Tag: ajankäyttö

Posted on

Vuoristoradan kyydissä

Olen kiukutellut (onneksi vain itsekseni ja itselleni) tänään koko lauantaipäivän sen sijaan, että olisin vain aloittanut tekemään psykologian kurssin tehtävää, jonka deadline häämöttää sunnuntai-illassa. Kun vihdoin pääsin alkuun kirjoittaminen alkoikin taas sujua – kun saa edes jotain paperille (tai ruudulle), pienen onnistumisen tunteen, on paljon helpompi jatkaa. Se aloittaminen vaan on aina niin vaikeaa. Mitä lääkkeitä aloittamisen vaikeuteen voisi olla? Pomodoro-tekniikasta olen kuullut paljon, mutta itselläni se ei oikein ole toiminut. Tänään auttoi juoksulenkille lähteminen ja se kun vaan alkoi kirjoittaa edes jotain.

Mutta tosiaan, aikamoista tunteiden vuoristorataa tämä opiskelu välillä on. Tuskailua mahdottomilta tuntuvien tehtävien edessä ja onnistumisen tunteita kun ne kuitenkin viimein onnistuvat ja alkaakin ymmärtää jotain, oppia uusia asioita. Voisin varmasti helpottaa omaa urakkaani suunnittelemalla ja aikatauluttamalla omia opintojani paremmin ja rauhoittamalla tahtia vähän. Ne ovat olleet suurimmat ongelmani ensimmäisen puolen vuoden aikana. Voisin hiljalleen oppia ettei kaikkia kiinnostavia kursseja tarvitse käydä heti ja samaan aikaan. Ei tässä ole mikään kiire mihinkään. 🙂

Odotan mielenkiinnolla opiskelutaitoiltoja, joita on tulossa useamman avoimen yliopiston yhdessä järjestäminä verkkoluentoina syksyn mittaan. Ensimmäisenä on 13.9. vuorossa juurikin tämä itselleni haastava asia eli “Opiskelujen suunnittelu ja ajankäyttö”. Kannattaa käydä katsomassa tarkempi aikataulu opiskelutaitoilloista osoitteesta http://www.opiskelutaidot.fi/opiskelutaitoiltojen-aikataulu/.

Kuten olen aiemmin todennut, opiskelu on kuitenkin pääasiassa erittäin antoisaa ja tuo niin paljon hyvää elämään uusien asioiden oppimisen myötä. Kesältä onkin jäänyt käteen paitsi hurjasti uutta tietoa ja uusia ajatuksia, myös 32 opintopistettä kun olen suorittanut psykologian perusopinnot sekä yhden uskontotieteen kurssin ja kirjoittamisen kurssin. Tästä on hyvä lähteä kohti syksyä ja uutta lukuvuotta. Teologian perusopintojen lisäksi kertailen syksyllä ruotsin kieltä sekä laajensin opintojani vielä toiseen avoimeen yliopistoon kun ilmoittauduin juuri kreikan kielen kurssille Itä-Suomen yliopistoon. Opiskelujen suunnittelu ja ajankäyttö-vinkit tulevat siis tarpeeseen! Joka tapauksessa olen todella innoissani näistä tulevista opinnoista. 🙂

Posted on

Lukuvuosi 2015-2016: mitä jäi käteen?

Tämä lukuvuosi alkaa olla paketissa minun osaltani ja on aika katsoa mitä tuli opittua.

Sain valmiiksi sosiaalipsykologian perusopinnot! Ou jea! Tähän isot aplodit ja hurraa! -huudot. Kyllä se vaan hyvältä tuntuu saada tällainen kokonaisuus valmiiksi, vaikka jossain kohtaa tutkimusmenetelmäkurssia mietinkin miksi en vaan voinut keskittyä niihin kiinnostavimpiin kursseihin ja unohtaa järjestelmän sanelemat raamit opiskelulle.

Tämän blogin nimi ei sattumalta ole “Elämää ja opintoja” -erityisen tärkeä on tuo sana “ja”. Viimeisen vuoden aikana hetkittäin oli vain töitä ja opintoja ja elämä jäi elämättä.

Tutustuin psykologian opintoihin. Kaksi kolmesta kurssista jäi kesken. Ymmärsin, että psykologian opinnot eivät ole (ainakaan juuri nyt) minun juttuni. Ihmisellä on taipumus ehtiä ne asiat, jotka haluaa ehtiä.

Luovuttaminen ei olekaan niin paha juttu. Sen myöntäminen, että tämä ei olekaan nyt minulle, on myös voimauttavaa ja vie eteenpäin. Turha puskea ehdoin tahdoin vastavirtaan, kun voi myös heittäytyä kellumaan myötävirtaan ja antaa elämän mennä.

—> Oma kiinnostus on onnistuneiden opintojen salaisuus.

Luota omiin kykyihisi. Työtä pitää tehdä, mutta ei sen enempää. Liian usein ennen tenttiarvosanan katsomista käyn mielessäni läpi “kunhan menee läpi” tai “jos ei mene läpi, niin vielä on uusintatenttejä” -ajatukset. Aivan turhaan. Joka kerta.

Sanoisin, että aika hieno lukuvuosi takana siis. Kesäopinnoille sanon päättäväisesti tänä kesänä “ei” ja keskityn jäätelön syöntiin, pilvien katseluun ja muiden kuin tenttikirjojen lukemiseen.

Iloa ja valoa kaikkien kesään, kuuluipa siihen sitten opintoja tai ei!

T:T

IMG_20160415_113614

Posted on

Aurinkoenergiaa ja katse kesään

Kesäopinnot avoimessa yliopistossa läppäriä mukana kuljettaen vai rentoilua hiekkarannalla meren tuntumassa varpaat lämpimään hiekkaan upottaen?

Tulevana kesänä ajattelin yhdistää molemmat. Ainakin pyrin niin tekemään.

Näin kevään kynnyksellä, kun talven lumesta on jäljellä enää muutama pieni kasa varjoisammissa paikoissa, krookukset valtaavat kukkapenkit ja leskenlehdet kylpevät auringossa, huomaa löytävänsä itsestään mielettömän määrän lisäenergiaa. Malttamattomana jo odotan, että ekat hiirenkorvat kurkistaisivat kotipihan koivusta ja ilma lämpenisi sen verran, etteivät varpaat palelisi (liian) aikaisin käyttöön otetuissa tennareissa.

Näen silmissäni lukuisat hetket perheen ja ystävien kanssa kotipihalla grillaillen ja herkutellen, uimarantareissut lasten kanssa piknikkori ja huopa matkaan napattuina, aurinkorasvasta tahmaiset aurinkolasit sormenjälkineen ja lasten onnellisen kikatuksen merenrannassa, kiertelyt kauniissa Porvoon vanhassa kaupungissa(mme) tunnelmallisissa pikkuputiikeissa, Muumimaailman ja Titi-Nallen talon. Paljon ystäviä, jäätelöä, aurinkoa, valoa, onnellisia muistoja. Kiireetöntä aikaa.

Kiireetön aika ja lukuisat valitut kesäopinnot – ristiriita?

Toivon, ettei. Niinä illan hiljentyvinä hetkinä, kun pikkutytöt nukahtavat ja puoliso saa oman hetkensä elokuvan tai kirjan ääressä, ajattelin itse toisinaan sukeltaa verkkoviestinnän, kriisiviestinnän, sosiaalisen median ja journalistisen työn maailmaan. Olen vakuuttunut, että ihan joka kerta konetta avatessa ei motivaatio ole huipussaan, mutta silti se, että opinnot mielenkiintoisine kokonaisuuksineen etenevät kesälläkin, tuntuu oikealta ratkaisulta. Hyvältä ratkaisulta.

Innostusta lisää se, että monet opintojaksoista vaikuttavat ainakin kuvauksensa perusteella oikeasti käytännönläheisiltä. Verkkojulkaisemista, sosiaalista mediaa verkkoviestinnän työkaluna, mediatekstien ja mainonnan sukupuolioletuksia, kriisiviestintää ja sen johtamista. Ei vain (sinänsä merkityksellistä) teoriaa, vaan tartuntapintoja teorian kautta käytäntöön.

Tätä kesää odotan erityisen paljon. Pääsemme muuttamaan vapun tienoilla uuteen kotiimme rempan valmistuessa ja saan olla lasten kanssa koko kesän kotona yhteisestä ajasta ja tekemisestä iloiten. Koko perheen yhteiselle kesälomallekin on mukavia, odotettuja suunnitelmia. Kyllä sinne muutamat verkkokurssit mahtuvat lomittuen väliin.

Auringosta saa juuri nyt huiman paljon energiaa.

– Marika

kesa

Posted on

Suoritusmerkintöjä

Qi-tsing! Ja 5 opintopistettä kilahtaa opintorekisteriin! Jos pisteitä siivittää vielä hyvä arvosana, olen aivan onnessani. Saan mielihyvää, kun tekemästäni työstä tulee jotain näkyvää ja konkreettista -vaikka se sitten olisikin “vain” numero Weboodissa.

Avoimessa opiskelu on ollut minulle tärkeää eniten siksi, että olen saanut opiskella sitä mikä kiinnostaa ja tehdä sen omaa tahtia -ilman sen suurempia tutkinnonsuorituspaineita. Kuitenkin suoristusmerkintä kurssista saa minut iloiseksi ja suunnittelemaan uusien kurssien opiskelua. Innostun.

Mikä merkitys siis on päämäärillä?

Viime syksynä päätin, että suoritan perusopintojen kokonaisuuden sosiaalipsykologiasta. Tämä ei minulle riittänyt, vaan aloin haaveilla myös psykologian perusopintojen suorittamisesta ensi syksyyn mennessä. Sitten tuli muita kiireitä ja aikataulu alkoi kiristyä. Havaitsin ikäväkseni, että oi niin hauskasta opiskelusta oli tullutkin suorittamista. En enää opiskellut niinkään koska minua kiinnosti vaan koska olin päättänyt tämän kurssin suorittaa -ja kavereillenikin olin jo kertonut tavoitteeni!

Tajusin, että erikseen ovat ne mahdottomat ja mahdolliset päämäärät. Oli luopumisen aika.

Hiihtolomani otin iisisti, koska tarvitsin lomaa, emme edes lähteneet reissuun, koska halusin päiviä, jolloin voisin herätä rauhassa ja miettiä ihan sen hetken mukaan mitä haluaisin tehdä. Otin rennosti, mutta lomani lopussa sain kuitenkin kovan flunssan. Viisi päivää sängynpohjalla olivat tietyllä tavalla se oikea lomani, jolloin oli pakko levätä. Sieltä sängynpohjalta löytyi myös uusi hitaampi minä, joka kuuntelee enemmän omaa jaksamistaan ja suorittaa vähemmän.

Juuri nyt on meneillään sosiaalipsykologian perusopinnoista viimeinen kurssi. Yksi päämäärä siis häämöttää jo horisontissa! Kaiken lisäksi myös kurssin sisältö kiinnostaa ja innostaa 🙂 Nyt hoidetaan tämä ja sen jälkeen mietitään seuraavia juttuja.

Opiskelun iloa ja valoa!

T:T

IMG_20160312_173437

Posted on

Tärkeää vastapainoa

“Äiti, laita tietokone pois ja tuu leikkimään”, totesi pieni ihmisemme eräänä iltana, jolloin yritin naputella vaivihkaa HOPSiani lasten leikkiessä Legoilla vieressäni.

Pyrin käyttämään koko perheen yhteistä aikaa opiskeluun varsin rajallisesti, mutta välillä sitä etsii aikaa muustakin kuin illan hämäristä tai ajasta, jolloin kello lähestyy uhkaavasti keskiyötä.

Aikuisopiskelijan arjessa tämä perheen yhteensovittaminen tentti- ja muuhun opiskelutahtiin lienee yksi haastavimpia asioita. Minun ei tarvitse tässä yhtälössä juuri nyt löytää aikaa työlle matkoineen ja deadlineineen, ei kantaa huolta exceleistä ja powerpointeista saati miettiä sähköisten alustojen päivityksiä tai projektien loppuraportteja, sillä olen kotona pienten kanssa. Työ toisi tähän uuden ulottuvuutensa aikataulutettavaksi. Toisaalta opintovapaa määrittelee sen, että tietty määrä opintoja vaaditaan kuukausitason suorituksena, joka sekin asettaa omia vaatimuksiaan ja nostaa välillä hikipisarat otsalle.

Ei tarvinne mainita, että juuri nyt tenttiin lukeminen ei suju noin vain suitsaitsukkelaan, sillä en tunne löytäväni säännöllistä, rauhallista, useamman tunnin hiljaisuutta lukemiselle. Reilun viikon päässä oleva tenttipäivä lähestyy vähän kuin hiipien nurkan takaa, myhäilee itsekseen, että yllätinpäs sinut tällä(kin) kertaa.

Toisaalta on hyvä havahtuakin siihen, mikä on kaikkein tärkeintä. Siis oikeasti kaikkein tärkeintä. Se, että pieni käsi ojentuu tietokoneen näytön takaa ja vielä sanoja osaamaton 1vee pyytää kädestä vetäen mukaansa tanssimaan Titinallen tahdissa, tai 3vee tulee laittamaan hiukset täyteen kymmeniä pinnejä “äiti, mä teen susta kauniin.”

Kyllä, tavoittelen riman korkealle asettaneena jokaista opintopistettä – ja oppimiskokemusta uusine oivalluksineen – ja löydän iltateen avulla uutta puhtia puuduttavampienkin tenttikirjojen äärellä. Silti olen samalla iloinen, että saan tehdä näitä opintoja juuri aikuisopiskelijana – kaiken tämän lapsiperhehärdellinkin keskellä. Sitä oppii suhteuttamaan asioita. Pakosta ja omasta tahdosta. Sekä että.

Siksi, että tietää, mikä on kaikkein tärkeintä.

– Marika

blogi_lapset

Posted on

Naputteletko sinä(kin) tenttivastauksia ulkovarastossa?

Viime viikot olen valmistautunut viestinnän aineopintojen tenttiin.

Aikuisopiskelijana, jolle valitut opintokokonaisuudet mahdollistavat pääosin myös kotoa käsin suoritettavat verkkotentit, myös moni muu asia on toisin.

Vuosia – tai no kohta vuosikymmeniä sitten, 2000-luvun vaihteessa – odotin usein vuoroani Jyväskylässä Seminaarinmäen päärakennuksen suureen tenttisaliin. Sisäänkutsuminen tenttisaliin aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan, kahdessa tai useammassa rivissä rintarinnan. Odottavia ilmeitä, viimeisiä kertaamisia; mitkä olivatkaan ne viisi bulletpointtia, miten se teoria menikään.

Tenttipaperien kahina täyden salillisen kirjoittaessa ajatusten virtaansa ja kopisevien kenkien ääni, kun ensimmäiset alkoivat palauttamaan omia tenttivastauksiaan – siinäkin oli oma kutkuttava jännityksensä. Ja oi, viralliset tuimailmeiset tenttien valvojat, kuinka monta kertaa tentin aikana katseen nostaessaan pohtikaan, miten he saavat tunnit kulumaan vain kirjoittamisurakkamme päättymistä odottaen. Alvaraaltomaiset puitteet, ison salin juhlavan arvokas tunnelma, jossa muutamien lyijykynien putoaminen lattiallekin sai aikaan hienoisen kohahduksen ja kääntymisiä penkeissä.

Hieman arkisemmat puitteet sai muutaman kuukauden takainen tenttikertani, jossa sattumien summana istuin tentti-illan omakotitalomme lämpimässä ulkovarastossa kuunnellen pakastimen hurinaa. Häikäisevän upeana näkymänä edessäni olivat mapit ja lukuisat askartelutarvikelaatikot näteissä riveissään varastohyllyissä, vierellä kumollaan oleva äitiyspakkauksen Kela-laatikko odottamassa siirtymistä autotalliin.

Pienten tyttöjen äitinä hiljaisen paikan löytäminen kodissa useammaksi tunniksi tenttien aikaan on oma järjestelynsä – tentit kun ajoittuvat juuri siihen aikaan, jolloin lapsilla on iltapuuhat meneillään. Aikuisopiskelijalla korostunee se, että tentti-( ja muihinkin opiskelu)tilanteisiin tullaan hyvin erilaisista elämäntilanteista; vain pari minuuttia ennen tenttialustan avaamista on saatettu vielä pyyhkiä flunssaisen kuopuksen nenää tai valmistaa ruoka muulle perheelle. Elämänmakuista sumplimista, jossa tarvitaan uskoa siihen, että kaikki kyllä järjestyy.

Arvostan muuten paljon sitä, että opinnoissa on huomioitu erilaiset elämäntilanteet, jopa tenttimahdollisuuksissa. Opiskelussa on otettu aimoharppauksia sen suhteen, miten oppiminen nähdään. Ei enää ulkoa opettelua ja tolkuttoman pitkien, oikeastaan mitäänsanomattomien listausten epätoivoista mieleenpainamista, vaan pitkälti soveltamista käytäntöön ja linkittämistä yhteiskunnallisiin asioihin laajemmin. Sen voi tehdä siellä ulkovarastossakin, netin valtaisan tietovaraston ollessa jatkuvasti käsillä ja pakastimen huristessa hiljaa taustalla. Ilman virallisia, tuimailmeisiä valvojia tai pohdintaa lunttauksesta. Oppia elämää ja itseä varten, ei oppilaitosta varten.

Sitäpaitsi kyllä sinne ulkovarastoonkin rakkaudella tuotu tee ja välipala, välillä pienen ihmisen tekemä piirustuskin, vetää vertoja niille opiskelijavuosien kahvitteluhetkille ennen tenttiä. Elämä kulkee eteenpäin.

– Marika

 

blogi_katsausmenneeseen1

Posted on

Suunnitelmallisuutta ja valinnan vaikeutta

Muistanet sen tunteen, kun lapsena – tai no, vielä aikuisenakin kenties – seisoit irtokarkkilaatikoiden äärellä, ja pohdit, mitä valitsisit, jos tosi moneen tekisi mieli tarttua, mutta kaikkea ei voi saada kerralla.

Sen, kun oikeastaan haluaisit ahmia paljon enemmän kuin oikeasti on itsellesi hyväksi ja sen, että liian paljoon tartuttuasi hyväkin muuttuu vastentahtoiseksi.

Juuri näiden perinpohjaisten asioiden äärellä huomaan itse olevani nyt.

Selaan yhä uudelleen avointen yliopistojen opintotarjontaa, pohdin ja pähkäilen – yritän tehdä fiksuja valintoja ja pitkäkestoisesti kantavia suunnitelmia. Olen kuin se pikkutyttö siellä karkkikaupassa, osaamatta päättää, mitä kaikkea haluaisi ja miten paljon kannattaa ahmia kerralla.

Olen aina nauttinut opiskelusta ja uuden oppimisesta. Työelämässä ollessani työnantajani mahdollisti useat laajat ammatilliset lisäkoulutuskokonaisuudet, mikä oli ihan huippua. Silti yliopistotasoisista opinnoistani on jo reilu kymmenen vuotta, joten täytyy tunnustaa, että nyt opintovapaalle siirtyessä avoimen yliopiston opintotarjonnan laajuus yllätti positiivisesti. Tekisi mieli haalia kaikkea ja naputella “ilmoittaudu opintojaksolle”-nappia tiuhaan.

Muistutan itselleni, että opiskelurutiineihin kiinni pääseminen vaatii aikaa ja totuttelua, enkä voi olettaa opintopisteiden ropisevan noin vain. Hoen, että muistathan jokaisen opintojakson tarkoittavan tenttiin lukemista, verkkokurssien keskusteluihin osallistumista tai esseiden kirjoittamista. Että eivät ne ole vain kutkuttavan kiinnostavia opintojaksokuvauksia, vaan oikeasti myös työtä, nainen, työtä. Monta monituista iltaa ja viikonloppua, lasten päiväuniaikaa. Sitä paitsi ei arkenikaan enää ole vain opiskelun, iltatöiden ja puolison yhdistämistä yliopistokampuksen kupeessa kuten aikoinani Jyväskylässä asuessa, vaan tässä hetkessä elämässäni iso osa päivästä kuluu pienten tyttöjen kanssa touhutessa.

Silti – onpa mahtava tunne. Lukuisia kiinnostavia opintokokonaisuuksia, monet jopa nykyiseen elämänrytmiini sopien verkko-opintoina suoritettavissa. Tunnen vilpitöntä kiitollisuutta siitä, että saan elää yhteiskunnassa, joka tarjoaa meille näin monipuoliset valinnanmahdollisuudet ja väyliä kehittyä, kerätä reppuun uusia (työelämä)osaamisen eväitä.

Suljen koneen hetkeksi, siirrän suunnitelmapaperit aikatauluineen syrjään. Sydän pomppii innostuksesta ja mieli on täynnä positiivista energiaa. On otettava hetken tauko, että realismi ennättää mukaan innostuksen rinnalle. Etten valitse liikaa ja uuvuta itseäni ja stressaa sillä, minkä on tarkoitus tuoda hyvää mieltä.

Tämä matka on mukava aloittaa.

– Marika

valintoja

Posted on

Elämän ruuhkavuosissa

Pöydän reunalla nököttää tenttikirja, muutama sivu vasta käännettynä lukemisen merkiksi. Teekupin tee ennätti jäähtymään sillä aikaa, kun kävin peittelemässä perheen pienimmän – flunssaisena ja kuumeisena – uudelleen nukkumaan pinnasänkyynsä. Annoin rakkaan nallen pikkutytön kainaloon, nostin peiton ylemmäs nukkumatin matkaan lähteneellä.

Pienten nukahdettua katsoimme kalentereita kuukausiksi eteenpäin, pohdimme loppukevään aikatauluja ja sitä, miten me oikeastaan tätä arkea järjestelemme. Miten meistä kumpikin puolisoina löytää aikaa sille yhteiselle tärkeälle ja rakkaimmalle – perheelle – että toisaalta niille omille merkityksellisille asioille kuten liikkumiselle, ystäville ja tätä sivuten opinnoille.

Iltakokouksia, lasten harrastuksia, tenttejä, luentoja, ohjattuja jumppatunteja. Aikaa ystäville iltateehetkineen ja maailmanparantamiskeskusteluineen. Muutto uuteen kotiin vain viikkojen päässä, omakotitalon irtaimiston pakkaaminen ja uuden kodin remontointi. Katseita uuteen ja kaikki niin kovin odotettua ja toivottua, vaikkakin samalla ajallisesti haastavaa.

Omassa elämässäni on kääntynyt uusi lehti, sillä opintovapaani alkoi tämän kuun alussa. Kaksi vuotta aikaa sille, että saan mahdollisuuden täydentää ammatillista osaamistani ja päivittää vanhempainvapaiden jälkeen tietotaitoni ajan tasalle ennen palaamistani takaisin viestinnän työtehtävieni ääreen. Kaksi vuotta, 24 kuukautta, aikaa uusille ajatuksille, ideoille, oivalluksille. Kaksi vuotta aikaa sille, että etsin tunteja opiskeluun illan hämäristä hetkistä ja päiväuniajan lomasta, varastan lisätunteja kellon lähestyessä puoltayötä tai kukonlaulun aikaan aamulla.

Elämän ruuhkavuodet. Keskellä niitä. Taituroiden.

Silti odotan tulevaa paljon – tai oikeastaan mahdollisuutta jatkaa matkaa, jonka aloitin jo menneenä syksynä viestinnän verkko-opintoja aloittaessani.

Pöydällä tenttikirjan vieressä lojuu lehtiö, johon on raapustettu suunnitelmaa kesäopinnoista. Jännä, miten kesäopintotarjontaa katsoessa tuli nostalginen tuulahdus reilun kymmenen vuoden takaa – muistikuva siitä, miten jonotin kesäisenä aamuna Jyväskylässä saadakseni opinto-oikeuden kesän kasvatustieteen ja erityispedagogiikan opintoihin. On kiehtovaa lähteä opiskelemaan yliopistotason opintoja näin intensiivisesti vuosien tauon jälkeen. Toivon, että vuodet työelämässä ovat antaneet uutta perspektiiviä, vaikka sama lapsekas into tuntuu yhä kipinöivän sisällä.

Siirrän esikoisen illan askartelujen kimalleliimat ja pääsiäismunien mosaiikkivärit syrjään, otan uudelleen tenttikirjani ja käännän seuraavan sivun. Puoliso sanoo keittävänsä uuden teen.

Näin on hyvä. Askelia uuteen.

– Marika

opintosuunnitelmia

Posted on

Luopumisen aika

Tiedätkö, kuinka joskus sitä vaan innostuu kirjakaupassa tai nettikirjakaupassa ja ostoskori on yhtäkkiä täynnä kaikenlaista? Tai vaihtoehtoisesti varaat kirjastosta yhtä sun toista? Ja sitten, kun ne kaikki kirjat ovat kotona, lojuvat siinä pyödällä, etkä kuitenkaan lue niitä? Niin, kun et siinä kaikessa innostuksessa tullut ajatelleeksi, että milloin ne oikeastaan luet. Kovin vaarallistahan tämä ei ole, sillä kirjoja voi aina kerätä kirjahyllyyn ja lukea sitten kun on aikaa (hehe, eli juuri sinä kuuluisana hetkenä sitten kun).

Minulle kävi hieman sama juttu valitessani opintojani viime syksynä. Toki arkenikin on hieman erilaista nyt kuin syksyllä oletin, mutta näin joululoman (lue: lukuloman) jälkeen on kirkastunut ajatus, että kevät on pakko ottaa iisimmin ja jotain pitää jättää pois. Delete-nappia painan tärkeysjärjestyksessä viimeisenä olevalle psykologian kurssille persoonallisuuspsykologiasta. Kurssi kiinnostaa, mutta nyt ei ole sen aika. Opiskelu on antoisampaa silloin, kun sitä ei tarvitse tehdä minuuttiaikataululla.

Kevääksi on pari muutakin kurssia, joten opiskelut jatkuvat toki. Se tietysti harmittaa, että menetän kurssiin laittamat rahani, mutta enemmän minua harmittaa, jos kaiken joutuu tekemään kiireessä ja stressaantuneena. Ja on sitä hukattu rahaa turhempiinkin juttuihin.

Hyvää alkanutta vuotta ja opiskelun iloa keväälle!

T:T

20160112

Posted on

(Vapaa-)aikataulu

Avoimessa yliopistossa opiskeluun liittyvät vahvasti opintojen suunnittelu sekä opintojen ja muun elämän sovittaminen yhteen. Nautin suunnittelusta ja aikataulujen tekemisestä. Ehkä siitä tulee tunne, että elämä on hallussa. Hankaluutena on, etten tästä huolimatta osaa arvioida, kuinka paljon kannattaa asioita itselleen haalia. Esimerkiksi paljonko minulla todellisuudessa on aikaa opinnoille?

Viimeisen parin kuukauden aikana käytössä on ollut taskukalenterin lisäksi excel, käsin piirretty lukujärjestys ja viikkokohtaiset “to do”-listat. Paniikkikin on ehtinyt iskeä ja olen suominut itseäni liian moneen asiaan ryhtymisestä yhtäaikaa. Luopuminen on vaikeaa, kun jokaisesta asiasta kuitenkin nauttii. Sitten ymmärsin, että kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä. Aina ei tarvitse laittaa 110% itsestään ja vain harvalla asialla on kiveen kirjoitettu aikataulu. Tenttikertojakin on ne kolme ja melko varmasti riittää, että siihen yhteen panostaa.

Isoin asia, jota olen yrittänyt opetella on vapaa-ajan ottaminen. Paraskaan suunnitelma ei toimi, jos välissä ei ole aikaa rentoutumiselle. Se, ettei näe ystäviä tai ehdi käydä urheilemassa tekee ihmisestä nopeasti zombin. Ja zombina on vaikea tehdä töitä ja opiskella.

Kun tajusin, etten ehdikään tehdä kaikkea mitä olin ajatellut, järjestelin asiat uudelleen. Mietin: 1. mitkä asiat ovat ns. pakollisia? 2. mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Nyt aikataulun teko tuntui eri tavalla hyvältä, kun tiesin että aikaa on myös haaveiluun ja kävelyille.

Tsemppiä kaikille opintoihin, niiden suunnitteluun ja suunnitelmissa pysymiseen!

T:T

_DSC0304