Epäonnistumisen pelko ja sen toteutumisen tuoma pettymys

Aloitin innokkaana nyt kollokviona suoritettavan sosiaalipsykologian aineopintojen opintojakson. Ensitapaamisesta jäi todella mukava tunnelma ja olin innostunut. Kuitenkin samana päivänä olin saanut kiireellisesti suoritettavan toisen, sosiologian kandidaatin tutkielmaan liittyvän, tehtävän. Molemmat piti olla tehtynä alle 48 tunnin sisällä. Priorisointi on tärkeää, joten päätin valita pääaineeni tehtävän järjestyksessä ensimmäisenä. Sen sainkin tehtyä, mutta sitten aloin nähdä kirjaimellisesti tähtiä ja lisäksi tuli päänsärky – eli sain migreenikohtauksen. Sen vuoksi tehtävä jäi tekemättä ja osallistuminen istuntoon jäi siihen.

Seuraavalle kerralle pääsin valmistautumaan ihan mukavasti. Mutta seuraavalle kerralle asiat taas muuttuivat. Sain vatsani sekaisin jostakin syystä. Sen vuoksi en saanut tehtävää tehdyksi, enkä myöskään voinut lähteä tapaamiseen. Koska läsnäolovelvollisuus on olemassa, jouduin keskeyttämään tämän kollokvion liiallisten poissaolojen takia.

Pelkäsin jo etukäteen, etten tulisi onnistumaan tämän kurssin läpiviemisessä. Epäonnistumisen pelko ottaa vallan helposti. Se saattaa alitajuisesti vaikuttaa siihen, ettei opiskelu sujukaan. Kun tarpeeksi epäonnistuu, ei enää usko itseensä. Sitä tulisi välttää. Kun pettymyksiä tulee liikaa, on vaara joutua epäonnistumisen kehään ja saattaa käydä niinkin, että aikaisemmin se kaikista mielenkiintoisin aihe tuntuu kamalalta ja vastenmieliseltä. Ehkäpä paras mahdollinen keino välttää epäonnistumisen kehä on puhua asiasta omille sosiaalisille verkostoilleen.

Toisaalta kaikilla ei ole valmiita verkostoja. Silloin kannattaa etsiä tietoja netistä. Keskustelupalstoja on monenlaisia, joskin niissä saattaa majailla monenlaisia ihmistyyppejä. Jos asioista kertoo, suosittelen varovaisuutta sen suhteen, mitä kaikkea kertoo. Omia tunteitaan voi kuvailla ja asioita käsitellä. Kun saat asiasi kirjoitettua, voi opiskelu helpottua. Myös toisten vastaavista kokemuksista voi saada hyviä vinkkejä siihen, kuinka päästä pois tilanteesta.

Myös opettajiin ja opetuksen suunnittelusta vastaaviin henkilöihin kannattaa olla yhteyksissä, jos epäonnistumisen pelko kummittelee mielessä tai epäonnistuminen on tapahtunut. On muistettava, etteivät kaikki osaa välttämättä kannustaa sillä tavalla, mikä auttaa pelon tai epäonnistumisen selättämisessä. Mikäli sosiaaliseen verkostoosi kuuluu kavereita, jotka ymmärtävät opintojesi tärkeyden, kysy ainakin, jos voisitte keskustella asiasta.

Omalla kohdallani on toivoa, sillä sain siirron verkkotenttiin. Teen myös Johdatus sosiaalipolitiikkaan -verkkokurssia parhaillaan. Haluan uskoa, että onnistun näissä opinnoissani. Vaikka kaikki ei ole aina itsestä kiinni, motivaatio auttaa paljon. Kadonneen motivaation etsiminen tuottaa usein onnellisen oivaltamisen ja innostuksen löytämisen.

Menestystä opintoihin,

t. Jukka

Avoimen opinnoista kohti unelmien tutkintoa

Tiedän, että moni pohtii vielä sitä, miten voisi saavuttaa unelmansa opiskelupaikan yliopistossa. Avoimen yliopiston väylä on yksi hieno tapa. Aivan jokaisessa oppiaineessa ei ole tätä väylää, eikä edes avoimen yliopiston opintoja, mutta monissa se on olemassa.

Joissakin yliopistoissa avoimen väylän kautta voi hakea tutkinto-opiskelijaksi, jos on suorittanut kyseisen oppiaineen perusopinnot, jonkin sivuaineeksi sopivan oppiaineen perusopinnot ja esimerkiksi joitakin kieliopintoja. Useimmin kuitenkin vaaditaan pääaineen kohdalta myös vähintään hyvin tiedoin suoritetut aineopinnot ja riittävä määrä muita opintoja. Vaikka avoimen väylän opiskelijavalintaan liittyvät vaatimukset tarkistetaan vuosittain, muutokset ovat usein melko pieniä.

Haluan rohkaista jokaista ottamaan askeleet kohti unelmien opiskelualaa. Vuosi avoimessa voi antaa hyvän pohjan valintakokeisiin. Esimerkiksi valtio- tai yhteiskuntatieteellisiä oppiaineita lukeva hyötyy suurella todennäköisyydellä läheisestä opinalasta. Käytännössä sosiologiksi haluavan kannattaakin valita sosiologian lisäksi esimerkiksi sosiaalipsykologiaa, valtio-oppia tai yhteiskuntapolitiikkaa, koska nämä kaikki sivuavat sosiologiaa. Muita suosituksiani voi kysellä kommenteissa.

Itse pääsin erityispedagogiikan pääaineopiskelijaksi Turun yliopistoon avoimen yliopiston väyläopintojen kautta, kun olin suorittanut siitä perus- ja aineopinnot sekä muita opintokokonaisuuksia että kieli- ja viestintäopintoja. Myöhemmin onnistuin saamaan myös sosiologian pääaineoikeuden pääasiassa avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen ansiosta.

Kieli- ja viestintäopintojen suorittaminen kannattaa avoimessa yliopistossa. Tällöin on hyvä mahdollisuus saada korvatuksi ne sitten, kun pääsee sisälle yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Kuitenkin korvaavuudet ovat aina opiskelupaikkakohtaisia. Näistä korvaavuuksista kannattaa kysyä etukäteen, jotta ei tule pettymystä sitten, kun on unelmien opiskelupaikan saanut.

Mitä kannattaa nyt tehdä, jos haluaa alkaa koota a) avoimen väyläopinnot tai b) tulevaisuuden tutkinnon osia kasaan? Tässä on luettelo, miten voi edetä:

  1. a) Tarkasta, onko haluamassasi opiskelupaikassa avoimen yliopiston väylää. Muista myös, että jokin toinen yliopisto saattaa tarjota haluamasi paikan pienemmillä vaatimuksilla.
    b) Tarkasta, mitä haluamassasi opiskelupaikassasi vaaditaan tutkintoon pääaineessa, sivuaineissa, kieli- ja viestintäopinnoissa sekä muissa opinnoissa.
  2. a) ja b) Voit katsoa, tarjoaako jokin yhteistyöoppilaitos  sinulle sopivia opintoja riittävästi.
  3. a) ja b) Harkitse erityisesti kansanopistolinjoja, joissa tarjotaan näitä alasi opintoja tai lähiopintoja. Usein suoritetut opintokokonaisuudet luetaan hyväksi eli korvataan tutkintoon sivuaineiksi. Jos haluamaasi opintokokonaisuutta ei ole tarjolla muuten kiinnostavalla opintolinjalla, kannattaa tiedustella, onko mahdollista sisällyttää haluamasi opintokokonaisuus linjaopintoihin.

Joku saattaa ihmetellä, miksi suosittelen kansanopistolinjojen opintoja. Syyt ovat sekä taloudellisia että sosiaalisia. Niiden kautta voi saada opintotukea, koska ne ovat toisen asteen koulutusta. Toinen, omasta mielestäni vielä tärkeämpi syy on se, että niiden kautta usein tutustuu samaan lopputulokseen pyrkiviin ja samanhenkisiin ihmisiin, joista voi tulla hyviä ja tärkeitä ystäviä tai kavereita. Tämä sosiaalinen syy toki koskee myös avoimen yliopiston normaaliopetusta. Yhdessä oppiminen on iloinen asia.

Iloa ja voimia opintojen etsintään ja työstämiseen,

t. Jukka

Elämyksiä varten – Pöllölaakson vieraana

Pöllöt. Punainen. Kaupallisuus. Viihde. Maikkari, MTV.

Uutisia seuratessaan tulee harvoin miettineeksi, mitä kaikkea uutistoimitusten taustatyöhön kuuluu ja miten ankkurin, tuottajan tai toimittajan arki rakentuu. Että onhan se muutakin kuin muutamien minuuttien pyörähtäminen kameroiden edessä telkkariruudussa kotisohvalla istujia moikaten tai nopsasti naputeltu juttu nettiin. Laajoja taustoituksia, uutisten kirjoittamista omille sanoille, verkostoitumista ja rohkeutta laittaa itsensä peliin kotimaassa ja maailmalla, ajan hermolla pysymistä ja jatkuvaa kehittymistä. Moniosaamista.

Vierailu MTV:n pyhätössä, Ilmalan Pöllölaaksossa, toi uutistoimitusten elämän ja rutiinit konkreettisiksi, kun näimme niin netti- kuin rikostoimitustenkin nurkat, uutisstudion ja Huomenta Suomen tutut sohvat. Monta kiinnostavaa keskustelua kotien aamuvalmistautumisten lomaan on lähetetty juurikin tuosta studiosta ja tuhansittain uutisia on naputeltu klikattaviksi omilla päätteillämme.

Moniosaaja. Multitasking. Teet yhtä ja ajattelet jo toista. Suunnittelet, valmistaudut, aikataulutat, otat haltuun kokonaisuuden. Pyörität uskomatonta palettia, jossa jokaisen palasen on loksahdettava paikoilleen. Vähän niin kuin nainen tekee joka päivä 😉 No, näin tekee myös journalisti, etenkin ulkomaantoimituksissa maailmalle raporttia tekemään lähetetty.

Keskustelimme ulkomaan toimittajan ja ankkurin, Aino Huilajan, sekä tuottajan, isäntämme Jouni Sipilän, kanssa paljon siitä, mitä journalistin(kin) työssä edellytetty moniosaajuus oikeastaan on. Että mitä tarkoittaakaan, kun työelämä vaatii laajentamaan omaa osaamista, ja esimerkiksi toimittajan työssä tietyissä olosuhteissa sama henkilö taitaa jutun kirjoittamisen taustoituksineen, nettieditoinnin, videoklipit ja kuvaamisen kuvankäsittelyineen, somenkin sujuvasti muistaen. Niin, ja karistaa väsymyksen silmistään lennon saapuessa hektisen (vaikkakin hyvin odotetun) ulkomaan rupeaman jälkeen kotimaan kamaralle ja suuntaa vielä ennen ansaittua lepoa yölennon unisen sikkuraisilla silmillä suoraan aamun uutislähetykseen kommentoimaan ajankohtaisimmat päivitykset kulloistenkin uutistapahtumien keskipisteestä.

Journalistin työssä tulee erinomaisesti esille se, miten työelämä on kautta linjan muuttunut. Harvemmin enää riittää, että olemme tarkkalinjaisesti jonkin erikoisosaajia. On uskallettava ja osattava astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja opeteltava taitoja, jotka täydentävät ydinosaamista. Tosin väistämättä herää kysymys, joka sopii meistä varsin monen työnkuvaan – mitä moniosaaja lopulta osaa erityisen hyvin? Kun kaikesta osataan jotakin, osataanko mistään mitään kunnolla? Vai onko se niin, että kovinta huutoa on juuri nyt se työelämäosaaja, joka pystyy ydinosaamisensa ympärille rakentamaan sieltä täältä poimituilla ei-ehkä-niin-taidokkailla palasilla isomman kokonaisuuden?

Toinen, mikä Ilmalan mediakeskittymässä puhututti, oli jatkuvasti lisääntyvä tarve digiosaamiselle. Uusissa rekrytoinneissa moninainen digiosaaminen saa painoarvoa ja vaatimus sille, että pystyy käyttämään sujuvasti erilaisia alustoja, kasvaa.

Ajelin Pasilasta kotiin Porvooseen tuohon aikaan jo rauhallisella moottoritiellä ja kauniissa kevätillassa mieli myllersi valtaisasti – mitä voisinkaan seuraavaksi opetella, mihin perehtyä, mitä priorisoisin? Mahtavaa, miten nämä opintojaksot käytännönläheisine otteineen antavat uutta energiaa.

–  –  –  –  –

Viestinnän aineopintojen myötä olen siis mukana journalismin kurssilla, jossa paitsi tutustumme journalistien työhön sitä ohjaavine periaatteineen, myös teemme käytännössä itse juttuja mediaan. Jutun teossa onnistuessamme ihan sinne oikeaan mediaan, Maikkarin nettisivuille. Siihen valmistautuminen on lähipäivien asia. Vaan sitä ennen on luvassa kuitenkin kriisiviestintää, kesäopintojen moninaisesta paletista poimittuna.

–  Marika

blogi_MTV_Huomenta_Suomi

 

 

Kylmää, märkää ja pimeää

Eilen oli hieno päivä! Unirytmit heitti häränpyllyä, kun kampesin aamuvuoroon yöputken jälkeen. Vastaantulijat olivat yhtä aurinkoisia kuin sää ja töihin päästessä tajusin kahlanneeni Jäämeressä kun housujeni lahkeet olivat pohkeeseen asti läpimärät.

Marraskuussa harva jaksaa hymyillä ja asiakaspalvelutyössä sen saa tuntea. Kofeiinilla sinnittelyä kotiin asti ja takaisin pimeään. Huhu kertoi, että aurinko kävi taivaalla, mutta todisteita käynnistä en kyllä nähnyt. Kotiovella vastassa on kuormittain tavaraa. Muuttoon on pari viikkoa ja tavarat lojuvat sujuvassa kaaoksessa. Poimin laskut lattialta ja yritän laskea kuinka kauan on palkkapäivään.  Menee pitkän matematiikan puolelle, joten luovutan ja laitan teetä tulemaan.

Muuttolaatikolla istuessani ja kieleni teehen polttaessani, mietin kulunutta päivää. Hymyilen ja mieleni tanssahtelelee iloisin pienin askelin. Hieno päivä! Aamulla Oodin oli ilmestynyt ensimmäiset opintopisteeni.

Sisko (5op)

Hitaasti hauduttaen

Olen aina halunnut hoitaa velvollisuuteni mielummin jo eilen kuin nyt. Kärsivällinen odottelu ei todellakaan kuulu vahvimpiin puoliini ja jos asia on vienyt liikaa aikaa, olen kehitellyt keinoja nopeuttaa sitä. Vaikka väkisin runnoen. Roikkuvat keskeneräiset asiat pyörivät päässäni uudestaan ja uudestaan kunnes asiat on hoidettu ja järjestyksessä. Älkää käsittäkö väärin, en ole kovinkaan ahkera, mutta jos jotain pitää hoitaa, pitää se hoitaa kunnolla, hyvissä ajoin ja kerralla perusteellisesti alusta loppuun.

Kolmenkympin paremmalla puolella on ollut kivuliasta tunnustaa, ettei opiskelu suju ihan samalla vauhdilla kuin vuosikymmen sitten. Tauko opiskelussa on tietysti tehnyt oman tehtävänsä, mutta lukeminen ja sisäistäminen vie vain enemmän aikaa kuin haluaisin myöntää. Onneksi taktiikat ovat hioutuneet ja ehkä olen jopa hitusen järkevämpi kuin parikymppisenä. Muuten hukkuisin työmäärään!

Eihän se yllätys ollut, että opiskelu työn ohella vaatii aika paljon. Odotuksiin ja ennakkopaineisiin nähden opiskelu on ollut yllättävän luonnollinen osa aikatauluja, eikä ole ihan mahdottomaksi päivärytmejä muuttanut. Oma hitaus oppimisessa on pakottanut varaamaan aikaisempaa enemmän aikaa asioille, mutta vieläkin mennään mahdollisen aikataulun puolella. Filosofian lisäksi olen tänä syksynä oppinut aimo annoksen itsestäni ja valtaosa on ollut positiivista. Ehkäpä tämän ajatusten hitaan kypsyttämisenkin saa vielä käännettyä vahvuudeksi.

Kärsivällisyyttä opetellen

Sisko

Kaamoksen kauneus

Masentaa, vettä sataa taas ja koko maa on saanut päälleen jokavuotisen harmaan peitteen. Aamulla kun lähden töihin on pimeää, ja kun illalla pääsen takaisin on pimeää. Aurinko on taas kadonnut ja kaamos koittanut. Väsymys on kaapannut minutkin ja saamattomuus sekä runsaasti kasvanut makeanhimo ovat tulleet energisten päivien ja säännöllisten arkirytmien tilalle. Pukeutumistanikin kuvaisi hyvin 50 shades of grey (tällä kertaa en kuitenkaan viittaa tunnetun kirjasarjan sisältöön vaan ihan vain nimeen), kuten koko maatamme valtaavaa säätilaa sekä ihmisten mielialaa.

Olen kuitenkin onnistunut nauttimaan myös kaamoksesta ehkä hieman yllättävilläkin tavoilla. Kaamos on pakottanut rauhoittumaan ja jäämään välillä sohvan pohjalle keräämään voimia. Silloin on ollut otollinen aika nostaa tenttikirja työpöydältä ja keskittyä vain lukemiseen. Rauhottuminen vain yhteen asiaan kerrallaan on tullutkin tarpeeseen todella hektisen elämänvaiheen jälkeen. Vihdoinkin olen pystynyt keskittymään tärkeimpiin asioihin ilman kiirettä ja suuria paineita.

Luonto ei tällä hetkellä näytä ehkä sitä kauneinta puoltaan mutta on rauhoittavaa lähteä lukemisen ja töiden välissä lenkkeilemään raikkaaseen ulkoilmaan. Se piristää valtavasti ja tuo ainakin minulle lisää rauhaa ja levollista mieltä. Mikään ei ole parempaa kuin stressin keskellä laittaa kuulokkeet korville, kuunnella syksyyn täydellisesti sopivaa musiikkia ja ottaa sitä kallisarvoista omaa aikaa sekä nauttia siitä rauhasta, jonka ulkoilma ja lenkkeily tuo.

Vaikka syksy ja kaamos masentaa ja väsyttää, saa siitä paljon irti halutessaan. Tunnistan itseni elämän pienten asioiden fiilistelijäksi ja syksy on ehkä parasta aikaa juuri sille fiilistelylle. Voimia siis kaikille kaamoksen kanssa painiville, kyllä se aurinko tulee sieltä vielä takaisin! Onhan se aina tullut.

-Karoliina

Ostetaan vähän käytetty motivaatio

Terveiset lomalaisen pääkopasta! Oikeastaan minun ei olisi koulutehtävien kanssa pitänyt lomailla ollenkaan. Ensimmäinen tunti on 25. syyskuuta ja silloin on oltava proseminaari viimein valmis sekä noin seitsemän sivun Rooma-aiheinen essee yhtä lailla kansissa. Oikeastaan tekemättä on viisi esseetä, mutta niitä pystyy palauttamaan pikku hiljaa siihen asti, kun opinnot varsinaisesti päättyvät eli keväällä.

Opiskelu ei maistu minulle ollenkaan. Meiltä kirjoittajilta kysyttiin taannoin, mikä saa meidät jaksamaan opintojemme parissa. Minun vastaukseni on raha. Se, että olen maksanut tästä kurssista 220 euroa enkä halua haaskata sitä. Mitään motivaatiota minulla ei enää ole. Viimeinen niitti oli ikävä proseminaarikokoontuminen, joka vahvisti sen, että haluan opintojen loppuvan mahdollisimman pian. Mietin jopa keskeyttämistä.

Kaikista inhottavinta tässä on se, että laitoin paljon energiaa ja aikaa siihen, että saan tehtyä hyvän proseminaarin. Suomentelin pitkät pätkät latinankielisiä sanoja ja yritin selittää monimutkaisia alkemistisia kuvia kansantajuisesti. Tämä vapaus minulle oli annettu, kun aloin tehtävää tekemään. Myöskään välitarkastuksessa siitä ei minulle mitään sanottu. Mutta sitten varsinaisella käsittelykerralla sain vasta tietää tehneeni kaiken aivan väärin. Tämä taasen tarkoittaa sitä, että minun on tehtävä koko analyysiosa aivan uusiksi. Jos minulle olisi alun alkaenkin sanottu, ettei tuota noin voi tehdä, olisin osannut lähteä oikeaan suuntaan ja nyt tekisin vain normaalia hiomista ja muokkausta.

Ei, minulla ei ole minkäänlaista motivaatiota aloittaa kaikkea työtä alusta. Paitsi maksettu kurssimaksu. Ja se on loppujen lopuksi vähäistä suhteutettuna omaan jaksamiseen, intoon ja aikaisempaan intohimoon, jota tunsin taidehistoriaa kohtaan ennen koko aineopintojen aloittamista. Nyt kun kurssimaksu on kuitenkin maksettu, voisin ostaa myös motivaation. Kipaisen viikonlopun aikana kirpparilla tai UFF:ssa. Varmasti sieltä löytyy hyviä käytettyjä.

Mikä auttaa jaksamaan?

Mikä auttaa jaksamaan ja mistä into opiskelemaan kun on kyse Helsingin avoimen yliopiston kursseista? Siinäpä vasta kysymys. Ihan asiallinen mielestäni, ja myös ihan pohtimisen arvoinen. Tämä kysymys siis esitettiin minulle jokin aika sitten, ja oikeastaan meitä kaikkia blogin kirjoittajia ehdotettiin kirjoittamaan kyseisestä aiheesta. Nyt pohdinkin kysymystä tässä blogikirjoituksessani omalta osaltani.

Kevät, kesä, kaunis ilma, jokin pieni herkku itsensä palkitsemiseen, lenkki ja erilaiset liikuntaharrastukset, mahdollisuus taas oppia jotain uutta, mahdollisuus kehittää itseään, mahdollisuus kenties hyödyntää oppimaansa tulevaisuudessa.

Nuo edellä mainitsemani seikat tulivat heti ensimmäisenä mieleeni kun rupesin pohtimaan itseäni motivoivia asioita Helsingin avoimen yliopiston opiskeluun liittyen. Yksinkertaistettuna kyse on siis itsensä kehittämisestä ja palkitsemisesta. Haluan katsoa, että mitä viestinnällä on minulle annettavana (ainakin nyt siis näiden verkkoviestinnän perusopintojen kannalta) ja kehittää itseäni. Mikäli mielestäni aihealue ei anna minulle mitään mitä en katso erityisen kiinnostavaksi ja hyödylliseksi omalta kannaltani katsottuna, en enää jatka opintoja, vaan ns. kiitän ja kumarran perusopinnoista ja enempää en opiskele.

5, 4, 3, 2, 1

Numeroita? Tai tarkemmin ilmaistuna, yliopistosta mahdollisesti saatuja arvosanoja. Onko niillä ylipäätään mitään merkitystä mikäli kurssin vaan saa läpi? Monta kysymystä nousee monen opiskelijan tai opintojaan suunnittelevan mieleen myös arvosanoihin liittyen.

Tähän esittämääni kysymykseen on minun itseni vastattava että kyllä. Kyllä niillä on väliä. Ihan niin kuin jo yläaste- ja lukiomaailmassakin olemme tottuneet toteamaan. Monessa vaiheessa elämää arvosanat nimittäin joko avaavat tai sulkevat portteja. Niin yliopistomaailmassakin. Näin on esimerkiksi viestinnän opintojen suhteen. Jostain avoimen yliopiston nettisivujen kohdasta eteeni nimittäin osui teksti, jossa todettiin, että viestinnän perusopinnot on suoritettava arvosanalla 3 vähintään, mikäli mielii jatkaa opintojaan aineopintoihin. Tästä on siis saatava lisätsemppiä opintoihin mikäli haluaa lukea viestintää lisää! Tsemppiä myös muille opintojaan pänttääville!

Aina opiskelu ei ole yhtä herkkua!

Kellekään ei varmaankaan tule yllätyksenä se tosiasia, että opiskelu ei aina ole yhtä juhlaa ja herkkua, vaikka olisikin valinnut itselleen sen kaikista kiinnostavimman aihealueen. Opiskelu ei ole aina yhtä juhlaa minullekaan. Lisäksi olen huomannut itsessäni sen piirteen, että nykyään, kun on jo suorittanut yhden kunnon tutkinnon, ja ikääkin on jo jonkin verran kertynyt, ei viitsisi millään lukea  (tai tehdä jotain sellaista harjoitustehtävää), joka ei erityisemmin kiinnosta. Nykyisin haluaisi perehtyä vain niihin aineistoihin ja tehtäviin, joissa on omasta mielestään sitä jotain; x-factoria ilmeisesti;) Mutta olen päättänyt, että jos ja kun kerran olen ilmoittautunut johonkin sellaiseen opintokokonaisuuteen, niin kaikki suoritetaan vaikka hammasta purren!

Nyt kuitenkin on kiva huomata, että uusi tänään alkava kurssi, vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Pääsen kurssilla (Viestinnän instituutiot) mm. tekemään alustusta ja esseetä valitsemastani mediasta. Tämä on juuri sitä mikä minua kiinnostaakin! Innostuksissani meninkin ja valitsin itselleni median etukäteen annetusta luettelosta. Minulle tuli kiire valita itseäni kiinnostava media heti, sillä kurssin tehtävänannossa sanottiin, että samasta mediasta minkä joku toinen on jo valinnut, ei voi enää itse kirjoittaa. Niinpä rupeankin sitten jossain vaiheessa kevättä tutustumaan NRJ:hin. Ensin täytyy vaan saada nyt vielä kesken oleva kurssi suoritetuksi.