Tag: proseminaari

Posted on

Proseminaari purkissa! vol. II

No niin. Sain viimein tehtyä proseminaarini viimeisen vedoksen. Tuntuu hyvältä. Kuten aikaisemmassa postauksessani mainitsin, inspiraatiota oli haettava kissojen ja koirien kanssa kivien ja kantojen alta. Tai kippareilta. Lopulta menin taidenäyttelyihin. Kävin kahden viikon sisällä neljässä taidenäyttelyssä, joista mahtavimmat olivat Onerva – kaupungin naiset -näyttely Ateneumissa sekä Galleria Uusikylässä ollut Veronica Östermanin näyttely Matka maisemaan. Siitä olin aivan haltioitunut! Olisin voinut seistä jok’ikisen maalauksen edessä 15 minuuttia ja vain hengittää sisääni niitä kaikkia sinisen eri sävyjä, joita Österman on utuisesti painellut kankaalle. Lopuksi jäin kellariin juttelemaan gallerian pitäjien, kahden hauskan naisen kanssa taidemaailmasta ja ylipäätään gallerian ylläpitämisestä.

Sain siitä jonkin sortin kipinän, mutta istuin yhä ärsyyntyneenä tietokoneeni ääressä tuijottaen proseminaariani. Suurin ahdistuksen aihe oli se, että minulle oli sanottu varsin epämääräisesti se, mitä muutoksia siihen olisi loppujen lopuksi tehtävä. Siinä oli virheitä, muttei todellisia virheitä, asioita joita ei olisi saanut olla, mutta se taas oli makukysymys. Kenen makua seuraan? Sitten muistin erään ryhmäläisemme meilitse lähettämän opponoinnin. Hän ei ollut lukenut työtäni sen esittelytuntia varten, joten hän lähetti minulle mahtavia vinkkejä ja kehittämisehdotuksia jälkikäteen.

Pidin paperia paljon edessäni ja käytin varmasti useita tunteja pelkästään miettien sitä, mitä muutoksia teen. Kirjoitin listankin. Siinä näkyy kaksi pääasiallista seikkaa. Ensinnäkin minun olisi lisättävä alaviitteitä selittämään tekstissä esiintyviä sanoja ja seikkoja. Toisekseen minun oli kerättävä enemmän taideteoksia, joihin voisin hermeettisiä töitä vertailla.

Minä haluan tietää merkitykset asioiden takana ja sen mistä kaikki alkoi. Minä pidän nippelitiedosta. Ja kun aloin kirjoittaa alaviitteitä tusinoittain, sain inspiraation. Tämän nippelitiedon kirjoittamisen myötä padot avautuivat ja aloin taas nähdä homman mielekkäänä.

Edelleen voi myös olla niinkin, ettei tutkimukseni ole tarpeeksi taidehistoriallinen vaan siinä on liikaa selitetty alkemistien maailmankuvaa ja keinoja, joilla he pyrkivät saavuttamaan valaistumisen. Mutta tässä vaiheessa sille ei voi enää mitään. Olen tehnyt paljon duunia ja jos tarkastelisin objektiivisesti työtäni asiasta kiinnostuneen silmin, saisin siitä paljon irti. Se riittää minulle.

Posted on

Ostetaan vähän käytetty motivaatio

Terveiset lomalaisen pääkopasta! Oikeastaan minun ei olisi koulutehtävien kanssa pitänyt lomailla ollenkaan. Ensimmäinen tunti on 25. syyskuuta ja silloin on oltava proseminaari viimein valmis sekä noin seitsemän sivun Rooma-aiheinen essee yhtä lailla kansissa. Oikeastaan tekemättä on viisi esseetä, mutta niitä pystyy palauttamaan pikku hiljaa siihen asti, kun opinnot varsinaisesti päättyvät eli keväällä.

Opiskelu ei maistu minulle ollenkaan. Meiltä kirjoittajilta kysyttiin taannoin, mikä saa meidät jaksamaan opintojemme parissa. Minun vastaukseni on raha. Se, että olen maksanut tästä kurssista 220 euroa enkä halua haaskata sitä. Mitään motivaatiota minulla ei enää ole. Viimeinen niitti oli ikävä proseminaarikokoontuminen, joka vahvisti sen, että haluan opintojen loppuvan mahdollisimman pian. Mietin jopa keskeyttämistä.

Kaikista inhottavinta tässä on se, että laitoin paljon energiaa ja aikaa siihen, että saan tehtyä hyvän proseminaarin. Suomentelin pitkät pätkät latinankielisiä sanoja ja yritin selittää monimutkaisia alkemistisia kuvia kansantajuisesti. Tämä vapaus minulle oli annettu, kun aloin tehtävää tekemään. Myöskään välitarkastuksessa siitä ei minulle mitään sanottu. Mutta sitten varsinaisella käsittelykerralla sain vasta tietää tehneeni kaiken aivan väärin. Tämä taasen tarkoittaa sitä, että minun on tehtävä koko analyysiosa aivan uusiksi. Jos minulle olisi alun alkaenkin sanottu, ettei tuota noin voi tehdä, olisin osannut lähteä oikeaan suuntaan ja nyt tekisin vain normaalia hiomista ja muokkausta.

Ei, minulla ei ole minkäänlaista motivaatiota aloittaa kaikkea työtä alusta. Paitsi maksettu kurssimaksu. Ja se on loppujen lopuksi vähäistä suhteutettuna omaan jaksamiseen, intoon ja aikaisempaan intohimoon, jota tunsin taidehistoriaa kohtaan ennen koko aineopintojen aloittamista. Nyt kun kurssimaksu on kuitenkin maksettu, voisin ostaa myös motivaation. Kipaisen viikonlopun aikana kirpparilla tai UFF:ssa. Varmasti sieltä löytyy hyviä käytettyjä.

Posted on

Huuto

Viime torstaina oli proseminaarini opponointi, mikä oli täysi katastrofi. Ei niinkään siksi, että työssäni oli joitakin virheitä. Niitä on kaikilla, niistä on oltava tietoinen ja ne on korjattava. Omalla opponoijallani ja muillakin oli joitakin hyviä parannusehdotuksia, joita lähden työstämään. Katastrofin tästä teki opettajan reaktio.

Aiheenani oli siis analysoida kolmea alkemistista teosta, joiden teemana ovat askelmat. Tutkin millä tavoin alkemian maailmankuva ilmenee näissä teoksissa, jotka näyttävät erilaisilta. Onko niillä sittenkin sisällöllisiä yhtäläisyyksiä ja jos on, millaisia. Kun proseminaari oli valmis, kävimme sitä kahdestaan opettajan kanssa läpi. Hän sanoi, että minun olisi hyvä lisätä alkuun kappale siitä, mikä alkemistin maailmankuva on, jotta asiasta tietämätönkin lukija saa näkemyksen.

Opettajamme puhuu monotonisesti ja proseminaarien käsittelyn aikana hän on jättänyt oman kommentoimisensa aina loppuun. Minun kohdallani hän keskeytti opponoijaani usein ja koko homman päätteeksi piti lähes 20 minuutin huutosaarnan. Hän tarttui halveksuvalla ja vähättelevällä sävyllä tekemiini virheisiin ja suurin osa tästä kritiikistä keskittyi siihen, että olen kertonut alkemiasta ja selittänyt sen aivan kuten hän oli pyytänyt. “Tämä alkemistiasia on jätettävä kokonaan pois! Sulla on törkeää yleistystä! Et voi mitenkään sanoa, että alkemisti on tällainen ja tällainen! Yhtä lailla voisi sanoa, että kristityt syövät joka aamu sämpylän! Alkemistien sisällä on yhtä lailla erilaisuutta kuin kristittyjen keskuudessa! Et voi missään nimessä tehdä tällaisia väitöksiä!”. Mutta tämä esittely on kirjasta otettua tietoa. “Näin väittävät kirjat ovat täyttä roskaa!”

Totuushan on, että alkemisti on alkemisti ja kristitty kristitty. Jos eri uskonnoilla ja filosofioilla ei olisi mitään eroa keskenään, ei olisi uskontoja ja filosofioita. Asioilla on tietyt raamit, jonka puitteissa ne toimivat ja niiden mukaan asia määritellään. Seassa toki tapahtuu hajaannusta, mutta kaksi toisistaan poikkeavaa alkemistia toimivat näiden raamien mukaan joka tapauksessa ollakseen alkemisteja eivätkä esimerkiksi juutalaisia.

Meillä on kummallisia opettajia. He ottavat pienen ryhmämme joukosta yhden suosikin ja pari nälvittäviksi. Näin ovat tehneet järjestäen kaikki, paitsi ensimmäinen neljästä, Mikko Lindqvist. Kiitän häntä hänen objektiivisesta ja reilusta opetustavastaan. Käytännössä tämä tyyli tarkoittaa sitä, että me aikuiset ihmiset olemme maksaneet 220 euroa saadaksemme harrastuksen, jossa tulemme koulukiusatuiksi. Eräästä opettajasta jouduttiin tekemään jopa virallinen valitus korkeammalle taholle ja itse olen meinannut lopettaa koko koulun useaan otteeseen.

On pidettävä mielessä, että tätä tekee itsensä vuoksi. Kyllä tämä tästä. Enää syksy jäljellä.

Posted on

Proseminaari purkissa!

Sain viimein proseminaarini kasaan (tähän voin laittaa sulkeisiin helpottuneen huokaisun). Puskin sitä tehokkaasti kuin pieni peura ja lopulta voin sanoa olevani tulokseen tyytyväinen. Huomenna saan siitä opettajan arvion ja viilausten jälkeen jään odottamaan opponoijan kirpsakkaa kieltä. Hyvä kun sain viimein opponoijan ylipäätään. Minulla on sen verran kummallinen aihe.

Tutkin kolmea alkemistista teosta, Ramon Lullin De nova logicaa, Agrippa von Nettesheimin Scala del numero dieciä sekä J. Browningin First Degree Boardia. Työt ovat keskenään muutoin täysin erilaiset, mutta niissä kaikissa teemana on askelmat. Askelmat ovat osa alkemistien Opus Magnumia, suurta teosta, johon kuuluvat lisäksi muun muassa sellaiset teemat kuin Aatamin lankeemus, kaaos, suihkulähde, tuli, käärme, linnoitus, aamurusko, kaaos ja synkkä yö. Tarkoituksenani on selvittää, millä tavoin mystiikan maailmankuva ilmenee näennäisesti hyvin erilaisissa teoksissa.

Joten kun kyselin opponoijia, yleisin vastaus oli: “Mutta en minä tiedä mitään alkemiasta!” No, tuskin suurin osa Suomesta tietääkään. Niinpä suhtauduin työhöni eräänlaisena sivistystehtävänä ja suurella intohimolla. Onhan jonkun kerrottava eksyneille lampaille siitä kuinka homma oikeasti makaa.

Tällaisen suuren työn vääntäminen työn ohella on rassaavaa. Ajatusten on pysyttävä kasassa, jottei unohda tärkeitä ideoita, mieleen tulvahtaneita tulkintoja ja sitä mitä yleensäkin on aikaisemmin kirjoittanut kuusi sivua sitten. Tällaiseen moodiin ei ole helppo päästä, kun pää on ollut hetkeä aikaisemmin työasioissa.

Kaikista vaikeinta proseminaarissani oli sanojen suomentaminen. Alkemistinen kuvasto vilisee latinan ja heprean kielen sanoja, joista kaikki mahdollinen oli suomennettava, jotta kuvia pystyi ylipäätään tulkitsemaan. Niinpä istuin nenä kiinni Kabbalan elämänpuussa ja sormet hypistellen latinan sanakirjaa. Voinkin sanoa muodostaneeni erittäin symbioottisen suhteen kummankin kanssa niin, että hoen oppimiani sanoja jopa suihkussa. Kether, Hokhmah, Binah, Gevura, Hesed, Tif’eret, Hod, Netsah, Jesod, Shekhina…

Vedin syvään helpotuksen henkeä saadessani laittaa paperikasan nippuun, kunnes seuraavalla tunnilla hoksasin, että viikon päästä on tentti. Olen juossut maratonin ja heti perään pitäisi pyrähtää sadan metrin lenkki. Ja arvatkaa, mitä aihealuetta tentti koskee. Kirkkoja.

Posted on

Hä?

Sain sitten lykkäystä proseminaarilleni – onneksi! Jätin töiden teon pariksi päiväksi ja omistauduin pelkästään tälle projektille, enkä siitä huolimatta saanut valmista massaa.

Tutkielma on kuitenkin hyvällä mallilla. Suurin osa tekstistä on tehty, vain analyysiosa puuttuu. Sitten on tietysti hiottava koko työn kieltä ja tarkastettava, onko merkinnyt kaikki viitteet oikein. Hiominen ei ole pikkujuttu, vaan aikaa vievää nysväämistä. Onneksi olen luonteeltani pilkunviilaaja, joten saan siitä jonkin sortin nautintoa.

Kaksi asiaa tässä proseminaarissa kummastuttaa. Ollessani Vaasan ylioppilaslehden päätoimittajana, kirjoitimme jutun tutkinnonrakenneuudistuksesta ja kuinka sen myötä proseminaari jää kokonaan pois. Etappityöt ovat siis kandidaatintutkielma, seminaari ja gradu. No, nyt sitten väsään sitä poisjäänyttä osaa enkä ymmärrä sen merkitystä.

Toinen on ohjauksen puute. Onneksi olen tehnyt kandin ja tiedän kuinka homma toimii. Hallussa on myös opponointi. Pariinkin otteeseen kuitenkin kysyin neuvoa siihen, kuinka proseminaarini tekisin. Minulla kun on lennokas aihe ja siihen oli saatava raamit ja ryhtiä. Sain ylimalkaista selvitystä liian tiiviillä puhenopeudella.

Ehkä se on vain kokeneiden opettajien tapa. Kun asia on itselle selvä, sitä ei välttämättä osaa vääntää rautalangasta. Erään opettajan ohjauksessa sain tehtäväksi tehdä esitelmän taidehistorioitsija Kenneth Clarkista. Kysyin, että teenkö hänestä siis elämänkerran. Opettaja myönteli, mutta vastaus oli niin ohimennen sanottu, etten ollut varma kuuliko hän koko kysymystä. Kysyin toisella tunnilla toistamiseen ja sain saman vastauksen. Kun sitten pidin esitelmän herra Clarkin elämästä, opettajan vastaus oli: “Tämän ei pitänyt olla elämänkerta.”

Onneksi disposition aikana opettaja viimein antoi minulle vinkkejä, joihin voi tarttua, ja proseminaaria tehdessäni punainen lanka on alkanut valjeta. Olenkin päättänyt suhtautua asiaan positiivisesti ja ajatella opettajan pitävän minua sen verran pätevänä, ettei minulle tarvitse selittää yhtään mitään.

Posted on

Lukeminen kannattaa – aina?

“Mitä enemmän mä luen, sitä enemmän mä tiedän, sitä vähemmän mua ku aasia narun peräs viedään”, heittää Steen1. Aivan totta. Pelkkä eletty elämä ei tee ihmistä fiksuksi. Kokemuksista on myös opittava. Ne ovat välineitä, joiden avulla sielua jalostetaan. Lukeminen ja kirjatieto muokkaavat ajattelua ja sitä kautta tapaamme käsitellä elämää sekä vastaantulevia tilanteita kerta toisensa jälkeen paremmin.

Sitten on niitä, jotka jämähtävät vain lukemiseen. Opiskellessani varsinaisessa yliopistossa nykysuomea tällaista näkee pelottavan paljon. Tutkijoita lainataan keskusteluissa, toistetaan kirjoissa olevia mielipiteitä, ei muodosteta omia. Eräs tuttavani opiskelee filosofiaa. Hän ei osaa sanoa juuta eikä jaata omasta näkökulmastaan keskustelun aiheeseen, vaan tokaisee: “En pysty vastaamaan tuohon mitään, koska en ole vielä löytänyt filosofiasta yhtään teoriaa, joka tukee tätä.” Niin.

Yliopisto tekee ihmisistä lampaita. Vain tietyllä osalla on lupa sanoa kuinka asiat ovat, muiden on lainattava tämän eliitin kehittelemiä teorioita niin kauan kuin ovat itse saavuttaneet vastaavan aseman. Erityisen selkeästi tämä on huomattavissa suurissa etappitöissä, joita tehdessä opettajat suhtautuvat nihkeästi niihin, jotka haluaisivat käyttää omia aivojaan.

Tämä aihe on poukkoillut pääkopassani erityisesti nyt pakertaessani taidehistorian proseminaarityötä (ja olen jälleen kerran myöhässä aikataulusta). Olen positiivisesti yllättynyt. Meillä ei tarvitse olla kenenkään keksimiä kaavoja, matriiseja, ajatuskarttoja tai teorioita, joita on pakko käyttää lähestyttäessä tutkittavaa aihetta. Me saamme analysoida itse! Me saamme tutkia aihetta useista eri näkökulmista, ei laatikon pohjalta.

Uskon sen johtuvan taidehistoriasta oppiaineena. On toki teorioita tutkia taidetta, lähestyä sitä vaikka semiotiikan keinoin. Mielestäni on kuitenkin tärkeää käyttää teorioita vain välineinä, ei omaksua niitä uskomusjärjestelmikseen.

Valitsinkin sitten hieman kummallisen aiheen ja luvassa on varmasti kummallista lähdekirjallisuutta. Mutta ei se mitään. Joskus olen yrittänyt olla lammas, mutta se on tuonut kulta-aarteen sijaan ämpärillisen lantaa, joten mielsin sen vähemmän palkitsevaksi käyttäytymiseksi.

Mutta turha on uhota, jos en saa edes helmen alkua aikaiseksi. Noin viikko aikaa suoltaa 12 sivun tutkimus. Aloitan tänään. Nyt. Oikeasti.