Month: May 2010

Posted on

Fennomaniaa

Minulla on ikävä suomen kieltä. Pidän äidinkielestäni ja siitä miten asiat täälläpäin sanotaan: kuljeksia on eri kuin kulkea ja halata ei vielä tarkoita sitä että halailtaisiin.  Jollen olisi koskaan lukenut filosofiaa omalla äidinkielelläni en tietäisi, että eettisiä katsantokantoja ovat seurausetiikka, velvollisuusetiikka ja maailman kaunein sana hyve-etiikka.
 
Ne pesevät kuusi nolla vaikkapa puolikielisen ”deontologisen etiikan”. Voisiko joku fiksu keksiä suomentaa sanahirviön ”maksimoitu konsekventalismi”? Mitä se on muuta kuin maallikon käännös englannin kielisestä termistä Maximizing Act Consequentialism?

 

Filosofian aineopinnoissa on yksinomaan englanninkielistä kirjallisuutta, ei ruotsia ei saksaa tai edes sitä suomea. Opiskelen amerikkalaista tulkintaa eri ajatusten merkittävyydestä, vaikka fiksuja ihmisiä varmaan löytyisi lähempääkin. Eikö Suomessa todellakaan ole julkaistu filosofian alalla yhtään järkevää teosta millään erityisalalla? Sellaista tenttikirjaksi sopivaa?  Entä muu Eurooppa? Pohjoismaat? Eurooppalaisissa yliopistoissa on filosofian laitoksia, professoreita, lehtoreita ja varmaan satoja opiskelijoita, mutta kaikki vain juovat kahvia eikä kukaan kirjoita mitään painokelpoista.

Voi olla, että se kirjalistan saksan- tai ranskankielinen vaihtoehto jäisi harvoin tentityksi, tai ettei tiedeyhteisöissä kertakaikkiaan seurata ruotsalaisia julkaisuja. Kaipaisin vain joskus jotain muuta kuin sitä iänikuista amerikkaa.
Posted on

Valintoja

Ihanaa, että saa vapaasti valita! Kävin kahdella psykologian luennolla ja huomasin ajatusteni vain seilaavan kaukaisuuteen. Koska luennot eivät ole pakollisia, ajattelin yrittää pärjätä tentissä itsekseni. En taida olla massaluennoista hyötyvää tyyppiä. Viime kesänä meitä oli antropologiaa opiskelemassa parikymmentä, psykologiassa paikalla varmaan karvaa vaille sata. Luen oppikirjat kotona ja tutkin tekemääni aivojen pienoismallia. Käyn kyllä kognitiivisen psykologian luennolla katsomassa, millaista siellä on ennen kuin jättäydyn siinäkin oppikirjan varaan.

Sain tuloksen alkuvuonna käymästäni kehitysmaatutkimuksen kurssista. Odotin enintään kolmosta kaikkein realistisimmissa aatoksissani, mutta sainkin nelosen. Olen enemmän kuin tyytyväinen! Vielä viikko aikaa odotella toisen kierroksen tuloksia Ruotsin yliopistohakupalvelusta. Vielä noin kolme viikkoa ensimmäiseen psykologian tenttiin (neuro- + kognitiivinen psykologia) ja vielä kaksi viikkoa aikaa palauttaa essee, jonka tehtävänanto kuuluu:

“In what ways and to what extent have changes in aid policies and in world economic conditions in the first decade of the twenty-first century increased the autonomy of African states in macroeconomic policy formulation?”

Toivottavasti tuskanhiki ei välity ruuduillenne. Toisaalta, tehtävä stimuloi minua valtavasti! Toivotan jaksuja opiskeluihinne ja tsemppiä mahdollisiin pääsykokeisiin!

Posted on

Leonardon jalanjäljillä

Törmäsin eräässä opintoihini ehkä edes etäisesti liittyvässä netistä löytämässäni tutkimuksessa mielenkiintoiseen kuvaan hieman yli vuoden ikäisestä lapsesta, joka taitavasti näytti halkaisevan kookospähkinää jättimäiseltä näyttävällä machete-veitsellä. Teksti itsessään käsitteli kulttuurisia odotuksia siitä, mitä lapsen missäkin iässä tulisi osata. Meillä Suomessa 13 kk ikäiselle lapselle tuskin annettaisiin käteen edes tavallista ruokaveistä, machetesta puhumattakaan. Jossain toisessa maassa ehkä ihmeteltäisiin, miksi tuon ikäinen lapsi on päivähoidossa eikä kotona perheen parissa opettelemassa elämässä tarvitsemiaan taitoja, kuten kookospähkinän avaamista.

Tahtoisin irrottautua vaikka vuodeksi kaikesta muusta ja keskittyä lukemaan kaikkia niitä kirjoja, tutkimuksia, kertomuksia ja uudenlaisia näkökulmia, joille ei ikinä tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Nykyisin kukaan ei voi olla supernero Leonardo da Vinci, joka tietää jotain lähes kaikista maailmaan mahtuvista aiheista. Se ei kuitenkaan estä haaveilemasta aina vaan suuremmasta tiedon tai oikeastaan vielä enemmän ymmärryksen määrästä.

On ehkä myyttiin perustuva väite, että ihminen käyttää vain pienen osan aivokapasiteetistaan. Joskus kun arjen pyörittämiseen ja rutiinitoimiin kuluu suurin osa päivästä on kuitenkin helppo uskoa omalla kohdallaan, että niin tosiaankin on. Yritän siis ottaa kaiken irti niistä hetkistä, kun aivoille löytyy vähän edistyksellisempää käyttöä. Täältä tullaan, Leonardo!

Posted on

Muuttuva mieli

Sain eilen arvostelut yhden osion opinnoistani ja olen edelleen hyvillä mielin. Ihmismieli on ristiriitainen. Edellisessä blogissani pohdin opiskelun lopettamista avoimessa syksyllä ja yrittäväni saada kankaalle jotain siedettävää. Olin tyytyväinen saamiini arvosanoihin ja näin tulevaisuus, ainakin tässä ja nyt näyttää toisenlaiselta. Eli näin ajattelen tänään.

Opintojen arvostelu on normaalia opiskelijan arkea ja ne otetaan annettuina. Kuitenkin positiivinen palaute  kantaa pitkälle eteenpäin juuri silloin, kun usko omaan osaamiseen on nollalukemissa.  Pohjimmiltani luulen, että olisi haikeaa olla ilman tätä opiskelun ihanuutta/kurjuutta jatkossa. Myös tieto siitä, että on mahdollisuus opiskella, kannattaa pitää mielessä. Varasin tänään kirjastosta seuraavan osion kirjat  pursuillen intoa kuten Aggie aivojen suhteen.

Olin varannut aikaa kolmisen päivää ennen tenttiä kerrata kirjoja. Muttapa, mutta. Terhakka yli kahdeksankymppinen äitini tarvitsi apua kasvimaan laitossa. Ajattelin ensin suostutella vajaan viikon siirtoa. Toisaalta tiedän miten tärkeä kasvimaa on äidille ja tentin voi uusia, joten äidin tyytyväisyys aherruksen ollessa valmis vei pois mielen närästykset, että olisi tässä ollut minulle muutakin tärkeämpää  puuhaa. Ja eikä tenttikään mennyt pieleen, vaikka näin etukäteen otaksuin käyvän.

Tuli mieleen etten ole tänä päivänä järin innokas hakemaan keskustelun mahdollisuuksia liittyen opiskeluaineeseen. Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa. Muistan kuinka eräissä hautajaisissa, emme kumpikaan olleet viimeiseen lepoon siunatun omaisia, innostuin kahden kesken keskustelussa käsittelemään Marxin ajatuksia. Myöhemmin sain kuulla, että kuuntelija/keskustelija oli yllättynyt vahvoista vasemmistolaisista mielipiteistäni. Olen kyllä täysin epäpoliittinen henkilö.

En ole enää niin innostunut esittämään mielipiteitäni, vastaan, otan kantaa, jos minulla on aiheeseen sanottavaa. Ehkä tähän mennessä luetun tiedon määrä on opettanut varovaiseksi aavistaen, että sekin tieto on kuin tippa meressä.  Opiskelusta olen innostunut, ainakin tänään.

Posted on

Aivoista aivoille

Olipas piristävää lähteä työpäivän jälkeen vaihteeksi luennolle! Neuroanatomiaa opiskeltavaksi ja oikein pursun innosta päästä taas tekemään lasten kanssa kipsimuotilla aivojen pienoismallia, josta voin opiskella tenttiä varten aivokurkiaisia ja muita sellaisia. Psykologian perusopintojen alkua sopii juhlistaa myös katsomalla tv-sarjasta House useampi jakso.

Aiemman kurssin arvosana ei ole vielä tullut: odottavan aika on pitkä. Viimeisin brittiesseen arvosana oli jälleen 90% ja sain suitsutusta palautteeksi: “It is highly original and completely engaging, supported by a typically excellent research effort.” Tällainen auttaa jaksamaan ja yrittämään vielä kovemmin. Syytä olisikin, sillä lopputyö brittikurssille ja essee toiselle sekä neuro- ja kognitiivisen psykologian tentti kaikki ennen kesäkuun puoliväliä. Lopputyöstä puuttuu onnekseni enää 600 sanaa, mutta en ole siihen laisinkaan tyytyväinen. Erinomaisen palautteen kääntöpuoli; alkaa miettiä yltääkö mikään samaan?

Aika valmistautua uuteen työpäivään ja miettiä noita psykan kotitehtäviä. Mieli virkistyy, kun on jotain uutta tiedossa. Heinäkuussa on sitten aika palautua, kun ei ole mitään tekemistä. Saas nähdä, miltä silloin tuntuu.

Posted on

Hyvää mieltä

Ensi kuun alusta olen siirtymässä uuteen työpaikkaan. Vaikka firma on sama, menee sopeutumiseen tietysti oma aikansa. Tehtävät tulevat olemaan haastavampia kuin ennen ja toivottavasti myös mielenkiintoisempia. Tällaista muutosta olen halunnutkin, mutta nyt kun se on oikeasti edessä, tulevat pintaan myös epävarmuuden aiheet. Osaanko minä, voinko minä ja oliko tämä oikea päätös? On kuitenkin hienoa huomata, että vaikka miltä kannalta pohtisin asiaa, niin vastaukseni noihin kysymyksiin on epäröimätön kyllä.

Joskus tuntuu, että elämässä tapahtuu paljon hyviä asioita yhtä aikaa. Olen miettinyt monesti, johtuuko se siitä, että hyvät asiat antavat itsevarmuutta, ja se itsevarmuus auttaa menestymään muissakin asioissa. Kaikki liittyy kaikkeen, tai välillä ainakin tuntuu siltä. Huvittavalla tavalla jopa jotkut tietyissä tilanteissa kuullut biisit jäävät mieleen ikään kuin ne olisivat olleet soimassa aivan tarkoituksella juuri sitä varten, että niistä saa rohkaisua tai hyvää mieltä.

Opintojen kohdallakin olen huomannut, että kun saa jostain tentistä hyvän arvosanan, siitä saa paljon energiaa käytettäväksi seuraavaa tenttiä tai kirjallista tehtävää varten. Erityisesti jos ei etukäteen osannut odottaa keskinkertaista parempaa tulosta.

Nyt aurinkokin on uskaltautunut esiin, ja toivottavasti levittää lämmöllään lisää hyvää mieltä meille kaikille.

Posted on

Aatoksia

Miksi minä opiskelen? Yksi vastaus on, että on aikaa opiskeluun, toinen kiinnostus tietää ja kolmas jonkinlainen hyvitys itselle, etten ammoisina aikoina ollut kovin kiinnostunut koulunkäynnistä. Olen opiskelutyyliltäni se, joka kuuntelee ja piirtelee samalla. Aikuiselle hyväksyttävää, mutta ei 50-luvun lopun koululaiselle. Olin myös toivottoman ujo ja sosiaaliset taitoni olivat hakusessa.  Eli en ollut suosittua seuraa.

Olin senajan oppikoulusysteemissä  kummajainenkin. Esim. kasvien keruu oli suurimmalle osalle pakkopullaa. Kahtena kesänä piti kerätä yhteensä 80 kasvia, minä keräsin ensimmäisenä kesänä noin 100.  Seurasin lintujen kevätmuuttoa ja keräsin munia, kun toiset tytöt huomioivat ulkonäköään miellyttääkseen poikia.  Miksi en ole biologi tai jotain vastaavaa? Hyvä kysymys. Luulen, että en jaksanut olla tarpeeksi vahva ollakseni kummajainen hyödyntäen ominaisuutta jatkossa.

Olen kymmenen vuotta opiskellut avoimessa erilaisia kursseja. Olen miettinyt kiinnostukseni jatkoa.  Jospa yrittäisin alkaa alusta maalaamisen. Pääsin 80-luvun lopussa Vapaaseen Taidekouluun. Olin siellä vain puoli lukukautta. Värit olivat kalliita ja elin tosi tiukilla. Ainoa missä itse sai valita työvuorot oli vartijan työ Metrossa. Olin jotain kolmenkympin yli ja ihmettelin mitä minä teen Kulosaaren laiturilla rauhoittelemassa nuorta pojankloppipariani, joka halusi mennä aukomaan päätään rauhallisesti käyttäytyvälle humalaiselle.  Illat vartioin yli puoleyön helsinkiläisten matkustusrauhaa ja aamuisin raahauduin maalaus-tai teoriatunneille. Pakko kertoa, kaikkeen sitä joutuu, olin myös vartioimassa Vuosaaren  satamassa neuvostoliittolaista kalastusjalostusalusta. Ketään arveluttavaa ei saanut päästää alukseen, mutta keltään ei saanut kysyä mitä hän laivassa tekee. Minun piti tarkkailla ja tehdä terveellä järjellä omat johtopäätökset.  Työvuoron kesto oli 12 tuntia.

Annoin siis periksi aineelliselle elämälle. Jos taiteen tekemisen palo olisi mennyt kaiken edelle, olisin tyytynyt puutteeseen. Aikani ei ollut vielä.

Maalaamisen aloittamista olen siirtänyt. Olen sitä joskus tehnyt, joten tiedän mitä siitä seuraa. Jos tatsi on hyvä, en huomioi ollenkaan ajan kulua tai en malta edes syödä. Avoimen opiskelu ei vie edellä mainitun mukaisesti mennessään. Koira pääsee lenkille, ukko saa ruuan nokkansa alle ja elämä on sosiaalisen faktan mukaista.  Katsellaan nyt ensi syksynä mitä tapahtuu!

Posted on

Eväitä tulevaan

Eilen sain tulokset Ruotsin yliopistohausta. Olen toisella varasijalla LUMID-maisteriohjelmaan. Vaikka tuo kuulostaa kohtuullisen hyvältä sijoitukselta, on opintojen aloittaminen Ruotsissa vielä kiinni siitä, että kaksi ihmistä jättää väliin tarjotun opiskelupaikan himoitussa ohjelmassa. Jos elokuussa päätyisinkin Ruotsiin, olen saanut Avoimesta hyvän pohjan useammasta aineesta.

Omat tunnelmani ovat hieman sekaisin; on mahtavaa tulla edes 42. noin kahden tuhannen ihmisen joukossa. On erittäin mieltäylentävää, että Ruotsissa “arvoni” on näin korkealla, kun olen monta vuotta pyrkinyt suomalaisiin yliopistoihin koskaan pääsemättä edes varalle asti. Suurin oivallus tuloksen perusteella on siis: “Wau, en olekaan tyhmä”.

Yritän saada mahdollisimman paljon brittiläisen puolen töitä tehdyksi, sillä ei ole enää montaa päivää Avoimen yliopiston luentojen alkamiseen. Jos kesä sujuu suunnitellusti, olen lokakuusta 2009 elokuuhun 2010 suorittanut tasan 100 op (ECTS) kahdessa eri yliopistossa, jos viime kesäkin lasketaan mukaan niin 125 op. En koe silti olleeni ylettömän työllistetty, on jäänyt aikaa myös olla vaan.

Jos Ruotsiin lähteminen toteutuu, jäänee brittitutkinto yhtä kurssimoduulia vaille valmiiksi. Noh, lasken jo kuukausia, ettei 2 vuotta ole niin pitkä aika oikeastaan. 🙂

Posted on

Terveisiä Ahvenanmaalta!

Maanantaina kello soi 3.30. Suuntasin suihkuun, pakkasin viimeisetkin matkatavarat ja lähdin käppäilemään Kiasman eteen bussille. Helsinki on kaunis aina, oli sitten räntää tai auringonpaistetta. Aamuviideltä se on erityisen kaunis kevättuulen puhaltaessa poskipäihin.

Taidehistorian ryhmämme lähti Ahvenanmaalle excursiolle kolmeksi päiväksi. Tätä oli odotettu. Olin 11-vuotias ja matkalla Tukholmaan vanhempieni kanssa, kun päätin Maarianhaminan satamassa tehdä joskus matkan Ahvenanmaalle. Aina se on vain lykkääntynyt, mutta ainaisen pyöräretkisuunnitelman sijaan oli mahtavaa suunnata haavekohteeseensa kolmen päivän taidematkalle. Periaatteena oli, että jokainen meistä oli saanut yhden kohteen, josta piti muille esitelmän.

Aloitimme Maarianhaminasta ja kiersimme muun muassa Jomalan, Hammarlandin, Eckerön, Önningebyn, Getan ja Kastelholman ja päätimme matkan Naantalin luostarikirkkoon. Hyvä on, matka koski pääasiassa kirkkoja, mutta näihin kirkkoihin tutustuminen on aivan eri juttu kuin nähdä kymmenittäin dioja 60-luvun betonibokseista. Nämä olivat taideteoksia ulko-ovesta sisäkattoon ja esillä oli veistoksia, joita tähän asti on pystynyt ihailemaan vain tenttikirjoista.

Kävimme silti myös parissa peruskohteessa, kuten Seurasaaren kaltaisessa Jan Karlsgårdeissa (josta minä esitelmöin) sekä Eckerön postitalossa, joka on rakkaan tuomiokirkkomme suunnittelijan C. L. Engelin taidonnäyte. Rakennuksella ei mene kovinkaan hyvin, se on joskus uhattu purkaa eikä koko Ahvenanmaalta heru rahaa sen kunnossapitoon. Jos tuollainen kohde olisi vaikkapa Helsingissä, sitä varjeltaisiin kuin harvinaista kukkaa.

Kaikki oli järjestetty erinomaisen sutjakkaasti. Tiesimme juuri minne piti mennä ja missä saamme lounaan tai iltapäiväkahvit ja bussi vaelsi näyttäen meille maisemia. Kaikesta kiitos opettajalle, joka on järjestänyt näitä matkoja noin miljoona kertaa. Bonukset myös lupsakalle bussikuskille Ismolle!

Kun eilen pääsin kotiin puoli yhdentoista maissa, oli kieltämättä kaikkensa antanut olo. Kolmena päivänä peräkkäin olimme nukkuneet neljästä viiteen tuntiin ja kävelleet päivisin tuntikausia tutustumassa kohteisiin. Mutta kerrankos se riipaisee ja matka oli sen verran ainutlaatuinen, ettei harmita edes nimeksi. Selailen ottamiani noin 150 (!) valokuvaa naureskellen porukallemme ja ihaillen rakennuksia. Äänestimme Kumlingen kirkon matkamme kauneimmaksi kohteeksi. Se on täynnä al secco -maalauksia, jotka ovat peräisin 1480-luvulta.

Posted on

Pientä pintaremonttia vai uusi, uljas elämä?

Moni meistä toivoo, että vuoden tai vuodenajan vaihtuessa myös elämä muuttuisi. Lupauksia laatuajasta perheen kanssa, uuden liikuntaharrastuksen aloittamista tai tutkinnon loppuun suorittamisesta tehdään itselle ja muille. Stailaukseen pääsevät niin koti, keho kuin mielikin. Mistä sitten johtuu, että pian innostus alkaa jo haihtua eikä mikään tunnukaan oikeasti muuttuneen?

On hyvä, että joskus pysähtyy miettimään, mitä elämältä haluaa. Uusi vuosi, kevät tai syksy voi hyvinkin tuoda mukanaan uusia ajatuksia, tunteita ja tekoja. Ajankohta ei kuitenkaan ole tärkeintä vaan se, että ymmärtää, mistä kaipaus muutokseen saa alkunsa. Pienillä arjen valinnoilla on elämässä paljon suurempi merkitys kuin lyhytaikaisilla päätöksillä.

Uuden harrastuksen tai opiskelun voi aloittaa miettimättä sitä, jaksaako sitä jatkaa. Jos jostain asiasta kiinnostuu aidosti, siitä tulee pian tärkeä ja luonnollinen osa elämää, ja aikaakin järjestyy. Kiinnostutaan siis itsestämme, läheisistämme, uusista elämyksistä tai palataan vaikka jonkun vanhan lempiharrastuksen pariin aivan rauhassa ja ilman suorittamisen pakkoa. Elämänmittainen projekti rakentuu pala palalta, eikä sille ole määrätty yhtä ainoaa suuntaa tai päämäärää. Monilta tahoilta kuultu totuus on hyvä muistaa: emme voi muuttaa toisia, ainoastaan itseämme.