Sisäinen ääni ja sen seuraamisen tärkeys

Olen aina uskonut, että kun seuraa sydäntään ja intohimoaan, siitä seuraa väistämättä jotain hyvää. Silloin ei voi tehdä virheitä. Toki joskus päätöksillämme voi olla tuskallisia vaikutuksia, kuten ihmissuhteiden päättyminen, toiselle paikkakunnalle muuttamisesta seuraava läheisten ikävä tai muu vastaava, joka voi kihauttaa vedet silmäkulmaan. Ikävät tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, ja rohkeat päätökset ja teot palkitaan takuulla. Olen huomannut tämän omassa elämässäni pätevän sekä isoihin että pieniin asioihin. Toimiessani itseäni vastaan lopputulos kyllä takuulla pläjähtää silmille jollain tavalla.

Tietenkin on aina ennen toimintaa ryhtymistä tutkittava sitä, kuunteleeko päätöstä tehdessään puhdasta sisäistä ääntään vai tekeekö sen jonkun pinnallisen tuntemuksen pohjalta. Monet tekevät päätöksiä pelosta ja luulevat seuranneensa sisäistä ääntään. Ei uskalleta hakea uutta työpaikkaa, vaikka nykyinen ahdistaa, sillä mieluisan työpaikan netistä löytyvä rekryilmoitus laittaa itsetunnon koetukselle ja pääkopassa oleva pieni sivupersoona alkaa kimittää: “En minä kuitenkaan tuota paikkaa saa, ei kannata edes yrittää. Niillä on varmaan paljon hyviä hakijoita, minä nyt olen tällainen keskiverto vaan.” Se ei ole sisäinen ääni, se on mieli ja mieli on hiljennettävä, jotta sisäisen äänen kykenee kuulemaan.

Uskon myös, että ihmisen elämässä kaikki mihin suhtautuu innostuksella täydentää toistaan jollain tavoin. Opiskelu on yksi tällaisista asioista. Kun aloitin taidehistorian opinnot, olin työskennellyt freelancer-toimittajana jo monta vuotta ja tehnyt pääasiassa kulttuurijuttuja. Taide oli harrastukseni ja rakkauteni, joten tiesin siitä oman käden kokemuksella. Suunnittelin kulttuuritoimittajan uraa vakavissani ja halusin sille vedenpitävän pätevyyden opiskelun kautta. Taidehistorian abron opiskeltuani työ vei minut isommalle kentälle. Aloin tehdä juttuja hyvin laajasti työhyvinvoinnista järjestötoimintaan eikä siinä tee mitään sillä tiedolla, että Jan van Eyck maalasi Arnolfinien kaksoismuotokuvan vuonna 1434. Sittemmin olenkin luopunut suunnitelmistani keskittyä työssäni pelkästään kulttuuriin. Maailma on liian suuri leikkikenttä, jotta haluaisin profiloitua pelkästään taiteeseen. Sitä paitsi Helsingin kulttuuripiiri on hyvin homogeeninen. Kulttuuritoimittajatkin näyttävät kaikki samoilta. Tunnistan kilometrin päästä toimittajan, joka kirjoittaa pop-kulttuurista. Minä haluan olla yksilö.

Suunnitelmien muuttumisesta huolimatta tiedän, että opintoni hyödyttävät minua. Poikii se sitten yleissivistystä, ajatusten runsautta tai analysointikyvyn kehittymistä, opiskelulla on aina jokin elämää rikastuttava vaikutus. Tämän taidehistorian aineopintojen aikana minulla on ollut pitkiä pausseja, etten ole laittanut kortta ristiin opiskelun hyväksi, mutta joka kerta, kun aloitan uuden taidekirjan lukemista muistan, miksi olen opinnot aloittanut. Syy siihen on rakkaus taiteeseen sen kaikkien puolineen kuvataiteesta elokuviin, musiikista kirjallisuuteen. Opintojeni hitaasti etenemisestä huolimatta olen valinnut oikein ja olen kiitollinen, että olen päässyt tutustumaan rakkauteeni entistä syvemmin. Tänä kesänä tavoitteeni on tehdä parikin esseetä. Kesä ja taide – täydellinen yhdistelmä!

Ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa?

Viime viikkoina olen miettinyt, että olisinko sittenkin päässyt helpommalla, jos olisin osallistunut tenttiin kurssini osalta, enkä verkkokurssille. Minulle oli kovat odotukset verkkokurssin suhteen, ja idea ja toteutus itsessään olivat todella mielenkiintoisia, joita halusin kokeilla. Kurssin vetäjä oli valmistellut tämän kurssin loistavasti ja miettinyt erilaisia luovia tapoja toteuttaa, joten malli itsessään on loistava, mutta…pohdin jo toukokuun puolessa välissä blogissani miten ryhmäytyminen tapahtuu verkkokurssien osalta. Nyt muutaman viikon kokemuksen myötä täytyy sanoa, että ei ole ollut helppoa. Ihmisten aikataulut, tekemisen syklit ja järjestäytyminen on erilaisia ja tuntuu, että yhdessä tekeminen on melko kaoottista. Ajattelin itse, että aloitan keskustelun ja teen yleisraamin ja sitten luotan ihmisiin, että he hoitavat oman osuutensa ja järjestäytyvät itsestään ennen eräpäivää. Neljä päivää ennen yhden tehtävä alustusta, yksi henkilö ilmoitti, että lopettaa kurssin kesken. Tämä tuntui jotenkin siltä, kuin matto olisi vedetty alta. Loppuporukalla sitten luovimme tehtävän palautuksen ajallaan. Toista tehtävää emme olleet edes aloittaneet, jonka palautus oli viikon päästä. Nyt olemme sitä työstäneet kolmen hengen voimin Etherpad alustalla ja palautus on kolmen päivän päästä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan esseetä ryhmänä. Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten saamme muodostettua punaisen langan esseeseen.

Ryhmässä ja virtuaaliopiskelussa on kyllä paljon mahdollisuuksia, mutta se vaatii kyllä opiskelijoilta vahvaa motivaatiota ja luottamusta. Kun ollaan yhteydessä virtuaalisesti, niin on vaikea arvioida, että kuka on tosissaan ja keneltä voi odottaa kuinka paljon. Luokkaopetuksessa saa paljon vinkkejä ihmisten käyttäytymisestä ja ajattelumalleista ja oman kokemuksen mukaan ryhmäytyminen on helpompaa ja nopeampaa. Olisi todella kiva kuulla hyviä kokemuksia, kuinka virtuaaliopetuksessa on ryhmäydytty onnistuneesti. Olisko esimerkiksi jotkut tietyt pelisäännöt tai raami, joka tulisi kurssin ohjaajan puolelta, että vastuita pitää selvittää etukäteen tai testata motivaatiota jotenkin matkan varrella, ennenkuin pystyy jatkamaan kurssia.

Tämä verkkokurssi, jossa on tehty tehtäviä ryhmänä on ollut varsin mielenkiintoinen. Välillä motivaationi on laskenut ihan käytännön haasteiden ja hallitsemattomuuden myötä, ja huomioni on kiinnittynyt pois varsinaisesta aiheesta vaikka se kovin mielenkiintoinen onkin.

Seppo-Hannu käyttää blogissaan vertauskuvaa tuntematon pilvi, johon ihminen astuu. Tämä verkkokurssi on ollut minulle sellainen oppimisen saralla. Ehkä tämä pilvi alkaa kohtapuoliin hälvetä, ja olen saanut paljon kokemusta verkkokurssilla oppimisesta. Kurssin loputtua hieman hengähdän ja vietän ihanan kesän. Pari herkullista kirjaa odottaa minua yöpöydälläni, joita olen lykännyt lukemasta, jotta saan nämä opiskelutehtävät ensin tehtyä. Kohta on aika keskittyä myös niihin ja loikoilla riippukeinussa.

Oikein nautinnollista kesää kaikille!

 

Jos haluat oppia jotakin, opeta sitä

Ystäväni päivitti Facebookprofiiliaan lainaamalla Onnen oivalluksia kirjan tekstiä ‎”Jos joudut lähtemään rakkaasta paikasta, jossa olet asunut ja jonne kaikki eilispäivät ovat syvään juurtuneet, jätä se miten tahansa, mutta älä viivytellen – jätä se taaksesi mahdollisimman äkkiä. Älä käänny katsomaan taaksesi, äläkä erehdy uskomaan, että hetki, jonka muistat olisi parempi siksi, että se kuuluu menneisyyteen. Menneet vuodet tuntuvat turvallisilta, voitetuilta, kun taas tulevaisuus elää pilvessä, joka näyttää matkan päästä pelottavalta. Kun astuu pilven sisään, se hälvenee.”

Tätä samaa ajatusta voi aivan hyvin soveltaa myös opiskelun maailmaan. Opiskeluhan on kuin tuo tuntematon pilvi, johon opiskelija uuden aihealueensa kautta astuu. Ja toisinaan se voi tuntua hyvinkin pelottavalta. Mutta se hälvenee.

Toisaalta noissa alkusanoissa mainitussa tekstissä mainittu paikka, johon ”kaikki eilispäivät ovat syvään juurtuneet” kuvastaa mielestäni jo aiemmin opittua – sitä turvallista.

Ollakseen hyvä opiskelija, on oltava vahvanrohkea. Joskus jopa uhkarohkea. Mitä se sitten merkitsee? Ainakin se tarkoittaa yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa. Samojen kokemusten jakamista ja pelon hälventämistä yhteisten keskustelujen muodossa. Hyvät arvosanat ovat tietenkin kaikkien suurin tavoite, mutta mikään ei synny väkisin. On annettava omalle kehitykselle myös riittävästi aikaa. Aikaa kehittyä.

Joskus olen kuullut sanottavan, että jos haluat todella oppia jotakin, opeta sitä! Siinä on vinha perä. Ihminen joutuu opettaessaan muita tarkistamaan tietonsa, koska usein opetustilanteessa moraali ja vastuu tiedon oikeellisuudesta kasvaa vahvaksi. Ja se on suurta viisautta. Tähän luultavasti jo Platon on perustanut omat ajatuksensa ja oppinsa.

Itselleni opiskelu on paitsi henkilökohtaista asioihin syventymistä, myös vahvaa vuorovaikutusta muiden opiskelijoiden kesken. On innostavaa ja ilahduttavaa kuulla muiden näkemyksiä aiheista, jotka ovat itseä askarruttaneet. Ja loppujen lopuksi opiskelussahan on kysymys siitä, että kykenisimme soveltamaan taitojamme tenteissä, työssä ja arjessa yleensäkin.

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancertoimittaja Seppo-Hannu Lahtinen, joka harrastaa urheilua ja viihtyy luonnon äärellä. Kiinnostuksen kohteita mm. Valtio-oppi (Hallinnon- ja organisaation tutkimus), Viestintä, Filosofia ja kielet.