Ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa?

Viime viikkoina olen miettinyt, että olisinko sittenkin päässyt helpommalla, jos olisin osallistunut tenttiin kurssini osalta, enkä verkkokurssille. Minulle oli kovat odotukset verkkokurssin suhteen, ja idea ja toteutus itsessään olivat todella mielenkiintoisia, joita halusin kokeilla. Kurssin vetäjä oli valmistellut tämän kurssin loistavasti ja miettinyt erilaisia luovia tapoja toteuttaa, joten malli itsessään on loistava, mutta…pohdin jo toukokuun puolessa välissä blogissani miten ryhmäytyminen tapahtuu verkkokurssien osalta. Nyt muutaman viikon kokemuksen myötä täytyy sanoa, että ei ole ollut helppoa. Ihmisten aikataulut, tekemisen syklit ja järjestäytyminen on erilaisia ja tuntuu, että yhdessä tekeminen on melko kaoottista. Ajattelin itse, että aloitan keskustelun ja teen yleisraamin ja sitten luotan ihmisiin, että he hoitavat oman osuutensa ja järjestäytyvät itsestään ennen eräpäivää. Neljä päivää ennen yhden tehtävä alustusta, yksi henkilö ilmoitti, että lopettaa kurssin kesken. Tämä tuntui jotenkin siltä, kuin matto olisi vedetty alta. Loppuporukalla sitten luovimme tehtävän palautuksen ajallaan. Toista tehtävää emme olleet edes aloittaneet, jonka palautus oli viikon päästä. Nyt olemme sitä työstäneet kolmen hengen voimin Etherpad alustalla ja palautus on kolmen päivän päästä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan esseetä ryhmänä. Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten saamme muodostettua punaisen langan esseeseen.

Ryhmässä ja virtuaaliopiskelussa on kyllä paljon mahdollisuuksia, mutta se vaatii kyllä opiskelijoilta vahvaa motivaatiota ja luottamusta. Kun ollaan yhteydessä virtuaalisesti, niin on vaikea arvioida, että kuka on tosissaan ja keneltä voi odottaa kuinka paljon. Luokkaopetuksessa saa paljon vinkkejä ihmisten käyttäytymisestä ja ajattelumalleista ja oman kokemuksen mukaan ryhmäytyminen on helpompaa ja nopeampaa. Olisi todella kiva kuulla hyviä kokemuksia, kuinka virtuaaliopetuksessa on ryhmäydytty onnistuneesti. Olisko esimerkiksi jotkut tietyt pelisäännöt tai raami, joka tulisi kurssin ohjaajan puolelta, että vastuita pitää selvittää etukäteen tai testata motivaatiota jotenkin matkan varrella, ennenkuin pystyy jatkamaan kurssia.

Tämä verkkokurssi, jossa on tehty tehtäviä ryhmänä on ollut varsin mielenkiintoinen. Välillä motivaationi on laskenut ihan käytännön haasteiden ja hallitsemattomuuden myötä, ja huomioni on kiinnittynyt pois varsinaisesta aiheesta vaikka se kovin mielenkiintoinen onkin.

Seppo-Hannu käyttää blogissaan vertauskuvaa tuntematon pilvi, johon ihminen astuu. Tämä verkkokurssi on ollut minulle sellainen oppimisen saralla. Ehkä tämä pilvi alkaa kohtapuoliin hälvetä, ja olen saanut paljon kokemusta verkkokurssilla oppimisesta. Kurssin loputtua hieman hengähdän ja vietän ihanan kesän. Pari herkullista kirjaa odottaa minua yöpöydälläni, joita olen lykännyt lukemasta, jotta saan nämä opiskelutehtävät ensin tehtyä. Kohta on aika keskittyä myös niihin ja loikoilla riippukeinussa.

Oikein nautinnollista kesää kaikille!