Month: October 2013

Posted on

Kolkyt ja risat

Olen opiskellut aiemmin ollessani hoitovapaalla nuorimman lapseni kanssa niin täällä avoimessa yliopistossa erityispedagogiikkaa. Halusin silloin täydentää ammatillista osaamistani päivähoidon saralla. Olen palvellut Espoon kaupunkia perhepäivähoitajana vuodesta 2007 alkaen ollen välillä siis hoitovapaalla ja tehden yhden ”matkan” päiväkodin puolellekin virkavapaani aikana.

Tänä syksynä 2013 mahdollistui oiva tilaisuus jatkaa näitä yliopisto-opintojani. Olen löytänyt tämän syksyn aikana polun ihan tutkinto-opiskeluun asti eli tähtäimessä on maisterinpaperit sosiaalityöstä, valtiotieteellisestä. Mutta matkaa on sinne vielä ja avoimessa sosiaalityön opinnot jatkuvat, taidanpa mahduttaa joukkoon vielä sosiaalipsykologiaakin.

Olen ollut tämän syksyn ihan innoissani…juu hämmentävää se todella on, mutta opiskelu työn ohessa ei aina vain kuormita vaan oikeasti voi myös tukea omaa työssäjaksamista. Minä annan perheenäitinä perheelleni sekä rakkaassa työssäni (totta sekin on, että rakastan perhepäivähoitajankin työtä, koti voi olla myös mitä mainioin työympäristö) muille niin paljon (vaikka sekin kuuluu asiaan ja antaa myös minulle paljon), mutta kuitenkin olen halunnut itselleni jonkinlaisen ”oman henkireiän”, jotain ihan omaa:

– Voin uppoutua opiskelun maailmaan iltaisin: avata koneen, surffailla avoimen yliopiston sivuille katsomaan, josko sinne olisi jotain juuri käytävästä kurssista päivitetty, hörpätä kulauksen kahvia ja miettiä taas esim. seuraavaa opiskeluviikkoa. On ihanaa kävellä yliopiston kirjaston ovista sisään iltaisin, käydä lainaamassa kirjoja ja olla opiskelijan ”roolissa”. Kauan on aikaa siitä, kun viimeksi olin opiskelija, tai no, ei nyt niin kauan, kymmenisen vuotta, mutta sinä aikana on tapahtunut PALJON: raskauksia, vaipanvaihtoa ja …no vaipanvaihtoa. Eli olen nyt hieman eri ihminen kuin silloin kymmenisen vuotta sitten.

Eli kolkyt ja risat, se on ikäni, 34 – vuotta ja aikuisopiskelija. En ajatellutkaan, kuinka aikuisenakin voi löytää ”oman tiensä” tai no.. ainakin jatkaa sitä ”omaa tietään” eteenpäin. Ja että se voi olla näinkin mukavaa… toki myönnän, ei tentteihin lukeminen ole aina herkkua, kun olisi parempaakin tekemistä. Ja kun en ole aiemmin yliopistossa opiskellut, oli jo erityispedagogiikan kursseilla olo uutta minulle. Edellisen tein siis verkkokurssina ja yksinäistähän hommaa se oli. Joitakin opiskelutovereita kohtasin ryhmätöiden yhteydessä ihan livenäkin. Se on se avoimen yliopiston harmillinen puoli, ettei meillä juuri ”opiskelijarientoja” ole. Juu.. en tarvitse perheellisenä mitään ”yöjalassa oloja”, mutta jonkinmoinen opiskelun ”oheistoiminta” voisi antaa meille opiskelijoille ihan uutta tsemppiä.. toivottavasti joskus sellaista tulee..

Mutta kiitos lukija! Olet nyt siis lukenut ensimmäisen postaukseni avoimen yliopiston bloggaajana lähes loppuun..mutta se ei jää siihen..jääthän kuulolle, palataan! 🙂
– Maria –

Posted on

Back to School

Aloitin kasvatustieteiden opinnot Avoimessa tänä syksynä. Takana on kohta kolme vuosikymmentä työuraa – uraa jonka aikana en useinkaan ajatellut tosissani ryhtyväni opiskelemaan uudestaan. Ei-ei. Kun on töissä, niin on töissä. Ja sikäli kun vapaa-aikaa on, se käytettäköön visusti mukaviin harrastuksiin ja perheen kanssa oleiluun, sen tunsin ansainneeni. Elämäntapa-opiskelijat ovat epäilyttävää porukkaa, joilla ei ole muuta sisältöä elämässään.

Suunnilleen näin kulkivat ajatukseni, kunnes oma urani alkoi puuroutua ja oli aika miettiä mitä tekisin eläkeikään saakka, tehokasta peliaikaa kun vielä on jäljellä n. 10 vuotta. Seurasi tiukkaa henkistä jaakobinpainia, kun tosissani mietin mitä osaan ja mistä nautin – ja mistä voi myös elantonsa saada vaikka ikää on mittarissa reippaasti päälle viidenkymmenen.

Tuota iterointia kesti aikansa, jonka tuloksena siis kirjoittaudun lukemaan kasvista Avoimessa. Sen ohessa haen aktiivisesti työtä niin vanhalta osaamissaraltani, rahoitus & talous kuin myös kouluttajana tuon alan koulutuslaitoksista. Ja siis hännän huippuna ryhdyn bloggaamaan – pääteemana ”aikuisopinnot uranvaihdon fasilitaattorina”.

Tästä ehkä löytyy blogini punainen lanka: kokemukset ja tuntemukset, vaikeudet ja voitot, ahaa-elämykset ja turhautumat kun elämän tässä vaiheessa jälleen tarttuu tenttikirjaan. Opiskelu Avoimessa on yksinäistä puuhaa ja vertaiskokemukset ovat siksikin tervetulleita ja kannustavia.

Miten tutulta tuntuukaan kulkea arjet farkuissa, jonottaa tenttikirjoja lainaksi, syödä opiskelijakuppiloissa ja liikkua julkisilla. Tutulta tuntuu, silti moni asia on muuttunut. YO:n järjestelmissä pitää osata navigoida. Sovellusten kirjo on toki työelämästäkin tuttua mutta nämä tulevat päivittäin käytettyinä hyvinkin tutuiksi ja tukea on työkavereiden kautta aina saatavilla. Nyt satunnainen kurkistelu YO:n järjestelmiin tuntuu kammottavalta, mutta taipuu sekin tahtooni kun jaksaa punnertaa.

Opiskelu on nyt niin paljon konkreettisempaa, määrätietoisempaa. Ei iloista opiskelijaelämää oheisharrastuksineen, ei märkiä iltoja ja krapulaisia aamuluentoja. Aika lailla puurtamistahan tämä on.

Ja tuttua on sekin, miten mielenkiintoiselta esim. imurointi saattaa tuntua kun vaihtoehtona on kirjan avaaminen. Tästä ja paljon muusta tuonnempana.

Opiskelun iloa!
t.Piparjuuri

Posted on

Uupumusta

Minun piti tänään herätä kuudelta, sillä tänään olisi Naiset, miehet ja talous -kurssin tentti. En siis ole valmistautunut läheskään tarpeeksi tenttiin, mutta ajattelin mennä kokeilemaan onneani. Tai ainakin katsomaan, millaisia kysymykset ovat. Onnistuin kuitenkin heräämään vasta seitsemältä. Aamupalaksi söin palan marjapiirakkaa, sillä kaipasin jotain piristävää. Olen nimittäin todella väsynyt. Olen lukenut joka päivä viime postaukseni jälkeen Suomen talouspolitiikan pitkää linjaa minulle pitkiä päiviä. En siis ole pitänyt yhtään vapaapäivää, sillä minusta tuntuu, että en ymmärrä Suomen talouspolitiikasta hölkäsen pöläystä. Teksti on täynnä termejä, joita pitäisi tarkistaa sanakirjasta ja siihen ei aikani, eikä kärsivällisyyteni, riitä. Olen käytännössä kirjoittanut koko kirjan uudestaan tehdessäni muistiinpanoja, sillä kaikki tuntuu niin tärkeältä.. Kirjasta tulee luultavasti ainoastaan yksi kysymys, sillä se on vain 1 opintopisteen laajuinen osa yhteensä 6 opintopisteen tenttiä. Eli todennäköisesti stressini on ylimitoitettua!

Kiroan kuitenkin joka päivä mielessäni kaikkia niitä kertoja, kun lintsasin lukiossa. Tai menin muuten vaan helpoimman kautta. En siis koskaan oppinut opiskelemaan lukioaikoina. Ja vaikka olenkin opiskellut aikaisemmin yliopistolla italialaista filologiaa, valtio-oppia, naistutkimusta, viron kieltä ja kulttuuria sekä käännöstiedettä, en voi sanoa oppineeni opiskelemaan yliopistollakaan. Jotain teen kuitenkin oikein, sillä Valta modernissa poliittisessa ajattelussa -kurssin tulokset tulivat tällä viikolla, ja olen tulokseeni enemmän kuin tyytyväinen! Varsinkin kun unohdin vastata yhteen tenttikysymykseen..

Elämäni on siis aikalailla opiskelua, vaikka toki teen työhakemuksiakin. Mol:in ilmoituksiin vastaaminen vain on erittäin turhauttavaa. Yhteenkin paikkaan, johon hain, haki melkein 400 hakijaa.. Eikä vaikuta siltä, että italialaisen kielen tai kulttuurin tuntijoita tarvittaisiin Suomessa ollenkaan. Eikä valtio-oppikaan kuulemma oikein työllistä. Niin mielekästä kuin sen opiskelu onkin, täytyy ehkä miettiä opiskelualaa mikä työllistäisi varmemmin. Tässä iässä sitä kuitenkin kaipaisi jotain työtäkin, ja varsinkin työnteon sosiaalisia puolia sekä rutiineja. Opiskelu on kuitenkin aika yksinäistä puurtamista, varsinkin kun minulla ei tällä hetkellä ole luentojakaan.

IMG_0132