University of Helsinki
Hämmästyttävää, miten vähän sitä opiskelusta tietää, ennen kuin oikeasti opettelee opiskelemaan.
Olen itse suorittanut erilaisia opiskelua tukevia yliopistokursseja ja väitän, että olen saanut niistä todella paljon irti. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi Taitava kirjoittaja -kurssin avulla on saattanut tehdä tutkimusmatkaa oman itsensä maailmaan ja selvittänyt kaikista kiperintä kysymystä: Minkälainen oppija minä itse olen.
On hyödyllistä tehdä tuo tutkimusmatka. Sen avulla huomaa, kuinka helposti voi karsia opiskelustaan kokonaan pois turhaa yrittämistä ja liikaa tekemistä. Kuulostaa yksinkertaiselta – jopa liiankin helpolta – mutta osoittautuu kuitenkin käytännössä toimivaksi mahdollisuudeksi. Tilalle jää oivallus opiskelun tärkeimmästä metodista, eli siitä, miten juuri minä opin; mikä on paras opiskelutekniikkani, milloin olen vireimmilläni, sekä se, missä ja miten minä parhaiten keskityn ja opin.
Vanha perinteinen tapa on se, että käyttää opiskeluunsa keskimäärin tunnin päivässä. Se on melko vähän. Mutta kun ajattelee, että tuon tunnin käyttää aktiiviseen uuden tiedon lataamiseen, huomaakin, että jo yksi tunti riittää.
Jos tunnin päivässä käyttää uuden oppimiseen – huomaa helposti, että viikossa tuo tunti venyy kahdeksi, kolmeksi, jopa neljäksi tunniksi. Ja sitten onkin jo taas luennolla ja huomaa keskustelevansa juuri noista samoista asioista opiskelutovereittensa kanssa. Niin yksinkertaista opiskelu on.
Sitä ikään kuin tekee akateemista tutkijan työtä jo ihan relevantisti, oman opiskelunsa myötä.
Olen tullut omassa pohdinnassani siihen loppupäätelmään, että opiskelijan tärkeimmät työkalut ovat sana ja kynä. Tarkoitan tällä sitä, että vanha sanonta: sanassa on totuus – pitää todellakin paikkansa.
Tuo totuus ja sen uudelleen muokattu sovellus tuodaan esille tenttitilanteessa kynän avulla -paperille kirjoittaen. Tenttitilanteessa joutuu punnitsemaan vastausta antaessaan sitä, mitä tuosta asiasta aikoo lausua. Mikä on asian kannalta kaikkein oleellisinta ja mitä asioita opetustilanteessa on painotettu.
Markku Temmes tuli maininneeksi erään kurssin yhteydessä, että hyvän tutkijan paras ominaisuus on vilkas mielikuvitus. Tämä lause on jäänyt vahvana mieleeni. Olin itsenkin tuon aina tiennyt, mutta se nousi valtaviin mittasuhteisiin mielessäni vasta sen jälkeen kun opettaja lausui sen ääneen.
Tuon saman asian varmasti oivaltaa meistä jokainen. Vaaditaan kuitenkin sitä, että joku toinen sanoo asian ääneen ja että sen voi tämän jälkeen itsekin ’allekirjoittaa’.
Opiskelu on luovaa, miellyttävää työtä, kunhan löytää siihen oikeat työkalut. Tunnetko tai tunnistatko sinä oman tekniikkasi? Kannattaisikohan pohtia myös uusia mahdollisuuksia uuden oppimista silmällä pitäen. Kurssitarjonnasta ei ole puutetta. Vaaditaan vain hiukan uteliaisuutta, hiukan rohkeutta ja hieman työtä. Mutta lopulta on helpottavaa todeta, että se kaikki vaiva on ollut juuri sen arvoista.
Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancertoimittaja Seppo-Hannu Lahtinen, joka harrastaa urheilua ja viihtyy luonnon äärellä. Kiinnostuksen kohteita mm. Valtio-oppi (Hallinnon- ja organisaation tutkimus), Viestintä, Filosofia ja kielet.