Skandaali, tuo journalismin henkireikä

axl_smith_youtube
Kohun myötä Axl Smithistä alkoi kiertää verkossa useita meemejä.

Maaliskuun alussa mediapersoona Axl Smith nousi otsikoihin koko suomalaista mediakenttää ravisuttaneen skandaalin voimin.  Aiemmin reilun ja sympaattisen miehen maineesta nauttinutta Smithiä syytettiin seksivideoiden salakuvaamisesta. Puhtoinen julkisuuskuva oli yhdessä yössä pelkkä muisto ja skandaalin ainekset valmiit.

Skandaali lähti liikkeelle 9. maaliskuuta Smithin tuodessa salakuvaussyytteensä julkisuuteen itse. Julkaisemassaan videoblogissaan hän perusteli salakuvaustaan pyrkimyksellään välttää Music Television -aikaisen kollegansa, Peterin, kokema kohtalo: perättömät raiskaussyytteet, lehdistön viha, työpaikan menettäminen, vankila ja lopulta itsensä juominen hengiltä. Kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan: Smithin varovaisesti paljastama vyyhti alkoikin aueta vauhdilla ja levitä hallitsemattomasti.

Vain kaksi päivää Smithin paljastuksen jälkeen poliisi oli haastatellut jo 20 salakuvauksen uhria. Seuraavaksi Ilta-Sanomat julkaisivat Smithin salakuvauksen uhriksi joutuneiden naisten haastatteluja ja Smith vetäytyi RadioAwardsien juontajan tehtävästä. Skandaalin neljäntenä päivänä Nelonen ilmoitti, ettei Smith juontaisi enää The Voice of Finlandin suoria lähetyksiä. Viidentenä päivänä Smith ilmoitti Instagram-tilillään luopuvansa tehtävästään Unicefin Hyvän tahdon lähettiläänä. Lopulta tiedotettiin Smithin jättävän tehtävänsä myös Jook Joint Movement -nuorisoverkoston johdossa.

Viikon sisällä skandaalin alusta Smith oli joutunut luopumaan kaikista työtehtävistään. Samalla kun Smithin ura rapistui, lehdet porskuttivat eteenpäin paljastaen ja spekuloiden päivittäin skandaalin yksityiskohtia. Asiasta kohistiin kovin sanoin myös sosiaalisessa mediassa, eivätkä sivullisetkaan säästyneet vammoitta: esimerkiksi Jounin Kaupan Sampo Kaulanen sai vihapostia aina tappouhkauksia myöten puolustettuaan Smithiä Facebook-päivityksessään.

Pikkuhiljaa skandaali laantui, joskaan ei unohtunut. Kun tapahtuneesta alkoi mennä maku, median huomio kiinnittyi muihin asioihin, kuten uusiin potentiaalisiin skandaaleihin. Tästä huolimatta Smithin tapauksesta uutisoidaan silti yhä tasaisin väliajoin: aallonharjaltaan laskenut kohu jatkuu tasaisena, ja kovan kolauksen ottaneelle Smithille paluu myönteiseen julkisuuteen tulee olemaan vaikea, ellei jopa mahdoton.

Skandaalien logiikka notkeassa yhteiskunnassa

Anu Kantolan toimittamassa kirjassa Hetken hallitsijat: julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa  (2011) käsitellään julkisen elämän ja erityisesti politiikan skandaloitumista yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Kuten Smithin esimerkki osoittaa, skandaloitumista tapahtuu kuitenkin myös politiikan ulkopuolella, kaikkialla mediassa ja julkisuudessa. Osin tätä trendiä selittää 90-luvun mediamarkkinoiden avautuminen ja kilpailun lisääntyminen: median kriisi ja pula varoista lisäävät skandaalien määrää medioissa, sillä mediat taistelevat yleisöidensä huomiosta ja skandaalit myyvät hyvin. Millään medialla ei ole varaa asettautua skandaalien yläpuolelle ja jättää niitä huomiotta, sillä se tarkoittaisi lukijoiden siirtymistä muiden lähteiden luokse. Kiinnostavuudesta tuntuu tulleen tärkein uutiskriteeri. Skandaalit kiinnostavat ihmisiä ja siten myös myyvät, joten miksi niitä ei huomioitaisi – tai jopa luotaisi keinotekoisesti?

Journalismin muutokseen on vaikuttanut myös internetin ja sosiaalisen median kehitys: journalismista on tullut ihmislähtöisempää, merkityksellisyys on korvautunut kiinnostavuudella ja iltapäivälehdistölle ominainen skandaalihakuisuus on levinnyt kaikkialle journalismin piiriin. Asiakaslähtöisyys ja ihmiskeskeisyys ovat ottaneet vallan: journalismi henkilöityy, mikä näkyy myös skandaaleissa, jotka usein pyörivät yksittäisten ihmisten ympärillä. Skandaaleja myös pitkitetään, jolloin syntyy niin kutsuttuja pseudoskandaaleja, jotka paisuvat, eskaloituvat ja elävät omaa elämäänsä skandaalin todellisesta luonteesta piittaamatta. Kohuun lisätään tulta päivittäisillä uusilla paljastuksilla ja mielenkiintoa pidetään yllä jatkokertomuksilla. Mediat toimivat ikään kuin skandaalikoneina, joissa kaikkien on juostava mukana ja joita kukaan ei pysty pysäyttämään. 

Julkinen anteeksipyyntö

Lähde: Facebook
Lähde: Facebook

Skandaalit aina lopulta hiljenevät – viimeistään silloin, kun lukijoilta loppuu mielenkiinto. Kirjan mukaan skandaalin lopputulos riippuu usein siitä, miten kohun kohde toimii. Julkinen anteeksipyyntö on yksi keino selvitä skandaalista. Se saattaa johtaa skandaalin laantumiseen; toisaalta, kuten vaikkapa Smithin tapauksessa, väärin tehty julkinen anteeksipyyntö voi myös pahentaa tilannetta. Se millainen anteeksipyyntö on sitten oikea ja millainen väärä, on taas toinen kysymys, johon on vaikea löytää oikeaa vastausta.

16. maaliskuuta Smith julkaisi Facebook-sivullaan julkaisun, jossa hän otti kantaa mediassa esitettyihin vaatimuksiin anteeksipyynnöstä. Julkaisussa Smith ihmetteli sitä, kuinka hänen lukuisat sosiaalisessa mediassa esittämänsä anteeksipyynnöt tuntuvat kaikuneen kuuroille korville.

Sosiaalisen median hienous onkin siinä, että Smith pystyi puolustamaan itseään julkisesti ilman median välitystä ja riskiä vääristetyistä lausunnoista. Tästä huolimatta tärkein yleisen mielipiteen muodostaja tapauksesta tuntuu olleen perinteinen media, ei se, mitä Smith on itse sanonut tai mitä hänestä on sosiaalisessa mediassa kirjoitettu. Sosiaalisen median sisällöt ovat olleet pikemminkin raaka-ainetta, jota on sittemmin analysoitu, tulkittu ja tuomittu perinteisissä medioissa. Smithin tapaus ja skandaalit yleensä heijastelevatkin perinteisen median valtaa. Joukkoviestimet kykenevät yhä vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ja näin esimerkiksi pilaamaan julkisuuden henkilön maineen yhdessä yössä.

Siinä missä skandaalit sekä myyvät että vaikuttavat, joukkoviestinten on kuitenkin varottava inflaatiota. Jatkuva skandaalimylly heijastelee myös sitä, kuinka journalismin merkittävyys heikkenee kiinnostavuuden kustannuksella. Journalismilla on valtaa saada koko Suomi paheksumaan yksittäisen ihmisen kyseenalaisia yksityiselämän valintoja, mutta onko se menettämässä valtaansa herättää keskustelua ja muokata mielipiteitä yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista?

– Annika ja Saana