Month: April 2010

Posted on

Opintoaddiktio

Nyt on kesäksi tekemistä: 35 op. Ilmoittauduin psykologian perusopintoihin, sekä kehitysmaatutkimuksen 10 op mittaiselle englanninkieliselle kurssille. Ilman tekemistä olen kuin Sherlock Holmes vailla rikosta, mitä tutkia. Ainoa mahdollisuus on pitää itseni kiireisenä; oleminen ei riitä. Olen ehtinyt aloittaa kuntosalikäynnitkin jälleen. Juoksumatolle vien mukanani kurssikirjallisuutta – aivot saavat uuden otteen tekstistä fyysisen rasituksen aikana.

Onnekseni huomasin eilen bussissa, että olen päässyt tekstin sisään. Yritin loppusyksystä lukea etukäteen erästä tenttikirjaa ja nyt sen lukeminen tuli ajankohtaiseksi taas. Kirja avautui minulle, johtuen ilmeisesti siitä, että opintoja aiheesta oli jo käytynä enemmän kuin syksyllä. Jos se riippuu vain minusta, toivon loppuelämäni voivani kokea niitä ihania hetkiä, jolloin ymmärtää todella sisäistäneensä jotakin uutta.

Psykologian kurssikirjat ovat vaikuttavia kooltaan. Saa nähdä millaisen määrän tietoa ehtii omaksua kesän aikana. Onneksi oppimisen ei tarvitse tapahtua ainoastaan kurssia varten. Pyrin ostamaan kaikki kurssikirjat, jos vain mahdollista ja jos näen ne hyödyllisinä myöhempää käyttöä varten. Jokaisella uudella lukemisella tajunta laajenee ja mieleen jää uusia seikkoja. Vaikka tila uhkaakin loppua sen suhteen, ettei enää yhtään uutta kirjahyllyä mahdu kotiini, niin olen ainakin saanut kohtalaisen lähdekirjaston luotua. Helpottaa esseiden kirjoittamista, kun voi napata omasta hyllystään juuri sen kirjan, missä se oli se hyvä kohta, joka summaa juuri sen, mitä haluaakin sanoa.

7. toukokuuta pitäisi LUMID-tulosten tulla. Toivottavasti kehitysmaatutkimuksen lopputyön tulokset tulisivat myös siihen mennessä. Minulla on opiskeltavaa brittipuolella ennen psykologian ensimmäisen perusopintokurssin alkamista. Hyvä niin! Holmes turvautui keinotekoisiin stimulantteihin tylsyyden vallitessa, mutta onneksi avoimesta saa kursseja kaikkina vuodenaikoina.

Posted on

Mikä auttaa jaksamaan?

Mikä auttaa jaksamaan ja mistä into opiskelemaan kun on kyse Helsingin avoimen yliopiston kursseista? Siinäpä vasta kysymys. Ihan asiallinen mielestäni, ja myös ihan pohtimisen arvoinen. Tämä kysymys siis esitettiin minulle jokin aika sitten, ja oikeastaan meitä kaikkia blogin kirjoittajia ehdotettiin kirjoittamaan kyseisestä aiheesta. Nyt pohdinkin kysymystä tässä blogikirjoituksessani omalta osaltani.

Kevät, kesä, kaunis ilma, jokin pieni herkku itsensä palkitsemiseen, lenkki ja erilaiset liikuntaharrastukset, mahdollisuus taas oppia jotain uutta, mahdollisuus kehittää itseään, mahdollisuus kenties hyödyntää oppimaansa tulevaisuudessa.

Nuo edellä mainitsemani seikat tulivat heti ensimmäisenä mieleeni kun rupesin pohtimaan itseäni motivoivia asioita Helsingin avoimen yliopiston opiskeluun liittyen. Yksinkertaistettuna kyse on siis itsensä kehittämisestä ja palkitsemisesta. Haluan katsoa, että mitä viestinnällä on minulle annettavana (ainakin nyt siis näiden verkkoviestinnän perusopintojen kannalta) ja kehittää itseäni. Mikäli mielestäni aihealue ei anna minulle mitään mitä en katso erityisen kiinnostavaksi ja hyödylliseksi omalta kannaltani katsottuna, en enää jatka opintoja, vaan ns. kiitän ja kumarran perusopinnoista ja enempää en opiskele.

Posted on

Paras paikka on sorvin ääressä

Tänä torstaina on kevään viimeinen taidehistorian tunti ja viimeinen rutistus tehtävissä. Meidän on pidettävä pieni kertausesitelmä Suomen taidehistoriasta. Joku on pitänyt asemakaavoista, toinen keskiaikaisten kirkkojen esineistöstä eli kerrattavana on laaja skaala. On mielenkiintoista kuunnella opiskelijoiden opettavan toisiaan. Itse olen valinnut rakennustaiteen kehittymisen eli saan viimein kokea edes 20 minuuttia oppituntia, jossa käsitellään empireä ja jugendia – olkoonkin, että se on minun pitämäni. Näistä tyylisuuntauksista ei ole paljon puhuttu, ei edes taidehistorian abrossa, jonka kävin Tampereen avoimen yliopiston kautta. Taidehistoriassa on suuri paino keskiajalla, mikä tietysti on taidehistoriallisen tietämyksen pohja ottaen huomioon, että maamme historian voi karkeasti sanottuna katsoa alkaneen sieltä.

Taidehistorian aineopintojen suoritustapa on papukaijamerkin arvoinen. Meillä on ollut näiden puolentoista vuoden aikana yksi tentti, kaikki muu on kuitattu esseillä, referaateilla ja esitelmillä. Itse tekemällä todella oppii niin paljon helpommin, että ajatuskin tenttiin lukemisesta tuntuu tätä nykyä täysin mielettömältä.

Esimerkiksi abroa opiskellessani meillä oli yleisen taidehistorian tenttiin luettavana kirja Maailman taiteen historia, jossa on lähes tuhat sivua. Sen kylkiäisinä oli toinen opus, Consepts of Modern Art, jossa on reilut 400 sivua. Päätin lukea pelkät muistiinpanot ja lyhyen itse lainaamani kirjan sekä laiskuuttani että periaatesyistä (vaikka itsellenihän minä hallaa teen, jos kieltäydyn noudattamasta ohjeita). Ei ole mitään järkeä tunkea tenttiin toista tuhatta sivua. Mutta jos saisi tehdä esitelmän jostain kirjojen aiheesta, arvatkaapa vain kuinka tehokkaasti faktat jäisivät mieleen.

Hankaluuksia tämä aiheuttaa silloin, kun nykyiset opettajat esittävät vertauksia Maailman taiteen historiaan. “Tehän muistatte tästä kirjasta sen, että…”, “Kuten Maailman taiteen historiassa kerrottiin niin…”, “Te tiedätte, mitä Maailman taiteen historia sanoo Michelangelon David-patsaasta”. Ja kaikki muut paitsi minä nyökyttelevät. Hyvä, etteivät huuda sivunumeroa lauseen perään. Helsingin avoimessa abronsa opiskelleille tämä tiiliskivi on kuulemma ollut lähes Raamattu. Meille se oli vain yksi massiivinen tenttikirja. Enkä siedä sitä. Joten on helppo suunnitella iltalukemisensa seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

Posted on

Aurinkoisia ajatuksia

Aurinko paistaa ja houkuttelee viettämään aikaa ulkona. Vulkaaninen tuhkapilvi tuntuu melko kaukaiselta ajatukselta keväisen lämpimänä iltana, vaikka moni tuttava onkin joutunut hankaluuksiin peruttujen lentojen vuoksi. Itse mietin, löytäisikö nettikaupasta tilaamani kurssikirja perille vai joutuisiko sekin tuhkapilven saartamaksi. Eilen kirja kuitenkin toimitettiin perille DHL-lähetin kautta – erittäin hyvää asiakaspalvelua.

Meneillään oleva kurssi kehitysmaatutkimuksen yhteiskuntatieteellisistä perusteista on hyvin mielenkiintoinen, ja erityisesti sitä on kurssikirja, Anthony Giddensin Sociology. En muista pitkiin aikoihin nähneeni moista järkälettä. Kirjaa ei meinaa edes jaksaa nostaa, on se sen verran painava ja iso kooltaan. Sitä ei tarvitsisi lukea tenttiä varten kokonaan, mutta en varmaankaan voi vastustaa kiusausta lukea koko teosta, niin mielenkiintoiselta se vaikuttaa.

Olen taas hyvin iloinen siitä, että aloitin kehitysmaatutkimuksen opinnot, vaikka aluksi mietinkin, miten selviän tästä haasteesta perhe-elämän ja töiden ohessa. Oivalluksen ilo uusien asioiden yhdistyessä aiempaan tietoon ja palasten loksahdellessa kohdalleen on aina yhtä hieno tunne.

Posted on

5, 4, 3, 2, 1

Numeroita? Tai tarkemmin ilmaistuna, yliopistosta mahdollisesti saatuja arvosanoja. Onko niillä ylipäätään mitään merkitystä mikäli kurssin vaan saa läpi? Monta kysymystä nousee monen opiskelijan tai opintojaan suunnittelevan mieleen myös arvosanoihin liittyen.

Tähän esittämääni kysymykseen on minun itseni vastattava että kyllä. Kyllä niillä on väliä. Ihan niin kuin jo yläaste- ja lukiomaailmassakin olemme tottuneet toteamaan. Monessa vaiheessa elämää arvosanat nimittäin joko avaavat tai sulkevat portteja. Niin yliopistomaailmassakin. Näin on esimerkiksi viestinnän opintojen suhteen. Jostain avoimen yliopiston nettisivujen kohdasta eteeni nimittäin osui teksti, jossa todettiin, että viestinnän perusopinnot on suoritettava arvosanalla 3 vähintään, mikäli mielii jatkaa opintojaan aineopintoihin. Tästä on siis saatava lisätsemppiä opintoihin mikäli haluaa lukea viestintää lisää! Tsemppiä myös muille opintojaan pänttääville!

Posted on

Väliaika ilman taukoja

Tällä hetkellä olen tuuliajolla. Maanantaina pääsee taas ilmoittautumaan uusiin opintoihin, jotta kesällä ei olisi liian kuivaa. Siihen asti olen vailla Helsingin avoimen yliopiston kursseja. Sain lopputyön edelliseen valmiiksi noin viikkoa ennen määräaikaa ja sain sen jopa palautettua oikeaan paikkaan Kaisaniemeen, vaikka luentomonisteissa kehotettiinkin palauttamaan työ Bulevardille.

Sain heti seuraavana päivänä valmiiksi myös varsinaiseen opinahjooni toisen esseen – noin kuusi sivua laskennallisia asioita bruttokansantuotteesta ja maailmankaupan vapauttamisen vaikutuksista köyhemmissä maissa. Kulkivat niin rinta rinnan nuo aiheet, että saatoin aika lailla samoilla lähteillä kirjoittaa molempiin. Oli myös suunnattoman helppoa kirjoittaa kuuden sivun essee samasta aiheesta kuin aiemmin tuli tehtyä 15 sivua! Esseekimaran kruunasi tieto siitä, että edellinen Britteihin lähtenyt essee sai arvosanan 90 %, joka on sama kuin ylin mahdollinen meillä (85 % – 100 % = kiitettävä omassa yliopistossani). Ei tullut siis tehtyä töitä turhaan!

Olivathan ne esseen kirjoittamisen vaiheet kohtalaisen ankeita. Työmatkalla bussissa oli pidettävä mukana vain oppikirjoja ja jätettävä dekkarit väliin. Mitään rientoja ei voinut ajatellakaan, kun takaraivossa tykytti ajatus, että esseen tulisi pian olla valmis. Tuskailin yhden iltapäivän BKT-laskukaavojen kanssa, kun nuo logaritmit eivät ole minulle luontaisimpia matemaattisia laskuja. Mutta! Mikä onnistumisen tunne, kun sain sen laskun tehtyä ja sain jopa sanallisesti selostettua miten päädyin lopputulokseen! Olo vastasi varmaan Tenzing Norgayn ja sir Edmund Hillaryn fiilistä heidän päästyään vaikeuksien jälkeen Mount Everestin huipulle. Aivan itse, minä sen tein ja minä selätin sen hankalan tehtävän!

Liian pitkää aikaa en ehdi lepäämään; minua odottaa tehtävä, jossa tarvitaan peliteorian sovellusta Afrikan kalakantoihin maailmankaupan näkökulmasta ja toivottavasti ehdin ilmoittautua lukemaan psykologian perusopintoja kesäksi! Itsenäinen opiskelu on minulle sopivin suoritusmuoto ja koen oppineeni valtavasti näistä kirjallisista töistä. Tenttiä kirjoittaa kokeen tarkistajaa varten, mutta essee tulee itselle. Nyt jään odottamaan miten Suomen päässä työni arvostellaan. En odota liikoja – 15 sivua oli vaikea saada täyteen.

Posted on

Yksinpuurtajan itsetunto

Muutama viikko sitten olin menettää uskoni itseeni aivan kokonaan. Olin aloittanut 4 op verkkokurssin arvosanan määrittävän analyysin valmistelun ajoissa ja lukenut analyysin pohjaksi tarkoitettua materiaalia useaan kertaan ja tutustunut taustamateriaaliin muutenkin laajalti. Viime metreillä usko alkoi loppua, alun muistiinpanot ja analyysin runko tuntui järjettömältä sekamelskalta ja aihekin alkoi tuntua käsittämättömältä. Kolme päivää ennen analyysin palautusta olin tilanteessa, jossa vakavasti harkitsin analyysin palauttamatta jättämistä. Puursin epätoivoissani analyysin jonkinlaiseen pakettiin ja joka kerta sen lukiessani tunsin myötähäpeää itseni puolesta. Teksti oli poukkoilevaa, ydin kateissa ja tuntui etten ole sisästänyt mitään itse aiheesta saati kurssin tavoitteista muodostaa koherentti kuvan jostain tutkimusmenetelmästä ja sen soveltamisesta. Tuntia ennen palautusaikaa tein päätöksen ja tallensin kirjoituksen palautustilaan, suljin koneen ja mietin tilannetta, jossa kurssin opettaja lukee analyysiani ja suorastaan säälii asioita sekoittavaa opiskelijaa. Hävetti, paljon..

Eilen osallistuin kurssin palauteluennolle hieman myöhässä, priorisoin jumpan luentoa tärkeämmäksi, olin varma etten tulisi pääsemään kurssista läpi ja palautteen kuuleminen ahdisti. Opettaja ei ollut antanut arvosanoja suoritussivuille ja soitin luennon jälkeen tuttavalleni, jonka tiesin osallistuneen verkkoluennolle. Järkytyksekseni hän sanoi opettajan sanoneen että kaikki olivat suoriutuneet kurssista kiitettävästi ja että huonoin arvosana olisi nelonen! Jäin miettimään miksi omasta mielestäni surkea suoritus oli opettajan mielestä kiitettävä. Onko itsenäisesti opiskelevan omakuva jotenkin pienempi kuin ryhmässä opiskelevan, koska vertailukohtaa ja tukiverkkoa kokemuksille ei ole? Kurssien oppimisympäristöissä tarjotaan mahdollisuus keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, mutta harvoin siellä syntyy keskustelua epävarmuuksista ja heikoista hetkistä. Monesti verkkokeskusteluissa halutaan nostaa esille asiakysymyksiä ja niihin vastataan vain nokkelilla asiavastauksilla. Miten keskustelujen ja keskustelijoiden rimaa saisi alemmaksi, jotta keskustelut tukisivat yhteisöllistä opiskelua myös itse asian ulkopuolella?

Posted on

Huuto

Viime torstaina oli proseminaarini opponointi, mikä oli täysi katastrofi. Ei niinkään siksi, että työssäni oli joitakin virheitä. Niitä on kaikilla, niistä on oltava tietoinen ja ne on korjattava. Omalla opponoijallani ja muillakin oli joitakin hyviä parannusehdotuksia, joita lähden työstämään. Katastrofin tästä teki opettajan reaktio.

Aiheenani oli siis analysoida kolmea alkemistista teosta, joiden teemana ovat askelmat. Tutkin millä tavoin alkemian maailmankuva ilmenee näissä teoksissa, jotka näyttävät erilaisilta. Onko niillä sittenkin sisällöllisiä yhtäläisyyksiä ja jos on, millaisia. Kun proseminaari oli valmis, kävimme sitä kahdestaan opettajan kanssa läpi. Hän sanoi, että minun olisi hyvä lisätä alkuun kappale siitä, mikä alkemistin maailmankuva on, jotta asiasta tietämätönkin lukija saa näkemyksen.

Opettajamme puhuu monotonisesti ja proseminaarien käsittelyn aikana hän on jättänyt oman kommentoimisensa aina loppuun. Minun kohdallani hän keskeytti opponoijaani usein ja koko homman päätteeksi piti lähes 20 minuutin huutosaarnan. Hän tarttui halveksuvalla ja vähättelevällä sävyllä tekemiini virheisiin ja suurin osa tästä kritiikistä keskittyi siihen, että olen kertonut alkemiasta ja selittänyt sen aivan kuten hän oli pyytänyt. “Tämä alkemistiasia on jätettävä kokonaan pois! Sulla on törkeää yleistystä! Et voi mitenkään sanoa, että alkemisti on tällainen ja tällainen! Yhtä lailla voisi sanoa, että kristityt syövät joka aamu sämpylän! Alkemistien sisällä on yhtä lailla erilaisuutta kuin kristittyjen keskuudessa! Et voi missään nimessä tehdä tällaisia väitöksiä!”. Mutta tämä esittely on kirjasta otettua tietoa. “Näin väittävät kirjat ovat täyttä roskaa!”

Totuushan on, että alkemisti on alkemisti ja kristitty kristitty. Jos eri uskonnoilla ja filosofioilla ei olisi mitään eroa keskenään, ei olisi uskontoja ja filosofioita. Asioilla on tietyt raamit, jonka puitteissa ne toimivat ja niiden mukaan asia määritellään. Seassa toki tapahtuu hajaannusta, mutta kaksi toisistaan poikkeavaa alkemistia toimivat näiden raamien mukaan joka tapauksessa ollakseen alkemisteja eivätkä esimerkiksi juutalaisia.

Meillä on kummallisia opettajia. He ottavat pienen ryhmämme joukosta yhden suosikin ja pari nälvittäviksi. Näin ovat tehneet järjestäen kaikki, paitsi ensimmäinen neljästä, Mikko Lindqvist. Kiitän häntä hänen objektiivisesta ja reilusta opetustavastaan. Käytännössä tämä tyyli tarkoittaa sitä, että me aikuiset ihmiset olemme maksaneet 220 euroa saadaksemme harrastuksen, jossa tulemme koulukiusatuiksi. Eräästä opettajasta jouduttiin tekemään jopa virallinen valitus korkeammalle taholle ja itse olen meinannut lopettaa koko koulun useaan otteeseen.

On pidettävä mielessä, että tätä tekee itsensä vuoksi. Kyllä tämä tästä. Enää syksy jäljellä.

Posted on

Verkkokurssi ilman tenttiä?

Uusi kehitysmaatutkimuksen verkkokurssi on alkanut, ja olen innoissani, koska kurssille on valittu taas hieman aiempaa erilaisia tehtäviä. Tällä kertaa esimerkiksi kirjoitetaan yhden pitkään esseen sijasta useita lyhyempiä esseitä, joista yksi pohjautuu aineistotehtävään.

Aloituskeskustelu on korvattu sosiaalisen mielikuvituksen tehtävällä, jossa kukin osaltaan miettii, mitä yhteiskunnallisesti merkittävää voi sisältyä arkipäivän tilanteisiin. Muut opiskelijat voivat kommentoida toisten luomia kuvitelmia arkisista tilanteista, josta toivottavasti syntyy kiinnostavaa keskustelua arkielämän yhteiskunnallisista taustoista.

Tähänkin kurssiin kuuluu kuitenkin lopuksi verkkotentti, jota oikeastaan vähän ihmettelen. Mielestäni kurssin olisi voinut rakentaa niin, että muut tehtävät korvaavat tentin kokonaan. Olisin mielelläni kirjoittanut vaikka neljännenkin esseen jonkun mielenkiintoisen aineiston pohjalta.

Tentit ovat tietysti hyviä siinä mielessä, että perustietoa aiheesta kuin aiheesta saa helpoiten tenttikirjoista, joita tuskin tulisi luettua, jos tietämystä ei testattaisi mitenkään. Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että erityisesti aikuisopiskelijoille suunnatut verkkokurssit voisi aivan hyvin suunnitella niin, että asetetut tehtävät riittävät jo sinänsä mittaamaan perustiedon hallintaa samalla kun innostavat luovempaan ajatteluun.

Posted on

Otteita elämästä: kuluttajat makeisosastolla

Tämä aihe ei mitenkään liity opintoihini Helsingin avoimessa yliopistossani, mutta päätin kirjoittaa siitä silti. Minulla on niin sanottu viha- rakkaussuhde kaikkeen epäterveelliseen, kuten vaikkapa makeisiin. Tavallaan rakastan niitä, mutta tavallaan vihaan niiden mukanaan tuomia lisäkiloja. Tämän vuoksi pyrinkin mahdollisuuksien mukaan välttämään niitä, ja ostamaan vain satunnaisesti vähän joitain hyvää jos kerran ns. ”pakko” on.

Mutta se todettakoon, että ihmisiä on erittäin mukava tarkastella makeisosastolla ruokakaupassa. Me ihmiset nimittäin muodostamme hyvin monenkirjavia ja monenlaisia ostajasegmenttejä minkä voi hyvinkin lyhyellä ostostarkkailulla havaita. Makeisosastolta löytyy ns. runsaskuluttajat, viikonloppukuluttajat, satunnaisostajat, sekä nuuhkijat muun muassa. Toki muunlaisia ja kattavampiakin luokituksia varmasti löytyy.

Runsaskuluttajat pitävät kovasti makeasta. He kuluttavat makeisia paljon. Voi jopa todeta, että he hamstraavat kun kerran päättävät taas tarttua makeiskauhaan kiinni. Viikonloppukuluttajat puolestaan ostavat melko maltillisesti makeisia vain erityisten juhlapyhien kuten myös viikonloppujen tullessa. He ostavat makeaa ikään kuin palkitakseen itseään jostain suorituksesta. Myös satunnaiskuluttajat ostavat makeaa maltillisesti. He saattavat ostaa pahimpaan makeannälkään vain jotain pientä hyvää, jotta pääsevät siitä eroon. Kaikkein hauskin kuluttajaryhmä on mielestäni ns. nuuhkijat. Näitä ns. nuuhkijoiksi nimeämiäni henkilöitä löytyy joukostamme paljon. Saattaa toki olla, että he kuuluvat myös muihin edellä mainitsemiini segmentteihin. Nämä ns. nuuhkijat käyvät koko makeisosaston elämykset läpi katselemalla ja nuuhkimalla. He pidättäytyvät makeannälässään kokonaan, ja tyytyvät vain näkö- ja hajuaistin tarjoamiin hetkellisiin nautintoihin kun he kävelevät läpi koko makeisosaston. Heidän tekee makeaa siis kovasti mieli, mutta he ovat sinnikkäästi päättäneet, että eivät kyllä osta mitään. Ja eivät he myöskään sitä sitten ainakaan sillä kertaa osta.

Näin kevään kunniaksi minunkin pitäisi tehdä päätös siirtyä ns. nuuhkijaryhmään. Jos teen sen päätöksen, niin saa nähdä kuinka kauan päätös pitää J .

Mukavaa kevättä!