Mikä motivoi opiskeluissa?

Terveiset kaikille Opiskelun olohuone –tapahtumasta, joka pidettiin 14.11. Ohjauskulmassa! Paikalle saapui muutamia opiskelijoita eri koulutusaloilta. Tapahtuma oli varsin leppoisa ja keskustelimme omista opinnoistamme, tulevaisuudensuunnitelmistamme ja opintoihin liittyvistä tekijöistä.

Melko ison osan sai myös keskustelu opiskelumotivaatiosta. Voisi sanoa, että pidimme erittäin tärkeänä muiden opiskelijoiden kohtaamista, mitä verkkokursseilla ei usein tapahdu. Tosin täytyy kertoa, että pidämme erään verkkokurssin yhteydessä nyt vapaamuotoista lukupiiriä ja tapaamme sen tiimoilta. Se motivoi ainakin itseäni, koska silloin tulee kohdanneeksi samassa tilanteessa olevia ja samoja asioita pohtivia.

Sain myös itse toteuttaa opinto-ohjauksellisia taitojani, sillä etsin internetin välityksellä avoimen väylän hakukriteerejä eri yliopistoista. Erittäin tavallista on se, että eri yliopistoissa ja tiedekunnissa on varsin erilaiset vaatimukset tehtyjen suoritusten osalta. Joissakin vaikuttaa opintojen määrä ja toisissa taas arvosanojen laatu.

Toinen tapahtumassa mainittu motivoiva tekijä on opettajan rooli. Eräällä kurssilla opettaja tervehtii henkilökohtaisesti jokaista esittäytynyttä kommentoiden. Tästä tulikin mieleeni, että joillakin opintojaksoilla esittäytyminen ja siihen vastaaminen voisi olla erittäin hyvä pieni osatehtävä. Tosin ymmärrän, etteivät kaikki ole niin ekstroverttejä, että tahtoisivat kirjoittaa itsestänsä. Kuitenkin joillakin sosiaali- ja viestintätieteiden opintojaksoilla oma suhde kurssin teemaan voisi motivoida monia opiskelijoita vuorovaikutuksenkin näkökulmasta.

On selvää, että opiskelijoilla on eri tarkoituksia opinnoilleen. Itse teen nykyisin lähinnä sivuainemielessä sosiaalitieteitä ja johtamista. Moni kuitenkin hakee sitä ensimmäistä opiskelupaikkaansa, jolloin avoin avaa ovia. Olihan se minullekin aikoinaan motivaattorina. Sanoinkin tilaisuudessa, että kannattaa miettiä myös varavaihtoehtoa, jos se aiottu aine ei avoimen väylän kohdalla toteudukaan, sillä on mahdollista saada se unelmien oppiaine pääaineeksi maisterivaiheessa.

Lisäksi on ihmisiä, joilla on haaveissa toinen tutkinto. Ei ole harvinaista, että moni haluaa työllistyä ja pätevöityä uudelle alalle. Vaikka välillä voikin todeta, että tieto lisää tuskaa joissakin asioissa, jatkuvaan oppimiseen kuuluu välillä tiedon jäsentäminen uudella tavalla.

Päätimme myös alustavasti jatkosta. Seuraava Opiskelun olohuone tulee olemaan helmikuun alkupuolella ennen hiihtolomia. Toki voidaan myös harkita yhteisiä kahvilatapaamisia esimerkiksi Tiedekulmassa sitä ennenkin, mutta tällä tavalla organisoituna ehdimme helmikuuksi valmistella seuraavan tapaamisen. Tietoa ajankohdasta saat esimerkiksi Facebookin keskusteluryhmästä myöhemmin ja myös täältä minun kirjoituksistani.

Opiskelun iloa,

t. Jukka

 

Vuoristoradan kyydissä

Olen kiukutellut (onneksi vain itsekseni ja itselleni) tänään koko lauantaipäivän sen sijaan, että olisin vain aloittanut tekemään psykologian kurssin tehtävää, jonka deadline häämöttää sunnuntai-illassa. Kun vihdoin pääsin alkuun kirjoittaminen alkoikin taas sujua – kun saa edes jotain paperille (tai ruudulle), pienen onnistumisen tunteen, on paljon helpompi jatkaa. Se aloittaminen vaan on aina niin vaikeaa. Mitä lääkkeitä aloittamisen vaikeuteen voisi olla? Pomodoro-tekniikasta olen kuullut paljon, mutta itselläni se ei oikein ole toiminut. Tänään auttoi juoksulenkille lähteminen ja se kun vaan alkoi kirjoittaa edes jotain.

Mutta tosiaan, aikamoista tunteiden vuoristorataa tämä opiskelu välillä on. Tuskailua mahdottomilta tuntuvien tehtävien edessä ja onnistumisen tunteita kun ne kuitenkin viimein onnistuvat ja alkaakin ymmärtää jotain, oppia uusia asioita. Voisin varmasti helpottaa omaa urakkaani suunnittelemalla ja aikatauluttamalla omia opintojani paremmin ja rauhoittamalla tahtia vähän. Ne ovat olleet suurimmat ongelmani ensimmäisen puolen vuoden aikana. Voisin hiljalleen oppia ettei kaikkia kiinnostavia kursseja tarvitse käydä heti ja samaan aikaan. Ei tässä ole mikään kiire mihinkään. 🙂

Odotan mielenkiinnolla opiskelutaitoiltoja, joita on tulossa useamman avoimen yliopiston yhdessä järjestäminä verkkoluentoina syksyn mittaan. Ensimmäisenä on 13.9. vuorossa juurikin tämä itselleni haastava asia eli “Opiskelujen suunnittelu ja ajankäyttö”. Kannattaa käydä katsomassa tarkempi aikataulu opiskelutaitoilloista osoitteesta http://www.opiskelutaidot.fi/opiskelutaitoiltojen-aikataulu/.

Kuten olen aiemmin todennut, opiskelu on kuitenkin pääasiassa erittäin antoisaa ja tuo niin paljon hyvää elämään uusien asioiden oppimisen myötä. Kesältä onkin jäänyt käteen paitsi hurjasti uutta tietoa ja uusia ajatuksia, myös 32 opintopistettä kun olen suorittanut psykologian perusopinnot sekä yhden uskontotieteen kurssin ja kirjoittamisen kurssin. Tästä on hyvä lähteä kohti syksyä ja uutta lukuvuotta. Teologian perusopintojen lisäksi kertailen syksyllä ruotsin kieltä sekä laajensin opintojani vielä toiseen avoimeen yliopistoon kun ilmoittauduin juuri kreikan kielen kurssille Itä-Suomen yliopistoon. Opiskelujen suunnittelu ja ajankäyttö-vinkit tulevat siis tarpeeseen! Joka tapauksessa olen todella innoissani näistä tulevista opinnoista. 🙂

Presidentti Koiviston jalanjäljissä

En viittaa otsikolla Suomen presidenttiyteen – tavoitteeni opiskelun ja uran suhteen eivät ole ihan niin korkealla, tai politiikassa ylipäänsä, vaikka minussa kuulemma oli poliitikon aineksia lapsena. Luulen kuitenkin, että ne ainekset ovat kadonneet johonkin matkan varrella. 🙂

Politiikan sijaan viittaan Mauno Koiviston historiaan suunnannäyttäjänä meille aikuisopiskelijoille ja elinikäisille oppijoille. Kuten presidentti Sauli Niinistö Koiviston hautajaispuheessa sanoi, “Tänä päivänä puhumme paljon elinikäisestä oppimisesta ja aikuiskoulutuksesta; Mauno Koivisto tiesi ne jo vuosikymmeniä sitten.” Koivisto kirjoitti ylioppilaaksi 25-vuotiaana ja jatkoi opintojaan filosofian tohtoriksi asti. Näissä jalanjäljissä on hyvä kulkea ja olla kiitollinen siitä, että opiskeluun aikuisena on tänä päivänä hyvät mahdollisuudet.

Täytän viikon päästä 32 ja nyt kun olen nähnyt ja kuullut tittelin “aikuisopiskelija” nimeni yhteydessä niin usein, kai se on vihdoin uskottava; olen aikuinen. Ollessani 30-vuotias, jouduin auton töytäisemäksi kotikadullani. Onnettomuudessa ei onneksi käynyt pahasti mutta siitä joka tapauksessa kirjoitettiin nettiuutisessa, jossa sanottiin, että “nainen jäi auton alle”, en siis ollut enää “nuori nainen”.

Jos olen rehellinen olen taistellut tämän asian kanssa opiskelut aloitettuani paljon. Jossain sisimmässä on se ääni, joka sanoo, ettei tästä tule mitään, että olen liian vanha aloittamaan yliopisto-opinnot, on liian myöhäistä. Mutta eihän se niin mene. Asia, joka on rohkaissut enemmän kuin mikään muu on ollut kuulla ja lukea muiden opiskelijoiden kokemuksia muun muassa tämän blogin kautta. Tarinoita on yhtä paljon kuin opiskelijoitakin ja toivon, että voin osaltani olla rohkaisemassa muita kertomalla omasta opintopolustani.

Kai ne pääsykokeetkin pitää vielä mainita! Sain tulokset ja olen varasijalla 8. Yliopistopaikka jää siis luultavasti tältä syksyltä saamatta ja opiskelut avoimessa yliopistossa jatkuvat. Totta kai tulos oli pettymys, pettymys oli varsinkin oma pistemäärä siihen nähden miten hyvä fiilis kokeen jälkeen oli. Mutta näin se menee, on vain totuttava opiskelun ylä- ja alamäkiin ja siihen, että joka kerta ei välttämättä onnistu, perfektionismi täytyy hylätä ja virheistä oppii. Pettymyksissä on turha jäädä rypemään, sen sijaan katson eteenpäin ja positiivisiin puoliin.

Nyt on vähän enemmän aikaa miettiä mitä oikeasti haluan opiskella ja säilytän ensikertalaisstatukseni. Filosofia on edelleen yksi vaihtoehdoista mutta toisaalta minua kiinnostaa psykologia ja teologiakin. Olen myös leikitellyt ajatuksella ottaa muutaman seuraavan vuoden harrastukseksi lääketieteellisen pääsykokeissa käymisen. Katsotaan mitä seuraavaksi keksin – hirveästi miettimisaikaa ei kuitenkaan ole sillä minun pitää suunnitella tulevan syksyn opintoja ensi vuoden hakuja silmällä pitäen. Syksyn opinto-ohjelmat julkaistaankin jo ensi viikolla!

Presidentti Mauno Koiviston elämänohjetta hänen viimeiseksi jääneestä haastattelustaan Helsingin Sanomista vuodelta 2013 on lainattu paljon, mutta syystä. Tämän yritän itse aina muistaa ja siihen on hyvä lopettaa tämän illan pohdinnat. “Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”

Lomaa ja opiskelua

Olen niin odottanut tätä päivää, vähän yli kaksi viikkoa kesälomaa töistä, tänä aikana pääsen täysillä keskittymään opiskeluihin, kokeilemaan opiskelijaelämää ja miettimään voisinko vielä kokopäiväisesti lähteä tähän maailmaan. Arki-illat tulen istumaan persoonallisuuspsykologian ja kognitiivisen psykologian luennoilla ja päivät kuluu tentteihin lukiessa sekä uskontotieteen ja kirjoittamisen verkkokurssien parissa. Juuri nyt en haluaisi viettää lomaa millään muulla tavalla eikä edes mahdolliset kesäkuiset lumisateet haittaa. 🙂

Yhtenä aamuna kun olin herännyt ihan liian aikaisin, katselin kirjapinoa, jonka olen Kaisa-kirjastosta kantanut kotiin. Siitä tuli mieleen hauska (tai silloin hävettävä) muisto lapsuudesta kun olin peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja kouluni kirjasto oli jo tuttu paikka. Olin jonain päivänä vähän innostunut ja kiikuttanut noin metrin pinon kirjoja lainaustiskille. Opettaja, luokkaan palattuani, vei minut takaisin kirjastoon ja pakotti palauttamaan suurimman osan kirjoista. Ihan kamalaa. 🙁 Olen aina ollut innokas lukemaan, mutta en ollut nuorempana mitenkään erityisen ahkera koululainen, varmaankin ihan keskiverto. Kun minua, tai luokkakavereitanikaan, ei yläasteikäisenä kiinnostanut ruotsin kieli ollenkaan, opettaja sanoi meidän tulevan katumaan myöhemmin kielen opiskelematta jättämistä. Terveisiä yläasteeni ruotsin opettajalle, olit oikeassa!

Nyt aikuisena opiskeluun on löytynyt uusi into ja mahdollisuutta opiskella sekä Suomalaisen koulutuksen tasoa ja pieniä kustannuksia osaa arvostaa ihan eri tavalla.

Johdatus persoonallisuuspsykologiaan-kurssi alkoi jo tällä viikolla, ja edellisellä luennolla kävimme läpi perinnöllisyyttä, geenien ja ympäristön vaikutusta persoonallisuuden kehitykseen. Opin ensinnäkin sen, että minun pitää lukea vielä todella paljon, että ymmärrän käsitellyt aiheet kunnolla, mutta myös sen, että minulla saattaa olla perittyä taipumusta yliopistoelämään, olenhan osittain kasvatettukin Tampereen teknillisellä yliopistolla. 🙂

Auttoi geenit sitten tai ei, kuten aiemmin mainitsin, minulla ei ole lukiotaustaa, joten avoimen yliopiston opintoihin lähteminen jännitti. Toistaiseksi se on ollut turhaa ja kaikki on mennyt hyvin. Toisaalta yhtään kurssia en ole suorittanut loppuun, joten en voi vielä sanoa sen enempää pärjäämisestä. Psykologian perusopintokokonaisuuden valitseminen omien opintojen alkuun on kuitenkin oppimisen kannalta ollut erittäin hyvä asia, vaikka en sitä etukäteen tajunnutkaan, mutta tästä oppimisen psykologiasta lisää myöhemmin.

Ettei tämä kuulostaisi liikaa siltä, että kaikki on vain ruusuilla tanssimista, niin lisätään vielä, että se ei sitä todellakaan ole. Huonojakin hetkiä on ollut paljon, kun ei osaa, kun ei tiedä, kun ei ymmärrä, kun melkein itkettää kun on herännyt viideltä aamulla töihin ja illalla pitäisi vielä jaksaa luennolle. Mutta luennolta saa lisää virtaa kun käsiteltävät asiat on mielenkiintoisia ja se kun pääsee kaikkien vaikeuksien yli, lopulta ymmärtääkin jotain ja oppii uutta, on todella palkitsevaa. Positiivisia puolia löytyy lopulta paljon enemmän kuin negatiivisia. Nyt nautin lyhyen hetken kokopäiväisen opiskelijan elämää ja olen kiitollinen mahdollisuudesta opiskella tässä vaiheessa elämää. Ja vaikka lomasäällä ei ole niin väliä, toivon silti, että lumisateet olisi jo tältä kesältä ohi! 🙂

Epäonnistumisen pelko ja sen toteutumisen tuoma pettymys

Aloitin innokkaana nyt kollokviona suoritettavan sosiaalipsykologian aineopintojen opintojakson. Ensitapaamisesta jäi todella mukava tunnelma ja olin innostunut. Kuitenkin samana päivänä olin saanut kiireellisesti suoritettavan toisen, sosiologian kandidaatin tutkielmaan liittyvän, tehtävän. Molemmat piti olla tehtynä alle 48 tunnin sisällä. Priorisointi on tärkeää, joten päätin valita pääaineeni tehtävän järjestyksessä ensimmäisenä. Sen sainkin tehtyä, mutta sitten aloin nähdä kirjaimellisesti tähtiä ja lisäksi tuli päänsärky – eli sain migreenikohtauksen. Sen vuoksi tehtävä jäi tekemättä ja osallistuminen istuntoon jäi siihen.

Seuraavalle kerralle pääsin valmistautumaan ihan mukavasti. Mutta seuraavalle kerralle asiat taas muuttuivat. Sain vatsani sekaisin jostakin syystä. Sen vuoksi en saanut tehtävää tehdyksi, enkä myöskään voinut lähteä tapaamiseen. Koska läsnäolovelvollisuus on olemassa, jouduin keskeyttämään tämän kollokvion liiallisten poissaolojen takia.

Pelkäsin jo etukäteen, etten tulisi onnistumaan tämän kurssin läpiviemisessä. Epäonnistumisen pelko ottaa vallan helposti. Se saattaa alitajuisesti vaikuttaa siihen, ettei opiskelu sujukaan. Kun tarpeeksi epäonnistuu, ei enää usko itseensä. Sitä tulisi välttää. Kun pettymyksiä tulee liikaa, on vaara joutua epäonnistumisen kehään ja saattaa käydä niinkin, että aikaisemmin se kaikista mielenkiintoisin aihe tuntuu kamalalta ja vastenmieliseltä. Ehkäpä paras mahdollinen keino välttää epäonnistumisen kehä on puhua asiasta omille sosiaalisille verkostoilleen.

Toisaalta kaikilla ei ole valmiita verkostoja. Silloin kannattaa etsiä tietoja netistä. Keskustelupalstoja on monenlaisia, joskin niissä saattaa majailla monenlaisia ihmistyyppejä. Jos asioista kertoo, suosittelen varovaisuutta sen suhteen, mitä kaikkea kertoo. Omia tunteitaan voi kuvailla ja asioita käsitellä. Kun saat asiasi kirjoitettua, voi opiskelu helpottua. Myös toisten vastaavista kokemuksista voi saada hyviä vinkkejä siihen, kuinka päästä pois tilanteesta.

Myös opettajiin ja opetuksen suunnittelusta vastaaviin henkilöihin kannattaa olla yhteyksissä, jos epäonnistumisen pelko kummittelee mielessä tai epäonnistuminen on tapahtunut. On muistettava, etteivät kaikki osaa välttämättä kannustaa sillä tavalla, mikä auttaa pelon tai epäonnistumisen selättämisessä. Mikäli sosiaaliseen verkostoosi kuuluu kavereita, jotka ymmärtävät opintojesi tärkeyden, kysy ainakin, jos voisitte keskustella asiasta.

Omalla kohdallani on toivoa, sillä sain siirron verkkotenttiin. Teen myös Johdatus sosiaalipolitiikkaan -verkkokurssia parhaillaan. Haluan uskoa, että onnistun näissä opinnoissani. Vaikka kaikki ei ole aina itsestä kiinni, motivaatio auttaa paljon. Kadonneen motivaation etsiminen tuottaa usein onnellisen oivaltamisen ja innostuksen löytämisen.

Menestystä opintoihin,

t. Jukka

Motivaatiota etsimässä

Olen tänä keväänä perehtynyt opinnoissani motivaatioon ja sen merkitykseen oppimistulosten kannalta. Lukemani perusteella näyttää siltä, että motivaatio parantaa merkittävästi oppimisen laatua. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys. Aloin kuitenkin pohtia, miten motivaatio vaikuttaa omalla kohdallani. Miksi muistan lukemani romaanin yksityiskohdat ilman, että niitä tarvitsee tietoisesti painaa mieleen? Tai jos mielessäni on jokin kiinnostava kysymys, jonka vuoksi etsin tietoa, muistan tuolloinkin erittäin hyvin selville saamani asiat. Tenttikirjan kohdalla tilanne on usein paljon hankalampi. Tietysti yksi syy on se, että tenttikirjan sisältämä tiedon määrä on usein valtava. Mutta motivaatiollakin on merkityksensä. Jos tenttikirjan aihe ei ole erityisen mielenkiintoinen, on asioiden oppiminen paljon vaikeampaa.
Tärkeintä oppimisen kohdalla on sisäinen motivaatio, joka on lähtöisin ihmisestä itsestään, kuten esimerkiksi henkilökohtainen kiinnostus tai halu oppia. Jos sen sijaan motivoivia tekijöitä ovat vaikkapa tentin läpäiseminen tai hyvä arvosana, on kyseessä ulkoinen motivaatio. Pelkästään ulkoiseen motivaatioon perustuva opiskelu on usein pinnallista, koska opiskelijalta puuttuu halu sisäistää ja ymmärtää asioiden merkityksiä. Tenttiin lukiessa kannattaa siis keskittyä itselle merkityksellisten asioiden löytämiseen. Jos saa oman mielenkiintonsa heräämään, on oppiminen todennäköisesti tehokkaampaa ja ainakin mielekkäämpää.

IMG_0134
Joskus on vaikea sanoa, onko kyseessä sisäinen vai ulkoinen motivaatio tai esiintyvätkö molemmat samanaikaisesti. Esimerkiksi halu saada hyviä arvosanoja ei välttämättä sulje pois sisäistä kiinnostusta aihetta kohtaan. On hyvä välillä pohtia, mihin oma oppimismotivaatio oikein perustuu. Ehkäpä samalla voi myös parantaa motivaatiota tai löytää sen kokonaan uudelleen. Useimmille on koulussa opetettu, että sellaisiakin asioita on opeteltava, jotka eivät yhtään kiinnosta. Niinhän se on, että tekemällä riittävästi töitä oppimisensa eteen, oppii melkein mitä vaan. Itse olen kuitenkin aikuisopiskelijana päätynyt siihen, että kaikkea ei kannata enää väkisin päntätä. Omat kiinnostuksenkohteet ovat jo aika hyvin selvillä. Kun itsellä on mahdollisuus vaikuttaa opintojen sisältöön, voi tehdä haluamiaan valintoja. Tällöin asioiden syvällinen oppiminen on paljon helpompaa.

Motivaatiota kesäkursseille!

Johanna

Aurinkoenergiaa ja katse kesään

Kesäopinnot avoimessa yliopistossa läppäriä mukana kuljettaen vai rentoilua hiekkarannalla meren tuntumassa varpaat lämpimään hiekkaan upottaen?

Tulevana kesänä ajattelin yhdistää molemmat. Ainakin pyrin niin tekemään.

Näin kevään kynnyksellä, kun talven lumesta on jäljellä enää muutama pieni kasa varjoisammissa paikoissa, krookukset valtaavat kukkapenkit ja leskenlehdet kylpevät auringossa, huomaa löytävänsä itsestään mielettömän määrän lisäenergiaa. Malttamattomana jo odotan, että ekat hiirenkorvat kurkistaisivat kotipihan koivusta ja ilma lämpenisi sen verran, etteivät varpaat palelisi (liian) aikaisin käyttöön otetuissa tennareissa.

Näen silmissäni lukuisat hetket perheen ja ystävien kanssa kotipihalla grillaillen ja herkutellen, uimarantareissut lasten kanssa piknikkori ja huopa matkaan napattuina, aurinkorasvasta tahmaiset aurinkolasit sormenjälkineen ja lasten onnellisen kikatuksen merenrannassa, kiertelyt kauniissa Porvoon vanhassa kaupungissa(mme) tunnelmallisissa pikkuputiikeissa, Muumimaailman ja Titi-Nallen talon. Paljon ystäviä, jäätelöä, aurinkoa, valoa, onnellisia muistoja. Kiireetöntä aikaa.

Kiireetön aika ja lukuisat valitut kesäopinnot – ristiriita?

Toivon, ettei. Niinä illan hiljentyvinä hetkinä, kun pikkutytöt nukahtavat ja puoliso saa oman hetkensä elokuvan tai kirjan ääressä, ajattelin itse toisinaan sukeltaa verkkoviestinnän, kriisiviestinnän, sosiaalisen median ja journalistisen työn maailmaan. Olen vakuuttunut, että ihan joka kerta konetta avatessa ei motivaatio ole huipussaan, mutta silti se, että opinnot mielenkiintoisine kokonaisuuksineen etenevät kesälläkin, tuntuu oikealta ratkaisulta. Hyvältä ratkaisulta.

Innostusta lisää se, että monet opintojaksoista vaikuttavat ainakin kuvauksensa perusteella oikeasti käytännönläheisiltä. Verkkojulkaisemista, sosiaalista mediaa verkkoviestinnän työkaluna, mediatekstien ja mainonnan sukupuolioletuksia, kriisiviestintää ja sen johtamista. Ei vain (sinänsä merkityksellistä) teoriaa, vaan tartuntapintoja teorian kautta käytäntöön.

Tätä kesää odotan erityisen paljon. Pääsemme muuttamaan vapun tienoilla uuteen kotiimme rempan valmistuessa ja saan olla lasten kanssa koko kesän kotona yhteisestä ajasta ja tekemisestä iloiten. Koko perheen yhteiselle kesälomallekin on mukavia, odotettuja suunnitelmia. Kyllä sinne muutamat verkkokurssit mahtuvat lomittuen väliin.

Auringosta saa juuri nyt huiman paljon energiaa.

– Marika

kesa

Paljon ennätti unohtaa…

Kengänpohjien narina vahatulla kivilattialla.
Kaikuvat äänet sulkeutuvista huoneista ja ihmisten jutteluista.

Juhlalliset antiikin ajan patsaat, posliinipäät viisaine hymyineen. Hahmot, jotka ovat olleet kai aikojen alusta paikoillaan tuhansia ja taas tuhansia ohikulkevia ihmisiä seuraten.

Ulkona kiireisin liikenneruuhka työpäivän päättyessä, bussien kirskuvien jarrujen ääni ja metron liikkeelle lähtö kantautuvat avoimesta ikkunasta. Sieltä, josta kevätpäivänä kantautuu lintujen iloinen sirkutus liikenteen hälyn yli.

Olin jo ennättänyt unohtaa, mitä opiskelijoiden arki onkaan. Helsingin yliopisto, päärakennus.

Osallistun viestinnän opinnoissani Loviisa16-harjoitukseen, jossa Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos järjestää 27. huhtikuuta Loviisan ydinvoimalaitosta koskevan pelastustoimintaharjoituksen yhteistyössä Pelastusopiston, Säteilyturvakeskuksen, muiden viranomaisten ja lähikuntien kanssa. Me viestinnän opiskelijat olemme mukana harjoituksessa ”toimittajina” ja ”kansalaisina”.

Mikäli ydinvoimalassa sattuisi todellinen onnettomuustilanne, on kansalaisilla, medialla ja viranomaisilla on huutava tarve selvittää, mitä on tapahtunut, mitä oletetaan seuraavaksi tapahtuvan ja ennen kaikkea, miten tilanteessa tulisi toimia. Niinpä harjoituksessa testataankin osallistuvien organisaatioiden yhteistoimintaa, valmiussuunnitelmia ja toimintakykyä mahdollisessa onnettomuustilanteessa.

Yhtenä merkityksellisenä osana harjoitusta on sosiaalisen median seuranta ja siellä käytävään keskusteluun osallistuminen harjoitusta varten rakennetussa suljetulla nettialustalla. Mieletön mahdollisuus olla mukana mahdollisimman aidossa, laajamittaisessa kriisiviestinnän harjoituksessa, ja ennen kaikkea omilla kotikulmilla Porvoon tuntumassa.

Valitut opintoni tähän saakka – ja pitkälti tästä eteenpäinkin – ovat koostuneet verkko-opinnoista. Siksi tämä opintojakso on paitsi sisällöltään, myös osallistumistavaltaan äärimmäisen kiinnostava.

Todellista kriisiin varautumista. Aitoa tilanteiden hallintaa. Yhteistyötä. Toivottavasti toimivaa sellaista.

Niin. Ja ne posliinipäät. Tämänkin ne ovat jo satoja kertoja nähneet. Innostuksen.

– Marika

 Helsingin_yliopisto_paarakennus

Lu-ke-mi-nen

En ole koskaan oikein tykännyt lukemisesta. Tai oikeastaan lukemisesta, jolla on deadline. Olen siis hidas lukemaan. Jo peruskoulussa nuortenkirjojen luku-deadlinet tulivat vastaan liian nopeasti ja tunsin oloni huonoksi. Lukion jälkeen en kokenut yliopistoa kiinnostavana vaihtoehtona myös osaksi siksi, että tiesin yliopisto-opintojen sisältävän paljon lukemista.

Nyt löydettyäni yliopisto-opinnot, lukeminen on edelleen se epämiellyttävin osa opintoja. Tajusin tuossa eräänä päivänä kuitenkin että hei! suurinosahan opintoihin sisältyvästä kirjallisuudesta on mielestäni kiinnostavaa. Ja että kirjaan tarttuminen tuntuu joskus hankalalta ihan muista syistä.

Kahden asian olen huomannut helpottavan minua luku-urakoissa. Ensinäkin lukusuunnitelma (siis ihan ensinnäkin se kannattaa tehdä tavalla tai toisella ja se) kannattaa aloittaa ns. pläräilyajalla, jolloin on lupa vain silmäillä tekstiä. Ei siis varsinaisesti tarvitse aloittaa lukemista ensimmäisenä päivänä. Pläräily kuitenkin saa ajatukset kohti oikeita asioita ja kynnys lukemisen aloittamiseen madaltuu.

Toinen helpottava ajatus on, että seuraavana päivänä on jo helpompaa. Jos lukeminen tökkii tänään, anna sen tökkiä ja etene sitä vauhtia kuin pystyt. Seuraavana opiskelupäivänä on aina järjestään ollut helpompaa kuin ensimmäisenä.

Ja se, että luen hitaammin kuin muut ei oikeastaan vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen, että minun pitää vain varata hieman enemmän aikaa lukemiseen kuin muiden. Ja mitä se minua liikuttaa kuinka kauan muut kirjoja lukevat? Häh?

Aurinkoa päiviin ja tsemppiä lukemiseen myös sinulle!

T:T

_DSC0071

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

“Kaikki hyvä loppuu aikanaan.”

Niin sanotaan, mutta hyvän loppumisesta ei seuraa välttämättä mitään pahaa. Viestinnän opinnot on taputeltu omalta osalta toistaiseksi kasaan ja nyt on aika rentoutua. Pieni paussi tulee tällä hetkellä tarpeeseen. Täytyy myöntää, että vaikka opiskelu ei olekaan ollut kovin rankkaa, tuntui todella hyvältä palauttaa viimeinen tehtävä tänään Moodleen. Ensimmäinen kurssin opintopisteet komeilevat jo WebOodissa ja nyt on aika odotella seuraavia. Kurssikirjat siirtyvät hetkeksi työpöydältä kirjahyllyyn, jossa ne odottelevat ensi kevättä. Tai ehkäpä hetkeä, jolloin tekee mieli pohtia viestinnän ilmiöitä hieman lisää. Sellaisia hetkiä kun tuntuu itselleni tulevan nykyään melko usein.

Kurssikirjat eivät varmastikaan siirry kirjahyllyyn jäädäkseen sinne pölyttymään, vaan niitä tullaan lukemaan paljon tulevaisuudessa. Olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni kokeilla viestinnän opintoja avoimessa yliopistossa. Olen löytänyt minua kiinnostavan alan, oppinut paljon uutta ja tutustunut kiinnostaviin ihmisiin. Olen ymmärtänyt, kuinka merkittävää roolia viestintä näyttelee yhteiskunnassamme ja hahmottanut teorioita arkipäiväisiltä tuntuvien ilmiöiden tueksi. Olen kuullut upeita uratarinoita ja päässyt viimeinkin jyvälle siitä, mikä minusta itsestäni tulee isona. Palaset tuntuvat loksahtelevan paikoilleen aika hienosti.

Jos Sinä, lukija, et ole vielä varma omasta tulevaisuuden alastasi, voin suositella opintoja avoimessa yliopistossa erittäin lämpimästi. On ollut kiinnostavaa ja motivoivaa nähdä, millaisia opinnot oikeasti ovat. Myöskään ensi kevään pääsykoeurakka ei ahdista enää niin paljoa kun tiedän, että tämä on oikeasti se ala, jota haluan opiskella. Lisäksi olen oppinut paljon uutta, jonka tiedän varmasti auttavan minua opiskelupaikan saavuttamisessa.

Vaikka hieno kokemus avoimessa yliopiostossa on tältä erää ohi, uskon edessä olevan vielä paljon hyviä kokemuksia viestinnän opintojen parissa, toivottavasti yliopiston puolella. Oppiminen ei ainakaan lopu tähän. Kurssit ovat antaneet paljon eväitä arkisten, mutta todella tärkeiden ilmiöiden ymmärtämiseksi. Pääsen hyödyntämään oppimaani joka päivä niin työssä, kuin vapaa-ajalla. Ja se jos joku on aivan mielettömän siistiä.

Ihanaa joulun odotusta ja kaikkea hyvää!

Emma

PS. Viestinnän kevään kursseille näyttäisi olevan vielä tilaa, joten kiinnostuneet kipin kapin ilmoittautumaan! Saattaa olla, että “ilmoittaudu” nappia painetaan useampaan otteeseen ruudun tälläkin puolella 🙂