Takatalvi?

Kevään kolmas luento on alkanut ja toinenkin lauantaitentti on jo takana. Nyt se lauantaiaamukin tuntui jo ihan siedettävältä, tosin ajatus liikkui huomattavan tahmeasti. Liekö takatalvea ajoittain aistittavissa ikkunan molemmin puolin. Vaikka antropologian johdatuskurssi oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja tenttikirjakin hyvä, en meinannut millään saada luettua tenttiin. Nuokuin todella vakavasti tenttikirjan päällä ja ajatukset karkailivat mikä minnekin. Sitkeästi puurtamalla sain kuin sainkin kirjan ja aineistot luettua läpi edellisenä iltana ja tentissä ilokseni huomasin, että jotain ainakin oli jäänyt kirjastakin mieleen. Mutta kyllä otti koville.

En ole koskaan itse kärsinyt kevätväsymyksestä, ennemminkin olen hidastunut syksyisin alkavasta pimeydestä, mutta nyt täytyy kai jo harkita tuota toistakin selitysmallia. Opiskeluintokin oli jo vähän aikaa aika nollassa, mutta onneksi mielenkiintoiset luentokurssit kykenevät herättelemään ajoittaisesta apatiasta. Nyt on siis meneillään johdatus yhteiskuntafilosofiaan. Taas kerran erittäin mielenkiintoista ja näin vaalien alla myös hyvin ajankohtaista!

Viestinnän opintojen aloittaminenkin kohtasi takatalven, kun huomasin, että alkava kurssi on vaihtoehtoinen toisen, syksyllä alkavan kanssa. Molemmat aiheet olisivat kyllä hyödyllisiä ja mielenkiintoisia, ja aikani pähkäiltyäni päädyin valitsemaan sen syksyllä alkavan. Asiaan voi myös vaikuttaa se, että loppukeväästä ja alkukesästä näyttää tulevan opintojen suhteen todella kiireistä aikaa, muutama luento menee osittain päällekkäin ja aika intensiivisiä kolmen tunnin luentoja on luvassa. Voimia siis kaivataan, ehkäpä takatalvesta voi ottaa ilon irti ja keräillä vielä hetken voimia horrostamisesta ennen kevään koitoksia.

Hiljaiseloa Viikissä

Valon lisääntyessä alkaa yleinen aktiivisuuskin taas kasvaa, toivon. Joulukuun viimeisten opiskelurutistusten jälkeen oli ihanaa pitää hetki taukoa ja lukea hyviä romaaneja, erityisesti joululahjaksi saatu Margaret Atwoodin Herran tarhurit vei mukanaan. Atwood on yksi lempikirjailijoistani, ja aihe tässä uusimmassa romaanissa herätti taas paljon ajatuksia. Tammikuussa aloitin hiljaisen palaamisen normaalielämän rytmiin, kun jumpat ja muut harrastukset alkoivat vähitellen tauon jälkeen. Tosin erittäin sitkeä flunssa ja uuteen asuntoon muuttaminen kaikkine pakkaus- ja purkuruljansseineen veivät aikaa täysipainoiselta aktivoitumiselta.

Mutta helmikuun koittaessa hiljaiselo opiskelun saralla näytti vihdoin päättyneen, kun odottamani luento alkoi. Johdatus etiikkaan -kurssi on osa elämänkatsomustiedon opintoja. Todella mielenkiintoinen kurssi, mutta vaatii kyllä paljon keskittymistä, kun en ole lukion filosofian peruskurssin jälkeen lukenut lainkaan filosofiaa. Ehkä aivot muutenkin olivat tahmeat pitkän joulutauon jälkeen tai ainahan kai voi syyttää flunssaa.

Uusi aloitukseni uhkasi jäädä puolitiehen, kun huomasin, etteivät tunnukseni yliopiston verkkopalveluihin enää toimineet enkä siis päässyt kirjoittamaan blogia enkä käsiksi etiikan kurssin verkkoaineistoihin! Hetken asiaa selviteltyäni eri tahojen kanssa tunnukset alkoivat taas toimia uuden salasanan voimin. Helpotuksesta huokaisten pääsin käsiksi kirjastojen aineistoihin ja nyt taas tänne blogiinkin. Uudessa asunnossa uusi työhuonekin odottaa ahkeraa opiskelijaa. Tosin tätä kirjoittaessani lapsi on vallannut työhuoneen leikkipaikakseen, ja itse istun olohuoneen sohvalla ja ihailen iltapäivän auringossa kaukana siintävää kaupungin siluettia, josta Johanneksen kirkon tornit erottuvat udun keskellä.

Päätöksiä

Vuosi on melkein lopussaan ja opinnotkin tältä syksyltä. Uskontotieteen esseestä sain hyvän palautteen, oli mukavaa saada ihan sanallinen arvio pelkän numeron lisäksi. Toivottavasti vielä joskus pääsen opiskelemaan lisää uskontotiedettä, yksi tutkimusaihekin tuon esseen pohjalta muhii mielessä. Olisi mahtavaa päästä toteuttamaan se joskus!

Viimeinen tentti tältä vuodelta oli viikko sitten, tuloksia vielä odottelen. Tenttikirjojen pohjalta ja kurssin nimen perusteella odotin ihmeissäni tenttiä: mitä siinä oikein voidaan kysyä? Onneksi kysymykset olivat ihan selkeitä ja yksi niistä jopa innosti todella. Kirjoittaminen oli silti hieman hankalaa, liekö jo vanha vuosi painanut päälle tentissäkin. Odotan silti innolla elämänkatsomustiedon opintojen jatkumista keväällä, silloin on luvassa luentojakin!

Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoisten opintojen aikaa, uusien päätösten ja niiden pitämisen aikaa. Sitä samaa toivon ja odotan myös tulevalta vuodelta. Jouluna on toivottavasti myös aikaa rauhoittua hyvän romaanin kanssa sohvan nurkassa jouluherkkuja mutustaen. Rauhallista joulua ja innostavaa uutta vuotta kaikille!

Kertaus on opintojen äiti – jos muistaa jotain aiemmin oppimastaan…

Nyt syksyllä aloittamani elämänkatsomustieto on vihdoin saamassa ensimmäisiä konkreettisia tuloksiaan. Tai näin ainakin toivon; tuloksia odotellaan. Elämänkatsomustieto on monitieteinen, mielenkiintoinen kokonaisuus, johon kuuluu uskontotiedettä, filosofiaa, antropologiaa… Olen aikoinani yliopistossa suorittanut uskontotieteen peruskursseja ja juuri yksi niistä kuuluu myös elämänkatsomustiedon perusteisiin. Koska olin jo kyseisen kurssin suorittanut, hain korvaavuutta kurssista sen perusteella. Moninaisten sähköpostien jälkeen selvisi, että kurssin suorittaminen osaltani vaatii kurssikirjan ja verkkomateriaalin lukemisen ja lopputehtävän eli esseen tekemisen.

Itse kurssi olisi ollut suoritustavaltaan verkkokurssi eli en jäänyt paitsi rakastamaani luento-opetusta, mutta verkkokursseista minulla on aiempia oikein positiivisia kokemusia. Siksi hieman harmittaa, etten nyt voinutkaan osallistua itse kurssille. Kurssikirjan ja verkkomateriaalien lukeminen herättivät minussa epäilyksiä  – olenko joskus tosiaan suorittanut vastaavansisältöisen kurssin? Asia oli hämärästi kyllä tuttua, mutta sittenkin uutta. Olen aina ajatellut, että aiemmin oppimamme on jossain aivojemme sopukoissa tallella, täytyy vain löytää oikeat tiedonaktivointikeinot. Eli kyllä sitä ruotsiakin sitten pakon edessä taas osaisi ja muistuisi mieleen kaikki se lukio-opetus, jonka pohjalta joskus osasin edes jotenkin tuota toista kotimaista.

Positiivisuuteni joutui kyllä koetukselle lukiessani tuota uskontotieteen kurssikirjaa, mutta sitten esseetä kirjoittaessani jotain ilmeisesti alkoi palailla paremmin mieleen ja kirjoittaminen kävikin oikein mukavasti ja sujuvasti: asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Ehkäpä mielenkiintoisinta oli esseen lopussa hahmotella itseä kiinnostavaa tutkimusaihetta. Pääsisiköhän sitä todella joskus tekemään tuota suunniteltua tutkimusta?