University of Helsinki
Keskiviikkona oli taas luento. On ihanaa huomata erehtyneensä. Erittäin mukavaa se on päivänä, jonka aamuna sitä on tullut kolmatta kertaa tädiksi. Massaluennoissa ei ole mitään vikaa, jos aihe on tarpeeksi kiinnostava. Massaluennoillakin voivat aivot pysyä hereillä ja mielenkiinto herpaantumattomana aiheessa. Antropologi luennoijana on minulle parempi piriste kuin psykologi luennoimassa. Jännää sekin!
Mutta sehän ei ole vain passiivista kuuntelua, vaan osallistumista. On mukavaa päästä osallistumaan, vaikka väkeä on tupa täynnä. Itsekin pääsin ääneen, kun rohkaistuin avaamaan suuni. Päänavaus oli hyväksi myös siksi, että kommenttini kautta tuli ilmi, että eräällä osa-alueella tutkimus on puutteellista: meille luennoitiin palvelijoiden asemasta Intian keskiluokan perheissä, mutta paljastui, että tutkittavina on ollut vain sikhi- ja hinduperheitä ja täten muslimiperheisiin liittyvä kommenttini toi esiin sen seikan, ettei niitä olekaan katsottu yhtä tarkasti.
Se aiheuttaa minussa riemua siinä, että aihe on minulle kohtalaisen tuttu ja kenties voisin omaa tutkimusta ajatella sitten siihen suuntaan jonain kauniina päivänä.
Yritin jo käydä vilkuilemassa kevään tarjontaa, mutta lempiaineistani ei ollut ennakkotietoja vielä tarjolla. Todellakin toivon, että jotain aineopintoja sosiaali- ja kulttuuriantropologiassa tai kehitysmaatutkimuksessa olisi mahdollisuus suorittaa. Olen tänä talviaikaan siirtymisen aamuna ollut kovin aktiivinen muutenkin. Sain kirjailtua kahden viimeisen kerran luentopäiväkirjatkin paperille. Olen ollut hieman laiska niiden suhteen, vaikka neljä luentoa jo läpi käytynä. Nyt kuitenkin päiväkirja ajantasalla ja toivottavasti niin jatkossa pysyykin. Helpompi kirjoittaa tuoreesta muistista kuin käydä parin kuukauden päästä raastamaan 12 sivua. Nyt jo neljä sivua valmista matskua!