Tervehdys teologiasta!

Teologiaan (ja uskonnontutkimukseen, kuten opinalan nimi virallisemmin on) liittyy paljon monenlaisia tutkimuskohteita. Se, kuten koulujen evenkelisluterilainen uskonnonopetuskaan ei ole jumalanpalvelusjärjestyksen ulkoa opettelua ja Raamatun lukemista, vaikka aika moni tuntuu näin luulevan.

Itse suoritan nyt useampaa kurssia tällä opinalalla yhtä aikaa. Osa kursseista on avoimen puolella. Nehän sopivat etenkin niille, joille tiukka kellonaikaan sidottu suorittaminen ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta.

Miksi sitten olen valinnut teologian opintoja, kun ne eivät sinänsä ole kuuluneet minun opintoihini? Eikö muut opintoni ole tärkeämpiä? Sitä voi aiheellisesti kysyä, mutta vastauksena annettakoon se, että nykyiset opintoni ovat sinänsä generalistialojen opintoja, eivätkä tuota mitään erityistä pätevyyttä. Tosin sosiologian kauttahan tarkoitukseni on saada yhteiskuntaopin opettajan pätevyys. Siihen pitää lukea historia-ainetta, jotta saa pätevyyden. Toisaalta minulla on myös psykologian opintoja, joiden avulla myös nämä lukio-opetuksen aineet ovat tulevaisuudessa hallinnassani.

Teologian opinnot antavat itselleni uusia valmiuksia uskontokentän keskustelussa. Minulla on kotiseurakunnassani vapaaehtoistyö Facebookin iltavirsikommentaattorina ja luottamustoimeni ohella olen saanut tehdä viime aikoina erilaisia asioita, kuten olla mukana piispanvaalissa tukiryhmässä ja lisäksi yhdessä seurakuntayhtymän työryhmässä ja siihen liittyvissä vapaaehtoistehtävissä. Erityisen antoisaksi olen saanut kokea keskustelut teologien kanssa. Useimmat heistä tuntuvat minusta erittäin läheisiltä ihmisiltä minulle, sillä jaamme samanlaisia näkemyksiä ja koen tulevani hyväksytyksi omana itsenäni. Kiitos siis, rakkaat teologitutut!

Mitä teologian ja uskonnontutkimuksen perusopintoihin kuuluu? Tekninen vastaus on “kuusi viiden opintopisteen opintojaksoa”. Johdatus teologiaan ja uskonnontutkimukseen antaa yleiskäsityksen alasta ja suoritankin tätä kurssia nyt avoimessa. Toinen tällä hetkellä menevä kurssini on Käytännöllisen teologian perusteet, joka käsittelee teologian esiintyvyyttä suuressa laajuudessan yhteiskunnassa. Kolmas tällä hetkellä menevä kurssini on Systemaattisen teologian perusteet ja ymmärtääkseni siinä käsitellään esimerkiksi kirkon opin perusteita. Muita opintojaksoja ovat Raamattua käsittelevä Eksegetiikan perusteet, nimensä mukainen Kirkkohistorian perusteet ja yleisesti uskontoja tutkiskeleva Uskontotieteen perusteet, joka on tarjolla myös humanistisen tiedekunnan opinnoissa kulttuurien tutkimuksessa. Näistä muuten Kirkkohistorian perusteet alkaa tämän kuukauden lopussa ja opintojaksolla on yhä tilaa.

Nyt kirjoitan, että minusta tuskin tulee pappia, mutta saatan olla väärässä. Jokin papin työssä kiehtoo. Kuitenkin enemmän kutsumusta minulla on opinto-ohjaukseen, opetukseen ja muutenkin koulutusalalle. Se, mitä olen kuitenkin oppinut, on se, ettei pidä sanoa “ei koskaan”, vaan pitää silmät ja sydän avoinna ympäröivää maailmaa kohtaan. Teologiassa todellakin keskustellaan maailmasta monista näkökulmista katsoen.

t. Jukka

P.S. Seuraavassa blogikirjoituksessani ajattelin käsitellä kasvatustieteitä. Niistä on toivottu pitkään kirjoitusta.

 

Onko täällä ketään?

Avoimessa yliopistossa, kuten yliopistossa yleensäkin, opiskelu on hyvin itsenäistä. Minulla ei ole (vielä) kokemusta “suljetulla” puolella opiskelusta, mutta voisin kuvitella, että siellä ollaan ainakin jonkin verran enemmän tekemisissä opiskelukavereiden kanssa. Avoimessa opiskelu on välillä ja varsinkin alussa tuntunut siltä, että olen avoimen yliopiston ainoa opiskelija.

Joillekin tämä varmasti sopiikin erittäin hyvin ja itsekin pidän itsenäisestä työskentelystä, mutta kaipaan opiskeluun myös jonkinlaista sosiaalista aspektia. Onneksi asiat ovat hiljalleen muuttumassa ja toki se on paljon kiinni myös omasta aktiivisuudesta. Jo opiskelut aloittaessani löysin googlailun tuloksena tieni HYAYOY:n eli Helsingin yliopiston avoimen yliopiston opiskelijayhdistyksen (mahtava nimi ja lyhenne!) Facebook-sivuille. Yhdistys on viettänyt jonkinasteista hiljaiseloa viime aikoina, mutta elokuun aikana on tarkoitus jälleen aktivoitua ja tulen itsekin olemaan mukana toiminnassa. Kannattaa siis laittaa sivut seuraukseen. Kirjoittelen tänne varmasti jatkossa enemmän opiskelijayhdistyksenkin jutuista, kunhan saadaan syksy käyntiin ja pääsen paremmin toimintaan mukaan. Olisi hienoa nähdä paljon avoimen opiskelijoita mukana yhdistyksessä!

Kesän parhaimpia opiskeluasioita on aivan yllättäen ollut uskontotieteen kurssini, joka on paitsi ollut todella mielenkiintoinen ja tarjonnut jonkinlaista suuntaa tulevaisuuden opiskeluja ajatellen mutta kurssiin on sisältynyt myös ryhmätyö, jonka kautta olen päässyt tapaamaan muita opiskelijoita, enkä siis olekaan ihan yksin. 🙂 Kurssi on verkkokurssin muodossa, joten kaiken voisi myös hoitaa verkon välityksellä, mutta olemme onneksi oman ryhmäni kanssa saaneet sovitettua aikataulut niin, että tapaamme useammankin kerran ja on ollut tosi kiva päästä tutustumaan taas yhteen uuteen opiskelumuotoon ja tietysti opiskelukavereihin. Oppiminen on vain jollain tavalla helpompaa ja mukavampaa kun ajatuksia pääsee vaihtamaan ihan oikeiden, elävien ihmisten kanssa kasvotusten.

Kesähän ei ole säiden puolesta tänä vuonna edes alkanut, mutta muuten se on mennyt todella nopeasti. Huomenna on elokuu! Kesäkursseja on itselläni ohjelmassa vielä kaksi elokuulle ja syksyn opinnotkin alkavat jo parin viikon päästä kun aloitan teologian perusopinnot. Ajattelin, että tekisin kesäkurssien loputtua jonkinlaista tilannekatsausta ensimmäisestä puolesta vuodesta opiskelijana, mitä olen saanut suoritettua ja mitä on muuten jäänyt käteen. Nyt voin jo sanoa sen, että avoimen yliopiston parhaita puolia on se, että eri alojen kiinnostavia kursseja suorittamalla on mahdollista löytää se oma juttu. Kannattaa olla liikenteessä avoimin mielin, sillä se saattaa löytyä hyvin yllättävältäkin suunnalta.

Tsemppiä kaikille loppukesän ja syksyn opintoihin, toivottavasti törmätään opiskelijayhdistyksen tapahtumissa tai kursseilla! 🙂

Päätöksiä

Vuosi on melkein lopussaan ja opinnotkin tältä syksyltä. Uskontotieteen esseestä sain hyvän palautteen, oli mukavaa saada ihan sanallinen arvio pelkän numeron lisäksi. Toivottavasti vielä joskus pääsen opiskelemaan lisää uskontotiedettä, yksi tutkimusaihekin tuon esseen pohjalta muhii mielessä. Olisi mahtavaa päästä toteuttamaan se joskus!

Viimeinen tentti tältä vuodelta oli viikko sitten, tuloksia vielä odottelen. Tenttikirjojen pohjalta ja kurssin nimen perusteella odotin ihmeissäni tenttiä: mitä siinä oikein voidaan kysyä? Onneksi kysymykset olivat ihan selkeitä ja yksi niistä jopa innosti todella. Kirjoittaminen oli silti hieman hankalaa, liekö jo vanha vuosi painanut päälle tentissäkin. Odotan silti innolla elämänkatsomustiedon opintojen jatkumista keväällä, silloin on luvassa luentojakin!

Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoisten opintojen aikaa, uusien päätösten ja niiden pitämisen aikaa. Sitä samaa toivon ja odotan myös tulevalta vuodelta. Jouluna on toivottavasti myös aikaa rauhoittua hyvän romaanin kanssa sohvan nurkassa jouluherkkuja mutustaen. Rauhallista joulua ja innostavaa uutta vuotta kaikille!

Kertaus on opintojen äiti – jos muistaa jotain aiemmin oppimastaan…

Nyt syksyllä aloittamani elämänkatsomustieto on vihdoin saamassa ensimmäisiä konkreettisia tuloksiaan. Tai näin ainakin toivon; tuloksia odotellaan. Elämänkatsomustieto on monitieteinen, mielenkiintoinen kokonaisuus, johon kuuluu uskontotiedettä, filosofiaa, antropologiaa… Olen aikoinani yliopistossa suorittanut uskontotieteen peruskursseja ja juuri yksi niistä kuuluu myös elämänkatsomustiedon perusteisiin. Koska olin jo kyseisen kurssin suorittanut, hain korvaavuutta kurssista sen perusteella. Moninaisten sähköpostien jälkeen selvisi, että kurssin suorittaminen osaltani vaatii kurssikirjan ja verkkomateriaalin lukemisen ja lopputehtävän eli esseen tekemisen.

Itse kurssi olisi ollut suoritustavaltaan verkkokurssi eli en jäänyt paitsi rakastamaani luento-opetusta, mutta verkkokursseista minulla on aiempia oikein positiivisia kokemusia. Siksi hieman harmittaa, etten nyt voinutkaan osallistua itse kurssille. Kurssikirjan ja verkkomateriaalien lukeminen herättivät minussa epäilyksiä  – olenko joskus tosiaan suorittanut vastaavansisältöisen kurssin? Asia oli hämärästi kyllä tuttua, mutta sittenkin uutta. Olen aina ajatellut, että aiemmin oppimamme on jossain aivojemme sopukoissa tallella, täytyy vain löytää oikeat tiedonaktivointikeinot. Eli kyllä sitä ruotsiakin sitten pakon edessä taas osaisi ja muistuisi mieleen kaikki se lukio-opetus, jonka pohjalta joskus osasin edes jotenkin tuota toista kotimaista.

Positiivisuuteni joutui kyllä koetukselle lukiessani tuota uskontotieteen kurssikirjaa, mutta sitten esseetä kirjoittaessani jotain ilmeisesti alkoi palailla paremmin mieleen ja kirjoittaminen kävikin oikein mukavasti ja sujuvasti: asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Ehkäpä mielenkiintoisinta oli esseen lopussa hahmotella itseä kiinnostavaa tutkimusaihetta. Pääsisiköhän sitä todella joskus tekemään tuota suunniteltua tutkimusta?

Luentojen lumo

Vaikka rakastan kirjoja ja lukemista, olen aina pitänyt luentoa parempana vaihtoehtona opiskelussa ja oppimisessa kuin pelkkää kirjatenttiä. Luennolla tuntee olevansa edes jonkinsorttisessa vuorovaikutuksessa itse aiheen kanssa luennoitsijan ja muiden opiskelijoiden välityksellä. Ajatuksetkin tuntuvat kirkastuvan ja muotoutuvan paremmin, kun tietää, että on mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia. Usein luento tosin menee luennoitsijan yksinpuheluksi, mutta silti sosiaalinen tilanne ajaa mielestäni kotona kirjan kanssa kököttämisen ohi.

Tehtyäni kesällä päätöksen aloittaa elämänkatsomustiedon opinnot ja tutustuttuani perusopintojen tarjontaan iski paniikki: ei yhden yhtä luentoa koko syksynä! Ei kontaktia luennoitsijoihin, muihin opiskelijoihin, ei mahdollisuutta kysyä! Hädissäni etsin edes jotain luentoa, jolla voisin paikata tuota uhkaavaa yksinäisyyttä kirjojen kanssa. Löysinkin onnekseni kesäopetuksen puolelta uskontotieteen aineopintoihin kuuluvan kurssin Islam Euroopassa. Innosta puhkuen ilmoittauduin ja menin luennolle. Ja kyllä kannatti.

Luennoitsija oli innostunut, asiantunteva, motivoiva ja onnistui tuomaan laajaan ja haastavaan aiheeseensa selkeyttä, viisautta ja ymmärrystä. Hän myös otti rohkeasti kantaa ja haastoi meidätkin ajattelemaan. Olin haltioissani. Juuri tätä opiskelu parhaimmillaan on: saa kuunnella itseä kiinnostavasta aiheesta loistavaa luentoa, saa paljon uusia ideoita, näkökulmia, tietoja. Kurssin aihe oli myös mitä ajankohtaisin ja koen, että sain kurssilta paljon tietoja ja ajatuksia, joita voin käyttää ja hyödyntää myös kurssin ulkopuolella. Opiskelu parhaimmillaan todella laajentaa tajuntaa.

Kurssi laajentui myös maantieteellisesti, noin konkreettisella tasolla – lähes joka luento oli eri paikassa ympäri keskustakampusta ja laajemmallakin alueella. Tämä oli erittäin rasittavaa ja ihmettelin suuresti, miksei kurssia varten ollut löytynyt yhtä luentosalia, jossa luennot olisi voitu pitää. Kurssin suoritustapana oli luentotentti ja artikkeleiden ja luentojen pohjalta kirjoitettu essee. Aiheet oli melko vapaasti määritelty, joten esseen kirjoittaminen oli toisaalta helppoa mutta toisaalta haastavaa, kun piti yrittää pitää itse itseään aisoissa, että kertoisi olennaisen eikä eksyisi sivuraiteille. Opettavainen kokemus kerta kaikkiaan.

Vanhoja tuttuja

Uskontotieteen opintoni jatkuivat kesää lähestyttäessä ja törmäsin vanhaan tuttuun. Olin aikanaan yliopistolla yrittänyt suorittaa Suomalainen kansanusko -kurssia muistaakseni muutamaankin otteeseen. Tuo kurssi taisi olla ensimmäinen ja ainoa, jonka jätin kesken. Toisella yrityksellä kurssin suorittaminen oli liian aikaa vievää seminaarin ja gradun ohella. Jotain noista ajoista oli kuitenkin jäänyt mieleeni, sillä huomasin kuuntelevani samaa luennoitsijaa samasta aiheesta, vieläpä sama moniste oli edelleen jaossa! Luentopaikka oli sentään eri, ja samalla tutustuin Helsingin normaalilyseon tiloihin. Aika erilainen rakennus kuin se, jossa itse kävin lukiota aikanaan.

Opiskelijakirjastokin oli vanhojen tuttujen joukossa, se oli tosin ennättänyt muuttaa uusiin tiloihin. Sain uuden Helka-kortin, tiedot löytyivät yliopiston järjestelmästä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin! Sukunimi ja osoite piti tietysti päivittää. Vanhasta muistista opiskelijakirjaston käyttö sujui ongelmitta. Uutta oli se, että nyt sinne piti suunnata rattaiden kanssa, änkeytyä kapeista ovista ja käytävistä sekä taiteilla pieneen hissiin, johon rattaat ja äitikin onneksi juuri ja juuri mahtuivat!

Suotavaa oli myös, että päiväuniaikaan ajoitetut kirjastokäynnit saisi hoidettua nopeasti eikä lapsi heräisi kesken kaiken. Tämä koskee  yleisemminkin aivotoimintaa ja keskittymistä vaativia asioita – lapsen pitkät päiväunet takaavat tehokkaan opiskelusession. Entinen tyylini iltaisin ja öisin opiskelevana ei enää juuri onnistu, mutta siihen on varmasti yritettävä palata ainakin ajoittain – vuorokaudessa ei aina tunnu olevan tarpeeksi tunteja.

Sain kurssin lopulta suoritettua  ja kunnialla tällä kertaa! Oli mahtavaa huomata, että joitain vuosia sitten kesken jääneitä asioita voi todella joskus saattaa loppuun. Luento oli todella mielenkiintoinen ja kurssiin liittyvä kirjallisuus samoin. Tosin yhteen vanhaan tuttuun vielä törmäsin kurssin ja opiskelijakirjaston puitteissa: yksi kurssikirjoista (joka lopulta osoittautui vapaaehtoiseksi) oli sellainen, jonka olin uskontotieteen opintoja varten lainannut jo vuosia sitten. Kiinnostava kirja, joka jäi tuolloin lukematta. Aikansa nökötettyään kirjahyllyssä, työpöydän ja keittiönpöydän kulmilla palautin kirjan kirjastoon, edelleen lukemattomana…

Uusi alku

Päätään ei voi jättää tyhjäkäynnille pitkäksi aikaa, jos on lähes koko elämänsä käynyt koulua, opiskellut ja tehnyt siihen päälle vielä muutaman vuoden töitä. Tämän havaitsin, kun äitiyslomani loppui keväällä 2010 ja jäin hoitovapaalle. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen opiskelu alkoi taas tuntua hyvältä ajatukselta. Muistin haaveeni uskontotieteen perusopintojen täydentämisestä ja löysinkin avoimesta heti sopivat, minulta uupuvat kurssit kevääksi!

Oli tuttu ja samalla kuitenkin outo tunne marssia vuosien tauon jälkeen yliopistolle ja istua luennolla. Tunne oli jollain tavalla myös vapauttava: tässä opiskelen nyt itseäni varten, juuri sitä mikä minua kiinnostaa ja itselleni sopivaan tahtiin. Mahdollisimman pikaisen valmistumisen peikko ei enää häärinyt kaiken tekemisen taustalla, niin kuin se teki viimeisinä vuosina yliopistolla. Poissa oli myös kaikkialle tunkenut graduahdistus. Voi kun olisi silloin ymmärtänyt asioiden suhteellisuuden! Tässä ehkä onkin ainakin itselleni kiteytynyt ”aikuisopiskelun” ydin: ilo itse oppimisesta. Niin mielenkiintoista ja hauskaakin kuin opiskelu oli parhaimmillaan yliopistossa, oman paikan etsimiseen meni paljon aikaa ja energiaa. Nyt ainakin jollain tavalla elämä on selkeytynyt, ja itse opiskeluunkin suhtautuu eri tavalla, sanoisiko avoimemmin.

Toki elämän tässä vaiheessa opiskeluun liittyvät muut haasteet ovat taas aivan erilaisia. Elämässä on lapsen myötä lisää liikkuvia osia, joita täytyy sovitella yhteen, että aikaa jää myös sille opiskelulle. Mutta niinpä opiskelu on hyvin intensiivistä, silloin kun on sen aika! Bussimatkatkin olen ottanut hyötykäyttöön luennoille mentäessä ja tultaessa. Olen oppinut asettelemaan tenttikirjat ja paperit syliin siten, että bussissakin voi tehdä muistiinpanoja.

Ensimmäinen luentoni keväällä oli uskontotieteen Uskonnot kulttuurienvälisessä vuorovaikutuksessa. Luennoitsija oli innostava, opiskelijat ahkeria keskustelemaan ja kurssi oli mitä ajankohtaisin myös Suomen tilanteessa. Sain paljon uusia ajatuksia, oivalluksia, tietoja. Uusi alku innosti ja kannusti katselemaan myös kauemmas tulevaisuuteen; mitä jos opiskelisinkin enemmän?