Vuosi 2017 – uusien koulutusohjelmien, integraation ja hyvinvoinnin vuosi

Opiskelujen vuosi 2017 on takana. Aikamoinen vuosi!

Vuoden alussa aloittivat uudet koulutusohjelmien johtoryhmät toimintansa. Samalla siirtyivät psykologian ja logopedian oppiaineet tiedekuntaamme. Konkreettinen muutto toteutui kesän jälkeen. Samaan aikaan, elokuun lopussa, Helsingissä järjestettiin kansainvälisen lääketieteen koulutuksen järjestön AMEE:n konferenssi. Kokous oli huikea menestys. Yhteishenki oli korkealla ja tiedekuntamme opettajat ja opiskelijat näkyvästi esillä niin käytännön järjestelyissä kuin sisällön tuotossa: kokouksessa oli yli kolmekymmentä HY:n opettajien ja opiskelijoiden esitystä. Tämä kertoo osaltaan halustamme kehittää opetustamme tutkimusperusteisesti.

Lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutusohjelmissa käynnistyi kolmas curriculum-uudistuksen vuosi. Tämän lukuvuoden jälkeen on LL-ohjelma kokonaisuudessaan uuden curriculumin mukainen, HLL-koulutuksessa edetään hieman rauhallisemmin vuosi kerrallaan. Tehtyjen uudistusten jatkuva arvio on tärkeää. Toteutimme huhti-toukokuussa Opiskelu- ja hyvinvointitutkimuksen, jossa selvitettiin tiedekuntamme opiskelijoiden hyvinvointia, opintomenestystä ja niihin liittyviä tekijöitä (https://blogs.helsinki.fi/opiskelu-hyvinvointi/). Opintoihin liittyvistä tekijöistä stressiin liittyi selkeimmin opiskelutahti. Opetusohjelmaa uudistettaessa on tärkeää, että tavoitteisiin, sisältöihin ja arviointiin palataan uudelleen ja niitä täsmennetään kokemuksen ja opiskelijoilta saadun palautteen myötä. Opettajien tehtävä on määrittää oppisisällöt riittävän selkeästi ja realistisesti siten, että ne vastaavat todellisia, opetussuunnitelmassa määritettyjä laajuuksia.

Opiskelijoiden hyvinvointi on ollut vahvasti esillä. Osa hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä on sellaisia, joita opiskelija voi itse toteuttaa, osa sellaisia, jotka ovat tiedekunnan vastuulla. Jatkamme hyvinvointitutkimustamme pyytämällä kevätlukukaudella 2018 mukaan kaikki tiedekunnan opiskelijat. Yhteistyössä Cambridgen yliopiston kanssa tutkimme lisäksi keinoja, joilla opiskelijoiden kykyä säädellä stressikokemustaan voidaan parantaa.

Opetuksen integraatio on ollut yksi keskeinen kuluneen vuoden teema. Asiasta on keskusteltu erilaisissa työpajoissa, virallisissa ja epävirallisissa kokouksissa, ja ensi keväänä se näkyy konkreettisesti myös toukokuun valinnaisten opintojen toteutuksessa ja tarjonnassa. On hienoa, että pystymme näin hyödyntämään opetuksessamme monialaista terveysalojen erityisosaamistamme. Yhdessä olemme enemmän!

Tiedekuntamme opiskelijoille ja henkilökunnalle hyvää joulua ja onnellista, menestyksekästä uutta vuotta toivottaen

Tiina Paunio
Opetuksesta vastaava varadekaani

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *