Vertaistukea verkkokurssien opintopiirityöskentelystä

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni ja se liittyy opintopiirityöskentelyn ylistämiseen. Suosittelen sitä varsinkin heille, keillä on uteliaisuutta muita saman kurssin opiskelijoita kohtaan ja se auttaa toki paljon sisällön muistamisessa, kun kirjoittaa tiivistelmiä ja keskustelee aiheista, vaikkakin netissä.

Täällä blogissa on aiemmin kirjoitettu kuinka yksinäiseksi voi tuntea olonsa verkkokursseilla varsinkin jos on vahvasti sosiaalinen oppija. Voin uskoa, vaikka en ole käynyt “normaalia” verkkokurssia. Kävin tässä viimeksi ensimmäisen verkkokurssini, missä yhden kirjan sai korvattua opintopiirityöskentelyllä niin ettei sitä tentitä. Kirjoitimme alustuksia kirjan luvuista ja niistä laadimme kysymyksiä. Alustuksissa oli suotavaa tuoda omiakin näkemyksiä esiin, kuten “Tämä oli minulle aivan uutta…” ja “Mielenkiintoista, että…”, vaikka ei toki ollut pakko. Kysymykset saivat liittyä alustuksen kautta omiin kiinnostuksen kohteisiin. Esimerkiksi uskotteko kapitalismin väistyvän länsimaissa sosialismin tai muun korvaavan sosiaalis-taloudellisen järjestelmän tieltä ja mitä tapahtuisi jos uskonnolliset juhlat ja symbolit poistettaisiin kokonaan Suomesta jne. Kysymysten ja omien ajatustemme pohjalta syttyikin luontevaa keskustelua, vaikka meitä oli vain kolme, mikä taas vei muuhunkin kuin kirjan sisältöön ja olimmekin hieman eri mieltä yhdestä aiheesta. Lopuksi kirjoitimme kaikki positiiviset arviot kurssista ja otan niitä jatkossakin!

Tämän seurauksena minun on helpompi puhua heille oikeassa elämässä jos törmäämme. Moodlen opintopiirityöskentelyn “pakon” kautta pääsimme vaihtamaan ajatuksiamme ja tutustumaan jonkin verran. Muuten tuo keskustelufoorumin käyttö on ollut hyvin vähäistä käymilläni kursseilla ja uskallusaste sinne kirjoittamiseen on suurempi.

(Yksi) Totuus verkko-opiskelusta

Jos tämän blogin tarkoitus on antaa rehellinen kuva opiskelusta avoimessa yliopistossa sitä kenties harkitseville, niin nyt seuraa muutama painava varoituksen sana verkko-opiskelusta. Olet tosi yksin. Oikeasti.

Vastuunotto ei sinänsä ole ollut mikään yllätys, kun kerran yliopistossa ollaan. Kukaan ei tule potkimaan pepulle sitäkään vähää mitä lukiossa. Verkkokursseilla tämä vielä korostuu, sillä mitään luentoihin verrattavaa ”lukujärjestystä” ei ole olemassa. Kirjallisilla tehtävillä on deadlinet, mutta niiden tekeminen edellyttää ensin jonkinlaista materiaalin omaksumista, eli: tartu kirjaan ja lue! Ota tai jätä.

Tämä oli siis kuitenkin odotettavissa. Sen sijaan en osannut varautua vertaistuen puutteen ongelmiin. Minulle on tullut yllätyksenä se, miten voimakkaasti opiskellut asiat saattavat muuttaa omaa mielenmaisemaa. Varsinkin teologia on ymmärrettävästi sellainen aine, jossa ollaan tekemisissä melko syvien asioiden kanssa. Niinkin ”vaatimaton” asia kuin oma maailmankuva on mennyt remonttiin, jossa kukaan ei kuitenkaan ole mukana antamassa kommenttia tapetin kuviosta. Eikä onnittelemassa siitä, että sain listat asennettua viivasuoraan. Ei saa edes porakonetta lainattua, jos oma menee rikki. Kyllä on kuulkaa ollut välillä aika orpo olo läppärin ruudun takana istuessa.

Toki Moodlen kurssisivulla on sekä yleinen keskustelufoorumi, että ryhmätehtäviä, joissa on suorastaan pakotettu kommunikoimaan muiden opiskelijoiden kanssa. Varmasti joku saakin tätä kautta tarvitsemansa jakamisen kokemuksen tai ei edes osaa kaivata sellaista. Itse kuitenkin koen nettikeskustelun käytännössä täysin tuntemattomien ihmisten kanssa aika näennäiseksi jakamisen muodoksi. Omien ajatusten testaus ja kehittäminen vuorovaikutuksessa on oikeastaan mahdotonta, koska vuorovaikutus on niin hidasta ja vaatii jo jonkinlaista muodollista esitystapaa (vrt. keskustelukumppanin välittömät reaktiot). On vähän vaikea esittää kirjallisia kysymyksiä, kun ei oikein itsekään tiedä, että mitä haluaa kysyä.

Tarkoitukseni ei ole lobata verkko-opiskelua vastaan. Itsenäisille oppijoille se on loistava vaihtoehto. En itsekään vaihtaisi tällä hetkellä verkkokurssejani luentoihin muun elämän kiireisten aikataulujen takia, mutta neuvo niille, jotka tietävät itsensä vahvasti sosiaalisiksi oppijoiksi: käykää se kurssitarjonta vielä kerran läpi. Jos sittenkin löytyisi luentoversio.

Valoisaa joulunodotusta kaikille, terveisin yksi jouluhullu ja adventtiaddikti (:

-Taru

Pieni sosiaalipsykologian opiskelija aloittaa verkko-opinnot

Eilen päätin tarkistaa, että milloin alkaa tuleva sosiaalipsykologian verkkokurssi (Sosiaaliset representaatiot ja todellisuuden sosiaalinen rakentuminen), johon olin päättänyt osallistua. No, hups sentään! Ilmoittautuminen olisi pitänyt tehdä 25.2 mennessä, mutta huomasin, että vasta torstaina 28.2 olisi aloitusluento. Niinpä päätin soittaa opintotoimistoon tiedustellakseni, että onko mitenkään mahdollista vielä ilmoittautua kurssille. Ystävällinen opintosihteeri sitten avasi vielä ilmoittautumislinkin, kun kurssilla oli vielä tilaa ja pääsin kuin pääsin osallistumaan kurssille.

Torstaina ensimmäistä verkkoluentoa varten virittelin koneeni hyvissä ajoin ja tankkasin pikkuvauvani ensin täyteen ja laitoin hänet nukkumaan ruokapöydälle vällyjen alle tietokoneen viereen. Siinä meidän oli hyvä yhdessä nyt opiskella. Taitaa tästä pikkutytöstä tulla sosiaalipsykologi, kun saa suggestopedistä opetusta jo pienestä pitäen.

Iloinen yllätys olikin, että verkkotenttiä varten ei tarvitsekaan lukea kumpaakin kahta kirjaa vaan vain osan kappaleista. Olinkin jo aloittanut kirjojen lukemisen, mutta nyt pienen vauvan kanssa pitkäkestoinen lukeminen on jotenkin hankalampaa. Kai se on sitä, että ei tiedä milloin se keskeytys tulee, ja sen takia aloittaminenkin on vähemmän motivoivampaa. Tulevassa kurssissa on alkutentti, verkkolukupiiri ja keskustelufoorumi, jossa toivottavasti tulee olemaan antoisat keskustelut. Pienen vauvan kanssa tällainen verkkokurssi on mitä mainioin tapa opiskella. Pystyin hyssyttelemään vauvelia, jotta hän jatkoi uniaan kunnes mieheni tuli töistä. Ja lisäksi tässä säästää kaiken matka-ajan eikä tarvitse erikseen järjestää lastenhoitoa. Tälläistä mahdollisuutta ei ollut 10 vuotta sitten, kun vanhemmat lapseni olivat pieniä. Silloin piti mennä fyysisesti paikanpäälle luennolle. Täytyy sanoa, että tämä kehitys on kyllä todella upea asia!

Mielenkiinnolla taas odotan uuden kurssin aloitusta. Nyt pitää vain malttaa odottaa, että verkkolukupiiri tehtävien kanssa alkaa maaliskuun lopussa. Sitä ennen on tarkoituksena lukea nuo kappaleet alkutenttikirjoista. Jotenkin uuden kurssin aloitus on aina niin ihanaa!

Elämän virtaa

Kesäkuussa pohdin blogissani, että mikä on tehokkain tapa oppia: ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa. Tällöin osallistuin sosiaalipsykologian verkkokurssille Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus, jossa ryhmänä teimme tehtäviä ja esseitä virtuaalisesti. Tuo kurssi ei ollut mitenkään helppo käytännön syistä eikä ryhmäytymisen kannalta, mutta jälkikäteen katsottuna kaikki meni hyvin ja arvosanaksi tuli 4. Voisin sanoa, että vaikeuksista huolimatta kokemus oli todella hyvä.

Alkukesästä sain sitten tietää, että perheeseemme on tulossa vielä yksi perheenjäsen, ja lasketuksi ajaksi arvioitiin helmikuun 9. päivä 2013. Heinäkuun alusta alkaen työni toimenkuvaan tuli muutoksia, joka tarkoitti myös uusien asioiden opettelua. Lisäksi mieheni innostui katselemaan tontteja ja löysimmekin mainion tontin, jonne suunnittelimme, että voisimme rakentaa toivomamme talon 2013 aikana, ja saimme sen hankittua. Hektisen syksyn 2012 johdosta päätin, etten opiskele mitään avoimen yliopiston opintoja vaan pidän toistaiseksi taukoa.

Lapsukaisemme sitten päättikin syntyä kuusi viikkoa etuajassa ja syntyi 3.1.2013. Synnytys meni hyvin ja lapsi voi hyvin vaikka olikin vain 2475 grammaa ja 45 cm. 11 sairaalapäivän jälkeen pääsin kotiin ja olin täynnä energiaa. Koska lapsukainen vain syö ja nukkuu tässä vaiheessa, sain hyvin hoidettua käytännön asioita, kuten tarvittavien tarvikkeiden hankkimisen, joka oli ollut tarkoitus tehdä, kun jään äitiyslomalle tammikuussa. Ennen syntymää meillä oli valmiina vain turvakaukalo lapselle ja äitiyspakkaus oli tullut postiin, josta mieheni sen haki juuri ennen kotiin saapumistamme. iPadin voimin katselin netistä tarvittavia vauvaan liittyviä tarvikkeita jo Kätilöopiston sairaalassa, kuten hoitopöytää ja lastenvaunuja ja ne hankittiin sitten heti kotiutumisen kynnyksellä. Lisäksi löysin ihanan vauvojen vaateliikkeen Beibamboo, josta voi ostaa pieniä vauvan vaatteita tai vuokrata setin juuri oikean kokoisia vaatteita myös keskosvauvoille.

Viikon kotona olon jälkeen aloin hoitelemaan asioita ja suunnittelemaan tulevaa kevättä. Samassa yhteydessä tarkistin myös, että mikä sosiaalipsykologian kurssi minulla oli jäänyt suorittamatta 2012 aikana perusopinnoista. 2012 tämä kurssi oli ollut pelkkä verkkotentti, mutta 2013 uusi kurssi oli laitettu sellaiseen muotoon, että siinä oli pari eri suoritusvaihtoehtoa joko verkkotentillä tai verkkokurssilla, jossa on alkutentti, verkkolukupiiri ja tehtäviä. Päädyin heti jälkimmäiseen ja jään odottelemaan kurssin aloitusta, joka on helmikuun lopussa.

Samaan aikaan huomasin tarjouksen eräästä internetmainosten tarjoavassa yrityksessä, joka mainosti verkkokielikursseja edulliseen hintaan. Ostin diilin ja nyt pohdin, että alanko opiskella tulevana vuonna ranskaa vai espanjaa täältä kotisohvalta! Netistä myös tarkastelin avoimen yliopiston verkkokurssivalikoiman, ja voi olla että jotain muutakin innostun tässä kevään aikana opiskelemaan… Erityisesti nyt kun olen pienen vauvan kanssa kotosalla tuollaiset verkkokurssit vaikuttavat erittäin houkuttelevilta ja näppäriltä vaihtoehdoilta!

Tässä vauvelimme pohtii, että mitä kaikkea hänellä onkaan opittavana tulevaisuudessa.

“What a wonderful World…”

 

Ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa?

Viime viikkoina olen miettinyt, että olisinko sittenkin päässyt helpommalla, jos olisin osallistunut tenttiin kurssini osalta, enkä verkkokurssille. Minulle oli kovat odotukset verkkokurssin suhteen, ja idea ja toteutus itsessään olivat todella mielenkiintoisia, joita halusin kokeilla. Kurssin vetäjä oli valmistellut tämän kurssin loistavasti ja miettinyt erilaisia luovia tapoja toteuttaa, joten malli itsessään on loistava, mutta…pohdin jo toukokuun puolessa välissä blogissani miten ryhmäytyminen tapahtuu verkkokurssien osalta. Nyt muutaman viikon kokemuksen myötä täytyy sanoa, että ei ole ollut helppoa. Ihmisten aikataulut, tekemisen syklit ja järjestäytyminen on erilaisia ja tuntuu, että yhdessä tekeminen on melko kaoottista. Ajattelin itse, että aloitan keskustelun ja teen yleisraamin ja sitten luotan ihmisiin, että he hoitavat oman osuutensa ja järjestäytyvät itsestään ennen eräpäivää. Neljä päivää ennen yhden tehtävä alustusta, yksi henkilö ilmoitti, että lopettaa kurssin kesken. Tämä tuntui jotenkin siltä, kuin matto olisi vedetty alta. Loppuporukalla sitten luovimme tehtävän palautuksen ajallaan. Toista tehtävää emme olleet edes aloittaneet, jonka palautus oli viikon päästä. Nyt olemme sitä työstäneet kolmen hengen voimin Etherpad alustalla ja palautus on kolmen päivän päästä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan esseetä ryhmänä. Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten saamme muodostettua punaisen langan esseeseen.

Ryhmässä ja virtuaaliopiskelussa on kyllä paljon mahdollisuuksia, mutta se vaatii kyllä opiskelijoilta vahvaa motivaatiota ja luottamusta. Kun ollaan yhteydessä virtuaalisesti, niin on vaikea arvioida, että kuka on tosissaan ja keneltä voi odottaa kuinka paljon. Luokkaopetuksessa saa paljon vinkkejä ihmisten käyttäytymisestä ja ajattelumalleista ja oman kokemuksen mukaan ryhmäytyminen on helpompaa ja nopeampaa. Olisi todella kiva kuulla hyviä kokemuksia, kuinka virtuaaliopetuksessa on ryhmäydytty onnistuneesti. Olisko esimerkiksi jotkut tietyt pelisäännöt tai raami, joka tulisi kurssin ohjaajan puolelta, että vastuita pitää selvittää etukäteen tai testata motivaatiota jotenkin matkan varrella, ennenkuin pystyy jatkamaan kurssia.

Tämä verkkokurssi, jossa on tehty tehtäviä ryhmänä on ollut varsin mielenkiintoinen. Välillä motivaationi on laskenut ihan käytännön haasteiden ja hallitsemattomuuden myötä, ja huomioni on kiinnittynyt pois varsinaisesta aiheesta vaikka se kovin mielenkiintoinen onkin.

Seppo-Hannu käyttää blogissaan vertauskuvaa tuntematon pilvi, johon ihminen astuu. Tämä verkkokurssi on ollut minulle sellainen oppimisen saralla. Ehkä tämä pilvi alkaa kohtapuoliin hälvetä, ja olen saanut paljon kokemusta verkkokurssilla oppimisesta. Kurssin loputtua hieman hengähdän ja vietän ihanan kesän. Pari herkullista kirjaa odottaa minua yöpöydälläni, joita olen lykännyt lukemasta, jotta saan nämä opiskelutehtävät ensin tehtyä. Kohta on aika keskittyä myös niihin ja loikoilla riippukeinussa.

Oikein nautinnollista kesää kaikille!

 

Miten ryhmäytymien tapahtuu verkko-opinnoissa?

Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus – verkkokurssi on alkanut, ja ryhmät jaettu. Noin kuukausi on aikaa järjestäytyä, tehdä alustus tietystä teemasta kurssiin liittyen, tehdä essee ryhmänä sekä käydä keskustelua foorumilla. Sinänsä kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta, mutta miten se käytännössä toteutuu onkin oma juttunsa. Materiaalin hankinnassa oli haasteita, ja nyt vihdoinkin alkaisi olla kaikilla materiaalit kasassa.

Ryhmän muodostumisvaihe on siis käynnissä, mielenkiinnolla odotan kokemusta, että miten saamme tehtävät tehdyksi. Mitä ilmeisemmin emme aio ryhmänä tavata vaan tehdä kaiken verkossa. Saa nähdä tuleeko joku storming vaihe tässä prosessin aikana vai ähiseekö jokainen itse omassa kotonaan tai tietokoneen takana haasteiden kanssa. Meillä ei ole kovinkaan paljon aikaa päästä normiutumisvaiheeseen ja suoritusvaiheeseen, koska aikataulut tulevat vastaan.

Kai tämä on omaa muutosvastarintaisuuttani, että ei näe ihmistä kenen kanssa tekee työtä eikä pääse sopimaan työtavoista. Toiset ihmiset kun lähestyvät asioita yksityiskohdistsa ja toiset kokonaisuuksista, ja mielenkiinnolla odotan, että miten tämä ryhmä lähtee toimimaan.

Tämä on ensimmäinen puhdas verkkokurssini, jossa tehdään ryhmätyöt tuntemattomien ihmisten kanssa verkon välityksellä. Hieman ahdistaa ja jännittää, mutta eihän tässä auta kuin yrittää parhaansa. Eniten jännittää videon välityksellä pidettävä ryhmäalustus, miten se hoidetaan. Uskon että tästä tulee kuitenkin hyvä oppimiskokemus.

Innostus hiipii taas

Uusi opintojakso, ”Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus”, on taas alkamassa ja tällä kertaa se on verkko-opintoina. Toinen vaihtoehto olisi ollut suorittaa koko opintojakso pelkkänä tenttinä, mutta itse olen ainakin sen verran sosiaalinen luonne, että haluan keskustella ja jäsentää tietoa jossakin ryhmässä, oli se sitten fyysisesti luennolla tai virtuaalisesti verkkoluennolla. Minusta on hieman omituista, että sosiaalipsykologiassa todetaan, että oppiminen on ensisijaisesti sosiaalinen ilmiö ja toissijaisesti yksilön ilmiö ja kuitenkin useat kurssit on pelkästään tentittäviä opintojaksoja. Meitä oppijoita on kuitenkin erilaisia: toiset visuaalisia, toiset kinesteettisiä ja toiset auditiivisia. Ja aikuisopiskelijana pelkkä tenttiminen tuntuu todella tylsältä, jos ei ole mitään painetta varsinaisesti suorittaa mitään, vaan haluaisi perehtyä ja oppia uusia asioita sekä mahdollisesti pohtia näitä ryhmässä. Pelkkä yksin lukeminen ja pohtiminen ei ole oikein minun juttuni, ja niin paljon kuin on mahdollista suorittaa jotenkin muuten kuin pelkästään tenttimällä, niin aion kyllä hyödyntää nämä mahdollisuudet.

Viikko sitten menin avoimen yliopiston kirjastoon hankkimaan kurssikirjat ja tajusin, että olen vasta 21. varauslistalla toisen kurssikirjan suhteen. Tämä on ainoa paikka, josta kirjan voi saada lainaan ja Amazonissa kirja maksaa 134 puntaa. Vähän jännittää, että miten kurssi tulee suoritettua ilman kirjaa vai pitääkö odottaa ensi syksyyn, että kirjan saa lainattua.

Varaan kuitenkin toisen kurssikirjan, Moraalipsykologia, ja illalla selailen sitä läpi. Aikaisemmalta kurssilta minulle on jäänyt vahvasti mieleen Kohlbergin moraalisen kehittymisen tasot eli laadullisen ajattelun kehittyminen, ja se on jäänyt minua pohdituttamaan, että miten voisin ymmärrystäni syventää siitä niin lasten kasvatuksessa kuin aikuistenkin ammatillisessa kehittämisessä. Ilokseni huomasin, että tässä kirjassa on paljon asiaa tähän liittyen. Nyt vaan kun löytäisi sopivasti aikaa kirjan lukemiseen ja perehtymiseen. Sitä ennen pitäisi vaan perehtyä yhteen toiseen kirjaan, josta on tulossa verkkotentti reilun viikon sisällä. Ei millään malttaisi olla aloittamatta tämän kirjan lukemista…

Kertaus on opintojen äiti – jos muistaa jotain aiemmin oppimastaan…

Nyt syksyllä aloittamani elämänkatsomustieto on vihdoin saamassa ensimmäisiä konkreettisia tuloksiaan. Tai näin ainakin toivon; tuloksia odotellaan. Elämänkatsomustieto on monitieteinen, mielenkiintoinen kokonaisuus, johon kuuluu uskontotiedettä, filosofiaa, antropologiaa… Olen aikoinani yliopistossa suorittanut uskontotieteen peruskursseja ja juuri yksi niistä kuuluu myös elämänkatsomustiedon perusteisiin. Koska olin jo kyseisen kurssin suorittanut, hain korvaavuutta kurssista sen perusteella. Moninaisten sähköpostien jälkeen selvisi, että kurssin suorittaminen osaltani vaatii kurssikirjan ja verkkomateriaalin lukemisen ja lopputehtävän eli esseen tekemisen.

Itse kurssi olisi ollut suoritustavaltaan verkkokurssi eli en jäänyt paitsi rakastamaani luento-opetusta, mutta verkkokursseista minulla on aiempia oikein positiivisia kokemusia. Siksi hieman harmittaa, etten nyt voinutkaan osallistua itse kurssille. Kurssikirjan ja verkkomateriaalien lukeminen herättivät minussa epäilyksiä  – olenko joskus tosiaan suorittanut vastaavansisältöisen kurssin? Asia oli hämärästi kyllä tuttua, mutta sittenkin uutta. Olen aina ajatellut, että aiemmin oppimamme on jossain aivojemme sopukoissa tallella, täytyy vain löytää oikeat tiedonaktivointikeinot. Eli kyllä sitä ruotsiakin sitten pakon edessä taas osaisi ja muistuisi mieleen kaikki se lukio-opetus, jonka pohjalta joskus osasin edes jotenkin tuota toista kotimaista.

Positiivisuuteni joutui kyllä koetukselle lukiessani tuota uskontotieteen kurssikirjaa, mutta sitten esseetä kirjoittaessani jotain ilmeisesti alkoi palailla paremmin mieleen ja kirjoittaminen kävikin oikein mukavasti ja sujuvasti: asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Ehkäpä mielenkiintoisinta oli esseen lopussa hahmotella itseä kiinnostavaa tutkimusaihetta. Pääsisiköhän sitä todella joskus tekemään tuota suunniteltua tutkimusta?

Yksinpuurtajan itsetunto

Muutama viikko sitten olin menettää uskoni itseeni aivan kokonaan. Olin aloittanut 4 op verkkokurssin arvosanan määrittävän analyysin valmistelun ajoissa ja lukenut analyysin pohjaksi tarkoitettua materiaalia useaan kertaan ja tutustunut taustamateriaaliin muutenkin laajalti. Viime metreillä usko alkoi loppua, alun muistiinpanot ja analyysin runko tuntui järjettömältä sekamelskalta ja aihekin alkoi tuntua käsittämättömältä. Kolme päivää ennen analyysin palautusta olin tilanteessa, jossa vakavasti harkitsin analyysin palauttamatta jättämistä. Puursin epätoivoissani analyysin jonkinlaiseen pakettiin ja joka kerta sen lukiessani tunsin myötähäpeää itseni puolesta. Teksti oli poukkoilevaa, ydin kateissa ja tuntui etten ole sisästänyt mitään itse aiheesta saati kurssin tavoitteista muodostaa koherentti kuvan jostain tutkimusmenetelmästä ja sen soveltamisesta. Tuntia ennen palautusaikaa tein päätöksen ja tallensin kirjoituksen palautustilaan, suljin koneen ja mietin tilannetta, jossa kurssin opettaja lukee analyysiani ja suorastaan säälii asioita sekoittavaa opiskelijaa. Hävetti, paljon..

Eilen osallistuin kurssin palauteluennolle hieman myöhässä, priorisoin jumpan luentoa tärkeämmäksi, olin varma etten tulisi pääsemään kurssista läpi ja palautteen kuuleminen ahdisti. Opettaja ei ollut antanut arvosanoja suoritussivuille ja soitin luennon jälkeen tuttavalleni, jonka tiesin osallistuneen verkkoluennolle. Järkytyksekseni hän sanoi opettajan sanoneen että kaikki olivat suoriutuneet kurssista kiitettävästi ja että huonoin arvosana olisi nelonen! Jäin miettimään miksi omasta mielestäni surkea suoritus oli opettajan mielestä kiitettävä. Onko itsenäisesti opiskelevan omakuva jotenkin pienempi kuin ryhmässä opiskelevan, koska vertailukohtaa ja tukiverkkoa kokemuksille ei ole? Kurssien oppimisympäristöissä tarjotaan mahdollisuus keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, mutta harvoin siellä syntyy keskustelua epävarmuuksista ja heikoista hetkistä. Monesti verkkokeskusteluissa halutaan nostaa esille asiakysymyksiä ja niihin vastataan vain nokkelilla asiavastauksilla. Miten keskustelujen ja keskustelijoiden rimaa saisi alemmaksi, jotta keskustelut tukisivat yhteisöllistä opiskelua myös itse asian ulkopuolella?

Verkkokeskustelun tavoitteet

Näkyvä osa Avoimen yliopiston verkkokursseja ovat opiskelijoiden väliset verkkokeskustelut. Yleensä kursseihin liittyy ainakin aloituskeskustelu ja loppukeskustelu, joista toinen saattaa olla vapaaehtoinen. Lisäksi tehtäviin voi kuulua kriittinen keskustelu jostain annetusta aiheesta.

Olen miettinyt välillä paljonkin, miten näistä keskusteluista voisi saada enemmän irti. Ensimmäinen oma puheenvuoroni saattaa olla ihan asiallinen ja perusteltu, mutta toisten puheenvuorojen kommentointi tuntuu jo vaikeammalta, ja tulee kirjoitettua jotain sellaista, joka jää ajatuksena vain puolitiehen. Erityisesti aloituskeskustelussa omien mielipiteiden muotoilu on jo lähtökohtaisesti hankalaa, kun aihe ei välttämättä ole vielä lainkaan tuttu.

Keskustelujen tarkoitus ei varmastikaan ole se, että jokainen esittelisi omaa tietämystään mahdollisimman hyvässä valossa. Uskon, että tarkoituksena on synnyttää aitoa dialogia kurssin aiheista ja opiskelijoiden omista mielipiteistä ja kokemuksista. Ehkä kurssista vastaavan opettajan aktiivinen osallistuminen keskusteluihin innostaisi kurssilaiset syvällisempään pohdintaan. Toisaalta on hyvin ymmärrettävää, että ihan jokaista keskustelua opettajan on hankala ehtiä kommentoimaan.

Kyseessä on ainakin omalla kohdallani jonkinlainen kynnys esittää mielipiteitä asioista, joita en koe osaavani vielä hyvin. Tästä kynnyksestä täytyisi päästä yli, ja luottaa siihen, että aito keskustelu on tärkeintä. Muut keskustelijat tietävät asioita, joita minä en tiedä, ja minun näkökulmani voi toisaalta tuoda oivalluksia muille. Verkkokeskustelu avaa hienon mahdollisuuden saada opintoihin ja pohdintoihin tukea melko suurelta vertaisryhmältä – täytyisi vain osata käyttää tätä tilaisuutta tehokkaasti hyväksi.