Väliaikaisia murheita

Olen ihmetellyt miten määrätyt muutokset vaikuttavat ja esimerkkinä on opiskeluun keskittyminen. Olen tottunut omaan kirjahyllyyni. Se on ollut minulla noin vajaat kaksikymmentä vuotta. Hyllyssä on pieni kirjoituspöytä ja kokonaisuuteen kuuluu vanha isohko konttorituolin rumilus. Olen ollut näitä ilman runsaan vuoden remontin takia.  Ja eikä siinä kaikki, jos tässä valittamaan aletaan: minulla on ikävä kirjojani.

Intoilin jossain edellisessä blogissani kuinka olin onnellinen rauhallisesta huoneesta jossa voisin keskittyä opintoihini. Ei se näin mennytkään. Oivalsin haluavani takaisin oman pöytäni, jossa on omat muistilaput, kirjat, paperit levällään, eikä niitä tarvitse siirrellä, jos ukko tarvitsee tilaa omille toiminnoilleen.  Ja toisaalta ukko on samanlainen paperit levällään pitävä kuin minä. Halu omaan on siis molemminpuolista.

Enkö ole valmis joustamaan väliaikaiseen muutokseen toteamalla, että jos on intoa opiskeluun sitä istuu vaikka kannon nokassa. En ole. Olen kuin vanha kissa, joka hermostuu, jos taloon tulee liikaa muutoksia.

No, tilanne on kuitenkin väliaikainen, remontti valmistuu pikkuhiljaa ja hyvin tunnettu sanonta on, että “hiljaa hyvä tulee”. Sanonnassa ei kuitenkaan mainita miten kauan hiljaa kestää ollakseen hyvä.