tyhjältä, kun tuijotan viestin sisältöä. “Vastaa kahteen  valitsemaasi kysymykseen alla olevista vaihtoehdoista”. Vaihtoehtoja on kolme. Eikö kysymyksiä olekaan enempää? Eivätkö ne olekaan tämän vaikeampia? Olen niin helpottunut, että en melkein malta alkaa miettimään vastauksiani. Vaikka minulla on tenttikirja mukana, tahdon kuitenkin vastata niin pitkälti omaan tietooni tai muistiini pohjautuen kuin mahdollista – vain joitakin asioita tarkistan kirjasta.

Kirjoitan vauhdilla ja mietin, riittääkö aika. Ei mitään hätää, kolme tuntia kahden vastauksen kirjoittamiseen on loppujen lopuksi pitkä aika, ja lopetan hyvissä ajoin. Tarkistan vielä Opintokansiosta, että vastaus on tallentunut, ja suljen kurssisivut. Noin. Tehty. Minun ensimmäinen verkkotenttini!