Mitä alkusyksy toi tullessaan – ja miten niistä selvittiin

Alkusyksy toi (ainakin) tullessaan sosiaalityön aineopinnot ja julkisoikeuden kurssin. Lastensuojelun kurssilla olemme aloittaneet sosiaalityössä ja kurssi on ollut mielenkiintoinen sekä haastavakin. Olemme paneutuneet mm. lapsen oikeuksiin ja lastensuojelulakiin. Toisaalta julkisoikeuden kurssi on hyvin täydentänyt tätä edellä mainittua kurssia, koska samalla ovat tulleet lainsäädännölliset termit tutuiksi.

Julkisoikeuden kurssilla olemme siis päässeet ratkomaan erilaisia ”oikeustapauksia” eli suorittamaan oikeudellista tulkintaa. Tältä siis oikeustieteellisessä olevista tuntuu ;-). (No jaa, ”alkutunnelma” lain tulkitsimisista oli, että kuinkahan ”kuivahkoa” tämä on, mutta tämänkin ennakkoluulon läpi mentiin..)

Valtiotieteellisestä tulee aika ajoin uutta tietoa tutkintojen uudistamisista jne. Tämä osaltaan aiheuttaa sen, että omaa HOPS:iaan joutuu hieman muokkaamaan. Mutta  ”no hätä”, suuremmalta paniikilta olen välttynyt. Tosi hyvin kyllä saa sovitettua opintoja omiin aikatauluihinsa avoimen kanssa, kun vaan rohkaistuu kysymään, jos joku mietityttää. Tähän rohkaisisin Sinuakin ja on tärkeää myös rentoutua välillä, kun tehtävien palauttamisaikataulut ja tentit pukkaa päälle…pieni kävelylenkki metsässä helpottaa kummasti.

Olen törmännyt yliopiston käytävillä erittäin ahkeriin avoimen opiskelijoihin ja on hienoa huomata, kuinka moni muukin on samassa tilanteessa kuin minä, opiskelee siis töiden ohella. Olen nähnyt myös niitä, jotka aloittivat samaan aikaan sosiaalityön perusopintoja syksyllä 2013 ja heitä, jotka ovat jo jossain varsinaisessa tiedekunnassa kirjoilla. Toisaalta sitten osa, jotka aloittivat samaan aikaan, on saanut kurssilta apuja työhönsä jo riittävästi, ei opiskele tutkintotavoitteisesti (ainakaan nyt) tai on esim. löytänyt mielenkiinnon jatkaa pidemmälle jossain muussa aineessa. Meitä mahtuu siis moneen junaan! Törmäillään vaan lisää tällä ”saitilla” ja muillakin ”pelipaikoilla”, mukavaa pimenevää lokakuuta kaikille!

Kuivaako? -kö?Julkisoikeuden kurssin kirjoja, olkaa hyvät :-)
Kuivaako? -kö?Julkisoikeuden kurssin kirjoja, olkaa hyvät 🙂

 

 

 

2 Replies to “Mitä alkusyksy toi tullessaan – ja miten niistä selvittiin”

  1. On siis olemassa ihminen, joka on selvinnyt työstä ja koulusta! Löytyisikö jotain neuvoa, jolla tästä selviää edes puoliksi järjissään?

  2. Onhan se rankkaa välillä, mutta kun asettaa itselleen ns.”levon paikkoja” esim. itselläni on suurempi joulun aikaan ja sitten pienempiä pitkin matkaa, esim. viikonloppuja, jolloin vaan lepäilee, niin jaksaa.

    Juttelin juuri yhden lastentarhanopettajasta opettajaksi jatkaneen kanssa ja oli valmistunut, vaikka rankkaa oli välillä joten toi toivoa, että ehkä minäkin tästä. 🙂

Comments are closed.