Onnellista kesää

Opiskelu on ollut kokonaan sivussa ainakin kuukauden. Olen touhunut niin innolla kokonaan muita asioita etten muista koska viimeinen verkkotentti oli. Syksyllä kuitenkin jatketaan.

Olen huomannut olevani yhden asian ihminen. Yhdellä asialla tarkoitan tekemistä johon uppoudun kokonaan. Viimeiset pari viikkoa se yksi asia on ollut ompelu. Ostin kunnon ompelukoneen, vanhan ns. puoliteollisuuskoneen jolla olen kaventanut, pidentänyt  ja hieman muodistanut omia ja ukon vaatteita. Ollaan molemmat pitkiä ja laihoja joten täydellisiä valmisvaatteita emme helposti löydä.

Ensin tutustuin uusiin ompelukoneisiin. Oli alalangan automaattista ylösottoa, automatisoitua kankaan huomiomista plus muuta ihmeellistä. Eli myytiin mielikuvaa helposta ja sujuvasta ompelusta  lukuisine pikku herkkuineen. Vähän kuin autot jotka korjaavat kuljettajan tekemän virheliikkeen ja osittain peruutavat itse. Pitää kuitenkin osata ommella, ei kone tee sitä puolestasi. Tai ajaa. Halusin “vanhan ajan” koneen,  joka tekee kunnon jälkeä, koostuu metalliosista  ja jossa on voimakas moottori. Halusin ja sain.

Olen myös tuntenut itseni onnelliseksi aamuisin. Jotenkin näyttää kornilta koko lause. Totta kuitenkin. On mukavaa istua  pellolla puun alla varjossa aamukahvilla koiran pyöriessä ympärillä, on mukavaa lukea iltaisin muutama sivu kirjaa ennen nukahtanista, on vaan mukavaa. Mukavuus korostuu niissä asioissa joiden tekemisestä muutenkin pidän. En siivoa onnellisuutta uhkuen, inhoan siivousta yhtä paljon joka mielentilassa.

Muistissa on muitakin onnellisia kesiä. Se esimerkiksi, kun asuin kauan sitten Hakaniemessä alivuokralaisena. Vuokraemäntä oli boheemi sanomalehtinainen. Mahtava tapaus, viisas elämännautiskelija. En muista mistä tuon ajan onnellisuus koostui, se vain muistuu mieleeni semmoisena.  Kai osansa toi mukanaan myös mies,  joka tarttui mukaani jostain.  Asuimme kolmisin, lipittelimme viiniä ja keskustelimme.  Mies oli hyvä laittamaan ruokaa ja me naiset lihoimme. Ja laihduimme  ennalleen miehen haihtuessa aikanaan pois.

Tunnen vahvasti tämän kesän kuuluvan niihin hyviin kesiin.

Ei lomaa

Kello on pian puoli kahdeksan, pistän kasaan esseetä. Aloitin kuuden maissa, sillä aamuisin ajatus juoksee esteettä. Pieni kesätauko Helsingin avoimen opiskeluissa, mutta vain muutaman viikon; ennen heinäkuun loppua jatkuu taas.

Neuro- ja kognitiivisen psykologian tenttitulokset ovat tulleet. Mielenkiintoista on, että neuro ei mennyt läpi lukemisesta huolimatta, mutta kognitiivinen meni – täysin lukematta! Käyn siis myöhemmin uusimassa sen neuron osuuden. Helpotus kuitenkin, että 50% suoritettu, vaikkakin eri puolisko kuin alkujaan ajattelin. Kehityspsykologiankin teen kirjatenttinä, syyskuun ensimmäisenä päivänä testataan tietämys tältä saralta.

Psykologian tutkimuksen perusteet -kurssin aion ehdottomasti suorittaa käymällä luennoilla, sillä näin välttää tentin kokonaan. Kirjallisen harjoitustyön joutuu joka tapauksessa tekemään, joten ainakin työmäärä vähenee puoleen istumalla luennot läpi.

On ollut erilainen kesä kuin ajattelin, mutta ilokseni huomasin, ettei kirjatenttikään ole minulle mahdottomuus. Syksyn edetessä tulee kuitenkin vielä 10 op kehitysmaatutkimuksen luentoja ja esseitä kirjoitettavaksi, jolloin pääsen “omimmilleni”. Ruotsin osalta jäin toiselle varasijalle, ilmeisesti kävi niin onnellisesti, että jokainen sisäänpäässyt myös aloittaa opintonsa. Minä aloitan maisteriopinnot Suomessa, jälleen etänä Britanniaan.

Määränpää pysyy samana, joskus vain joutuu etsimään uusia reittejä päästäkseen perille.

Valinnan sietämätön vaikeus

Avoimen yliopiston sivuilta löytyy jo tietoa syksyllä alkavista verkko-opinnoista. Tarjolla olisi taas monta kiinnostavaa yksittäistä kurssia ja useita kiinnostavia opintokokonaisuuksia. Ajatuksissani aikaa opiskelulle löytyisi vaikka kuinka paljon – voisinkohan aloittaa sekä kotimaisen kirjallisuuden että valtio-opin perusopinnot yhtä aikaa? Vai pitäisikö nyt yrittää keskittyä uuteen työhön ja viettää vapaa-aikaa muutenkin kuin tenttikirjojen parissa? Syksyllähän on vielä yksi kurssi meneillään olevista kehitysmaatutkimuksen perusopinnoistakin, ja sen aion tietysti suorittaa. Kehitysmaatutkimuksen aineopintoja ei näytä olevan ohjelmassa, joten sitä valintaa en tällä kertaa voi tehdä, vaikka olisin halunnut.

Hieman samalla tavoin pohdiskelin viime syksynä, minkä houkuttelevista vaihtoehdoista valitsisin. Silloin pidin valintaa melko helppona. Arvoin vain hetken viestinnän, sosiologian ja kehitysmaatutkimuksen välillä. Tai oikeastaan mietin, jaksaisinko tehdä kahdet perusopinnot samaan aikaan. Mielestäni tein hyvin onnistuneen valinnan päätyessäni opiskelemaan kehitysmaatutkimusta, enkä ehkä olisi pystynyt työn ja perheen ohessa tekemään yhtä opintokokonaisuutta enempää, ainakaan itseäni tyydyttävällä tasolla.

Elämä tuntuu olevan täynnä risteyksiä, pieniä ja suuria. Opintojen kohdalla ajattelen kuitenkin niin, että mikään valittu aihe ei olisi kokonaan väärä suunta. Kaikki tieto yhdistyy loppujen lopuksi jollain tavalla johonkin muuhun matkan varrella opittuun. Ehkä kaikki tiet vievät sittenkin Roomaan.