Ala-asteella opetettiin, että kaikki täytyy ottaa välituntileikkeihin mukaan eikä ketään saa syrjiä. Aikuisten maailmassa säännöt ovat kuitenkin monimutkaisempia, ja nämä kaksi asiaa tuntuvat olevan välillä ristiriidassa toistensa kanssa. Joskus tuntuu olevan ihan hyväksyttävää jättää joku keskustelun ulkopuolelle ja näin syrjiä, ettei vaan syrjittäisi joitain muita.
Yksi esimerkki tästä on maaliskuulta, kun kansanedustajat Nasima Razmyar ja Jani Toivola vetäytyivät maahanmuuttoa käsitelleestä Ylen A2-illan Turvattomuus-illasta. Heidän lisäkseen keskustelemaan oli kutsuttu avoimen rasistisia ryhmiä, kuten kiihkokansallisen Finnish Defence Leaguen puheenjohtaja Jukka Ketonen. Kansanedustajat kirjoittivat Facebook-sivuillaan, etteivät rasistiset tai syrjivät liikkeet tai ideologiat voi olla tasavertainen ääni muiden joukossa eikä keskustelu heidän kanssaan olisi aidosti mahdollista. Myös ihmisoikeusliiton mukaan Yleltä oli vastuutonta antaa näkyvyyttä FDL:lle, jonka tiedetään lietsoneen syrjintää ja vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Tällaiset järjestöt haluttiin siis sulkea julkisen keskustelun tilasta pois.
Tavallaan keskustelijoita suljetaan keskustelujen ulkopuolelle jo moderoimalla kommentteja internetin uutisista ja keskustelupalstoilta. Herjaaminen ja valheelliset väitteet eivät ole siellä sallittuja, sillä muuten syyttömästä ihmisestä voisi tulla nettikansan silmissä raiskaaja tai luotettavasta yrityksestä huijari. Kaikilla lienee olevan suurin piirtein yksimielisyys siitä, miksi keskustelupalstan ylläpitäjällä on suorastaan velvollisuus poistaa kyseenalaiset kommentit.
Julkisen keskustelun tilasta poissulkemiseen ei kuitenkaan tunnu olevan samanlaista selkeyttä. Razmyarin ja Toivolan päätöstä tukeneiden mukaan julkisen keskustelun tulisi aina pohjautua ihmisten yhdenvertaisuudelle. Tämä ei toteudu keskusteltaessa avoimesti rasistisen liikkeen kanssa. Jotkut kritisoivat sitä, etteivät kansanedustajat halunneet edes yrittää keskustella. Dialogissa ei toisaalta taas ole mitään järkeä, jos vastapuolen tarkoitus ei ole edes käydä sitä, vaan pikemminkin saada rasismi näyttämään hyväksyttävältä reaktiolta maahanmuuttoon ja saada itselleen lisää julkisuutta.
Dialogi tuntuukin olevan nykyisin melko mahdoton käsite. Internetin piti tehdä julkisen keskustelun tilaa avoimemmaksi, mutta sen lisäksi se on mahdollistanut myös tyhjänpäiväisen öykkäröinnin. Netissä lentävät solvaukset ja epäpätevät argumentit eivät johda mihinkään, keskustelijat ymmärtävät tahallaan väärin toistensa argumentteja eikä julkinen keskustelu kertakaikkiaan toimi. Osa kokee ilmapiirin niin ikäväksi, että haluaa vapaaehtoisesti jopa poistua sieltä.
Tästä hyvä esimerkki on Hesburgerin toimitusjohtaja Heikki Salmela, joka kritisoi helmikuussa kovin sanoin Suomen työtilannetta. Hän nousi julkisuuden parrasvaloihin ehdottamalla siirtymistä 45-tuntiseen työviikkoon sekä vapautta sopia työehdoista työnantajan ja työntekijän välillä.
Salmela sai pian osakseen kovaa kritiikkiä. Esimerkiksi PAM:n valtuuston jäsen Anne Nyman kritisoi Salmelan ehdotusta irvokkaaksi, koska tämä itse tarjoaa yrityksessään pääosin osa-aikatyötä. Kirjoitukset levisivät nopeasti ja herättivät sosiaalisessa mediassa raivoa. Pian Salmela päättikin lopettaa omalta osaltaan julkisen keskustelun aiheesta. Hän perusteli päätöstään sillä, että joutuu vastaanottamaan lausuntonsa takia ”henkilökohtaisia hyökkäyksiä ja vihapuhetta”. Salmela koki julkisen keskustelun syrjäytyneen raiteiltaan niin ikäväksi, ettei enää halunnut olla siinä mukana.
Tietyllä tavalla Razmyarin ja Toivolan päätös olla osallistumatta Ylen keskusteluiltaan oli samanlainen keskustelusta poistuminen kuin Hesburgerin Salmelalla. Salmela vain poistui kokonaan, mutta Razmyar ja Toivola olivat valmiita jatkamaan keskustelua toisenlaisten keskustelukumppaneiden kanssa.
Salmelan, Razmyarin ja Toivolan ratkaisut ymmärtää. Kukaan ei halua olla uhkailevan nettikirjoittelun kohteena, ja rasismi on yksiselitteisesti tuomittava. Kansallisen turvallisuuden nimissä voi olla myös perusteltua yrittää estää joidenkin ryhmien näkyvyyttä julkisuudessa. Keskustelu on myös turhaa, jos vastapuoli tyytyy argumentoinnin sijaan vain uhkailemaan tai edistämään julkisuudessa omaa maailmankatsomustaan.
Takavasemmalle poistuminen tai keskustelusta pois sulkeminen eivät kuitenkaan kuulosta asioiden edistämisen kannalta kovin rakentavilta vaihtoehdoilta. Kyse ei ole vain yksittäisten henkilöiden ratkaisuista, vaan koko julkisen keskustelun tilasta. Meillä ei ole olemassa selkeitä yhteisiä pelisääntöjä, ja vaikka olisikin, kaikki eivät halua niitä noudattaa. Emmekä me oikein tiedä, mitä näiden vastarannan kiiskien kanssa tulisi tehdä.
Keskustelemattomuus on tuskin koskaan ratkaissut yhtään maailman ongelmaa. Vihapuhetta netissä levittelevä voi oppia uhkailevien lauseiden johtavan väittelyn voittoon, kun vastapuoli perääntyy hämillään. Keskustelun ulkopuolelle jätetyn ärtymys ja viha voi taas kasvaa entisestään. Vastakkainasettelu voi ottaa lisää tuulta alleen ja on vaarana, että keskustelemattomuudesta syntyy niin sanottuja sosiaalisia kuplia, jotka eivät edes tiedä toistensa olemassaolosta.
On hyvä kysymys, oliko Yleltä perusteltua kutsua keskusteluiltaan vieraaksi henkilö, jonka johtama järjestö pyrkii estämään islamin leviämistä Suomeen. Suurempi ratkaisematon kysymys on kuitenkin se, ketkä ylipäätään ovat tasavertaisia keskustelukumppaneita. Missä menee julkisen keskustelun rajat? Ketkä asettavat ne rajat? Itse keskustelijatko, jotka eivät edes suostu keskustelemaan toistensa kanssa? Ja miten onnistuu käydä tätä keskustelua tilassa, jonka toimimattomuus on myös se ongelma? Miten saataisiin luotua kaikille tyydyttävä ja turvallinen tila keskusteluun, jossa kaikille pätee samat argumentoinnin säännöt?
Ratkaisu tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta, mutta sitä voi lähteä etsimään ala-asteen välitunnilta. Kokisimmeko siellä turvallisemmaksi jättää öykkäröijä leikin ulkopuolelle, poistuisimmeko itse tilanteesta jättäen muut pulaan, yrittäisimmekö rakentaa yhdessä yhteiset pelisäännöt vai onko tällaisten sääntöjen luominen edes mahdollista?
Maiju & Max
