Joulunalustunnelmissa

Olin ilmoittautunut lauantaiseen Demokratian teoriat ja käytännöt -kurssin kirjatenttiosioon, mutta huomasin viikkoa ennen, etten saa mitenkään kaikkia kolmea kirjaa luettua. Samaan kurssiin kuuluvan luentotentin olin siirtänyt jo suosiolla tammikuuhun. Eli luentokurssi on sitten tammikuussa ja kirjatentti helmikuun alussa. Vähän jännittää, miten noin ison paketin saa noin vähän ajan sisällä sisäistettyä, mutta toivotaan, että kaikki menee hyvin. Tähän asti tentit ovat menneet yllättävän hyvin. Jopa essee Suomen talouspolitiikasta meni todella hyvin, joten en voisi olla tyytyväisempi opintoihini. Mitä siis arvosanoihin tulee. Mutta toki olen ollut erittäin tyytyväinen myös luentojen ja tenttien sisältöihin. Vähän on tosin vaatinut totuttelua se, ettei tenttikirjoja ole voinut lukea useaan kertaan. Kokonaisuudethan ovat niin laajoja, että asiat on omaksuttava melkeinpä yhdellä lukemisella. Mutta kyllä siihenkin tottuu. Ja auttaa, jos tekee muistiinpanoja tärkeimmistä asioista.

Valtio-opin kurssien lisäksi olen ollut myös Oikeustieteen johdanto -verkkokurssilla. Kokemus on ollut erittäin positiivinen. Vaikkei muita kurssilaisia ole voinutkaan nähdä kasvokkain, on moodlessa syntynyt ajoittain vilkastakin keskustelua kurssin esseistä. Ja vielä kun jokainen meistä esitteli aluksi itsensä, tuntuu että kurssikavereista tietää enemmän kun tavallisilla lähiopetuskursseilla. Verkkokurssiin ei siis kuulu yhtään luentoa, vaan kaikki kurssilla käytettävät materiaalit löytyvät netistä. Niiden pohjalta sitten kirjoitetaan esseitä, jotka palautetaan moodle-alustalle. Myös palaute opettajalta tulee moodlen kautta. Kaiken voi siis tehdä juuri silloin kun itselleen sattuu sopimaan, palautuspäivämäärien puitteissa tietenkin. Ainakin minulle tämä on sopinut erinomaisen hyvin. Eli toivoisinkin lisää verkkokursseja Avoimeen!

Mandariinien ja joulukonvehtien syönnin lisäksi ennen joulua pitäisi lukea Pekosen Puhe eduskunnassa. Tämä siksi, ettei tammikuussa tulisi kauhea kiire. Sen lisäksi sain vihdoinkin yhden koekäännöksen tehtäväkseni. Se pitäisi palauttaa huomenna. llalla on sitten tarkoitus suunnata kohti Tukholmaa katsastamaan Cindy Shermanin valokuvanäyttely ja tietenkin myös rentoutumaan syksyn opintojen ja työnhaun jälkeen. Minulla kun on taipumus unohtaa lepääminen ja rentoutuminen opintoihin uppoutuessani. Ulkomailla onkin paljon helpompaa unohtaa kaikki ja keskittyä vain olemaan. Ja näin työttömänä opiskelijana kun ei ole varaa lähteä pidemmälle, saa 2 euron päiväristeily Tukholmassa kelvata!

Oikein hyvää joulua kaikille lukijoilleni ja onnellista uutaa vuotta!

Joulukiireitä

Kävin tällä viikolla vaikuttamassa näillä sivuilla bloggaamiseni kautta tuleviin avoimen yliopiston opiskelijoille suunnattuihin verkkosivuihin, joita uudistetaan. Minusta oli hienoa, että opiskelijoille annetaan mahdollisuus sanoa ”oma sanansa” sivuihin eli valittakaa sitten minulle jos ne ovat huonot.. 😉. Ei vaan, itselleni merkitsee paljon se, että yleensäkin nettisivut ovat ns. ”simppelit” ja tiedon löytää nopeasti, sutjakkaasti eikä asioita kierrellä ja kaarrella, vaan faktat löytyy hyvin. Omaan varmaankin tässä kohtaa paljolti miehistä ”putkiajattelua” ;-), kiitos hyvien geenieni eli varsinkin matemaattisesti/rationaalisesti lahjakkaan isäni. 🙂

Joulua pukkaa päälle ja tässä vaiheessa omaa arkea siivittävät niin lasten joulujuhlat kuin perheemme omatkin joulukiireet. Joululahjat on hankittava ja paketoitava jne. Ainakaan ei tarvitse toimettomana olla. 🙂

Samalla on tullut vilkaistua tulevaa ensi vuoden alun opiskelua. On hommattava tenttikirjoja ja sitten tietysti tutustuttava muuhun tulevan kurssin materiaaliin sekä verkko-oppimisympäristöihin vaikka asiaa helpottaakin huomattavasti se, että verkko-opiskelu on tullut ajan mittaan tutuksi. Joten uusia opiskelijoita rohkaisisin:

–          Kyllä se siitä. Jotensakin sen oman kalenterin saa aina järjestettyä ja hommat hoidettua.

Yleensä loppuvuoden bloggaamisissa käydään läpi mennyttä vuotta. Niinpä käyn minäkin. Eli opiskelin hoitovapaalla aiemmin erityispedagogiikkaa, sitten opiskelut oli tauolla ja jatkuivat tänä syksynä 2013 sosiaalityön opinnoilla. Muutoksia opiskelukäytäntöihin on tullut jonkin verran tänä aikana. Arvosanoja viedään WebOodiin ja Moodlekin on tullut käyttöön. Siinä on ollut jonkin verran opettelua, mutta eteenpäin mennään:

–          Yksi askel menee eteen, joskus takaisin tulee kaksi, muttei se ole niin vaarallista. 😉

Eli uuteen vuoteen 2014 astellaan hyvillä mielin, mitä kaikkea se tuokin tullessaan. Nautin kun saan opiskella, mutta olla perhepäivähoitajana vielä paljon kotona lasteni kanssa. Aktiivisella ihmisellä täytyy olla aivot käytössä.. ei narikassa. 😉

Toivotankin sinulle blogini lukija oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014! Lisäksi haluan myös kiittää tästä vuodesta aivan loistavia opettajia yliopistolla, joihin olen saanut tutustua ja käydä luennoilla mielenkiintoisia keskusteluja, jotka ovat ainakin minulle avanneet aivan uusia näkökulmia ajatusmaailmaan sekä omaa “blogi-emoa” Päiviä, joka on meitä turvallisesti kaitsenut. Tavataan ensi vuoden puolella taas!!

– Maria –