Month: February 2011

Posted on

Pään paluu lomalta

Voisinpa sanoa, että olen opiskellut ahkerasti. Todellisuudessa takaraivossa paukuttaa viiden pitkän esseen tekemättömyys, joka pulpahtaa pintaan aika ajoin. Mutta sen verran harvakseltaan, että häkellyn joka kerta siitä kuinka kiire minulle todennäköisesti tulee niiden väsäämisessä.

Taidehistorian luennot loppuivat itsenäisyyspäivän tienoilla. Sen jälkeen kaikki on itseopiskelua. Se taas johtaa siihen, ettei edes tajua opiskelevansa. Kun mietin taidehistoriaa, pääni on enemmänkin tulevassa Rooman matkassa kuin esseiden kirjoittamisessa.

Olemme ryhmäläisten kanssa jo toistamiseen käyneet italialaisessa ravintolassa syömässä vatsamme ahmalleen. Todennäköisesti Roomassa ainakin minulle käy samalla tavoin kuin Omaa tietä etsimässä -kirjan kirjoittajalle Elizabeth Gilbertille: se on herkuttelua aamusta iltaan. Teoksessaan hän sanoi, että jos ei ole syönyt pitsaa Napolissa, ei ole syönyt pitsaa ollenkaan. Jos suunnitelmat suovat, pääsen sitä myös itse testaamaan, sillä näillä näkymin kipaisemme myös Pompeijissa ja Napoli on matkan varrella.

Aikaa on nyt vierähtänyt edellisestä luennosta parisen kuukautta ja toukokuussa on deadline kaikilla esseillä. Olen aikaisemminkin puhunut siitä kuinka olen hakenut inspiraatiota käymällä taidenäyttelyissä. Niissä hoksaa, miksi todella opiskelen taidetta ja kuinka suuri intohimo se minulle on. Ostin vastikään kirjan Art – The Whole Story, jossa on kerrottu tiivistetysti jokaisesta historian merkkiteoksesta. Mukana ovat aikajanat ja pieni elämänkerta kunkin työn tehneestä taiteilijasta ja vaikka monet teokset ovat ennestään tuttuja, tämä toimii hyvänä tietosanakirjana kaikelle, mitä taiteesta yleensäkin pitäisi tietää. Oletan sen toimivan samanlaisena inspiraationa kuin taidenäyttelyiden. On vain syvennyttävä sen kauneuteen.

Kun tässä kirjoittelen, mieli alkaa pikkuhiljaa jopa kaivata esseiden kirjoittamista. Se, että ympäröi itsensä taiteella todellakin toimii. Mutta se ei ole vain taidehistorioitsijalle toimiva keino. Tutkimusten mukaan taide ylipäätään piristää mieltä, kaunistaa ajatuksia ja hoivaa sielua. Suosittelen sitä siis kaikille, jotka puurtavat nenä kirjassa. Tai no, oikeastaan kaikille. Helsingissä on niin paljon taidenäyttelyitä piskuisista gallerioista Kiasmaan ja Ateneumiin, että jokaiselle löytyy jotakin. Ja Helsingin kaupunginmuseoihin on aina vapaapääsy. Kannattaa ottaa kaikki irti jalosta käytännöstä.

Posted on

Muutokseen täytyy valmistautua

Takana on noin kolmen kuukauden erittäin tiivis työprojekti, jonka aikana muu maailma unohtui useammin kuin kerran. Mieleen ei mahtunut muuta kuin projektiin liittyvät haasteet, joiden ratkaisut tuntuivat pulpahtavan tajuntaan erityisesti yöaikana, ja silloin täytyi herätä äkkiä tekemään muistiinpanoja.

Projekti huipentui viikon mittaiseen rutistukseen, jossa tiimityöskentely ja itsenäinen vastuunkantaminen vuorottelivat sulassa sovussa. Oli hienoa huomata, että huolellinen valmistautuminen kannatti: viikko sujui kaikkien kannalta hyvin, muutoksiin pystyi reagoimaan kriiseilemättä ja lopputuloksena oli suuri joukko tyytyväisiä ihmisiä.

Opetuksena itselleni sain ainakin sen, että jos valmistautuu hyvin ja tietää, missä mennään projektin alusta lähtien, ei minkäänlainen muutos tunnu liian suurelta. Jos ajattelee, että muutoksia tulee kuitenkin, joten on aivan turha kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, ei muutostilanteessa tiedäkään, mihin uusi ratkaisu voisi perustua.

Nyt olen kuitenkin palannut takaisin normaalimpaan arkeen, tavallisen mittaisiin työpäiviin ja lupaan taas kirjoittaa useammin myös tähän blogiin!

Posted on

Talvipäivät, filosofiaa

Onpa seesteistä. Ulkona on pakkanen. On lauantai, jonka vietän kotona filosofian historiaa lukien. Kaapissa on puolikas pullo makeista makeinta portviiniä mutta toisin kuin perinnetieto väittää, punainen viini ja filosofia tukevat toisiaan vain heikosti. Oikeastaan ne eivät sovi yhteen lainkaan, idean aihioita tulee kyllä, mutta langanpäistä ei tahdo saada kiinni.

Yhtä huonosti tuntuu opiskelua tukevan työpaikan vaihtaminen, niin kuin elämään mahtuisi vain yksi uuden opettelu kerrallaan. Kirjastotkin ovat kaukana ja yleensä kiinni siinä vaiheessa kuin saa kaiken pakettiin ja pitäisi se tenttikirja tai kuten nyt, esseen lähdekirjallisuus, hakea itselle.

Keväällä on proseminaariesitelmän tekeminen. Mistähän sille löytyy aikaa? Lisäksi en ole päässyt tenteistä läpi aina kun olen yrittänyt ja turnajaisväsymys painaa hartioita. Aloittaessani päätin tehdä hyvin ja ajan kanssa ja rypeä filosofiassa nautinnolla, itseäni fiksumpien ajatuksia ihastellen. Nyt haluaisin vain saada suoritukset, mennä kotiin ja ajatella sitten vaikka eläkkeellä.

Posted on

Hiljaiseloa Viikissä

Valon lisääntyessä alkaa yleinen aktiivisuuskin taas kasvaa, toivon. Joulukuun viimeisten opiskelurutistusten jälkeen oli ihanaa pitää hetki taukoa ja lukea hyviä romaaneja, erityisesti joululahjaksi saatu Margaret Atwoodin Herran tarhurit vei mukanaan. Atwood on yksi lempikirjailijoistani, ja aihe tässä uusimmassa romaanissa herätti taas paljon ajatuksia. Tammikuussa aloitin hiljaisen palaamisen normaalielämän rytmiin, kun jumpat ja muut harrastukset alkoivat vähitellen tauon jälkeen. Tosin erittäin sitkeä flunssa ja uuteen asuntoon muuttaminen kaikkine pakkaus- ja purkuruljansseineen veivät aikaa täysipainoiselta aktivoitumiselta.

Mutta helmikuun koittaessa hiljaiselo opiskelun saralla näytti vihdoin päättyneen, kun odottamani luento alkoi. Johdatus etiikkaan -kurssi on osa elämänkatsomustiedon opintoja. Todella mielenkiintoinen kurssi, mutta vaatii kyllä paljon keskittymistä, kun en ole lukion filosofian peruskurssin jälkeen lukenut lainkaan filosofiaa. Ehkä aivot muutenkin olivat tahmeat pitkän joulutauon jälkeen tai ainahan kai voi syyttää flunssaa.

Uusi aloitukseni uhkasi jäädä puolitiehen, kun huomasin, etteivät tunnukseni yliopiston verkkopalveluihin enää toimineet enkä siis päässyt kirjoittamaan blogia enkä käsiksi etiikan kurssin verkkoaineistoihin! Hetken asiaa selviteltyäni eri tahojen kanssa tunnukset alkoivat taas toimia uuden salasanan voimin. Helpotuksesta huokaisten pääsin käsiksi kirjastojen aineistoihin ja nyt taas tänne blogiinkin. Uudessa asunnossa uusi työhuonekin odottaa ahkeraa opiskelijaa. Tosin tätä kirjoittaessani lapsi on vallannut työhuoneen leikkipaikakseen, ja itse istun olohuoneen sohvalla ja ihailen iltapäivän auringossa kaukana siintävää kaupungin siluettia, josta Johanneksen kirkon tornit erottuvat udun keskellä.

Posted on

Tyhjää tuijottaen

Tyhjää näyttöä tuijottaen eli mitään sellaista ei tule mieleen minkä kelpuuttaisi julkaistavaksi. Blogiahdistus on on tuttu. Olen yrittänyt useasti rimpuilla jotain sanottavaa, jota en ole kehdannut julkaista. Mielestäni ne ovat olleet hajanaisia höpinöitä ummista ja lammista. Eivät ole auenneet oikein itsellenikään.

Muistuttelen itselleni ettei blogi ole essee, josta saa sen erinomaisuudesta kiitettävän. Ja kukaan ei voi pamauttaa blogiasi korjailtavaksi. Kuitenkin kynnys mitä julkaisee nousee ajoittain korkeaksi.

Meille kaikille sattuu ja tapahtuu. Mielestäni voitaisiin kirjoittaa enemmän elämästä opiskelujen lomassa.  Joskus taas elämään ei mahdu muuta kuin opiskelu. Ukot, koirat, ruuanlaitto hoituvat miettiessä jotain tehtävänantoa.  Tai sitten suututtaa  joutuessaan keskeyttämään lukemisen, koska joku muu on riippuvainen minusta. Eli normaalia naisihmisen elämää.

Että eläppä huoli ystävä hyvä, blogiahdistus on hyvin, kuten alussa mainitsin, tuttu tila.

Posted on

Olipa kerran bloggausahdistus

Äsken vielä ahdisti. Vaan eipä ahdista enää.

Mistä moinen mielialan muutos? No siitä, että aloitin vihdoin tämän kirjoittamisen.

Todistan parhaillaan, kuinka tekemättömän työn stressi poistuu vain ja ainoastaan työ aloittamalla. Se pätee nähtävästi myös bloggaamiseen. Ihminen muuten kuluttaa huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa tekemättömien töiden pohtimiseen kuin niiden töiden tekemiseen.

Jälleen kerran huomaan, että pitää vain kirjoittaa, mitä päässä pyörii ja muokata vasta sitten, kun on saanut tekstiä aikaiseksi. Jos miettii joka lauseen valmiiksi, kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Ja luojalle sekä insinööritieteille kiitos tekstinkäsittelyn kehityksestä –  kyllä copy-paste ja delete helpottavat elämää!

Mikä muu tekee bloggaamisesta haasteellista paitsi aloittaminen? No, aiheen valinta ainakin. Aiheita on maailma täynnä, ja on vaikeaa päättää, minkä valitsee.

Myös pelko itsensä nolaamisesta ja omien ajatusten tyrmäämisestä ovat bloggaajan mörköjä. Ei ole ihan helppoa alistaa ajatuksiaan julkiselle keskustelulle – vaikka eipä minulla vielä miljoonayleisöä ole näitä lukemassa. Eikä näin säyseillä teksteillä taida tullakaan. Pitäisi kai uskaltaa olla räväkämpi ja provosoivampi. Vaan kun ei ole nyt mitään erityisiä agressioita mielessä.

Yksi syy bloggausmotivaation heikkenemiseen on myös vähäinen palautteen määrä. Vaikka ihmiset tuntuvat blogeja lukevan, harva niitä kommentoi. On epämotivoivaa huutaa, kun ei tiedä, kuuleeko kukaan.

Antakaa hei palautetta ja kertokaa, millaisia kokemuksia teillä on bloggaamisesta!