Tag: opettajat

Posted on

Luentojen lumo

Vaikka rakastan kirjoja ja lukemista, olen aina pitänyt luentoa parempana vaihtoehtona opiskelussa ja oppimisessa kuin pelkkää kirjatenttiä. Luennolla tuntee olevansa edes jonkinsorttisessa vuorovaikutuksessa itse aiheen kanssa luennoitsijan ja muiden opiskelijoiden välityksellä. Ajatuksetkin tuntuvat kirkastuvan ja muotoutuvan paremmin, kun tietää, että on mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia. Usein luento tosin menee luennoitsijan yksinpuheluksi, mutta silti sosiaalinen tilanne ajaa mielestäni kotona kirjan kanssa kököttämisen ohi.

Tehtyäni kesällä päätöksen aloittaa elämänkatsomustiedon opinnot ja tutustuttuani perusopintojen tarjontaan iski paniikki: ei yhden yhtä luentoa koko syksynä! Ei kontaktia luennoitsijoihin, muihin opiskelijoihin, ei mahdollisuutta kysyä! Hädissäni etsin edes jotain luentoa, jolla voisin paikata tuota uhkaavaa yksinäisyyttä kirjojen kanssa. Löysinkin onnekseni kesäopetuksen puolelta uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan kurssin Islam Euroopassa. Innosta puhkuen ilmoittauduin ja menin luennolle. Ja kyllä kannatti.

Luennoitsija oli innostunut, asiantunteva, motivoiva ja onnistui tuomaan laajaan ja haastavaan aiheeseensa selkeyttä, viisautta ja ymmärrystä. Hän myös otti rohkeasti kantaa ja haastoi meidätkin ajattelemaan. Olin haltioissani. Juuri tätä opiskelu parhaimmillaan on: saa kuunnella itseä kiinnostavasta aiheesta loistavaa luentoa, saa paljon uusia ideoita, näkökulmia, tietoja. Kurssin aihe oli myös mitä ajankohtaisin ja koen, että sain kurssilta paljon tietoja ja ajatuksia, joita voin käyttää ja hyödyntää myös kurssin ulkopuolella. Opiskelu parhaimmillaan todella laajentaa tajuntaa.

Kurssi laajentui myös maantieteellisesti, noin konkreettisella tasolla – lähes joka luento oli eri paikassa ympäri keskustakampusta ja laajemmallakin alueella. Tämä oli erittäin rasittavaa ja ihmettelin suuresti, miksei kurssia varten ollut löytynyt yhtä luentosalia, jossa luennot olisi voitu pitää. Kurssin suoritustapana oli luentotentti ja artikkeleiden ja luentojen pohjalta kirjoitettu essee. Aiheet oli melko vapaasti määritelty, joten esseen kirjoittaminen oli toisaalta helppoa mutta toisaalta haastavaa, kun piti yrittää pitää itse itseään aisoissa, että kertoisi olennaisen eikä eksyisi sivuraiteille. Opettavainen kokemus kerta kaikkiaan.

Posted on

Huuto

Viime torstaina oli proseminaarini opponointi, mikä oli täysi katastrofi. Ei niinkään siksi, että työssäni oli joitakin virheitä. Niitä on kaikilla, niistä on oltava tietoinen ja ne on korjattava. Omalla opponoijallani ja muillakin oli joitakin hyviä parannusehdotuksia, joita lähden työstämään. Katastrofin tästä teki opettajan reaktio.

Aiheenani oli siis analysoida kolmea alkemistista teosta, joiden teemana ovat askelmat. Tutkin millä tavoin alkemian maailmankuva ilmenee näissä teoksissa, jotka näyttävät erilaisilta. Onko niillä sittenkin sisällöllisiä yhtäläisyyksiä ja jos on, millaisia. Kun proseminaari oli valmis, kävimme sitä kahdestaan opettajan kanssa läpi. Hän sanoi, että minun olisi hyvä lisätä alkuun kappale siitä, mikä alkemistin maailmankuva on, jotta asiasta tietämätönkin lukija saa näkemyksen.

Opettajamme puhuu monotonisesti ja proseminaarien käsittelyn aikana hän on jättänyt oman kommentoimisensa aina loppuun. Minun kohdallani hän keskeytti opponoijaani usein ja koko homman päätteeksi piti lähes 20 minuutin huutosaarnan. Hän tarttui halveksuvalla ja vähättelevällä sävyllä tekemiini virheisiin ja suurin osa tästä kritiikistä keskittyi siihen, että olen kertonut alkemiasta ja selittänyt sen aivan kuten hän oli pyytänyt. “Tämä alkemistiasia on jätettävä kokonaan pois! Sulla on törkeää yleistystä! Et voi mitenkään sanoa, että alkemisti on tällainen ja tällainen! Yhtä lailla voisi sanoa, että kristityt syövät joka aamu sämpylän! Alkemistien sisällä on yhtä lailla erilaisuutta kuin kristittyjen keskuudessa! Et voi missään nimessä tehdä tällaisia väitöksiä!”. Mutta tämä esittely on kirjasta otettua tietoa. “Näin väittävät kirjat ovat täyttä roskaa!”

Totuushan on, että alkemisti on alkemisti ja kristitty kristitty. Jos eri uskonnoilla ja filosofioilla ei olisi mitään eroa keskenään, ei olisi uskontoja ja filosofioita. Asioilla on tietyt raamit, jonka puitteissa ne toimivat ja niiden mukaan asia määritellään. Seassa toki tapahtuu hajaannusta, mutta kaksi toisistaan poikkeavaa alkemistia toimivat näiden raamien mukaan joka tapauksessa ollakseen alkemisteja eivätkä esimerkiksi juutalaisia.

Meillä on kummallisia opettajia. He ottavat pienen ryhmämme joukosta yhden suosikin ja pari nälvittäviksi. Näin ovat tehneet järjestäen kaikki, paitsi ensimmäinen neljästä, Mikko Lindqvist. Kiitän häntä hänen objektiivisesta ja reilusta opetustavastaan. Käytännössä tämä tyyli tarkoittaa sitä, että me aikuiset ihmiset olemme maksaneet 220 euroa saadaksemme harrastuksen, jossa tulemme koulukiusatuiksi. Eräästä opettajasta jouduttiin tekemään jopa virallinen valitus korkeammalle taholle ja itse olen meinannut lopettaa koko koulun useaan otteeseen.

On pidettävä mielessä, että tätä tekee itsensä vuoksi. Kyllä tämä tästä. Enää syksy jäljellä.

Posted on

Hä?

Sain sitten lykkäystä proseminaarilleni – onneksi! Jätin töiden teon pariksi päiväksi ja omistauduin pelkästään tälle projektille, enkä siitä huolimatta saanut valmista massaa.

Tutkielma on kuitenkin hyvällä mallilla. Suurin osa tekstistä on tehty, vain analyysiosa puuttuu. Sitten on tietysti hiottava koko työn kieltä ja tarkastettava, onko merkinnyt kaikki viitteet oikein. Hiominen ei ole pikkujuttu, vaan aikaa vievää nysväämistä. Onneksi olen luonteeltani pilkunviilaaja, joten saan siitä jonkin sortin nautintoa.

Kaksi asiaa tässä proseminaarissa kummastuttaa. Ollessani Vaasan ylioppilaslehden päätoimittajana, kirjoitimme jutun tutkinnonrakenneuudistuksesta ja kuinka sen myötä proseminaari jää kokonaan pois. Etappityöt ovat siis kandidaatintutkielma, seminaari ja gradu. No, nyt sitten väsään sitä poisjäänyttä osaa enkä ymmärrä sen merkitystä.

Toinen on ohjauksen puute. Onneksi olen tehnyt kandin ja tiedän kuinka homma toimii. Hallussa on myös opponointi. Pariinkin otteeseen kuitenkin kysyin neuvoa siihen, kuinka proseminaarini tekisin. Minulla kun on lennokas aihe ja siihen oli saatava raamit ja ryhtiä. Sain ylimalkaista selvitystä liian tiiviillä puhenopeudella.

Ehkä se on vain kokeneiden opettajien tapa. Kun asia on itselle selvä, sitä ei välttämättä osaa vääntää rautalangasta. Erään opettajan ohjauksessa sain tehtäväksi tehdä esitelmän taidehistorioitsija Kenneth Clarkista. Kysyin, että teenkö hänestä siis elämänkerran. Opettaja myönteli, mutta vastaus oli niin ohimennen sanottu, etten ollut varma kuuliko hän koko kysymystä. Kysyin toisella tunnilla toistamiseen ja sain saman vastauksen. Kun sitten pidin esitelmän herra Clarkin elämästä, opettajan vastaus oli: “Tämän ei pitänyt olla elämänkerta.”

Onneksi disposition aikana opettaja viimein antoi minulle vinkkejä, joihin voi tarttua, ja proseminaaria tehdessäni punainen lanka on alkanut valjeta. Olenkin päättänyt suhtautua asiaan positiivisesti ja ajatella opettajan pitävän minua sen verran pätevänä, ettei minulle tarvitse selittää yhtään mitään.