Opinnot ja avara maailma

Kun on lukenut ensimmäisen tenttikirjan tietyltä aihealueelta, ajattelee tietävänsä siitä aiheesta jo kaiken ja on tiedostaen tai tiedostamattaan samaa mieltä kirjoittajan kanssa ainakin suurimmasta osasta kirjassa esitettyjä ajatuksia. Erityisesti näin käy, kun kirja ei ole tarkoitettu ainoastaan oppikirjaksi, vaan suunnattu suuremmalle yleisölle, ja siksi kirjoitettu hyvin vakuuttavasti ja helppotajuisesti.

Kun sitten tarttuu seuraavaan kirjaan, eteen aukeaakin aivan uusi maailma. Kirja saattaa käsitellä samoja aiheita kuin ensimmäinen, mutta täysin päinvastaisesta näkökulmasta, joka on kuitenkin aivan yhtä vakuuttavasti esitetty. Eri kirjoissa voi myös olla aivan eri sisältöä, jolloin näkökulma aiheeseen laajenee joskus yllättävälläkin tavalla. Ensimmäisen lukukokemuksen jälkeinen vakuuttuneisuus oman tiedon määrästä alkaa järkkyä, ja tilalle tulee epätoivoinen ymmärrys siitä, että kaikkea aiheeseen liittyvää tietoa ei ole mitenkään mahdollista omaksua. Onneksi perusopintojen tenteissä ei täydellistä ja kaiken kattavaa tietoa vaaditakaan.

Ennen tenttiä täytyisi vielä järjestää omat ajatukset aiheesta jonkinlaiseksi loogiseksi kokonaisuudeksi. Joskus tässä auttaa jokin irrallinen tiedonjyvänen, jonka kuulee vaikkapa uutisista tai lukee jostain muusta lähteestä kuin tenttimateriaalista. Kun kuulee konkreettisen esimerkin vaikkapa köyhän kehitysmaan poliittisesta tilanteesta, loksahtaa taas yksi uusi pala kehityspolitiikan viidakossa kohdalleen, ja yhdistää teorian todelliseen maailmaan.

Vaikka tällaisia suuria oivalluksia ei ehkä joka uutisesta saakaan irti, on omiin opintoihin liittyvien aiheiden seuraaminen mediassa mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Sivupolkuja

On ollut puhetta sivupoluista, jotka nousevat kiinnostavammiksi kuin itse tekstin lukemisen jatkaminen. Riittäisi vain pikku tarkistus. Esiin tuli vertaus amerikkalaisen viestintäajattelun älyllisestä Marshall- suunnitelmasta. Mietin liittyykö Marshall toiseen maailmansotaan, joku kenraali?  Tarkistin ja herra Marshall oli kenraali ja Yhdysvaltain ulkoministeri myöskin. Hän esitti, että Eurooppa voisi palautua sodasta Yhdysvaltain avun turvin eli siitä nimi. Yllätyin, ettei Suomi kuulunut Wikipedian mukaan Yhdysvaltain avun piiriin toisen maailmansodan jälkeen.

Ukon kimppuun, kuuluiko Suomi Marshall-avun piiriin toisen maailmansodan jälkeen? Kyllä, hänen vanhempansa kertoivat näin tapahtuneen. Että siis mitä. Tarkistan vielä kerran ja kyllä, Suomi ei uskaltanut ottaa Neuvostoliiton vihoja pelätessän Marshall- apua. Mistä apu sitten tuli?

Unicefin tiedän entuudestaan. Löytyi sitä aikaisempi, myös YK:n alainen hätäapu- ja jälleenrakennusjärjestö UNRRA, jonka kautta Suomi sai avustusta eli paketit olivat Yhdysvalloista, mutta eivät olleet Marshall-apua.

Sitten ukko sekoittaa minut muistaessaan kerrotun, että nyt jo tyhjänä seisova terveysasema neuvoloineen on rakennettu sodan jälkeen ruotsalaisten avustuksella. Ruotsi sai Marshall- apua vaikka ei ollut sodassa. Antoivatko ruotsalaiset apua “salaa” Neuvostoliitolta Suomelle? Plääh! Annan olla ja palailen Veikko Pietilän tekstin pariin.

Proseminaari purkissa!

Sain viimein proseminaarini kasaan (tähän voin laittaa sulkeisiin helpottuneen huokaisun). Puskin sitä tehokkaasti kuin pieni peura ja lopulta voin sanoa olevani tulokseen tyytyväinen. Huomenna saan siitä opettajan arvion ja viilausten jälkeen jään odottamaan opponoijan kirpsakkaa kieltä. Hyvä kun sain viimein opponoijan ylipäätään. Minulla on sen verran kummallinen aihe.

Tutkin kolmea alkemistista teosta, Ramon Lullin De nova logicaa, Agrippa von Nettesheimin Scala del numero dieciä sekä J. Browningin First Degree Boardia. Työt ovat keskenään muutoin täysin erilaiset, mutta niissä kaikissa teemana on askelmat. Askelmat ovat osa alkemistien Opus Magnumia, suurta teosta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa sellaiset teemat kuin Aatamin lankeemus, kaaos, suihkulähde, tuli, käärme, linnoitus, aamurusko, kaaos ja synkkä yö. Tarkoituksenani on selvittää, millä tavoin mystiikan maailmankuva ilmenee näennäisesti hyvin erilaisissa teoksissa.

Joten kun kyselin opponoijia, yleisin vastaus oli: “Mutta en minä tiedä mitään alkemiasta!” No, tuskin suurin osa Suomesta tietääkään. Niinpä suhtauduin työhöni eräänlaisena sivistystehtävänä ja suurella intohimolla. Onhan jonkun kerrottava eksyneille lampaille siitä kuinka homma oikeasti makaa.

Tällaisen suuren työn vääntäminen työn ohella on rassaavaa. Ajatusten on pysyttävä kasassa, jottei unohda tärkeitä ideoita, mieleen tulvahtaneita tulkintoja ja sitä mitä yleensäkin on aikaisemmin kirjoittanut kuusi sivua sitten. Tällaiseen moodiin ei ole helppo päästä, kun pää on ollut hetkeä aikaisemmin työasioissa.

Kaikista vaikeinta proseminaarissani oli sanojen suomentaminen. Alkemistinen kuvasto vilisee latinan ja heprean kielen sanoja, joista kaikki mahdollinen oli suomennettava, jotta kuvia pystyi ylipäätään tulkitsemaan. Niinpä istuin nenä kiinni Kabbalan elämänpuussa ja sormet hypistellen latinan sanakirjaa. Voinkin sanoa muodostaneeni erittäin symbioottisen suhteen kummankin kanssa niin, että hoen oppimiani sanoja jopa suihkussa. Kether, Hokhmah, Binah, Gevura, Hesed, Tif’eret, Hod, Netsah, Jesod, Shekhina…

Vedin syvään helpotuksen henkeä saadessani laittaa paperikasan nippuun, kunnes seuraavalla tunnilla hoksasin, että viikon päästä on tentti. Olen juossut maratonin ja heti perään pitäisi pyrähtää sadan metrin lenkki. Ja arvatkaa, mitä aihealuetta tentti koskee. Kirkkoja.

Aina opiskelu ei ole yhtä herkkua!

Kellekään ei varmaankaan tule yllätyksenä se tosiasia, että opiskelu ei aina ole yhtä juhlaa ja herkkua, vaikka olisikin valinnut itselleen sen kaikista kiinnostavimman aihealueen. Opiskelu ei ole aina yhtä juhlaa minullekaan. Lisäksi olen huomannut itsessäni sen piirteen, että nykyään, kun on jo suorittanut yhden kunnon tutkinnon, ja ikääkin on jo jonkin verran kertynyt, ei viitsisi millään lukea  (tai tehdä jotain sellaista harjoitustehtävää), joka ei erityisemmin kiinnosta. Nykyisin haluaisi perehtyä vain niihin aineistoihin ja tehtäviin, joissa on omasta mielestään sitä jotain; x-factoria ilmeisesti;) Mutta olen päättänyt, että jos ja kun kerran olen ilmoittautunut johonkin sellaiseen opintokokonaisuuteen, niin kaikki suoritetaan vaikka hammasta purren!

Nyt kuitenkin on kiva huomata, että uusi tänään alkava kurssi, vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Pääsen kurssilla (Viestinnän instituutiot) mm. tekemään alustusta ja esseetä valitsemastani mediasta. Tämä on juuri sitä mikä minua kiinnostaakin! Innostuksissani meninkin ja valitsin itselleni median etukäteen annetusta luettelosta. Minulle tuli kiire valita itseäni kiinnostava media heti, sillä kurssin tehtävänannossa sanottiin, että samasta mediasta minkä joku toinen on jo valinnut, ei voi enää itse kirjoittaa. Niinpä rupeankin sitten jossain vaiheessa kevättä tutustumaan NRJ:hin. Ensin täytyy vaan saada nyt vielä kesken oleva kurssi suoritetuksi.

Verkko-opintojen rytmittäminen

Kovin usein puhutaan tasapainoisesta elämästä ja laatuajasta itsen tai perheen tai ystävien kesken. Erilaisissa elämänvaiheissa käsitys siitä, mikä tuo elämään tasapainoa ja mitä se laatuaika oikein on, voi vaihdella hyvinkin suuresti. Avoimen yliopiston opinnotkin täydentävät opiskelijoiden elämäntilanteita monin eri tavoin. On mielenkiintoista tietää, että tätä väylää yliopisto-opintoihin käyttävät hyvin monenlaiset ihmiset, kuten tämänkin blogin kirjoittajajoukosta voi nähdä.

Itse huomaan usein ajattelevani, että pääsen lukemaan tenttikirjaa tai pääsen kirjoittamaan esseetä, kun taas joskus kiireisellä hetkellä voi tuntua siltäkin, että joutuu lukemaan tenttiin ja että esseekin olisi nyt pakko saada valmiiksi. Kun elämässä on paljon sellaista sisältöä, joka määrittää ajankäyttöä lähtökohtana jonkun toisen tahon tarpeet, tuntuu hienolta päästä määrittelemään osa päivän sisällöstä itsekin.

Kaipaisin kuitenkin avoimen verkko-opintoihin mahdollisuutta edetä opinnoissa enemmän omaan tahtiin kuin tarkasti kurssien aikataulua noudattaen. Kaikkein eniten toivoisin, että kurssisivut avautuisivat aiemmin. Näin halukkaat pääsisivät esimerkiksi kirjoittamaan esseitä tai lukemaan tenttikirjoja jo ennen kuin aiemman kurssin tehtävien palauttamisen aikaraja on umpeutunut. Välillä opintoihin on paljon enemmän aikaa keskittyä ja välillä vähemmän. Siksi kurssisivujen aukeaminen jo hyvissä ajoin etukäteen auttaisi tahdittamaan opiskelua oman elämäntilanteen mukaan entistä paremmin.

Väliaikaisia murheita

Olen ihmetellyt miten määrätyt muutokset vaikuttavat ja esimerkkinä on opiskeluun keskittyminen. Olen tottunut omaan kirjahyllyyni. Se on ollut minulla noin vajaat kaksikymmentä vuotta. Hyllyssä on pieni kirjoituspöytä ja kokonaisuuteen kuuluu vanha isohko konttorituolin rumilus. Olen ollut näitä ilman runsaan vuoden remontin takia.  Ja eikä siinä kaikki, jos tässä valittamaan aletaan: minulla on ikävä kirjojani.

Intoilin jossain edellisessä blogissani kuinka olin onnellinen rauhallisesta huoneesta jossa voisin keskittyä opintoihini. Ei se näin mennytkään. Oivalsin haluavani takaisin oman pöytäni, jossa on omat muistilaput, kirjat, paperit levällään, eikä niitä tarvitse siirrellä, jos ukko tarvitsee tilaa omille toiminnoilleen.  Ja toisaalta ukko on samanlainen paperit levällään pitävä kuin minä. Halu omaan on siis molemminpuolista.

Enkö ole valmis joustamaan väliaikaiseen muutokseen toteamalla, että jos on intoa opiskeluun sitä istuu vaikka kannon nokassa. En ole. Olen kuin vanha kissa, joka hermostuu, jos taloon tulee liikaa muutoksia.

No, tilanne on kuitenkin väliaikainen, remontti valmistuu pikkuhiljaa ja hyvin tunnettu sanonta on, että “hiljaa hyvä tulee”. Sanonnassa ei kuitenkaan mainita miten kauan hiljaa kestää ollakseen hyvä.

Valinnanvaraa ja vaihtoehtoja riittää

Heräänkö nyt vai vähän myöhemmin? Menenkö tuttuun ja useimmiten käyttämääni lounasravintolaan vai menenkö jonnekin muualle? Otanko lounaaksi salaattia vai pastaa? Ostanko itselleni vielä jälkiruoaksi jotain pientä hyvää vai ajattelenko tulevaa rantakautta ja linjojani ja jätän kokonaan herkut ostamatta? Menenkö illalla jumppaamaan, otanko töistä palattuani pienet päiväunet, menenkö ulos ulkoilemaan, entä leffaan, entä katselenko pelkästään telkkaria, juoksenko kaupoissa etsimässä jotain uutta kivaa kevättä ajatellen, vai perehdynkö viestinnän lainsäädäntöön viestinnän politiikka ja sääntely- kurssin esseetä varten?

Kuten edellä mainitusta huomaa, kohtaamme päivittäin lukuisia erilaisia valintoja ja vaihtoehtoja. On vain valittava lukuisista erilaisista vaihtoehdoista itselle ne kaikkein sopivimmat ja mieluisimmat vaihtoehdot. Tarjontaa ja kilpailua kun on niin paljon. Toisaalta kova kilpailu tekee monet vaihtoehdot yhä paremmiksi. Useiden toimijoiden on oltava yhä parempia menestyäkseen kilpailussa. Muuten ne yksinkertaisesti putoavat pois pelistä ja eivät selviydy.

On huomattava, että myös eri oppilaitokset kohtaavat kovaa kilpailua oppilaistaan. Saadakseen parhaat mahdolliset oppilaat, niiden on luotava itsestään hyvä brändi. Pelkkä ulkoisen kuvan rakentaminen ei kuitenkaan riitä, vaan niiden on todella myös oltava itsessään hyviä. Muuten hyvä kuva sortuu.

Tällä hetkellä monet eri oppilaitokset ovatkin useiden ihmisten mielessä kun tavoitellaan pääsyä sinne omasta mielestä kaikkein parhaaseen oppilaitokseen omaa tulevaisuutta silmällä pitäen. Pääsykoekurssit ovat jo alkaneet, tai jotkut ovat vasta alkamassa, kirjastot ovat täynnä pääsykokeisiin pänttääjiä.  Kaikilla se sama tavoite silmissä: uusi kovasti haluttu opiskelupaikka.

Joka vuosi moni nuori jää kuitenkin ilman haluamaansa opiskelupaikkaa. Valitettavasti. Opiskelupaikat jaetaan periaatteella ”Nopeat syövät hitaat”.  Mutta omasta mielestäni hätä ei ole tämän näköinen. Aina löytyy vaihtoehtoja. Yksi hyvä ja erittäin kannatettava vaihtoehto on mennä töihin. Työkokemus ja työstä saatu palkka ei ole koskaan pahasta. Lisäksi tätä ns. välivuotta viettäessään voi entistä tarkemmin pohtia, että mitä oikein haluaa oikeasti tehdä työkseen isona, ja mikä se paras mahdollinen opiskelupaikka tätä työelämätavoitetta varten sitten todella on. Ja jos silti haluaa myös välivuotta viettäessään opiskella, niin sekin onnistuu! Avoin yliopisto tarjoaa tästä yhden erittäin hyvän esimerkin. Avoimessa yliopistossa pääset hyvin perehtymään tulevaisuudessa haluamaasi opiskelupaikan opintotarjontaan, ja ainahan on mahdollista päästä tutkinto-opiskelijaksi myös avoimen yliopiston väylän kautta. Ns. välivuosi ei taatusti järkevällä suunnittelulla mene hukkaan!

Ja mitä noihin omiin valinnan vaihtoehtoihini tälle illalle tulee, niin taidanpa tehdä sellaisen valinnan, että tällä kertaa sorrun taas katselemaan telkkaria ja ehkäpä myös hiukan ulkoilemaan.

Mukavaa kevätkeskiviikkoa kaikille!

Ei pelkkää pänttäämistä

Sopiva opiskelutahti on opinnoissa kaiken a ja o. Aikaa täytyy jäädä myös muulle kuin työlle ja opiskelulle. Tämä pätee mielestäni myös niille jotka tekevät ns. täyspainoisten opintojen ohella esim. osa-aikaista työtä. Pelkkä työssä käynti ja opintojen pänttääminen siinä ohessa saattavat viedä koko opinnoista kaiken sen mahdollisen ilon mikä niistä on mahdollista saada irti oikeanlaisella ajansuunnittelulla.  Aikatauluttamiseen kannattaakin varata riittävästi aikaa ja tehdä se huolella jottei käy kuten monelle yleensä; eli tehdään liian tiukka aikataulu itselle, mikä sitten johtaa kaiken vapaa-ajan käyttämiseen opiskeluun.

Monissa oppilaitoksissa tämä elämän tasapainottaminen onkin huolella suunniteltu ja tarjontaa erilaisiin vapaa-ajan käyttöaktiviteetteihin löytyy laidasta laitaan. Vai kuka esim. Kauppiksessa opiskellut voi olla unohtamatta Kuntiksia ym. lukuisia kulttuuritarjontaan liittyviä aktiviteetteja? Tuskin kukaan. Niiden avulla tutustutaan kurssikavereihin yhä paremmin, haetaan voimia uusiin opiskelukoitoksiin, sekä intoa työrintamalle. Ei niin väsynyt ja kiireinen voi olla ettei ottaisi osaa edes joihinkin opiskelijatapahtumiin. Jos kiirettä pukkaa päälle, niin ainahan kuitenkin jossain voi käydä. Vai mitä? Yhteisiä tempauksia ja kommelluksia on sitten kiva vaikkapa kaveriporukalla yhdessä myöhemmin muistella. Oi niitä aikojaJ

Nykytilanteestani täytyy todeta, että olen onnistunut aika hyvin tasapainottamaan elämäni; mukaan mahtuu niin työtä, opiskelua Helsingin avoimessa yliopistossa, kuin aikaa myös erilaisille vapaa-ajan aktiviteeteille. Kaikki aikani ei siis mene pelkästään työntekoon ja opiskeluun. Vaikka olenkin aika suorituskeskeinen ihminen, nautin kuitenkin suunnattomasti vapaan viikonlopun häämöttäessä edessäni. Se palkitsee, ja voimia sitä seuraaville viikoille kertyy taas lisää.

Etänä vai paikanpäällä?

Eilen Viestinnän politiikka ja sääntely- kurssiin liittyvää esseetä kirjoitellessani mieleni liikkui taas hetken aikaa jossain muualla. Rupesin siinä kirjoittamisen ohella pohtimaan opintojani ja useita niiden erilaisia suorittamismahdollisuuksia. Opintoja kun on nykyään mahdollista suorittaa tavallisiin luentoihin osallistumalla, monimuoto- opetuksena kuin myös etänä. Mieleeni heräsikin kysymys siitä, että mikä näistä mahdollisista erilaisista vaihtoehdoista on se kaikkein paras?

Suoraan sanottuna en ainakaan itse osaa tuohon esittämääni kysymykseen suoraan vastata, sillä uskon että jokaisessa vaihtoehdossa on ne niin hyvät kuin ehkä myös huonot puolensa. Kokemusta minulla on ns. normaaliluentokursseista esim. Helsingin Kauppiksesta, sekä etäopiskelusta mm. nyt täältä avoimesta yliopistosta jossa suoritan siis Verkkoviestinnän perusopintoja etänä.

Mikä tavallisissa luentokursseissa on sitten hyvää? Tavallisissa luentokursseissa puoleensa vetää opintojen monipuolisuus. Opittava aineisto koostuu niin osallistumisesta luennoille, luentomateriaalista, kirjoista, nettimateriaalista, tehtävistä, sekä mahdollisista ryhmätehtävistä, ja ehkäpä myös jostain itse pidetyistä esityksistä. Bonuksena on lisäksi kurssin mukanaan tuoma sosiaalisuus. On yksinkertaisesti kiva mennä paikalle kuuntelemaan, tapaamaan tuttuja, vaihtamaan kurssikavereiden ja muiden kavereiden kanssa kuulumisia niin kurssiin kuin kurssin ulkopuolisiin asioihinkin liittyen, sekä mahdollisesti kurssin sisällöstä liittyen kokoontumaan ja sopimaan yhteisistä ryhmätöistä, ja siis oppimaan yhdessä.

Entä mikä saa ihmiset valitsemaan etäopinnot ns. tavallisten luentokurssien sijaan? Yksinkertaisin vastaus kysymykseen lienee aika ja erityisesti sen puute. Työssäkäyvä ihminen kun ehtii harvemmin yliopistolle kuuntelemaan luentoja vaikka kuinka mieli tekisi. Varsinkin kun kyseessä ovat suhteellisen aikaisin päivällä alkavat luennot. Etäopiskelu mahdollistaa opinnot silloin kun ne itselleen parhaiten sopivat. Kun kurssi on alkanut voi käydä kalenterin kanssa läpi mm. tehtävien palautuspäivät ja kurssiin sisältyvät mahdolliset tenttipäivät ja suunnitella ajankäyttönsä itselleen sopivalla parhaalla mahdollisella tavalla. Opiskelua ja ajankäyttöä helpottaa myös se tosiasia ettei opintojen pariin tarvitse mennä minnekään erityiseen paikkaan vaan opinnot voi suorittaa vaikkapa kotona, tai vaikkapa lomamatkalla; eli lähes missä tahansa missä vaan on toimiva nettiyhteys.  Lisäksi erityisenä hyvänä puolena voin todeta myös nämä jo aiemmissa blogikirjoituksissa mainitut verkkokeskustelut. On nimittäin hienoa päästä tällä tavoin tutustumaan myös muiden tekemiin töihin ja oppimaan sitä kautta lisää. En muista juuri missään muulla tavallisella luentokurssilla päässeeni näin paljon tutustumaan muiden tekemiin töihin kuin nyt käymilläni Verkkoviestinnän etänä suoritettavilla perusopinnoilla. Oppiminen muiden töistä siis lisääntyy huomattavasti.

Jos minulta kuitenkin kysyttäisiin suoraan, että mikä näistä vaihtoehdoista on mielestäni se kaikkein paras, niin vastaisin kuitenkin niin, että se riippuu ihan elämäntilanteesta. Molemmissa kun on kuitenkin ne omat hyvät puolensa. Etäopiskelun useista hyvistä puolista huolimatta suosittelisin kuitenkin lämpimästi osallistumista ns. tavallisille luentokursseille mikäli tämä vain ajankäytön suhteen olisi mahdollista. Se asia mikä mielestäni tekee ns. tavalliset luentokurssit mukavammiksi on juuri tuo aiemmin mainitsemani sosiaalisuus. On kiva kokoontua yhdessä oppimaan muiden samanhenkisten kanssa uusia asioita. Juuri tämä sosiaalisuus tekee mielestäni ns. tavalliset luentokurssit hiukan paremmaksi vaihtoehdoksi etäopintoihin verrattuna.

State of the Planet 2010

Maaliskuun 25. päivä järjestetään maailmanlaajuinen State of the Planet 2010 -konferenssi. Tapahtumapaikkoja ovat New York, Beijing, New Delhi, Nairobi ja Lontoo. Erityisen kiinnostavaksi tilaisuuden tekee se, että kenellä tahansa on mahdollisuus seurata konferenssia  reaaliaikaisesti internetin välityksellä. Webcastin seuraajaksi voi rekisteröityä tapahtuman nettisivuilla, http://www.stateoftheplanet.org/.

Konferenssin keskustelunaiheet koskettavat koko maailman väestöä. Aiheiden esittelyssä kerrotaan, että maailmassa vallitsevan köyhyyden vähentämiseen tähtääviä suunnitelmia ja tiettyjen maiden edelleen jatkuvaa äärimmäistä köyhyyttä peilataan YK:n vuosituhattavoitteisiin. Ilmastonmuutosta käsitellään esimerkiksi vastuukysymysten ja kansainvälisten sopimusten sitovuuden kannalta. Ympäristönäkökulma on läpileikkaava teema myös, kun pohditaan talouden elvyttämistä ja kansainvälisten järjestelmien toimivuutta erilaisissa kriisitilanteissa.

Konferenssin osallistujaluettelosta löytyy kansainvälisten järjestöjen, valtiojohdon, liike-elämän ja yliopiston edustajia. Paneelikeskusteluihin osallistuvat esimerkiksi Unicefin pääjohtaja Ann Veneman, Beijingin yliopiston ympäristöekonomian professori ja tutkija Xu Jintao, sekä Equity Bankin toimitusjohtaja James Mwangi. Alustavan puheenvuoron kansainvälisten järjestelmien roolista pitää YK:n pääjohtaja Ban Ki-moon. Tarkempi luettelo osallistujista ja keskustelun moderaattoreista löytyy tapahtuman nettisivuilta.

Tilaisuus alkaa klo 14.30 Suomen aikaa ja jatkuu klo 23.30 saakka. Webcastin seuraajat voivat osallistua keskusteluun internetissä, tai esimerkiksi lähettämällä kysymyksiä Twitter-palvelun kautta. Kannattaa osallistua!