Month: December 2010

Posted on

Päätöksiä

Vuosi on melkein lopussaan ja opinnotkin tältä syksyltä. Uskontotieteen esseestä sain hyvän palautteen, oli mukavaa saada ihan sanallinen arvio pelkän numeron lisäksi. Toivottavasti vielä joskus pääsen opiskelemaan lisää uskontotiedettä, yksi tutkimusaihekin tuon esseen pohjalta muhii mielessä. Olisi mahtavaa päästä toteuttamaan se joskus!

Viimeinen tentti tältä vuodelta oli viikko sitten, tuloksia vielä odottelen. Tenttikirjojen pohjalta ja kurssin nimen perusteella odotin ihmeissäni tenttiä: mitä siinä oikein voidaan kysyä? Onneksi kysymykset olivat ihan selkeitä ja yksi niistä jopa innosti todella. Kirjoittaminen oli silti hieman hankalaa, liekö jo vanha vuosi painanut päälle tentissäkin. Odotan silti innolla elämänkatsomustiedon opintojen jatkumista keväällä, silloin on luvassa luentojakin!

Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoisten opintojen aikaa, uusien päätösten ja niiden pitämisen aikaa. Sitä samaa toivon ja odotan myös tulevalta vuodelta. Jouluna on toivottavasti myös aikaa rauhoittua hyvän romaanin kanssa sohvan nurkassa jouluherkkuja mutustaen. Rauhallista joulua ja innostavaa uutta vuotta kaikille!

Posted on

Deadline lähestyy!

Olen aina ajatellut, että kiire saa esiin parhaat puoleni, ainakin työntekijänä. Ja ehkä opiskelijanakin, vaikka sitä olen viime päivien aikana jo alkanut epäilemään.

On ihan totta, että jos on tiukka deadline, onnistuu joskus tekemään parempaa työtä, kun ei jää liikaa viilaamaan yksityiskohtia ja luottaa intuitioon. Toisaalta jos on kauhea kiire, on uuden asian aloittamiseen vieläkin suurempi kynnys. Siltä ainakin tuntuu juuri nyt, kun niin ei pitäisi päästä käymään.

Pitäisi nimittäin kirjoittaa vielä 5 sivun essee, jonka jälkeen kehitysmaatutkimuksen perusopinnot ovat vihdoinkin kasassa. Kiirettä pitää töissä ja muutenkin. Miksi juuri nyt uhkaa writer’s block esseen suhteen?

Komennan itseäni: aloita kirjoittaminen. Siitä se teksti muotoutuu!

Posted on

Mokia

Olen toiminut runsaat kymmenen vuotta vapaaehtoispohjalta rikos-ja riita-asioiden sovittelijana. Eilisessä sovittelussa asetuin toisen osapuolen kannalle pari kertaa melko selvästi. Olen vaitiolovelvollinen kustakin soviteltavasta jutusta, mutta kommentista, että mokasin olemalla puolueellinen tuskin kukaan pääsee kyseisen jutun jäljelle.         

Kotona mietin toimintani syytä ja tunnistin omien tunteiden vieneen minua, enkä minä niitä. Tunnistin elämänhistoriastani syyn. Tunteet ovat aina mukana kohdatessa erilaisia ihmisiä. Jos periaate on se, että osapuolia on kohdeltava tasapuolisesti, olisi tunteet napasautettava off-asentoon.

Mutta pystymmekö kuitenkaan olemaan täysin tunteettomia,  kuvitella niiden pysyvän piilossa.  Olen lukenut eurooppalaisten kuuntelevan enemmän sanoja ja aasialaisten lukevan puhutun kielen lisäksi myös kehon kieltä. Eli vaikka kuvittelet tunteiden olevan offissa, sinua voidaan tulkita. Puhuttu kieli on kuitenkin se, mihin toinen osapuoli voi puuttua, kehonkielen lukeminen on, voidaanko sanoa, eurooppalaiselle hieman vaikeampaa.

Jos opiskeluun on paneuduttu kunnolla on tapahduttava jonkinlainen ajatuksen muutos. Olen tenttinyt ihmisen käytöstä koskevia asioita. Tiedän sen, että laahaamme omia kokemuksiamme, arvojamme, oman yhteisömme kulttuurisia  käytäntöjä tarkastellessamme muiden käytäntöjä. Emme voi siis olla täysin puoluettomia, me katsomme maailmaa oman maailmamme käytäntöjen näkökulmasta.

Toisaalta on joskus hyvä  mokailla. On mennyt sovittelujen osalta pitkään hyvin. Voi mennä menestys hattuun ja siitä voi seurata mokailua,  vaikkei itse huomaa.

Mitä eilisestä opimme, olen oman yhteisöni tuote, kuin tuo toinenkin. On vain yksi ohje: jos tunteet pursuilevat väärässä paikassa esiin, ole hiljaa.

Posted on

Muistoja

Sain vanhan LP-levystä tallenetun CD:n, jossa on kappale jota olen metsästänyt pitkään. Soitin sitä heti kotiin päästyäni monta kertaa, ensin kuulokkeilla kovaa, tietenkin. Rytmimusiikista jää nyansseja pimentoon hiljaa soitettuna.  Muistoja  tulvi mieleen missä, kenen kanssa kuuntelin. Vanhoja juttuja 25 vuoden takaa.

Sosiaalipsykologian johdantokurssilla yhtaikaa opiskellut ystäväkseni vuosien mitaan tullut on aikeissa irtisanoa itsensä haluten jatkaa sosiaalipsykologian aineopintoja. Ensin tietenkin, kuten kumma kyllä on tapana, kysyin  oletko nyt ihan varma, eikö mitään intressiä löydy jatkamaan vakituisessa työsuhteessa. Eräänlaista toisen kyseenalaistamista! Vastaus oli, ettei löydy mitään syytä jatkaa työssä jossa  ei viihdy. Olin häpeissäni ja tovin hiljaa .Olen itsekin tehnyt saman repäisyn ajatuksella, että tämä on yksi elämä, on uskallettava tehdä siltä miltä tuntuu. Miksi sitten ikäänkuin estelen muita tekemästä samoin?

Toinen muistojen esiinmarssi. Sosiaalipsykologiaa opiskeltiin myös ryhmissä ja osa oli itsenäistä työskentelyä. Kuinka ikävä tuli keskusteluja, väittelyä, uusia ahaa- elämyksiä. Toiset osanottajat muistaa koko ajan äänessä olevina, joku terävänä kommentaattorina, eräs taas kertoi käsiteltävään asiaan liittyviä tarinoita ( se olin minä). Muistan tehneeni erään esseen erään määrätyn CD:n soidessa. Esseen aihetta en kylläkään muista.

Moni on näissä blogeissa käsitellyt ryhmässä saadun tuen ja yhdessä tekemisen tärkeyttä. Olen monta vuotta opiskellut ilman ryhmää. Opintoihin liittyvät verkkokeskustelut olen kokenut piristävinä. Vaikka ihmisestä on vain nimi, hän on kuitenkin olemassa jossain. Ja kuinka ihmisestä muodostaa kuvaa itselleen hänen kommenttisensa perusteella. Kuinka jonkun voi luokitella kaupungissa asuvaksi nuoreksi viherpipertäjäksi, koska hän vastuustaa hirvien metsästystä.  Jonkun äidinvaistot herahtavat esiin puhuttaessa varusmiespalvelusta. Kuvittelen hänet, sterotypioiden tietty, muhevaksi pullanpaistotaitoseksi vähän pyöreähköksi ihmiseksi.

Kerroin huolenani edellä mainitulle ystävälleni, että olen hieman huolestunut siitä ettei muistini ole enää terässä. Olen tullut hajamieliseksi  ja unohtelen. Liikenteessä olen muuttunut varovaisemmaksi etenkin risteyksissä. No, lääkäri voisi suositella alkavaa dementiaa. Luulen kuitenkin, että ajatukseni työskentelevät kudinmallien ja värien plus muuta suunnittelua  kaipaavan kimpussa ja ikä tekee omaa työtään muistin suhteen. Rikos- ja prosessioikeuden perusopinnot/opinnot aion aloittaa heti vuodenvaihteen jälkeen. En ole koskaan opiskellut ns. nippelitietoutta täynnä olevaa, kuten tyttäreni oikeustieteestä totesi. Jos ei tunnu muistiin heti asiat syöpyvän, luen uudestaan.

 Se soi taas, John Mayall`n Marsha`s Mood, nappaako kellään.

Posted on

Mikä on paras tenttiinlukupaikka?

Viime kesän helteillä yksi minun lempilukupaikoistani oli oman pihan suojaisa kulma puun varjossa, jossa aurinko lämmitti mukavasti ja jalat voi nostaa seinää vasten. Siinä tenttikirjankin lukeminen sujui kuin itsestään.

Kylmemmällä säällä houkuttelevin lukupaikka taitaa olla se perinteinen pehmeä sohvannurkka, jossa käden ulottuvilla on oltava höyryävä kuppi maitokahvia tai hunajalla makeutettua teetä.

Hiljattaiseen kirjatenttiin valmistautuessani päätin kuitenkin kokeilla, kuinka opiskelu yleisessä kirjastossa sujuisi. Ja sujuihan se. Ystävälliset kirjastovirkailijat opastivat minut asiallisesti sisustettuun lukusaliin, jossa istui jo muutamia eri ikäisiä ja kokoisia ihmisiä syventyneinä kirjoihin tai nenä kiinni läppärin näytössä. Itsekin purin kasseistani tietokoneen, kasan kirjoja, muistiinpanovälineitä ja vielä vesipullon, ja asetuin aloilleni. Lukusalissa vallitsi ihana hiljaisuus, jonka katkaisivat vain satunnaiset askeleet. Hassua kyllä, oikein ihmettelin, miten hiljaa kaikki osasivat olla – vaikka niinhän oli tarkoituskin. Ehkä olin tiedostamattani ajatellut, että yleisen kirjaston hälinä ulottuu sen kaikkiin huoneisiin.

Myös työpaikalla olen kurssikirjoja lukenut, pienissä ja suurissa kokoushuoneissa. Kahvikuppi ja vesipulllo vieressä tai janoisena sinnitellen, kunnes olen saanut luettua loppuun jonkun tietyn kokonaisuuden.

Tärkeintä on löytää sellainen paikka, jossa voi rauhassa keskittyä juuri sillä hetkellä, kun muulta elämältä löytää aikaa opiskelua varten.

Posted on

Kertaus on opintojen äiti – jos muistaa jotain aiemmin oppimastaan…

Nyt syksyllä aloittamani elämänkatsomustieto on vihdoin saamassa ensimmäisiä konkreettisia tuloksiaan. Tai näin ainakin toivon; tuloksia odotellaan. Elämänkatsomustieto on monitieteinen, mielenkiintoinen kokonaisuus, johon kuuluu uskontotiedettä, filosofiaa, antropologiaa… Olen aikoinani yliopistossa suorittanut uskontotieteen peruskursseja ja juuri yksi niistä kuuluu myös elämänkatsomustiedon perusteisiin. Koska olin jo kyseisen kurssin suorittanut, hain korvaavuutta kurssista sen perusteella. Moninaisten sähköpostien jälkeen selvisi, että kurssin suorittaminen osaltani vaatii kurssikirjan ja verkkomateriaalin lukemisen ja lopputehtävän eli esseen tekemisen.

Itse kurssi olisi ollut suoritustavaltaan verkkokurssi eli en jäänyt paitsi rakastamaani luento-opetusta, mutta verkkokursseista minulla on aiempia oikein positiivisia kokemusia. Siksi hieman harmittaa, etten nyt voinutkaan osallistua itse kurssille. Kurssikirjan ja verkkomateriaalien lukeminen herättivät minussa epäilyksiä  – olenko joskus tosiaan suorittanut vastaavansisältöisen kurssin? Asia oli hämärästi kyllä tuttua, mutta sittenkin uutta. Olen aina ajatellut, että aiemmin oppimamme on jossain aivojemme sopukoissa tallella, täytyy vain löytää oikeat tiedonaktivointikeinot. Eli kyllä sitä ruotsiakin sitten pakon edessä taas osaisi ja muistuisi mieleen kaikki se lukio-opetus, jonka pohjalta joskus osasin edes jotenkin tuota toista kotimaista.

Positiivisuuteni joutui kyllä koetukselle lukiessani tuota uskontotieteen kurssikirjaa, mutta sitten esseetä kirjoittaessani jotain ilmeisesti alkoi palailla paremmin mieleen ja kirjoittaminen kävikin oikein mukavasti ja sujuvasti: asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Ehkäpä mielenkiintoisinta oli esseen lopussa hahmotella itseä kiinnostavaa tutkimusaihetta. Pääsisiköhän sitä todella joskus tekemään tuota suunniteltua tutkimusta?