Oppija vai suorituskone?

Alkanut vuosi on ollut varsin vauhdikas itselläni. Sain tehtyä rästiin jääneet suoritukset Sosiaalityö tieteenalana ja käytäntönä -kurssille. Viime syksynä kesken jäänyt Väestötieteen johdanto sai uuden mahdollisuuden, samoin kuin Viestinnän tutkimuksen perusteet. Aloitin myös Käytännöllisen teologian perusteet. Suoritan myös Turun avoimessa yhtä kulttuurihistorian kurssia. Lisäksi osallistun vammaistutkimuksen kursseille ja onpa minulla muitakin opintoja…

Siis hetkinen, mihin olenkaan itseni ajanut?

Minusta tuntuu, että olen alkanut suorittamaan suorittamisen edestä. Nyt tärkeintä on saada vuosien jumissaolotilan jälkeen asioita eteenpäin. Kyllä, minun tarkoitukseni on jossakin vaiheessa valmistua triplamaisteriksi, vaikka sen ensimmäisenkin maisteritutkinnon saaminen on vielä kesken.

Ehkäpä hullunkurisinta ja surullista on se, että sanoisin helposti muille, että kannattaa hidastaa tahtia. Mutta minulla tämä toimii melko hyvin. Ei, en ole muita parempi, vaan minulla on nyt intoa saada opinnot parempaan kuntoon. Tunnen eläväni, kun on monta rautaa tulessa.

Innon lisäksi on kuitenkin pakko. Siirtymäaika sosiaalipsykologian aineopintoihin liittyen päättyy 31.7.2020. Sitä ennen täytyy olla suorituksen valmiina. Muuten minulla on kasa erilaisia kursseja, enkä näe sellaista mielekkäänä. Kannustan aina muitakin tekemään kokonaisuudet kuntoon, sillä näen niiden suorittamisen sinnikkyytenä.

Koska minulla ei ole juurikaan harrastuksia muutaman yhdistystoiminnan lisäksi, niin päätin palata viestinnän opintojen pariin. Toinen, joka antaa ihan uutta näkökulmaa ja uutta tietoa, on teologia. Tarkoitukseni onkin saada perus- ja aineopinnot kasaan, jotta saisin evankelis-luterilaisen uskonnon opettajan pätevyyteen sopivat opinnot kasaan.

Uudesta näkökulmasta katsominen avartaa aina. Näin ollen katson merkitykselliseksi tehdä muutakin kuin yhtä ja samaa teema-aluetta. Jotkut kyllä nauttivat siitäkin ja suon sen ilon heille.

Itselleni iloa muuten tuottaa huominen yliopiston pääkirjaston Ohjauskulmassa järjestettävä Opiskelijan olohuone -tapahtuma. Se on matalan kynnyksen tapahtuma, jonne opiskelijat ja opintoja suunnittelevat voivat tulla keskustelemaan, kyselemään ja vaihtamaan mielipiteitä. Olen itsekin ollut tekemässä järjestelyjä sitä varten. Tulethan sinäkin sinne?

t. Jukka

P.S. Juuri saamani tiedon mukaan olen saanut Sosiaalityö tieteenalana ja käytäntönä -kurssista kiitettävän arvosanan. Nyt on hyvä mieli. 🙂

Viimeistä viedään

Kuten olenkin aiemmassa blogissani kirjoittanut, olen jatkamassa opintojani Itä-Suomen yliopistossa, joten täällä Helsingin avoimessa yliopistossa opintoni päättyvät tältä erää. Elämänmuutoksia, vaikka pieniäkin, eli täällä olen täällä avoimessa kulkenut pitkän matkan ja luopumista vanhasta muutos on, kohti uutta. Eli tämä on nyt viimeinen blogini myös täällä.

Jos mietin opiskelutaitojni, eli miten ne ovat minulla kehittyneet opintojeni aikana. En tiedä, ovatko ne, tentteihin luen yhä samalla tavalla kuin alussakin, lukien ensin ja tehden kirjoista muistiinpanot, joita lopussa sitten kertailen. Esseitä olen kyllä oppinut tekemään ja tietysti tieteellisten viittauksien tekeminen on saanut kertausta sosionomi AMK-opintoihin.

Ja myös voisin lisätä vielä tuohon, että tietotekniikkataitoja on tullut harjoiteltua. Olen opetellut perusteellisemmin tekstinkäsittelyä ja Powerpointiakin. Hyödyllisiä taitoja nämäkin.

Toisaalta työelämä on muuttumassa hyvin kilpailuhenkiseksi. Yhteiskuntapolitiikan kursseilla täällä avoimessa tuli pohdittua mm. sitä, että korkeakoulututkintokaan ei enää takaa töitä. On kilpailtava jatkuvasti omalla CV:llä. On lisäkouluttauduttava ja löydettävä parempia keinoja markkinoida itseään. Toisaalta mietin, mikäköhän siinä on sitten riittävää? Riitänkö enää muille tai ennen kaikkea itselleni, jos olen epätäydellinen? Jos haluankin viihtyä yhdessä työssä lopun elämäni? Ja onko sellaista työtä enää mahdollista edes löytää?

Joka tapauksessa olen lähempänä unelmaani, että suoritan yliopiston loppuun. Ajatus, joka on kypsynyt mielessäni sosionomi AMK-opintojen lopusta alkaen, että jatkaisin opintojani. Avoimessa yliopistossa sain testata, että onko tämä minun juttu, tämä sosiaalityöntekijän ammatti ja ennen kaikkea koko yliopisto-opiskelu. Ja sain opiskeltua sen verran täällä, että pystyin pyrkimään maisterivalinnassa sisään yliopistoon.

Avoin yliopisto onkin siinä hyvä, että tänne on helppo tulla opiskelemaan. Ja opiskeluvaihtoehtoja on työssäkäyvillekin. Nykyiset Moodle-alustat mahdollistavat myös etäopiskelun. Eli suosittelen, kannattaa tulla kokeilemaan, jos kiinnostaa! 🙂

Kiitän vielä lopuksi kaikkia lukijoitani! Kiitos, että luit ja toivottavasti sait teksteistäni jotain. Minä sain tästä kirjoittamisesta ja muiden blogeista intoa jatkaa opiskelua. Oikein virkistävää kesää toivotellen,

Maria

 

 

Luopumista

Helsingin avoimen yliopiston kesäopintoihin voi nyt ilmoittautua. Itse aluksi ajattelin, että tekisin yhden kurssin vielä ensi kesänä 2017 täällä, mutta päätinkin ottaa tämän kesän vähän rennommin eli vähentää yhden kurssin opintoaikataulusta. Eli jätän sen kurssin väliin ja aion kyllä opiskella kesälläkin, mutta opinnot jatkuvat Itä-Suomen yliopistossa. Siellä suoritan loppuun myös muut opintoni. Tarkoituksena olisi valmistua sosiaalityöntekijäksi keväällä 2019, jos kaikki menee aikataulussa eikä tule mitään yllätyksiä. Minullahan on ollut yksi täydentävä vuosi lisänä maisteriopintoihin, jota olen tehnyt tämän vuoden. Kesäopintoja suorittamalla ensi kesänä pystyn viemään eteenpäin huomattavasti opintojeni suorittamista. Se on hyvä vaihtoehto myös nuorille, joille ei löytynyt kesätyöpaikkaa, koska se vauhdittaa huomattavasti työelämään pääsyä.

Luopumista tämä on siinä mielessä, että kun viimeinen kurssini päättyy täällä Helsingin avoimessa yliopistossa nyt keväällä 2017, niin pitkä ”matka” täällä on ohi. Aloitin syksyllä 2013 täällä sosiaalityön perusopinnoista sosiaalityön opiskelun maisterivalintaa varten. Tosin siitä ei alkanut varsinainen opiskeluni täällä, vaan olen suorittanut täällä myös ”erityispedagogiikan perusopinnot 25op.” vuonna 2011 ollessani hoitovapaalla. Useampia vuosia olen siis täällä opiskellut.

Uskon, että erityispedagogiikan opinnoista on minulle hyötyä tulevassa ammatissani, koska yksi erikoistumisalueeni on vammaispalvelu. En siltikään usko, että nämä jäävät viimeisiksi kursseiksi täällä, koska Helsingin avoimessa opiskelu on ollut minulle myös harrastus. On vielä joitakin kursseja, joille palan halusta osallistua täällä, joko ”harrastusmielessä” tai omassa ammatissa kehittymisen mielessä.

Nyt olen ollut ”Ympäristöpolitiikan johdantokurssilla 5op.” liittyen yhteiskuntapolitiikan perusopintoihin. Kurssilla on käsitelty mielenkiintoisia asioita. Ympäristöasiat ovat minulle olleet aina jollain tavalla läheisiä. Ehkä tämän kurssin jälkeen vielä enemmän.

Olen myös tehnyt kandintyötäni ahkerasti. Tavoitteena on edelleen saada se tänä keväänä valmiiksi. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ”harjoitustutkimusta” tehnyt, pitkälti yli 10 vuotta sitten (sosionomi AMK-päättötyö). Mutta pikku hiljaa asiat ovat alkaneet palautua mieleen. Tutkimuksen tekeminen on vaativaa työtä. Aivot lienevät opiskelijan tärkein elin ja työskentely kuluttaa energiaa. On hyvä pitää taukoja opiskelutehtävän teon aikana. Ihan samalla tavalla opiskelu vaatii 8 h, ehkä jopa enemmänkin, työntekoa päivän aikana

Lopuksi mainitsen, että tämä ei kuitenkaan jää viimeiseksi blogiksi minulta täällä, aion kirjoittaa tänne vielä yhden blogin tai kaksi tämän kevään aikana. Sitten onkin aika siirtyä eteenpäin. Kuitenkin luopumista tämä minulle on, koska olen nauttinut Helsingin avoimessa yliopistossa opiskelusta valtavasti. Ja oppinutkin paljon. Tosin yhtä hyvää paikkaan olen jatkamassa eli Itä-Suomen yliopistoon.

Viimeisiä rutistuksia ennen kesälomaa

Itselläni alkaa olla viimeisiä rutistuksia opiskeluissani ennen kesälomaa.. yksi tehtävä vielä tekemättä, johon olen kohta lukenut tarvittavan aineiston. Tämä tehtävä on osa sosiaalityön aineopintojeni kokonaisuutta ja liittyy nuoriin eli valinnainen erityisalakurssi. Sosiaalityön avoimen yliopiston opintojeni painopisteet ovat olleet samoja kuin sosionomi AMK-opinnoissanikin eli “lapsuus ja nuoruus” sekä “mielenterveys ja päihteet” ovat olleet siis niitä alueita, joihin olen opinnoissani erikoistunut, lisäksi vielä vammaisten asiat.

Heinäkuussa on sitten luvassa ihan vain lomaa, joka kuluu lepäillen ja perheen kanssa aikaa viettäen. Olen myös löytänyt itselleni uuden samanhenkisen ystävän, josta olen suunnattoman kiitollinen, hänen kanssaan on mukavaa rupatella ja jakaa omaa arkeaan. Nämä ovat niitä hetkiä, joista todella saa voimaa arkeen työn, opiskeluiden ja perheen keskellä.

Ensi syksyllä on luvassa yksi viikon työharjoittelu  omien töiden ylityövapailla todennäköisesti sosiaalitoimistossa tai muussa paikassa, jossa tehdään sosiaalityötä, esim. sairaalassa. Odotan harjoittelua innolla, on hienoa päästä tekemään sitä työtä käytännössä, mitä on viime aikoina opiskellut. Ensi syksyn opinnot ovat syventäviä, joten aikaa opiskeluihin on hyvä varata.

Lopuksi haluan toivottaa Sinulle lukijani oikein ihanaa ja rentouttavaa kesää! Tavataan taas viimeistään syyskuun alussa, kun opintoni jatkuvat! :-)

kesä

Elävän elämän kirjo

Kevät on tuonut tullessaan varsin keväälle tyypillisen sään, ensin on nautittu kauniista, aurinkoisesta kelistä ja sitten sää on muuttunut nopeastikin taas kylmäksi ja sateiseksi. Vähän niin kuin opiskeluiden kanssa. Ensin jostain asiasta kiinnostuu ja se tempaa mukaansa, sitten taas joidenkin asioiden suhteen on enemmän ”takkuisempaa” ja vettä viskoo vaakasuoraan.

Viimeinen kuukausi on mennyt lukiessa sosiaalityön aineopintojen kirjoja, lisäksi olen käynyt lapsioikeuden luennoilla ja tehnyt niihin liittyvää tehtävää. Lapsioikeus on todella mielenkiintoista, oikeudellisessa tulkinnassa mihinkään ei ole ns. valmiita ratkaisuja vaan korkein oikeuskin tekee päätöksiä, jotta niiden avulla ollaan voitu selkeyttää jonkin lain suhteen vallitsevaa oikeuden tilaa. Olen ymmärtänyt, että asiat, joita eri oikeusasteissa käsitellään ja joihin liittyy paljon tunteita, kuten lapsiin liittyviin asioihin, eivät koskaan ole helppoja viranomaisillekaan.

Oman koululaisen kanssa olemme miettineet myös opiskeluun liittyviä asioita. Ala-asteella tehdään jo päätöksiä tulevien opiskeluiden suhteen. Esim. kolmannella luokalla voi valita A2-kielen. Pitkäjänteisyys ja opiskeluihin panostaminen on asia, jonka haluan omille lapsilleni opettaa. Opiskelu aikuisena ei välttämättä ole kovin helppoa perheen ja töiden ohessa. Tietenkin on naiivia ajatella, että elämä muutenkin menisi aina oppikirjojen mukaan, mutta kun opiskelee ajoissa ja panostaa niihin asioihin kykyjensä mukaan, mihin on lahjoja, niin aikuisena voi päästä hieman helpommalla. Aina se ei tietenkään ole mahdollista ja joskus se “oma tie” voi esim. vallitsevan työtilanteen vuoksi muuttua. On monia aikuisia, jotka sen takia ovat palanneet uudelleen koulun penkille tai sitten ihan vain sivistääkseen itseä ja oppiakseen jotain uutta lisää. Syitä on monia ja itse olen kiinnostunut sosiaalityöntekijän ammatista, johon oma elävä elämä on antanut eväitä ja johon olen nyt hakemassa siihen tarvittavaa pätevyyttä.

Eli summa summarum:

Meitä opiskelijoita on erilaisissa elämäntilanteissa täällä avoimessa yliopistossa opiskelemassa. On heitä, jotka ovat vaihtaneet kokonaan alaa, nuoria, jotka odottavat opiskelupaikkaa, jatko-opiskelijoita jne. Elämän kirjo lienee avoimessa yliopistossa hyvinkin suurta ja se onkin juuri avoimen suuri rikkaus. Toivottavasti työelämän puolellakin nähdään avoimen yliopiston opintojen merkitys, sillä siellä ei pääse sen helpommalla kuin varsinaisissa tiedekunnissakaan.

 

Mikä motivoi opiskeluun?

Mikä motivoikaan opiskelemaan avoimessa yliopistossa? Opiskelujen motivoiminen vaatii jo jonkin verran varsinkin aikuisopiskelijalta, joka on kenties jo työelämässä ja perheellinen ja jonka täytyy sovitella opiskelu monen muun vastuun ja velvollisuuden keskelle.

Tutkinto haaveena. Se on varmaan joidenkin “motivaattori” opiskeluun. Jonkinmoista “irtiottoa” arjesta sekä heittäytymistäkin opiskelu aikuisiällä vaatii. Heittäytymistä tuntemattomaan. Jonnekin kauemmaksi kuin omilla raiteilleen kulkeva arki. Pientä “bonusta” elämään kenties näin liiketaloudelliselta kantilta katsottuna ;-)?

Minä valitsen usein jonkun “motivaattorikohteen”, kuten tunnettu tv-psykologi Dr.Phil voisi asian ilmaista. Jonkun joka on tehnyt jo sen ennen minua. Julkisuudessa on tällaisia henkilöitä esimerkiksi. Norjasta löytyy hyvä esimerkki yksinhuoltaja Mette-Maritista, joka löysi rakkauden vaikeista oloista ponnistaneena ja meni naimisiin kruununperijä prinssi Haakonin kanssa. Opiskelijaelämää lähempänä itse olen samaistunut näin perhepäivä*hoitajana* työskentelevänä kuuluisan tv-sarjan Teho-osaston lempeään Abby Lockhartiin, joka opiskeli, perheellisenä hänkin (tosin hänelläkin “selviämisen” moninkertainen momentti -yksinhuoltajuus- mukana kuten Mette-Maritilla), sairaanhoitajasta lääkäriksi. Minä haluan opiskella sosionomi AMK:sta sosiaalityöntekijäksi. 🙂

Motivaationi nousi entisestään, kun sain juuri viimeisimmän tenttini tuloksen. Sain todella hyvän numeron. Pärjään nyt jopa paremmin opiskeluissani kuin nuorena tyttönä AMK-opiskeluissa, eli motivaationi on kasvanut, kun ymmärrän jo paremmin opiskelun merkityksen työelämän moninaisten haasteiden keskellä. Tällä motivaatiolla oli ihana ilmoittautua taas kevään 2014 kursseille, sosiaalipsykologiaa sekä ammattiini myös liittyvä “Kasvun haasteet nuoruudessa” -kurssi. Valitsin HOPS:in (Henkilökohtainen opintosuunnitelma) tekemisessä myös ammattiani päivähoitotyössä tukevia opiskeluja. HOPS kannattaa tehdä, kävin hakemassa apuja vielä sen tekemiseen opintojen ohjaajalta. Opiskeluja tukevia palveluita kannattaa oikeasti hyödyntää. Tsemppiä opiskeluihinne ystävät, joulu lähestyy! 🙂

 

Kolkyt ja risat

Olen opiskellut aiemmin ollessani hoitovapaalla nuorimman lapseni kanssa niin täällä avoimessa yliopistossa erityispedagogiikkaa. Halusin silloin täydentää ammatillista osaamistani päivähoidon saralla. Olen palvellut Espoon kaupunkia perhepäivähoitajana vuodesta 2007 alkaen ollen välillä siis hoitovapaalla ja tehden yhden ”matkan” päiväkodin puolellekin virkavapaani aikana.

Tänä syksynä 2013 mahdollistui oiva tilaisuus jatkaa näitä yliopisto-opintojani. Olen löytänyt tämän syksyn aikana polun ihan tutkinto-opiskeluun asti eli tähtäimessä on maisterinpaperit sosiaalityöstä, valtiotieteellisestä. Mutta matkaa on sinne vielä ja avoimessa sosiaalityön opinnot jatkuvat, taidanpa mahduttaa joukkoon vielä sosiaalipsykologiaakin.

Olen ollut tämän syksyn ihan innoissani…juu hämmentävää se todella on, mutta opiskelu työn ohessa ei aina vain kuormita vaan oikeasti voi myös tukea omaa työssäjaksamista. Minä annan perheenäitinä perheelleni sekä rakkaassa työssäni (totta sekin on, että rakastan perhepäivähoitajankin työtä, koti voi olla myös mitä mainioin työympäristö) muille niin paljon (vaikka sekin kuuluu asiaan ja antaa myös minulle paljon), mutta kuitenkin olen halunnut itselleni jonkinlaisen ”oman henkireiän”, jotain ihan omaa:

– Voin uppoutua opiskelun maailmaan iltaisin: avata koneen, surffailla avoimen yliopiston sivuille katsomaan, josko sinne olisi jotain juuri käytävästä kurssista päivitetty, hörpätä kulauksen kahvia ja miettiä taas esim. seuraavaa opiskeluviikkoa. On ihanaa kävellä yliopiston kirjaston ovista sisään iltaisin, käydä lainaamassa kirjoja ja olla opiskelijan ”roolissa”. Kauan on aikaa siitä, kun viimeksi olin opiskelija, tai no, ei nyt niin kauan, kymmenisen vuotta, mutta sinä aikana on tapahtunut PALJON: raskauksia, vaipanvaihtoa ja …no vaipanvaihtoa. Eli olen nyt hieman eri ihminen kuin silloin kymmenisen vuotta sitten.

Eli kolkyt ja risat, se on ikäni, 34 – vuotta ja aikuisopiskelija. En ajatellutkaan, kuinka aikuisenakin voi löytää ”oman tiensä” tai no.. ainakin jatkaa sitä ”omaa tietään” eteenpäin. Ja että se voi olla näinkin mukavaa… toki myönnän, ei tentteihin lukeminen ole aina herkkua, kun olisi parempaakin tekemistä. Ja kun en ole aiemmin yliopistossa opiskellut, oli jo erityispedagogiikan kursseilla olo uutta minulle. Edellisen tein siis verkkokurssina ja yksinäistähän hommaa se oli. Joitakin opiskelutovereita kohtasin ryhmätöiden yhteydessä ihan livenäkin. Se on se avoimen yliopiston harmillinen puoli, ettei meillä juuri ”opiskelijarientoja” ole. Juu.. en tarvitse perheellisenä mitään ”yöjalassa oloja”, mutta jonkinmoinen opiskelun ”oheistoiminta” voisi antaa meille opiskelijoille ihan uutta tsemppiä.. toivottavasti joskus sellaista tulee..

Mutta kiitos lukija! Olet nyt siis lukenut ensimmäisen postaukseni avoimen yliopiston bloggaajana lähes loppuun..mutta se ei jää siihen..jääthän kuulolle, palataan! 🙂
– Maria –