Kohti vuotta 2019

Syyslukukausi 2018 alkaa kääntyä viimeisille hetkilleen. Vielä työtä on jäljellä; ainakin yksi essee ja kaksi tenttiä olisi suunnitelmissani. Toiseen tenttiin ilmoittauduin juuri ja toisen ajankohtaa pohdin vielä, sillä se on Examinarium-tentti, jollaisessa en vielä ole ollutkaan Helsingin opinnoissa.

Reilu 2 viikkoa sitten olin Opiskelun olohuone -tapahtumassa keskustelemassa teemalla Oppiminen tekee hyvää. Iloni oli kohdata muitakin avoimen opiskelija-aktiiveja. Oli mukavaa vaihtaa ajatuksia ja mietteitä. Sielläkin huomasin, kuinka nautin siitä, että saan kuunnella ja neuvoa toisia. Itse ainakin arvostan tällaista oppimisen muotoa.

Continue reading “Kohti vuotta 2019”

Opiskelutaidot (kuiva, mutta tärkeä aihe)

Kirjoittaessani kevään viimeistä esseetä viime viikolla, tajusin kuinka paljon olen kehittynyt siinä lajissa nyt parin vuoden aikana. Ja kuinka iso osa opiskeluja ovat opiskelutaidot.

Monen mieli on varmasti jo aivan muualla kuin opiskelutaidoissa, mutta tässä kuitenkin kolme asiaa, joista on ollut minulle hyötyä opinnoissani:

  1. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen. Paras kokemus oppimispäiväkirjasta on kurssilta, jossa puolet arvosanasta tuli max. neljän sivun oppimispäiväkirjasta. Päiväkirjassa oli tarkoitus ottaa yksi tai muutama itseä kiinnostava kurssin aihe ja kirjoittaa siitä/niistä syvällisemmin, analysoiden ja reflektoiden tämän päivän ilmiöitä. Aiheeseen tuli paneuduttua kunnolla ja omakohtaisesti.
  2. Miellekartat. Tämä on melko työläs vaihtoehto, mutta sekavalta tuntuvien asiakokonaisuuksien kohdalla todella tehokas.
  3. Kirjoittamisen/opiskelun säännöt. Tämän opin Taitava kirjoittaja -kurssilla. Esimerkiksi minun opiskeluni keskeytyvät milloin mihinkin ajatukseen kauppalistasta laskujen maksuun. Yksi sääntöni onkin, että jos kesken opiskelujen tulee jokin muu asia mieleen, kirjoitan sen muistilapulle ja palaan niihin opiskelujen jälkeen. Se, etten lähde tekemään muita juttuja välillä, on parantanut keskittymistäni. Sääntöjen kirjoittaminen kannattaa aloittaa siitä, että miettii missä kohtaa opiskelu ei usein onnistu tai on vaikeaa. Sen jälkeen miettii konkreettisia asioita, joilla näistä tilanteista päästään eteenpäin ja kirjaa ne säännöiksi itselleen.

Millaisia opiskelutaito-vinkkejä muilla on?

Opiskelun iloa ja valoa kesäopintoihin!

T:T

_DSC0056

Epätahdissa

Viime viikon lauantaina se sitten kosahti. Lähdin töistä hieman aikaisemmin, jotta ehtisin nukkua pienet päikkärit ennen luentoa. Luonnollisesti heräsin pari tuntia luennon alkamisen jälkeen ilman mitään havaintoa kellon soinnista. Meni noin neljä sekuntia, että sisäistin tapahtuneen ja siitä noin kolme minuuttia kun olin ovesta ulkona matkalla kouluun. En toista kaikkea mitä päässäni liikkui, olenhan sitoutunut tiettyihin sääntöihin blogia aloittaessani, mutta kauniisti sanottuna ketutti. Paljon.

Tunnille päästessä meni hetki tajuta missä mennään ja mietin kannattiko edes juosta reiluksi tunniksi ja häiriköidä muiden luentoa. Pääsin kuitenkin kärryille ja pulssikin tasoittui normaaliin tasoon. Tauolla sain luntata kaverilta muistiinpanoja ja riemu oli valtaisa, kun eivät olleet vielä ehtineet Descartesin Mietiskelyissä pidemmälle. Se on kurssin tenttikirja enkä halua missata mitään mitä asiasta puhutaan. Vinkkinä muuten vastaavaan tilanteeseen: paras keino lainata kaverin muistiinpanoja on kysyä “Voinko vilkaista sun muistiinpanoja?”. Samalla voi kysäistä “Mitä kävitte läpi?” ja “Missasinko jotain todella oleellista?” Huomasin, että toimivat yllättävät hyvin!

Tällä viikolla ei luentoja sitten ollutkaan ja opiskelu ollut omassa varassa. Oppimaan opiskelun kursseja oli lukemisesta ja esseen kirjoittamisesta ( Suosittelen! Oppimateriaalit löytyvät matskut.helsinki.fi), mutta muuten piti ihan itse ottaa kirjat esille ja päättää kuinka paljon lukee. Ei muuten ollut mitenkään helppoa! Kävin Kaisassa tutustumassa paikkoihin, ostamassa Gaudeamuksesta pari kirjaa ja yritin edes puolet ajasta vaikuttaa siltä, että tiedän mitä teen. Onneksi Gaudeamuksessa oli ihanan avuliasta henkilökuntaa ja löysin hakemani ilman itkua! Opin viikon aikana mm. etten voi lukea kuin maksimissaan 45 min ilman taukoa, Kaisassa pitää olla ajoissa jos haluaa ison ihanan tuolin alakerrasta, älypuhelin on opiskelun vihollinen, nälkäisenä on turha edes haaveilla keskittymisestä ja aloittaminen on välillä vaikeampaa kuin Shatnerille dialogin opettelu. Hyödyllisiä asioita tietää, mutta näiden löytämiseen meni yllätävän paljon aikaa. Ensi viikolla alkavat onneksi taas luennot ja toivon mukaan pääsen takaisin rytmiin!

Sisko

Note to self: lue tehtävänanto

Monta kuukautta takaraivossani on jyskyttänyt parin esseen puurtaminen. Nyt sain viimein ne pakettiin ja konkreettisesti tunnen kuinka kivireki on tipahtanut hartia-alueeltani lopullisesti veke.

Toisen esseen aiheena oli Mistä tietoa rakennusten historiasta? Tehtävää tehtäessä käytettiin samannimistä kirjaa, joka esitteli erittäin laajasti kaikki keinot, joiden avulla voi lähteä onkimaan tietoa mistä tahansa Suomen maan kamaralla olevasta rakennuksesta. Erittäin hyvä opus siis. Yllätyin monipuolisista vaihtoehdoista. Museoiden ja kansallisarkiston puoleen tulisi käännyttyä automaattisesti, mutta jos lähtisin tekemään tutkimusta jostakin vanhasta rakennuksesta, itselleni ei olisi tullut ensimmäisenä mieleen urkkia vanhoja talonkirjoja, puhelinluetteloita, poliisin pöytäkirjoja ja palovakuutuksia.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tätä minä en sillä hetkellä muistanut, vaan suuntasin mieleni siihen kuinka kiire minulla oli. Niinpä näpyttelin pikaisesti yksitoista sivua tekstiä kertoen mistä tietoa ylipäätään voisi saada. Pidin jonkin aikaa paussia ja kun lähdin tekemään oikolukua hoksasin, että tarkoituksena oli valita joku rakennus ja käyttää kirjaa lähteenä siinä, mistä etsisin tietoa, jos haluaisin tehdä tutkimuksen kyseisestä kohteesta. Ja että esseen pituus oli viisi sivua.

Noh. Ärsytyksen nieltyäni ei auttanut muuta kuin etsiä itseäni miellyttävä rakennus ja aloittaa tekstin massiivinen karsiminen. Ihme kyllä essee valmistui muutamassa tunnissa. On upea tunne yllättää itsensä.

Pään paluu lomalta

Voisinpa sanoa, että olen opiskellut ahkerasti. Todellisuudessa takaraivossa paukuttaa viiden pitkän esseen tekemättömyys, joka pulpahtaa pintaan aika ajoin. Mutta sen verran harvakseltaan, että häkellyn joka kerta siitä kuinka kiire minulle todennäköisesti tulee niiden väsäämisessä.

Taidehistorian luennot loppuivat itsenäisyyspäivän tienoilla. Sen jälkeen kaikki on itseopiskelua. Se taas johtaa siihen, ettei edes tajua opiskelevansa. Kun mietin taidehistoriaa, pääni on enemmänkin tulevassa Rooman matkassa kuin esseiden kirjoittamisessa.

Olemme ryhmäläisten kanssa jo toistamiseen käyneet italialaisessa ravintolassa syömässä vatsamme ahmalleen. Todennäköisesti Roomassa ainakin minulle käy samalla tavoin kuin Omaa tietä etsimässä -kirjan kirjoittajalle Elizabeth Gilbertille: se on herkuttelua aamusta iltaan. Teoksessaan hän sanoi, että jos ei ole syönyt pitsaa Napolissa, ei ole syönyt pitsaa ollenkaan. Jos suunnitelmat suovat, pääsen sitä myös itse testaamaan, sillä näillä näkymin kipaisemme myös Pompeijissa ja Napoli on matkan varrella.

Aikaa on nyt vierähtänyt edellisestä luennosta parisen kuukautta ja toukokuussa on deadline kaikilla esseillä. Olen aikaisemminkin puhunut siitä kuinka olen hakenut inspiraatiota käymällä taidenäyttelyissä. Niissä hoksaa, miksi todella opiskelen taidetta ja kuinka suuri intohimo se minulle on. Ostin vastikään kirjan Art – The Whole Story, jossa on kerrottu tiivistetysti jokaisesta historian merkkiteoksesta. Mukana ovat aikajanat ja pieni elämänkerta kunkin työn tehneestä taiteilijasta ja vaikka monet teokset ovat ennestään tuttuja, tämä toimii hyvänä tietosanakirjana kaikelle, mitä taiteesta yleensäkin pitäisi tietää. Oletan sen toimivan samanlaisena inspiraationa kuin taidenäyttelyiden. On vain syvennyttävä sen kauneuteen.

Kun tässä kirjoittelen, mieli alkaa pikkuhiljaa jopa kaivata esseiden kirjoittamista. Se, että ympäröi itsensä taiteella todellakin toimii. Mutta se ei ole vain taidehistorioitsijalle toimiva keino. Tutkimusten mukaan taide ylipäätään piristää mieltä, kaunistaa ajatuksia ja hoivaa sielua. Suosittelen sitä siis kaikille, jotka puurtavat nenä kirjassa. Tai no, oikeastaan kaikille. Helsingissä on niin paljon taidenäyttelyitä piskuisista gallerioista Kiasmaan ja Ateneumiin, että jokaiselle löytyy jotakin. Ja Helsingin kaupunginmuseoihin on aina vapaapääsy. Kannattaa ottaa kaikki irti jalosta käytännöstä.

Päätöksiä

Vuosi on melkein lopussaan ja opinnotkin tältä syksyltä. Uskontotieteen esseestä sain hyvän palautteen, oli mukavaa saada ihan sanallinen arvio pelkän numeron lisäksi. Toivottavasti vielä joskus pääsen opiskelemaan lisää uskontotiedettä, yksi tutkimusaihekin tuon esseen pohjalta muhii mielessä. Olisi mahtavaa päästä toteuttamaan se joskus!

Viimeinen tentti tältä vuodelta oli viikko sitten, tuloksia vielä odottelen. Tenttikirjojen pohjalta ja kurssin nimen perusteella odotin ihmeissäni tenttiä: mitä siinä oikein voidaan kysyä? Onneksi kysymykset olivat ihan selkeitä ja yksi niistä jopa innosti todella. Kirjoittaminen oli silti hieman hankalaa, liekö jo vanha vuosi painanut päälle tentissäkin. Odotan silti innolla elämänkatsomustiedon opintojen jatkumista keväällä, silloin on luvassa luentojakin!

Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoisten opintojen aikaa, uusien päätösten ja niiden pitämisen aikaa. Sitä samaa toivon ja odotan myös tulevalta vuodelta. Jouluna on toivottavasti myös aikaa rauhoittua hyvän romaanin kanssa sohvan nurkassa jouluherkkuja mutustaen. Rauhallista joulua ja innostavaa uutta vuotta kaikille!

Deadline lähestyy!

Olen aina ajatellut, että kiire saa esiin parhaat puoleni, ainakin työntekijänä. Ja ehkä opiskelijanakin, vaikka sitä olen viime päivien aikana jo alkanut epäilemään.

On ihan totta, että jos on tiukka deadline, onnistuu joskus tekemään parempaa työtä, kun ei jää liikaa viilaamaan yksityiskohtia ja luottaa intuitioon. Toisaalta jos on kauhea kiire, on uuden asian aloittamiseen vieläkin suurempi kynnys. Siltä ainakin tuntuu juuri nyt, kun niin ei pitäisi päästä käymään.

Pitäisi nimittäin kirjoittaa vielä 5 sivun essee, jonka jälkeen kehitysmaatutkimuksen perusopinnot ovat vihdoinkin kasassa. Kiirettä pitää töissä ja muutenkin. Miksi juuri nyt uhkaa writer’s block esseen suhteen?

Komennan itseäni: aloita kirjoittaminen. Siitä se teksti muotoutuu!

Kertaus on opintojen äiti – jos muistaa jotain aiemmin oppimastaan…

Nyt syksyllä aloittamani elämänkatsomustieto on vihdoin saamassa ensimmäisiä konkreettisia tuloksiaan. Tai näin ainakin toivon; tuloksia odotellaan. Elämänkatsomustieto on monitieteinen, mielenkiintoinen kokonaisuus, johon kuuluu uskontotiedettä, filosofiaa, antropologiaa… Olen aikoinani yliopistossa suorittanut uskontotieteen peruskursseja ja juuri yksi niistä kuuluu myös elämänkatsomustiedon perusteisiin. Koska olin jo kyseisen kurssin suorittanut, hain korvaavuutta kurssista sen perusteella. Moninaisten sähköpostien jälkeen selvisi, että kurssin suorittaminen osaltani vaatii kurssikirjan ja verkkomateriaalin lukemisen ja lopputehtävän eli esseen tekemisen.

Itse kurssi olisi ollut suoritustavaltaan verkkokurssi eli en jäänyt paitsi rakastamaani luento-opetusta, mutta verkkokursseista minulla on aiempia oikein positiivisia kokemusia. Siksi hieman harmittaa, etten nyt voinutkaan osallistua itse kurssille. Kurssikirjan ja verkkomateriaalien lukeminen herättivät minussa epäilyksiä  – olenko joskus tosiaan suorittanut vastaavansisältöisen kurssin? Asia oli hämärästi kyllä tuttua, mutta sittenkin uutta. Olen aina ajatellut, että aiemmin oppimamme on jossain aivojemme sopukoissa tallella, täytyy vain löytää oikeat tiedonaktivointikeinot. Eli kyllä sitä ruotsiakin sitten pakon edessä taas osaisi ja muistuisi mieleen kaikki se lukio-opetus, jonka pohjalta joskus osasin edes jotenkin tuota toista kotimaista.

Positiivisuuteni joutui kyllä koetukselle lukiessani tuota uskontotieteen kurssikirjaa, mutta sitten esseetä kirjoittaessani jotain ilmeisesti alkoi palailla paremmin mieleen ja kirjoittaminen kävikin oikein mukavasti ja sujuvasti: asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Ehkäpä mielenkiintoisinta oli esseen lopussa hahmotella itseä kiinnostavaa tutkimusaihetta. Pääsisiköhän sitä todella joskus tekemään tuota suunniteltua tutkimusta?

Väliaika ilman taukoja

Tällä hetkellä olen tuuliajolla. Maanantaina pääsee taas ilmoittautumaan uusiin opintoihin, jotta kesällä ei olisi liian kuivaa. Siihen asti olen vailla Helsingin avoimen yliopiston kursseja. Sain lopputyön edelliseen valmiiksi noin viikkoa ennen määräaikaa ja sain sen jopa palautettua oikeaan paikkaan Kaisaniemeen, vaikka luentomonisteissa kehotettiinkin palauttamaan työ Bulevardille.

Sain heti seuraavana päivänä valmiiksi myös varsinaiseen opinahjooni toisen esseen – noin kuusi sivua laskennallisia asioita bruttokansantuotteesta ja maailmankaupan vapauttamisen vaikutuksista köyhemmissä maissa. Kulkivat niin rinta rinnan nuo aiheet, että saatoin aika lailla samoilla lähteillä kirjoittaa molempiin. Oli myös suunnattoman helppoa kirjoittaa kuuden sivun essee samasta aiheesta kuin aiemmin tuli tehtyä 15 sivua! Esseekimaran kruunasi tieto siitä, että edellinen Britteihin lähtenyt essee sai arvosanan 90 %, joka on sama kuin ylin mahdollinen meillä (85 % – 100 % = kiitettävä omassa yliopistossani). Ei tullut siis tehtyä töitä turhaan!

Olivathan ne esseen kirjoittamisen vaiheet kohtalaisen ankeita. Työmatkalla bussissa oli pidettävä mukana vain oppikirjoja ja jätettävä dekkarit väliin. Mitään rientoja ei voinut ajatellakaan, kun takaraivossa tykytti ajatus, että esseen tulisi pian olla valmis. Tuskailin yhden iltapäivän BKT-laskukaavojen kanssa, kun nuo logaritmit eivät ole minulle luontaisimpia matemaattisia laskuja. Mutta! Mikä onnistumisen tunne, kun sain sen laskun tehtyä ja sain jopa sanallisesti selostettua miten päädyin lopputulokseen! Olo vastasi varmaan Tenzing Norgayn ja sir Edmund Hillaryn fiilistä heidän päästyään vaikeuksien jälkeen Mount Everestin huipulle. Aivan itse, minä sen tein ja minä selätin sen hankalan tehtävän!

Liian pitkää aikaa en ehdi lepäämään; minua odottaa tehtävä, jossa tarvitaan peliteorian sovellusta Afrikan kalakantoihin maailmankaupan näkökulmasta ja toivottavasti ehdin ilmoittautua lukemaan psykologian perusopintoja kesäksi! Itsenäinen opiskelu on minulle sopivin suoritusmuoto ja koen oppineeni valtavasti näistä kirjallisista töistä. Tenttiä kirjoittaa kokeen tarkistajaa varten, mutta essee tulee itselle. Nyt jään odottamaan miten Suomen päässä työni arvostellaan. En odota liikoja – 15 sivua oli vaikea saada täyteen.

Kaksi viikkoa deadlineen

Armoton kirjoitusrumba meneillään. Kurssin lopputyön palautuspäivä on tasan kahden viikon päästä. Tällä hetkellä kahdeksan sivusta viidestätoista vaaditusta on valmiina. Lähdeluettelo on jo kahden sivun mittainen (ei siis sisälly niihin kahdeksaan sivuun tämä).

Osaanko valita relevantteja lähteitä? Vastaanko tarpeeksi hyvin omaan otsikkooni? Pääseekö tällä kurssista läpi? Jos näin, niin tyydyttääkö saatu arvosana minua? Tähän mennessä on jo paljastunut, että valitsemastani aiheesta on tarpeeksi materiaalia saatavilla; sitä minun ei enää tarvitse pohtia. Voin siis onnitella itseäni aiheen hyvästä valikoinnista sekä aiheen riittävästä rajaamisesta.

Ainakin tiedän, miten vietän pääsiäisen. Viilaan esseetä ja pidän silmäni auki Nepalin tilanteen suhteen. Olen oppinut valtavasti uusia asioita aloitettuani kirjoitusprojektin ja taas ymmärsin, miksi tällaisia tehtäviä meille opiskelijoille asetetaan. Väistämättä tulee oppineeksi enemmän kuin paperille tihkuukaan. Omaehtoinen etsintä aiheen parissa tuo valtavasti enemmän uutta tietoa kuin passiivinen kuuntelu luennoilla.

Toinen etu tästä työstä on se, että se mittaa myös omaa mielenkiintoani aineeseen. En ehkä kuitenkaan olisi “pelkän” Kehitysmaatutkimuksen opiskelija – yhteiskuntatieteellinen kiehtoo ehdottomasti, mutta tämä ei ole se kaikista omin aine. Useamman avoimen yliopiston kurssin jälkeen on huomannut, että mikä on sitä ominta alaa. Vaikka tähän on mennyt aikaa, on se kuitenkin vienyt vähemmän vuosia kuin, että olisin aloittanut päätoimisen opiskelun aineessa x ja sitten havainnut muutaman kurssin jälkeen, etten olekaan matkalla kohti unelma-alaani. Voin kuitenkin todeta, että suhteellisen läheltä liippaa. Kirjoitan siis esseetäni ja jään odottelemaan noin kuukauden päästä julkaistavia LUMID-maisteriohjelmaan valikoituja hakijoita.