Month: October 2010

Posted on

Suu auki

Keskiviikkona oli taas luento. On ihanaa huomata erehtyneensä. Erittäin mukavaa se on päivänä, jonka aamuna sitä on tullut kolmatta kertaa tädiksi. Massaluennoissa ei ole mitään vikaa, jos aihe on tarpeeksi kiinnostava. Massaluennoillakin voivat aivot pysyä hereillä ja mielenkiinto herpaantumattomana aiheessa. Antropologi luennoijana on minulle parempi piriste kuin psykologi luennoimassa. Jännää sekin!

Mutta sehän ei ole vain passiivista kuuntelua, vaan osallistumista. On mukavaa päästä osallistumaan, vaikka väkeä on tupa täynnä. Itsekin pääsin ääneen, kun rohkaistuin avaamaan suuni. Päänavaus oli hyväksi myös siksi, että kommenttini kautta tuli ilmi, että eräällä osa-alueella tutkimus on puutteellista: meille luennoitiin palvelijoiden asemasta Intian keskiluokan perheissä, mutta paljastui, että tutkittavina on ollut vain sikhi- ja hinduperheitä ja täten muslimiperheisiin liittyvä kommenttini toi esiin sen seikan, ettei niitä olekaan katsottu yhtä tarkasti.

Se aiheuttaa minussa riemua siinä, että aihe on minulle kohtalaisen tuttu ja kenties voisin omaa tutkimusta ajatella sitten siihen suuntaan jonain kauniina päivänä.

Yritin jo käydä vilkuilemassa kevään tarjontaa, mutta lempiaineistani ei ollut ennakkotietoja vielä tarjolla. Todellakin toivon, että jotain aineopintoja sosiaali- ja kulttuuriantropologiassa tai kehitysmaatutkimuksessa olisi mahdollisuus suorittaa. Olen tänä talviaikaan siirtymisen aamuna ollut kovin aktiivinen muutenkin. Sain kirjailtua kahden viimeisen kerran luentopäiväkirjatkin paperille. Olen ollut hieman laiska niiden suhteen, vaikka neljä luentoa jo läpi käytynä. Nyt kuitenkin päiväkirja ajantasalla ja toivottavasti niin jatkossa pysyykin. Helpompi kirjoittaa tuoreesta muistista kuin käydä parin kuukauden päästä raastamaan 12 sivua. Nyt jo neljä sivua valmista matskua!

Posted on

Kaipaan laumaani

Opiskeluaikana tunsi ihmisiä jotka lukivat samaa kirjaa tai olivat muuten kiinnostuneita tentittävänä olevasta aiheesta. Nyt, aikuisopiskelijana, kaipaan tätä opiskelujen sosiaalista puolta kauheasti. Halutessani vaikka tarkistaa jonkin kirjasta löytyneen kohdan tai vaahdota jostain vallankumouksellisesta uudesta ajatuksesta joudun enimmäkseen joko pihisemään itsekseni tai tuhlaamaan panokset maallikoihin. Nyt aiheena oli yhteiskuntafilosofia ja kyllä kaipasinkin pallottelukaveria.

Soitin tutuilleni, joiden tiedän valmistuneen yhteiskuntatieteellisestä. Hehän ovat viettäneet ns. parhaan nuoruutensa nyt käsittelemäni aihemaailman parissa. Kolmekymppisillä opintojen aikaiset suoritukset ovat typistyneet – tai jalostuneet – työelämän tarpeita vastaaviksi taidoiksi. Yritin ottaa esille joitain kirjoista löytämiäni teemoja ja kyllä, minulle ynistiin merkiksi siitä, että luettelemani nimet olivat tuttuja, mutta se siitä: teoriat on luettu ja tentitty ja unohdettu eikä juuri sen jälkeen kaivattu.

Niin kai se on, tieto vetäytyy taustalle. Siitä tulee väline osata hoitaa se mistä maksetaan palkkaa, tai sen hankkiminen on ollut edellytyksenä oppiarvon saamiselle, porttina ammattiin tai asemaan. Minusta tämä on silti hienoa, että voi vaan natustaa ajatuksia ihan sellaisenaan, raakana. Istua ja lukea ja miettiä vaikkapa sitten sitä oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

Posted on

Runoja ja kehitystä

Kehitysmaatutkimuksen meneillään oleva kurssi alkoi ehkä hieman yllättävästi runoanalyysillä. Tehtävää varten luettiin kaksi kehitysyhteistyötä kriittisesti tarkastalevaa runoa, joissa kuitenkin oli myös hieman humoristinen sävy. Tarkoituksena oli esimerkiksi miettiä, millaisen kuvan kehitysyhteistyöstä saa runojen perusteella ja mitä runoilla halutaan sanoa. Lopuksi runoista keskusteltiin muiden kurssilaisten kanssa.

Mielestäni tämä oli mukava tapa aloittaa kurssi ja päästä taas mukaan kehitysajattelun maailmaan kesätauon jälkeen. Runojen lukeminen tuntui toisaalta helpolta tavalta aloittaa uusi opintojakso, ja toisaalta analyysi antoi mahdollisuuden pohtia myös omaa näkemystään siitä, mitä kehitysyhteistyö oikein on ja mikä siinä on hyvää ja huonoa. Tämän jälkeen tehtävä kirja-analyysi ja kaksi esseetä houkuttelevat nekin jo pariinsa, kun kurssin alku oli niin kivasti toteutettu.

Innostun helposti uusista asioista, joten minua motivoi erityisen paljon se, että kursseille keksitään erilaisia tehtäviä ja tapoja lähestyä käsiteltävää aihetta. Perinteisen kirjatentin suorittaminen tuntuukin nykyisin hyvin vaikealta, ja siksi olen jättänyt yhden sellaisen roikkumaan.

Runojen voimalla, tai ehkä vain muun energianpuuskan valtaamana ilmoittauduin nyt vihdoinkin marraskuun verkkotenttiin. Vain kolme paksua kirjaa ja yksi artikkeli – kyllä minä ne ehdin lukea kolmessa viikossa!

Posted on

Jawohl! Kyllä!

Viimeinen verkkoviestinnän perusopintoihin kuuluva tentti on nyt suoritettu, ja perusopinnot näyttäisivät olevan kokonaan takanapäin. Viimeistä tenttitulosta joudun kuitenkin odottamaan vielä jonkin ajan, mutta uskoisin silti, että nämä kurssit ovat nyt takana. Hyvä niin.  Ei siksi, että ne eivät olisi olleet kiinnostavia, vaan siksi, että ne veivät kuitenkin aika paljon aikaa. Ja aina tämä johonkin käytetty aika on jostain pois. Tällä kertaa se oli pois ylimääräisestä vapaa-ajasta, jota muutenkin meillä kokopäiväisesti työssäkäyvillä ihmisillä on niukasti.

Mutta aina kun saa suoritetuksi jonkun kokonaisuuden, niin heti herää kysymys myös mahdollisesta jatkosta. Myönnän, että näin kävi minulle myös tällä kertaa. Tai no, oikeastaan jo kesken perusopintojen tarkastelin miltä mahdolliset seuraavat opintokokonaisuudet, eli aineopinnot, viestinnän osalta näyttävät.  No, myönnettäköön että kyllä ne minua kiinnostaisivat, mutta olen kuitenkin päätökseni tehnyt, että en ainakaan nyt heti opintojani viestinnän osalta jatka. Ehkä sitten myöhemmin.  

Kokonaan en kuitenkaan ole päättänyt jättää uuden opiskelemista, vaan pyrin kuitenkin useasti kehittämään itseäni erilaisilla itseäni kiinnostavilla kursseilla. Viimeisin näistä on tällä hetkellä avoimessa Kauppakorkeakoulussa parhaillaan kesken oleva kurssi Global Marketing Management, jolle osallistun. Tälle vuodelle ei kuitenkaan ole suunnitelmissa enää muita kursseja, vaan pidän nyt pienen tauon kursseista. Katsotaan sitten uudelleen keväällä, jos jotain kiinnostavaa löytyy ja aikaa riittää. Tai sitten myöhemmin. Olen huomannut myös sen tosiasian, että itsekin itseä kiinnostavia kirjoja lukemalla voi oppia jotain uutta. Mikäli lukuintoa siis riittää marssin kirjastoon.

Mutta mitä mielenkiintoista sitten verkkoviestinnän avoimen yliopistojen kursseilla sitten opin? Sainko jotain sellaista mitä lähdin viestinnästä hakemaan? Nyt jonkin aikaa opintojen päättymisen jälkeen mieleeni tulee ensimmäisenä toimittajan etiikkaan ja sääntöihin liittyvät asiat, jotka opiskelin opintokokonaisuuden alkupuolella. Niistä on tärkeää tietää, varsinkin jos haluaa tulevaisuudessa esim. toimittajaksi, mutta ne eivät olleet viestintäkokonaisuuden sellaista antia, jota minä tulin viestinnältä hakemaan. Itse viestintään liittyvät strategiat/ strategiset kysymykset olivat puolestaan kyllä kiinnostavia. Niitä kuin mielelläni. Mutta kaikkein parasta antia oli mielestäni opintokokonaisuuden viimeinen kurssi, joka käsitteli viestinnän instituutioita. Oli erittäin mielenkiintoista päästä lukemaan erilaisista viestintäinstituutioista, niiden kehityksestä ja ihmisten mediakäyttäytymisestä. Kurssi sisälsi ihan antoisaa tietoa, mikäli joskus työskentelisi vaikkapa markkinointiviestintä-/mediasuunnittelun parissa.  Se myönnettäköön, ettei kurssi sinällään mitään uutta ja ihmeellistä mediainstituutioista tuonut esille, mutta ainakin niihin suhtautuminen on osaltani hiukan muuttunut.

Nyt kun verkkoviestinnän perusopinnot on osaltani suoritettu, lopetan tämän blogin pitämisen myös tähän. Blogin kirjoittaminen oli kiva kokemus, ja sitä oli kiva tehdä myös teidän muiden kirjoittajien kanssa. Kiitän vielä kaikkia blogin lukijoita ja toivotan teille kaikille oikein hyvää loppusyksyä! Ja muistakaa, opiskeleminen kannattaa aina!

Posted on

Töissä on käytävä

Kaiken maailman työ esittäytyi taas luennolla kaikessa kurjuudessaan ja hurjuudessaan. Vieraileva luennoitsija levitti eteemme slummien ihanan ja kamalan puolen.

Tanzaniassa etenkin nuoret miehet kerääntyvät kadun pätkille myymään erilaisia tuotteita, itsetehtyjä tai muita. He elävät epävirallisella sektorilla. Jännää oli, ettei katu ollut heidän ainoa elinpaikkansa, vaan moni oli kulkenut maailmalla; useimmiten vain tullakseen palautetuksi takaisin kadulleen joko viranomaisten tai koti-ikävän takia.

Omaakin työtä olen tässä pohdiskellut, miksi sitä ylipäätään käy töissä tai miksei työllistä itse itseään? Eilen satuin kohtaamaan kenialaisen tuttavani töistä palatessani. Hän oli perustanut oman yrityksen, koska ei jaksanut olla vieraalla töissä. Jotenkin vain perheen ainoana elättäjänä ja kahden lapsen vanhempana en uskalla ottaa niin suurta riskiä, ettei palkkaa ehkä joka kuussa tulisikaan. Ennen heidän täysi-ikään pääsemistään on vain tehtävä kompromisseja lasten vuoksi, eikö?

Toisaalla kasvaneiden tuttavieni mielestä asia on toisenlainen. Aikuisen työ ja opiskelu on panostusta myös lapsiin; kompromissit aikuisen kohdalla vaikuttavat lapsiin pahemmin kuin lapsilta vaaditut kompromissit. Noh, pitkin poikin Eurooppaakin on lapsia muiden sukulaisten hoivissa, kun vanhemmat ovat paremman työn perässä.

Mistähän sen hyvän työn tunnistaa?

Posted on

Uusi alku

Päätään ei voi jättää tyhjäkäynnille pitkäksi aikaa, jos on lähes koko elämänsä käynyt koulua, opiskellut ja tehnyt siihen päälle vielä muutaman vuoden töitä. Tämän havaitsin, kun äitiyslomani loppui keväällä 2010 ja jäin hoitovapaalle. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen opiskelu alkoi taas tuntua hyvältä ajatukselta. Muistin haaveeni uskontotieteen perusopintojen täydentämisestä ja löysinkin avoimesta heti sopivat, minulta uupuvat kurssit kevääksi!

Oli tuttu ja samalla kuitenkin outo tunne marssia vuosien tauon jälkeen yliopistolle ja istua luennolla. Tunne oli jollain tavalla myös vapauttava: tässä opiskelen nyt itseäni varten, juuri sitä mikä minua kiinnostaa ja itselleni sopivaan tahtiin. Mahdollisimman pikaisen valmistumisen peikko ei enää häärinyt kaiken tekemisen taustalla, niin kuin se teki viimeisinä vuosina yliopistolla. Poissa oli myös kaikkialle tunkenut graduahdistus. Voi kun olisi silloin ymmärtänyt asioiden suhteellisuuden! Tässä ehkä onkin ainakin itselleni kiteytynyt ”aikuisopiskelun” ydin: ilo itse oppimisesta. Niin mielenkiintoista ja hauskaakin kuin opiskelu oli parhaimmillaan yliopistossa, oman paikan etsimiseen meni paljon aikaa ja energiaa. Nyt ainakin jollain tavalla elämä on selkeytynyt, ja itse opiskeluunkin suhtautuu eri tavalla, sanoisiko avoimemmin.

Toki elämän tässä vaiheessa opiskeluun liittyvät muut haasteet ovat taas aivan erilaisia. Elämässä on lapsen myötä lisää liikkuvia osia, joita täytyy sovitella yhteen, että aikaa jää myös sille opiskelulle. Mutta niinpä opiskelu on hyvin intensiivistä, silloin kun on sen aika! Bussimatkatkin olen ottanut hyötykäyttöön luennoille mentäessä ja tultaessa. Olen oppinut asettelemaan tenttikirjat ja paperit syliin siten, että bussissakin voi tehdä muistiinpanoja.

Ensimmäinen luentoni keväällä oli uskontotieteen Uskonnot kulttuurienvälisessä vuorovaikutuksessa. Luennoitsija oli innostava, opiskelijat ahkeria keskustelemaan ja kurssi oli mitä ajankohtaisin myös Suomen tilanteessa. Sain paljon uusia ajatuksia, oivalluksia, tietoja. Uusi alku innosti ja kannusti katselemaan myös kauemmas tulevaisuuteen; mitä jos opiskelisinkin enemmän?

Posted on

Rajoittamaton opinto-oikeus?

Olen ajatellut hakea takaisin opinto-oikeuttani Helsingin yliopistoon. Jossain vaiheessa elämäntilanne (lue: lapset) veivät niin paljon aikaa ja ajatuksia, että unohdin ilmoittautua poissaolevaksi ja menetin opinto-oikeuden. Sinänsä hakemuksen täyttäminen ei tunnu kovin monimutkaiselta ja tutkintoon kuuluvia opintoja olen joka tapauksessa ajatellut suorittaa muiden mukavien kurssien lisäksi, joten prosessin pitäisi mennä suhteellisen kivuttomasti.

Aloin kuitenkin miettiä, tähtäänkö opinnoillani ensisijaisesti siihen tutkintoon, jota olen ilmoittanut tavoittelevani. Mahdollisesti en. Onko siis oikeutettua hakea opinto-oikeutta takaisin vai olisiko reilumpaa jättäytyä kokonaan Avoimen yliopiston tarjonnan varaan? Tavallaan kyllä, mutta miksi minun pitäisi tehdä niin?

En ole ajatellut hakea opintotukea tai käyttää muitakaan yliopisto-opiskelijan etuja, mutta tahtoisin silti opinto-oikeuden takaisin siksi, että voisin suorittaa sellaisiakin kursseja, joita Avoin yliopisto ei vielä tarjoa. En myöskään joutuisi maksamaan jokaisesta kurssista erikseen.

Toivoisin, että yliopistoon voisi saada rajoittamattoman opinto-oikeuden siinä tapauksessa, että ei hae tutkintoon tähtäävään opiskeluun liittyviä rahallisia etuja. Olisi erikseen opinto-oikeus ja tutkinnonsuoritusoikeus. Vain tutkintoa tosissaan suorittavat opiskelijat saisivat opintotukea, ja jos tietyllä kurssilla olisi rajoitettu määrä paikkoja, heillä olisi oikeus päästä kurssille ohi muiden opiskelijoiden. Niiden, jotka opiskelevat pelkästä opiskelemisen ilosta.

Tämä on tällaista maalailua. En tunne yliopistomaailman sääntöjä enää niin tarkasti, että voisin vakuuttavasti esittää kannanottoja opinto-oikeuden vapauttamisesta, mutta mielipiteet ovat kai aina sallittuja.

Posted on

Proseminaari purkissa! vol. II

No niin. Sain viimein tehtyä proseminaarini viimeisen vedoksen. Tuntuu hyvältä. Kuten aikaisemmassa postauksessani mainitsin, inspiraatiota oli haettava kissojen ja koirien kanssa kivien ja kantojen alta. Tai kippareilta. Lopulta menin taidenäyttelyihin. Kävin kahden viikon sisällä neljässä taidenäyttelyssä, joista mahtavimmat olivat Onerva – kaupungin naiset -näyttely Ateneumissa sekä Galleria Uusikylässä ollut Veronica Östermanin näyttely Matka maisemaan. Siitä olin aivan haltioitunut! Olisin voinut seistä jok’ikisen maalauksen edessä 15 minuuttia ja vain hengittää sisääni niitä kaikkia sinisen eri sävyjä, joita Österman on utuisesti painellut kankaalle. Lopuksi jäin kellariin juttelemaan gallerian pitäjien, kahden hauskan naisen kanssa taidemaailmasta ja ylipäätään gallerian ylläpitämisestä.

Sain siitä jonkin sortin kipinän, mutta istuin yhä ärsyyntyneenä tietokoneeni ääressä tuijottaen proseminaariani. Suurin ahdistuksen aihe oli se, että minulle oli sanottu varsin epämääräisesti se, mitä muutoksia siihen olisi loppujen lopuksi tehtävä. Siinä oli virheitä, muttei todellisia virheitä, asioita joita ei olisi saanut olla, mutta se taas oli makukysymys. Kenen makua seuraan? Sitten muistin erään ryhmäläisemme meilitse lähettämän opponoinnin. Hän ei ollut lukenut työtäni sen esittelytuntia varten, joten hän lähetti minulle mahtavia vinkkejä ja kehittämisehdotuksia jälkikäteen.

Pidin paperia paljon edessäni ja käytin varmasti useita tunteja pelkästään miettien sitä, mitä muutoksia teen. Kirjoitin listankin. Siinä näkyy kaksi pääasiallista seikkaa. Ensinnäkin minun olisi lisättävä alaviitteitä selittämään tekstissä esiintyviä sanoja ja seikkoja. Toisekseen minun oli kerättävä enemmän taideteoksia, joihin voisin hermeettisiä töitä vertailla.

Minä haluan tietää merkitykset asioiden takana ja sen mistä kaikki alkoi. Minä pidän nippelitiedosta. Ja kun aloin kirjoittaa alaviitteitä tusinoittain, sain inspiraation. Tämän nippelitiedon kirjoittamisen myötä padot avautuivat ja aloin taas nähdä homman mielekkäänä.

Edelleen voi myös olla niinkin, ettei tutkimukseni ole tarpeeksi taidehistoriallinen vaan siinä on liikaa selitetty alkemistien maailmankuvaa ja keinoja, joilla he pyrkivät saavuttamaan valaistumisen. Mutta tässä vaiheessa sille ei voi enää mitään. Olen tehnyt paljon duunia ja jos tarkastelisin objektiivisesti työtäni asiasta kiinnostuneen silmin, saisin siitä paljon irti. Se riittää minulle.

Posted on

Luentoa pukkaa

Olen erittäin tyytyväinen uuden kurssini ajalliseen järjestelyyn. Joulukuun alkupäiviin asti joka ikinen keskiviikko luento klo 16.30-18. Sopiva pituus, sopiva väli. Pidän kyllä intensiivisistäkin kursseista, mutta kokopäivätöitä tekevälle on tämä juuri passeli.

On ensimmäinen luentosarja minulle, jonka kerrottiin avoimesti olevan sponsoroitua tuotantoa. Ulkoasiainministeriö häärii ilmeisesti jonain taustavoimana kurssilla ja täten lisäsisältöä saa heidän tarjoamiltaan sivuilta osoitteesta http://global.finland.fi jos joku muukin haluaa tutustua.

Ensimmäinen kurssi oli pintaraapaisu. Kuten aina ensitapaamisella tehtiin taas pelisäännöt selviksi. Huomasin jälleen kerran, että työtaakka vaihtelee kurssista kurssiin. Tällä luentokokonaisuudella on kirjoitettava 10-12 sivun luentopäiväkirja sekä 8-10 sivun essee viittä pongoa varten, suunnilleen samat määrät, mitä juuri päättyneellä kurssilla tarvitsi tehdä 10 opintopistettä varten! Toki on eri asia vain istua ja kuunnella kuin osallistua luentoon aktiivisesti ja jopa opettaa muita.

Saas nähdä kuinka tuo istuminen meikäläiselle sopii. Aihe on kuitenkin sydäntäni lähellä niin poliittisten arvojeni kuin työnikin kautta; työskentelen sosiaalivakuutuksen parissa ja nyt tutustumme työhön kaikissa muodoissaan kaikkialla maailmassa! Opiskeluvire on viimein kesän jäljiltä löytynyt. Britteihin lähti tarkalleen 4042 sanan essee, jota ei ollut olemassa sanaakaan, kun lauantaina työn aloitin ja sunnuntaina aamupäivällä se oli valmis kokonaisuus. Arvosana toki jää nähtäväksi, mutta itse mielestäni onnistuin kohtalaisesti.

Työssäkin on jatkuvaa koulutusta, viimeksi tänään olin kuulemassa työhöni liittyvistä seikoista firman juristin pitämässä selonteossa. Ehkä se mieli ei rasitu oppimisesta, vaan sen puutteesta?

Posted on

Syksy on opintojen aikaa

Syksy on taas saapunut ja Avoimen yliopiston kursseille ilmoittautunut paljon uusia opiskelijoita. On mielenkiintoista miettiä, miten erilaisia taustoja opiskelijoilla onkaan. Kiireinen perheenäiti ja työn ohella tai vaikkapa ulkomailta käsin opiskeleva kurssilainen ovat aivan eri tilanteessa kuin opiskelija, joka voi keskittyä pääasiallisesti Avoimen kurssien suorittamiseen.

Nykyisin Avoin yliopisto tarjoaa hyvin monipuolisen kurssivalikoiman ja joustavia tapoja kurssien suorittamiseen. Verkkoympäristössä järjestetään opintokokonaisuuksia, jotka voi suorittaa täysin etänä kirjoittamalla esseitä ja osallistumalla verkkotehtäviin – tällöin myös tentit ovat verkkotenttejä. On myös lähiopetusta, ja lähiopetuksen, perinteisten kirjatenttien ja verkkokurssien yhdistelmiä.

Itselläni on tälle syksylle tiedossa vielä yksi kehitysmaatutkimuksen verkkotentti, johon luetaan useita kirjoja, ja yksi verkkoympäristössä järjestetty kurssi, johon kuuluu runoanalyysi, kirja-arvio ja kaksi esseetä. Motivaatio säilyy korkeana, kun saa tehdä erilaisia tehtäviä ja kokeilla taitojaan uusilla alueilla. Runoanalyysiä en olekaan vielä aiemmin tehnyt opintojen osana, ja odotan sitä innolla!

Ensi kevääksi täytyykin sitten keksiä jotain uutta – Avoimesta varmasti löytyy kiinnostavia kursseja silloinkin.