Tulevaa soveltavaa esseetäni varten pohdin parhaillaan Rupert Browinin kirjaan, Prejudice, peilaten millaisia ammatillisia identiteetteja akateemisilla opiskelijolla ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla on sekä mahdollisia ennakkoluuloja näitä ryhmiä kohtaan.
Ihmisillä on tarve helpottaa tiedonkäsittelyä luokittelemalla maailmaa. Tämä tarkoittaa sitä että luokkien väliset erot nähdään suurimpina ja luokkien sisäiset erot nähdään pienempinä. Tajfel puhuu minimaalisten ryhmien paradigmasta, jossa ryhmään kuuluminen tuottaa ulkoryhmän syrjintää ja sisäryhmän suosintaa. Voisiko tätä ajatella esimerkiksi omana valintana, millaisia opintoja haluaa lähteä opiskelemaan esimerkiksi täydentävinä opintoinaan. Haluaako suorittaa ne vain yliopistolla vai voiko ajatella myös ammattikorkeakoulun täydennysopintoina tai toisinpäin.
Itselläni on kokemusta kummistakin opinnoista niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussa. Akateemiset opiskelijat nähdään usein tieteellisesti ajattelevina ja ammattikorkeakouluopiskelijat käytännönläheisenä ja soveltavina henkilöinä, ei välttämättä edes tutkijoina. Käytännössä ammattikorkeakoulussa perehdytään ihan samalla tavalla teorioihin ja tehdään harjoituksia, joissa sovelletaan ja sisäistetään näitä käytännössä, mutta korkeakouluopinnoissa tehdään ihan sitä samaa. Sosiaalipsykologian opinnot ovat yllättäneet minut sen käytännönläheisyydellään ja sovellettavuudellaan arkipäivän elämään.
Olen joskus keskustellut ihmisten kanssa, jotka eivät missään tapauksessa halua lähteä opiskelemaan ammattikorkeakoulun täydentäviin opintoihin, vaikka itse aihe olisi juuri sopiva heille. He ovat arvostaneet akateemisia opintoja, niin paljon että eivät ole edes antaneet itselleen mahdollisuutta kokeilla tätä vaihtoehtoa.
Omat päättötyönohjaajani niin tradenomiopinnoissa kuin ylemmässä ammattikorkeakouluopinnoissa olivat itse akateemisesti koulutettuja ja vaativat minulta todella paljon teoreettista tutkimista ja pohdintaa. He ovat johdattaneet minut teorian ihmeelliseen maailmaan, joka on yllättävän kiehtovaa. Teoriat ja mallit ovat kuin silmälasit, joiden läpi katsellaan maailmaa.
Itse opiskelin monta vuotta ammattikorkeakoulussa tradenomiopintojen jälkeen erilaisia täydennysopintoja. Kun tuntui, että sillä puolella ei ollut enää mitään mielenkiintoista opiskeltavaa, niin siirryin avoimen yliopiston opintoihin. Minua pelotti lähteä opiskelemaan, koska luulin etten pärjää siellä. Ilmoittauduin avoimen yliopiston kognitiotieteen perusopintoihin ja päätin, että menen sinne ja istun ja kuuntelen opintoja, mutten suorita mitään tenttiä. Nautin vain ja opiskelen oman mielenkiintoni mukaan. Tämä oli erittäin hyvä kokemus, koska tämä oli hyvä ensikosketus yliopistomaailmaan. Tällöin ymmärsin, että kyllähän siellä pärjää eikä ne opinnot nyt niin vaikeita ole ja kaiken lisäksi ovatkin varsin mielenkiintoisia. Tämä oli oma sosialisaatioprosessini yliopistolliseen maailmaan, josta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta eikä edes roolimallia perheessä tai suvussa.
Myöhemmin kasvatustieteen opinnoissa minuun kolahti tutkimus, jossa tuli esiin, että korkeasti koulutettujen keskinkertaisesti koulussa menestyvät lapset pyrkivät korkeakouluopintoihin todennäköisemmin kuin hyvin menestyvät työläisperheen lapset. Suomessa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus hakea opiskelemaan korkeakouluopintoihin, mutta on jännää että käytännössä taustalla voi olla monta muuta syytä, miksi esimerkiksi työläistaustaiset hyvin koulussa menestyneet lapset eivät sinne haekaan. Tässä on taustalla paljon sisäistettyjä arvoja ja uskomuksia ja se miten on rakentanut oman sosiaalisen identiteetin.
Rakastan kirjoja ja niiden lukemista ja olenkin hankkinut itselleni kirjoja, joita mielelläni lainaan muille. Viime viikolla sain takaisin työkaverilleni, Scott Thorepen Ajattele kuin Einstein, lainaamani kirjan ja hän oli laittanut viesin, että piti kirjaa hyvänä. Pitkästä aikaan avasin kirjan ja ensimmäisellä sivulla oli Einsteinin salaisuus, joka oli sääntöjen rikkominen. Einsteinin todettiin olevan loistava ongelmanratkaisija juuri siksi, että hän oli ylivertainen sääntöjen rikkoja. Hän asetti kyseenalaiseksi paljon muutakin kuin fysiikan lait. Hän ravisteli perinteitä ja uhmasi valtaapitäviä. Hän puhuu myös sääntöloukusta. Säännöt ovat sisäänrakennettuja ajattelumalleja (sosiaalipsykologiassa puhutaan skeemoista), joita erehdytään pitämään tosina. Nämä säännöt muodostuvat luonnostaan ja ajatuksista tulee sääntöjä, kun niitä tarpeeksi usein toistetaan. (Thorpe 2004, s. 9-10) En nyt muista, kuka sen sanoikaan, että olemme itse pahin este itsellemme kehittymisessämme. On mielenkiintoista haastaa itseään ja seurata oman ajattelumallin kehittymistä.
Einstein toteaakin, että terve järki on kokoelma ennen 18 vuoden ikää muodostuneita ennakkoluuloja. (Thorpe 2004, s. 9)
University of Helsinki
