Month: November 2014

Posted on

(Yksi) Totuus verkko-opiskelusta

Jos tämän blogin tarkoitus on antaa rehellinen kuva opiskelusta avoimessa yliopistossa sitä kenties harkitseville, niin nyt seuraa muutama painava varoituksen sana verkko-opiskelusta. Olet tosi yksin. Oikeasti.

Vastuunotto ei sinänsä ole ollut mikään yllätys, kun kerran yliopistossa ollaan. Kukaan ei tule potkimaan pepulle sitäkään vähää mitä lukiossa. Verkkokursseilla tämä vielä korostuu, sillä mitään luentoihin verrattavaa ”lukujärjestystä” ei ole olemassa. Kirjallisilla tehtävillä on deadlinet, mutta niiden tekeminen edellyttää ensin jonkinlaista materiaalin omaksumista, eli: tartu kirjaan ja lue! Ota tai jätä.

Tämä oli siis kuitenkin odotettavissa. Sen sijaan en osannut varautua vertaistuen puutteen ongelmiin. Minulle on tullut yllätyksenä se, miten voimakkaasti opiskellut asiat saattavat muuttaa omaa mielenmaisemaa. Varsinkin teologia on ymmärrettävästi sellainen aine, jossa ollaan tekemisissä melko syvien asioiden kanssa. Niinkin ”vaatimaton” asia kuin oma maailmankuva on mennyt remonttiin, jossa kukaan ei kuitenkaan ole mukana antamassa kommenttia tapetin kuviosta. Eikä onnittelemassa siitä, että sain listat asennettua viivasuoraan. Ei saa edes porakonetta lainattua, jos oma menee rikki. Kyllä on kuulkaa ollut välillä aika orpo olo läppärin ruudun takana istuessa.

Toki Moodlen kurssisivulla on sekä yleinen keskustelufoorumi, että ryhmätehtäviä, joissa on suorastaan pakotettu kommunikoimaan muiden opiskelijoiden kanssa. Varmasti joku saakin tätä kautta tarvitsemansa jakamisen kokemuksen tai ei edes osaa kaivata sellaista. Itse kuitenkin koen nettikeskustelun käytännössä täysin tuntemattomien ihmisten kanssa aika näennäiseksi jakamisen muodoksi. Omien ajatusten testaus ja kehittäminen vuorovaikutuksessa on oikeastaan mahdotonta, koska vuorovaikutus on niin hidasta ja vaatii jo jonkinlaista muodollista esitystapaa (vrt. keskustelukumppanin välittömät reaktiot). On vähän vaikea esittää kirjallisia kysymyksiä, kun ei oikein itsekään tiedä, että mitä haluaa kysyä.

Tarkoitukseni ei ole lobata verkko-opiskelua vastaan. Itsenäisille oppijoille se on loistava vaihtoehto. En itsekään vaihtaisi tällä hetkellä verkkokurssejani luentoihin muun elämän kiireisten aikataulujen takia, mutta neuvo niille, jotka tietävät itsensä vahvasti sosiaalisiksi oppijoiksi: käykää se kurssitarjonta vielä kerran läpi. Jos sittenkin löytyisi luentoversio.

Valoisaa joulunodotusta kaikille, terveisin yksi jouluhullu ja adventtiaddikti (:

-Taru

Posted on

Kylmää, märkää ja pimeää

Eilen oli hieno päivä! Unirytmit heitti häränpyllyä, kun kampesin aamuvuoroon yöputken jälkeen. Vastaantulijat olivat yhtä aurinkoisia kuin sää ja töihin päästessä tajusin kahlanneeni Jäämeressä kun housujeni lahkeet olivat pohkeeseen asti läpimärät.

Marraskuussa harva jaksaa hymyillä ja asiakaspalvelutyössä sen saa tuntea. Kofeiinilla sinnittelyä kotiin asti ja takaisin pimeään. Huhu kertoi, että aurinko kävi taivaalla, mutta todisteita käynnistä en kyllä nähnyt. Kotiovella vastassa on kuormittain tavaraa. Muuttoon on pari viikkoa ja tavarat lojuvat sujuvassa kaaoksessa. Poimin laskut lattialta ja yritän laskea kuinka kauan on palkkapäivään.  Menee pitkän matematiikan puolelle, joten luovutan ja laitan teetä tulemaan.

Muuttolaatikolla istuessani ja kieleni teehen polttaessani, mietin kulunutta päivää. Hymyilen ja mieleni tanssahtelelee iloisin pienin askelin. Hieno päivä! Aamulla Oodin oli ilmestynyt ensimmäiset opintopisteeni.

Sisko (5op)

Posted on

Hitaasti hauduttaen

Olen aina halunnut hoitaa velvollisuuteni mielummin jo eilen kuin nyt. Kärsivällinen odottelu ei todellakaan kuulu vahvimpiin puoliini ja jos asia on vienyt liikaa aikaa, olen kehitellyt keinoja nopeuttaa sitä. Vaikka väkisin runnoen. Roikkuvat keskeneräiset asiat pyörivät päässäni uudestaan ja uudestaan kunnes asiat on hoidettu ja järjestyksessä. Älkää käsittäkö väärin, en ole kovinkaan ahkera, mutta jos jotain pitää hoitaa, pitää se hoitaa kunnolla, hyvissä ajoin ja kerralla perusteellisesti alusta loppuun.

Kolmenkympin paremmalla puolella on ollut kivuliasta tunnustaa, ettei opiskelu suju ihan samalla vauhdilla kuin vuosikymmen sitten. Tauko opiskelussa on tietysti tehnyt oman tehtävänsä, mutta lukeminen ja sisäistäminen vie vain enemmän aikaa kuin haluaisin myöntää. Onneksi taktiikat ovat hioutuneet ja ehkä olen jopa hitusen järkevämpi kuin parikymppisenä. Muuten hukkuisin työmäärään!

Eihän se yllätys ollut, että opiskelu työn ohella vaatii aika paljon. Odotuksiin ja ennakkopaineisiin nähden opiskelu on ollut yllättävän luonnollinen osa aikatauluja, eikä ole ihan mahdottomaksi päivärytmejä muuttanut. Oma hitaus oppimisessa on pakottanut varaamaan aikaisempaa enemmän aikaa asioille, mutta vieläkin mennään mahdollisen aikataulun puolella. Filosofian lisäksi olen tänä syksynä oppinut aimo annoksen itsestäni ja valtaosa on ollut positiivista. Ehkäpä tämän ajatusten hitaan kypsyttämisenkin saa vielä käännettyä vahvuudeksi.

Kärsivällisyyttä opetellen

Sisko

Posted on

Kaamoksen kauneus

Masentaa, vettä sataa taas ja koko maa on saanut päälleen jokavuotisen harmaan peitteen. Aamulla kun lähden töihin on pimeää, ja kun illalla pääsen takaisin on pimeää. Aurinko on taas kadonnut ja kaamos koittanut. Väsymys on kaapannut minutkin ja saamattomuus sekä runsaasti kasvanut makeanhimo ovat tulleet energisten päivien ja säännöllisten arkirytmien tilalle. Pukeutumistanikin kuvaisi hyvin 50 shades of grey (tällä kertaa en kuitenkaan viittaa tunnetun kirjasarjan sisältöön vaan ihan vain nimeen), kuten koko maatamme valtaavaa säätilaa sekä ihmisten mielialaa.

Olen kuitenkin onnistunut nauttimaan myös kaamoksesta ehkä hieman yllättävilläkin tavoilla. Kaamos on pakottanut rauhoittumaan ja jäämään välillä sohvan pohjalle keräämään voimia. Silloin on ollut otollinen aika nostaa tenttikirja työpöydältä ja keskittyä vain lukemiseen. Rauhottuminen vain yhteen asiaan kerrallaan on tullutkin tarpeeseen todella hektisen elämänvaiheen jälkeen. Vihdoinkin olen pystynyt keskittymään tärkeimpiin asioihin ilman kiirettä ja suuria paineita.

Luonto ei tällä hetkellä näytä ehkä sitä kauneinta puoltaan mutta on rauhoittavaa lähteä lukemisen ja töiden välissä lenkkeilemään raikkaaseen ulkoilmaan. Se piristää valtavasti ja tuo ainakin minulle lisää rauhaa ja levollista mieltä. Mikään ei ole parempaa kuin stressin keskellä laittaa kuulokkeet korville, kuunnella syksyyn täydellisesti sopivaa musiikkia ja ottaa sitä kallisarvoista omaa aikaa sekä nauttia siitä rauhasta, jonka ulkoilma ja lenkkeily tuo.

Vaikka syksy ja kaamos masentaa ja väsyttää, saa siitä paljon irti halutessaan. Tunnistan itseni elämän pienten asioiden fiilistelijäksi ja syksy on ehkä parasta aikaa juuri sille fiilistelylle. Voimia siis kaikille kaamoksen kanssa painiville, kyllä se aurinko tulee sieltä vielä takaisin! Onhan se aina tullut.

-Karoliina

Posted on

Opiskelu on kasvuprosessi

Opiskelun voisi sanoa olevan jonkinlainen kasvuprosessi. Asioiden eteen täytyy ponnistella, tulee myötä- ja vastoinkäymisiä (kuten avioliitossa..) ja niiden eteen on tehtävä töitä ja sen jälkeen saa myös uurastuksesta palkkion. Mikäänhän ei koskaan voi sujua kuin tanssi, vaan “askeleet menee joskus solmuun, lennähtää pyllylleen” ja on aloitettava uudelleen alusta. Sitä samaa on opiskelu, joissain kohtaa on menty kuin tämä olisi “helppoa kuin heinänteko”, ja välillä on tullut eteen sellaisia haasteita, että sormi on mennyt suuhun.

Tärkeä oivallus itselleni on se, että jokaisessa kurssissa ja jokaisen kurssin tehtävässä voi aloittaa aina uudelleen alusta. Jokainen haaste on aina nk.”uusi”. Siten olen selvinnyt suurimmista karikoista ja innostus tehdä on palannut takaisin. Opettajien arvioinnit ovat myös palkitsevia ja opettavaisia sekä niiden avulla on voinut kehittää omaa opiskeluaan oikeaan suuntaan.

Yksi suuri haaste on, jos on useita kursseja päällekäin, kuten minulla on tänä syksynä ollut. Sitä ei ole koko ajan, mutta välillä se on ollut pakollista. Oman ajankäytön on joutunut suunnittelemaan hieman eri tavoin kuin yleensä. Lisäksi erinäisten kurssien vaativuustaso voi olla eri luokkaa, siihen kannattaa valmistautua.Olen kuitenkin huomannut, että opiskelun ilo tulee juuri siitä, että huomaa, kuinka on onnistunut asioissa, joissa ei aiemmin olisi uskonut onnistuvansa. Se on palkitsemisen paikka. Pieniä ja suuri tavoitteita matkan varrelle voi itselleen asettaa ja antaa niistä itselleen palkintoja, kukin mitä nyt itselleen antaa. Itseä kohtaan on oltava sekä armollinen että rohkaistava, kun on hankalaa.

Jouluun ei ole enää pitkä matka, yllättävän nopeasti syksy on mennyt ja nyt on jo marraskuu.  Alkuun katsoin kauhulla kalenteria, mutta määräajoissa olen silti pysynyt. Mitähän kaikkea ensi kevät tuokaan tullessaan? Mutta nyt voi pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan joulua ja ensi kuussa voikin summata jo menneen syksyn paremmin.. kuulemisiin silloin! 🙂