Tag: excursio

Posted on

Ciao bella Roma!

Tuo otsikko on itselleni jo klisee. Olen käyttänyt sitä omassa blogissani kertoessani taidehistorian ryhmämme matkasta Roomaan (tosin oma blogini käsittelee aivan muuta kuin taidehistoriaa) sekä naamakirjassa asiaa käsittelevässä valokuva-albumissa. Mutta lause tiivistää kaiken. Rooma oli kaunis. Se laittoi lähes pään pyörälle kaikesta siitä suurenmoisesta historian runsaudesta, johon törmäsi pelkästään etsiessään lounaspaikkaa. Pitkä aika on kulunut edellisestä kirjoituksestani tänne ja yksi niistä käsitteli Rooman matkan suunnittelua. Näin muutaman kuukauden jälkeen voin siis tyylikkäästi myöhässä toivottaa: terveisiä Roomasta!

Neljä meistä lähti siis reissuun kahdeksaksi päiväksi. Yksi otti myös miehensä mukaan. Tämä ei sinänsä ollut kovin hyvä ratkaisu, sillä hän kulki paljon miehensä kanssa omilla teillään ja me kolme asuimme samassa asunnossa ja pidimme enemmän yhtä. Meillä oli pitkä lista paikoista, joissa oli käytävä. Olimme onnistuneet kuitenkin rajaamaan nähtävyydet niin, ettei se näyttänyt lainkaan epätoivoiselta. Ennen matkaamme opettaja toi meille esimerkkejä edellisten ryhmien matka-aikataulusta, jossa kaikki oli listattu minuutin tarkkuudella. Yhdessä paikassa oltiin vartti, toinen vain juostiin läpi, seuraavan paikan tarkkailuun oli käytettävissä 20 minuuttia ja sitä seuraavakin vain kipaistiin katsomassa mahdollisimman äkkiä. Sanoin heti suunnittelun alussa, ettei ole mitään mieltä nähdä valtavasti, jos ei ole aikaa edes hengittää teosten äärellä. Onnistuimmekin löytämään tähän tasapainon ja joitakin kohteita pudotimme pois paikan päällä. Esimerkiksi Colosseumin passasimme suosiolla käveltyämme viisi tuntia Vatikaanissa ja lösähdettyämme pitsalle jalkasärkyinemme.

Meillä oli fantastinen asunto keskustassa. Jokaisella oli oma huone, kauppa oli nurkan takana ja haimme sieltä aamupalaksi ihania juustoja ja tuoretta leipää. Mutteripannu kuului asunnon kalustoon, joten aamu alkoi cappuccinolla. Takapihan ikkunasta katsoessaan näki naapurien pyykkien roikkuvan ikkunasta toiseen. Ah, niin italialaista! Otin parikin kuvaa pyykeistä. Italialaiset eivät takuulla ymmärrä, miten pyykit voivat olla turistinähtävyys.

Mitä näimme:
– Fontana di Trevi (Mahtipontisuus-overload.)
– Villa Lante (Siellä on Suomen Rooman instituutti.)
– Espanjalaiset portaat (Tietysti piti nähdä.)
– Bocca della Verita (Totuuden suu, johon oli älyttömän pitkä jono.)
– Vatikaani (Hei, pakko käydä. Käy sinäkin.)
– Piazza Navona (Ja sen ihanat suihkulähteet.)
– Berninin veistos Pyhän Teresan hurmio (Sai minut kyyneliin, kaunein veistos mitä on ikinä tehty ja viimein pääsin sen äärelle.)
– St. Ivo di Sapienza (Tähtäimessä sen harvinainen kierretorni.)
– Santa Maria sopra Minerva (Tästä kirjoitan itse kirkkoesseen.)
– Michelangelon veistos Pietà (Mitä voisi sanoa. Kaunista.)
– San Pietro in Montorio -kirkko ja sen pihalla oleva Il Tempietto (Puhtain renessanssiajan rakennus muutoin barokkikaupunki Roomassa.)

Ja äärettömästi muuta!

Mitä opin:
– Gelato on ihan jees, muttei maineensa veroista.
– Liikennevaloja ei ole edes nimeksi ja koska autot vetävät lähes satasta pitkin poikin, ainut keino päästä kadun toiselle puolelle on kävellä sen yli pokkana. Kyllä ne pysähtyvät, vaikka voivatkin töötätä vimmatusti.
– Etsiessään ruokapaikkaa ei tarvitse pitää mukana matkaopasta. Italialaiset ovat ylpeitä ruuastaan ja meni mihin ravintolaan tahansa, ruoka on mahtavaa.
– Italialaisesta pastasta ei tule ähky, toisin kuin suomalaisesta. Italialainen sulaa paremmin.
– Ruuan jälkeen on otettava espresso.
– Rooma on valkoviinikaupunki. Täydellistä.
– Kirkko on kirkko. Aluksi draperia ja lehtikulta tekevät vaikutuksen, mutta kun on nähnyt 25 kirkkoa, ne kaikki näyttävät samalta.
– Pidä puolesi, jos reissussa on mukana kontrollifriikkejä. Tämä on tehtävä alusta asti eikä pullotettava sisälle, jottet loppuvaiheessa räjähdä aamiaspöydässä.
– Paavi on italialaisille kaikki kaikessa tai ainakin hän yrittää olla. Hänen kuvansa tuli vastaan jopa kirpputorilla.
– Satsaa kenkiin. Sellaisiin, joilla voi kävellä päivässä 11 tuntia. Pulita mitä tahansa.

Posted on

Siunattu ryhmähenki

Meitä taidehistorian opiskelijoita on kaksi ryhmää ja kussakin on noin kahdeksan taideintoilijaa. Kun teemme excun, teemme sen molempien ryhmien voimin. Aikaisemmin olemme käyneet Porvoossa ja nyt luonnollisesti olimme kaikki Ahvenanmaalla.

Sillä reissulla pistin merkille muutamia kiinnostavia asioita, jotka saivat rintani rottingille siitä kuinka mahtava ryhmähenki minun ryhmässäni on. Meillä ei ole sisäsiittoisuutta, paskanpuhumista, selkään puukottamista, irvailua, toisen latistamista ja vähättelyä, pätemistä tai päällepäsmäröintiä. Toki me sanomme toisillemme, jos koemme siihen tarvetta. Kimpaannuimme myös tällä reissulla. Mutta me puhuimme asiat halki emmekä kyräilleet.

Kun pidämme esitelmiä ja muut antavat siitä palautetta, kukaan ei naureskele, supise, hymähtele ja tuhahtele ylimielisesti yleisössä. Kukaan ei ole kukkona tunkiolla ja yritä pukata “paremmuuttaan” esiin, nostaa omaa tietämystään toisten yläpuolelle. Sitä luulisi, että tällainen käytös olisi enemmänkin ala-asteen luokkaa.

Koska omat ryhmäläiseni ovat tämän kesän ajan kaukana, minun on etänä halattava heitä ja kiitettävä siitä kuinka lämpimiä yksilöitä he ovat. Jokaisella on oma persoonansa, toisilla se tulee esiin räiskyvämmin kuin toisilla, mutta he tietävät, ettei vahvuus tai voimakkuus ole sama asia kuin töykeys, päinvastoin. Ystävällinen ihminen on vahva ihminen.

Luokassa on hyvä olla, kun porukka tulee toimeen. Se on yksi pala, joka pitää opinnot kasassa.

Posted on

Terveisiä Ahvenanmaalta!

Maanantaina kello soi 3.30. Suuntasin suihkuun, pakkasin viimeisetkin matkatavarat ja lähdin käppäilemään Kiasman eteen bussille. Helsinki on kaunis aina, oli sitten räntää tai auringonpaistetta. Aamuviideltä se on erityisen kaunis kevättuulen puhaltaessa poskipäihin.

Taidehistorian ryhmämme lähti Ahvenanmaalle excursiolle kolmeksi päiväksi. Tätä oli odotettu. Olin 11-vuotias ja matkalla Tukholmaan vanhempieni kanssa, kun päätin Maarianhaminan satamassa tehdä joskus matkan Ahvenanmaalle. Aina se on vain lykkääntynyt, mutta ainaisen pyöräretkisuunnitelman sijaan oli mahtavaa suunnata haavekohteeseensa kolmen päivän taidematkalle. Periaatteena oli, että jokainen meistä oli saanut yhden kohteen, josta piti muille esitelmän.

Aloitimme Maarianhaminasta ja kiersimme muun muassa Jomalan, Hammarlandin, Eckerön, Önningebyn, Getan ja Kastelholman ja päätimme matkan Naantalin luostarikirkkoon. Hyvä on, matka koski pääasiassa kirkkoja, mutta näihin kirkkoihin tutustuminen on aivan eri juttu kuin nähdä kymmenittäin dioja 60-luvun betonibokseista. Nämä olivat taideteoksia ulko-ovesta sisäkattoon ja esillä oli veistoksia, joita tähän asti on pystynyt ihailemaan vain tenttikirjoista.

Kävimme silti myös parissa peruskohteessa, kuten Seurasaaren kaltaisessa Jan Karlsgårdeissa (josta minä esitelmöin) sekä Eckerön postitalossa, joka on rakkaan tuomiokirkkomme suunnittelijan C. L. Engelin taidonnäyte. Rakennuksella ei mene kovinkaan hyvin, se on joskus uhattu purkaa eikä koko Ahvenanmaalta heru rahaa sen kunnossapitoon. Jos tuollainen kohde olisi vaikkapa Helsingissä, sitä varjeltaisiin kuin harvinaista kukkaa.

Kaikki oli järjestetty erinomaisen sutjakkaasti. Tiesimme juuri minne piti mennä ja missä saamme lounaan tai iltapäiväkahvit ja bussi vaelsi näyttäen meille maisemia. Kaikesta kiitos opettajalle, joka on järjestänyt näitä matkoja noin miljoona kertaa. Bonukset myös lupsakalle bussikuskille Ismolle!

Kun eilen pääsin kotiin puoli yhdentoista maissa, oli kieltämättä kaikkensa antanut olo. Kolmena päivänä peräkkäin olimme nukkuneet neljästä viiteen tuntiin ja kävelleet päivisin tuntikausia tutustumassa kohteisiin. Mutta kerrankos se riipaisee ja matka oli sen verran ainutlaatuinen, ettei harmita edes nimeksi. Selailen ottamiani noin 150 (!) valokuvaa naureskellen porukallemme ja ihaillen rakennuksia. Äänestimme Kumlingen kirkon matkamme kauneimmaksi kohteeksi. Se on täynnä al secco -maalauksia, jotka ovat peräisin 1480-luvulta.