Uusi vuosi, uusi blogi?

Lähdetään uudestaan liikkeelle.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Samalla sivulla maahanmuuttajien kanssa

Aihe linkittyy suoraan oman nimikkotutkijamme tutkimus- ja selvityshankkeisiin, joten tällainen näkkökulma aiheeseen tuntui mielekkäältä. Alle olen koonnut kurssimme aikana eli 12.9 – 20.11.2012 aikana Helsingin sanomissa olleita yksittäisiä lauseita, ingressejä,  artikkeleita, kolumneja tai mielipidekirjoituksia siten, että niistä muodostuisi jonkinlainen kurkistusikkuna yhteiskunnassa esillä olleeseen maahanmuuttajiin liittyvään keskusteluun. Klikkaa linkkiä, niin pääset lukemaan koko tekstin Hesarin sivuilta!

  • PAM: Kahden kerroksen väkeä.  Palvelualojen ammattiliiton (PAM) varapuheenjohtaja Jaana Ylitalo pelkää, että Suomen työmarkkinat jakautuvat niin, että maahanmuuttajataustaiset työntekijät joutuvat automaattisesti siihen huonompaan osaan.Ylitalon mukaan PAM-liittoon tulee yhä useammin käsiteltäväksi tapauksia, joissa maahanmuuttajataustaiset työntekijät työskentelevät epäinhimillisissä oloissa, epäinhimillisin työehdoin ja täysin työnantajastaan riippuvaisessa asemassa. (HS,Kotimaa 17.11.2012.)                                                                                                                                                                 http://www.hs.fi/kotimaa/PAM+Ty%C3%B6markkinoille+tulee+kahden+kerroksen+v%C3%A4ke%C3%A4/a1305618958691
  • HS Floridassa: Amerikankuubalaiset äänestävät Romneya (HS, ulkomaat 5.11.2012.)                                                                                                                           http://www.hs.fi/ulkomaat/HS+Floridassa+Amerikankuubalaiset+%C3%A4%C3%A4nest%C3%A4v%C3%A4t+Romneya/a1352001006550

 

  • Luen lehtiä. Näen pienen, vähän pelokkaan kansan, joka ihmettelee, mitä tehdä, kun maailma on tullut sen työpaikoille, katukuvaan, koulun kevätjuhlaan. Katselen paperitehtaalta potkitun miehen kuvaa Hesarista. Toimituksen siivoojat ovat ulkomaalaisia. Tyttöjen illassa vertaillaan filippiiniläisen ja virolaisen kotisiivoojan eroja. Alepassa maahanmuuttajat myyvät kaljaa suomalaisille alkoholisteille. (Reetta Räty 18.11.2012. Helsingin sanomat.)

http://www.hs.fi/sunnuntai/Mik%C3%A4+t%C3%A4m%C3%A4+t%C3%A4llainen+maa+on/a1353131736852

 

 

 

  • Ruot­sis­sa kroa­tia­lais-ser­bia­lais­taus­tai­nen Zla­tan osal­lis­tui maa­leil­laan myös kiih­keään po­liit­ti­seen kes­kus­te­luun. Yk­si oi­keis­to­puo­lue Ruot­si­de­mo­kraat­tien joh­ta­jis­ta luo­pui teh­tä­vis­tään kes­ki­viik­ko­na, kun pal­jas­tui, et­tä hän oli lau­ko­nut ka­dul­la ra­sis­ti­sia kom­ment­te­ja. Ko­hu ulot­tui Ruot­sin jal­ka­pal­lo­maa­jouk­kuee­seen, sil­lä sen ri­veis­sä on usei­ta maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia pe­laa­jia. “He tus­kin oli­vat sii­hen [Z­la­ta­nin maa­liin] tyy­ty­väi­siä, idioo­tit”, Pon­tus Wernb­loom sa­noi ruot­si­de­mo­kraa­teis­ta Af­tonb­la­de­tin haas­tat­te­lus­sa. “Toi­vot­ta­vas­ti Zla­tan pa­ni nyt hei­dän suun­sa sup­puun.” (Kari Räisänen 16.11.2012. Helsingin sanomat.)

 

  • La­ki ko­tou­tu­mi­sen edis­tä­mi­ses­tä vuo­del­ta 2010 edel­lyt­tää, et­tä kun­ta laa­tii per­heen ko­tout­ta­mis­suun­ni­tel­man, jos per­heen ko­konais­ti­lan­ne si­tä edel­lyt­tää. Lain mu­kaan tu­lee kiin­nit­tää huo­mio­ta muun muas­sa van­hem­pien tuen tar­pee­seen. Myös syk­syl­lä jul­kais­tu val­tion ko­tout­ta­mis­oh­jel­ma huo­mioi per­heen ko­tou­tu­mi­sen tar­peet ja pai­not­taa, et­tä van­hem­mil­le pi­tää an­taa tie­toa per­hei­tä kos­ke­vas­ta lain­sää­dän­nös­tä ja käy­tän­nöis­tä. (Anne Alitolppa-Niitamo, Monikulttuurisuusasioiden päällikkö, Väestöliitto 6.11.2012. Helsingin sanomat.) http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Maahanmuuttajien+kotoutumista+tuettava/a1352096871331

 

 

 

Katri/Maahanmuuttajanuoret (teknisistä ongelmista Sirin postaamana)

Posted in Sekalaista | 14 Comments

Ajattelin laajentaa pohdintoja ja keskustelua maahanmuuttajista ja monikulttuurisuudesta videon avulla. Tässä pätkässä Rinkebyn rehtori kertoo miten hänen koulussaan on kohdattu monikulttuurisuutta, ja miten syntyneitä ongelmia on hoidettu.

http://areena.yle.fi/tv/1303717

Mitä ajatuksia video herätti? Syntyykö teillä pohdintoja monikulttuurisuudesta koulumaailmassa?

 

Siri

Posted in Sekalaista | 11 Comments

Haastattelu maahanmuuttajien parissa työskenneelle

Ajattelin, että olisi mielenkiintoista saada blogi-kirjoituksessani jonkun maahanmuuttajan tai heidän kanssa työskennelleen ääni kuuluviin. Kerroin lounaalla ryhmäläisellemme Annalle miettiväni, miten saisin kiinni esim. jonkun, joka työskentelee maahanmuuttajia tukevassa järjestössä. Anna totesi, että voisinhan haastatella häntä. Silloin muistin itsekin, että potentiaalinen haastateltava löytyi näin läheltä. Anna on opettanut maahanmuuttajille englantia Englannissa ja suomen kieltä Suomessa sekä työskennellyt järjestössä, joka tukee maahanmuuttajia. Tässä siis haastatteluni Annalle:

    1. Mistä syntyi kiinnostus työskennellä maahanmuuttajien kanssa?

  • Nimikkotutkijamme selvityksessä (Teräs, M. ja kumppanit 2010: Muunkieliset nuoret siirtymävaiheessa peruskoulusta toiselle asteelle Helsingissä) määritellään toisen sukupolven maahanmuuttaja sellaiseksi, joka on syntynyt Suomessa tai muuttanut alle kouluikäisenä Suomeen, ja jonka toinen vanhempi on maahanmuuttaja. Olen itse siis toisen sukupolven maahanmuuttaja, sillä isäni on englantilainen. Minulla on myös aina ollut paljon kansainvälisiä ystäviä.

     2. Millä tavoin maahanmuuttajien eriasteinen kotoutuminen uuteen kotimaahan saattaa tulla esille/näkyä heidän kanssaan työskentelevälle?

  • Kotoutumista on sinänsä monimutkaista mitata, koska siihen liittyy paljon erilaisia tekijöitä, kuten kielen oppiminen, sosiaaliset verkostot ja työ- tai opiskelupaikan saaminen. Lisäksi pitää miettiä, kuka määrittelee hyvin kotoutuneen henkilön – hän itse, vai joku kunnan tai valtion työntekijä? Järjestötyössä minulta on pyydetty eniten apua lomakkeiden täyttämisessä ja viranomaisilta saatujen kirjeiden tulkitsemisessa (joita on joskus vaikea kantasuomalaistenkaan ymmärtää!)


    3. Millainen motivaatio heillä tuntui olevan uuden kotimaan kielen opetteluun? Oliko tässä nähtävissä eroja?

  • Motivaatio voidaan jakaa ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon: ulkoista motivaatiota voi lisätä vaikkapa kiinnostavat tehtävät tunnilla tai mahdollisuudet käyttää kieltä tunnin ulkopuolella. Sisäistä motivaatiota voivat lisätä vaikkapa oma tavoite saada tietynlainen työpaikka tai halu tutustua muihin ihmisiin. Nämä kuitenkin kietoutuvat toisiinsa: jos vaikkapa kerron kielitunnilla, miten jonkin asian oppiminen auttaa työnhaussa, se voi myös lisätä jonkun sisäistä motivaatiota!


    4. Esittivätkö oppilaasi sinulle (kielenopettajana toimiessasi) kysymyksiä muihin yhteiskunnallisiin asioihin, esim. työnhakuun liittyen?

  • Kyllä, minulta on kysytty esimerkiksi minkä tason kielitaitoa tarvitaan erilaisiin työtehtäviin ja minua on pyydetty tarkistamaan ansioluetteloita. Olen aina pyrkinyt siihen, että kielitunnin aikana keskustellaan yhteiskunnallisista asioista.


    5. Uuden kotimaan kielen osaaminen nousi nimikkotutkimuksessamme esille tärkeänä kotoutumista edistävänä tekijänä. Onko kokemuksesi mukaan maahanmuuttajien helppo päästä suomen kielen kursseille?

  • Toimiessani Helsingissä eräässä maahanmuuttajia tukevassa järjestössä, tuli usein esille se, että kielikursseille oli pitkiä jonoja. Onneksi Helsingissä on myös paljon vapaaehtoisten organisoimaa informaalista suomen kielen harjoittelua, joka täydentää oppilaitosten ja kunnan järjestämää opetusta.

Annalle kiitos mielenkiintoisista vastauksista! Itselleni jäi erityisesti mieleen kohta: ”Lisäksi pitää miettiä, kuka määrittelee hyvin kotoutuneen henkilön – hän itse, vai joku kunnan tai valtion työntekijä?”. Tuntuu siltä, että maahanmuuttajista puhutaan usein vain yhtenä ryhmänä, sen sijaan keskusteluissa on mielestäni harvemmin tullut esiin maahanmuuttajat yksilöinä ja heidän erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet uuteen kotimaahan sopeutumiseen sekä erilaiset kokemukset siitä, milloin on hyvin kotoutunut. Maahanmuuttajille suunnattuja palveluita suunniteltaessa tulisikin käydä enemmän keskustelua heidän kanssaan ja kysyä, minkälaisia palveluita he kokevat tarvitsevansa ja kuinka toimivilta nykyiset palvelut heistä tuntuvat. Tuntuu huolestuttavalta, että suomen kielen kursseille voi joutua jonottamaan kauankin; se laskee osallistumismahdollisuuksia uudessa yhteiskunnassa, maahanmuuttaja jää enemmän riippuvaiseksi muiden tietämisestä ja oma sopeutuminen vaikeutuu heti alussa.

Millaisia ajatuksia teille heräsi? 

 

Posted in Sekalaista | 16 Comments

”Apina ei saa sivistyä”?

Viimeinen blogi-viikko käynnistyy ja mamu-ryhmämme saa kunnian päättää kurssin bloggaukset.

Iltalehden sivuilla 31.10 löysimme uutisen, jonka otsikko kirkui: ”Silminnäkijä: Tampereen yliopistoa epäillään rasismista – ”Apina ei saa sivistyä””. Kiinnostuksemme heräsi ja löysimmekin uutisesta kertovan alkuperäisen Silminnäkijän jakson Yle areenasta, jossa käsitellään sitä, miksi mustaihoinen mies ei saanut valmistua lääkäriksi. Oliko hän niin huono, vai kyteekö yliopiston sivistyneen ja akateemisen pintakuoren alla suuremman tason rasismia ja valtapeliä? Jakso kertoo nigerialaissyntyisen Emmanuel Enehin tarinan, jonka hän kertoo omin sanoin. Kuten otsikossa, häntä verrattiin apinaan. Hänelle muunmuassa läheltiin toistuvasti rasismiin viittaavia kuvia sekä kissankokoisin kirjaimin kirjoitettuna ”Sivistys maksaa”.

Tampereen yliopiston tapauksessa Eneh aloitti lääketieteen opinnot vuonna 1989 Tampereen yliopistossa. 22 vuotta myöhemmin yliopisto ilmoitti, että hänen 378 opintopistettään ovat vanhentuneet, eikä tutkintoa herunutkaan. Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon tarvitaan 360 opintopistettä. Enehin pitkälle venyneiden opintojen takana olivat etenemisesteet, joita hänellä oli useita. Hän esimerkiksi reputti fysiologian tentin 34 kertaa. Voiko näinkin monen yrityksen jälkeen olla kyse pelkästään omista huonoista taidoista? Hän pääsi kyseisen tentin läpi ensiyrittämällä, kun sen tarkasti toinen professori. Miksei kukaan puuttunut asiaan aikaisemmin? Enehin tapaus on tällä hetkellä hallinto-oikeuden tarkasteltavana. Onko rasismi yksi meidänkin, opiskelijoiden, suurimmista ongelmistamme? Tapahtuuko tällaista myös meidän yliopistossamme? Toivottavasti ei.

”Suomi kuuluu suomalaisille” – vai kuuluuko? Vuonna 2009 Suomessa oli 233 183 ulkomailla syntynyttä henkilöä, joka on 4% Suomen väestöstä ja 155 705 ulkomaan kansalaista, mukaan lukien kaksoiskansalaiset. Nykyään noin 56% Suomen väestönkasvusta on seurausta maahanmuutosta, joten tästäkin huomaamme, että maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvussa. Lainataksemme Tallinnan yliopiston professorin Tero Aution sanoja: ”Ei tällaista Suomessa pidä tapahtua.”

Linkki uutiseen: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012103116274369_uu.shtml

Linkki Ylen videoon: http://areena.yle.fi/tv/1685998

-Sanna ja Ellu/Mamut

 

 

Posted in Sekalaista | 29 Comments

Hur skall vi tas med ofrivillgt barnlösa?

En sista postning av reflektions-gruppen:

En del av Kaisu Mälkkis undersökning gällde de ofrivillgt barnlösa.Vi kanske alla kan lära oss av vad de intervjuande önskade av sina medmänniskor:

”Folk talar nedlåtande åt oss, som om vi inte hade något att oroa oss för. Jag skulle villa uppmuntra andra barnlösa att du har en rätt att sörja…Det irriterar mig att vissa säger att det tar ett år eller en livstid att sörja. Jag kände mig dålig, om jag inte sörjt färdigt på ett år… Det viktigaste är att du i något skede av livet kan acceptera det..”

”Också bekanta, som jag inte känner så bra, kan komma upp till mig och fråga ”har du inte barn?” och när jag svarar att jag inte har säger de att ”du hinner ännu”. Jag orkar inte förklara åt alla att jag inte kommer att få barn, jag bara inte orkar. Jag vet att de inte försöker pressa mig, utan bara vara vänliga eller kanske de inte förstår vad de säger och frågar.. De är som om att de inte alls tänkte på vad deras kommentarer innebär. Dom ser saken endast från sitt eget perspektiv…”

Hoppas detta var en ögonöppnare för oss alla, så vi kan välja våra ord bättre nästa gång.

Tobina / Aikuisopiskelijat, reflektio-ryhmä

Posted in Sekalaista | 14 Comments

Ajattelun taika

Vietämme parhaillaan Kansallista ajattelun viikkoa. Kyseessä on valtakunnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä ajattelun arvostusta Suomessa. “Missiona on ajatella”. Voisiko missiona olla yhtä hyvin reflektoida? Mahdollisesti, sillä reflektio sekä sen erilaiset edistämispyrkimykset voidaan mieltää trendinä ja reflektion voidaan nähdä vakiinnuttaneen paikkansa varsinkin aikuisopetuksen piirissä. Nimikkotutkijamme Kaisu Mälkin väitöskirjan “Theorizing the nature of reflection” (2011) mukaan reflektio viittaa etymologisesti “taakse taipumiseen” ja nykyisessä merkityksessään sanan juurien voidaan nähdä ulottuvat vuoteen 1650. Näin jälkikäteen myös Aleksis Kiven toteamus voidaan nähdä reflektion luonnetta kuvaamaan pyrkivänä: “ Tietää mitä on tapahtunut, sehän on, eräältä kannalta katsoen, viisaus suuri. Jos visusti harkitsee mitä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies”. Reflektio on siis ajatuksena jo aikojen takaa tuttu, mutta mielestäni on mielenkiintoista, että reflektion käsite on vakiinnuttanut niin vahvasti paikkansa, vaikka sen mekanismit, hyödyt ja haasteet ovatkin olleet varsin tutkimattomat ja jäsentymättömät. Miten asiat luonnollistuvat ja milloin tiedon kokonaisuudesta muodostuu teoria ja ikään kuin sen hetkinen kyseenalaistamaton totuus, jossa reflektio käsitteenä on osa merkitysperspektiiviämme?

Meistä varmasti jokainen on kohdannut reflektio-termin, käyttänyt sitä sujuvasti ja myös kokenut reflektoivansa niin arkielämässä kuin etenkin oppimistehtävien äärellä. Oppimistehtävien kohdalla on mielenkiintoista kuitenkin pohtia, miten omaa reflektiota voi todentaa ja tehdä näkyväksi. Milloin reflektiota oikeasti tapahtuu, milloin se on näennäistä ja voidaanko reflektiota näin ollen varsinkaan ulkopuolelta arvioida?

Entä vaatiiko oppiminen aina mukavuusalueelta poistumista? Mälkin mukaan ei. Oppimista voi tapahtua myös mukavuusalueen piirissä ja turvallinen olo voi antaa tilaa reunatuntemusten huomioimiselle ja tiedostamiselle. Mitä mieltä te olette? Oletteko pysähtyneet pohtimaan reflektion luonnetta ja sen syvintä olemusta? Tuleeko opiskelun olla aina ponnisteluja vaativaa ja herättää haastavilta tuntuvia reunatuntemuksia menestyksekkään oppimisen takaamiseksi ja merkittävien oppimiskokemuksien syntymiseksi?

Itse jaksan aina ispiroitua ohessa olevasta kuvasta. Ajattelun ja reflektion taikaa sekä ajattelun arvoista Kansallista ajattelun viikkoa teille jokaiselle!

T. Sorella Karme / Aikuisopiskelu-ryhmä

 

Posted in Sekalaista | 24 Comments

Sotilaspedagogiikkaa vasta-alkajille

Syventyessäni nimikkotutkijamme refletiota käsittelevään tutkimukseen, törmäsin sotilaspedagogiikkaa käsittelevään artikkeliin. Aihe tuntui todella kaukaiselta omaan kokemusmaailmaani verrattuna, mutta ehkä juuri siksi kiinnostuin siitä.

Sodat ovat yksilölle ennakoimattomia ja kaoottisia tilanteita, eikä tulevaisuuden sotiin voi valmistautua menneiden sotien perusteella. Sotilaiden koulutuksessa on olennaista valmistaa heitä kohtaamaan ennakoimattomia tilanteita niin, että he voisivat säilyttää toimintakykynsä ja kognitiivisen valmiutensa.
Jokainen kokee eteensä tulevat tilanteet aikaisempien kokemustensa ja merkitysperspektiiviensä perusteella, ja jos tilanne ei tunnu ymmärrettävältä, se herättää negatiivisia tunteita. Perinteisesti ajatellaan, että sotilaiden tulisi osata tukahduttaa tunteensa pystyäkseen toimimaan stressaavissa tilanteissa järkevästi. Emootioilla on kuitenkin perustavanlaatuinen tehtävä merkitysperspektiiviemme yhtenäisyyden suojelemisessa: negatiiviset tuntemukset ohjaavat meitä palaamaan mukavuusalueellemme, tekemään tilanteesta ymmärrettävän aikaisemmin koetun perusteella ja turvautumaan kollektiivisesti hyväksyttyihin ratkaisuihin. Mutta kuinka pystymme toimimaan täysin uusissa ympäristöissä ja tilanteissa rakentavasti, jos aina nojaamme vain aikaisempaan kokemukseen?

Nimikkotutkijamme Kaisu Mälkki ehdottaa artikkelissaan, että sotilaita pitäisi opettaa tunnistamaan ja käsittelemään ihan arkielämässäkin esiin nousevia negatiivisia tunteita, ”reunatuntemuksia”, ja auttaa heitä ymmärtämään, mistä ahdistus kumpuaa. Reunatuntemusten huomioiminen on hänen mukaansa olennaista yrittäessämme luoda merkityksiä uusille tilanteille ja uudelleenarvioidessamme omia vanhoja oletuksiamme. Yksilöiden merkitysperspektiivien ja mukavuusalueen ”laajentamista” ja reunatunteiden hyödyntämään oppimista voitaisiin Mälkin mukaan käyttää hyväksi valmistettaessa sotilaita kohtaamaan odottamaton.

Mitä mieltä olette tästä, pitäisikö sotilaiden oppia tukahduttamaan vai käsittelemään tunteitaan?

Mari/Aikuisopiskelijat

Posted in Sekalaista | 20 Comments

Ah, ollapa tutkija!

Hyvää keskiviikkoa kaikille!

Blogiviikkomme aluksi ajattelin, että voisimme pohtia hieman yleisemmin tieteellisen tutkimuksen tekoa ja tutkijan työn haasteita. Itselleni, varsinkin ensimmäisen nimikkotutkijatapaamisemme jälkeen päällimmäisenä mieleen jääneet tuntemuksen olivat lähinnä ”WOOU, miten joku voi olla noin viisas!”, ”Voi apua, minä en ikinä selviäisi moisesta!” ja ”Mikä ihme saa tutkijan jaksamaan työssään kaiken hänen saamansa kritiikin keskellä?”. Onko muilla herännyt samanlaisia tuntemuksia?

Nimikkotutkijamme Kaisu Mälkki tutki väitöskirjassaan reflektiota pyrkien selvittämään tarkemmin sen luonnetta ja sitä, miksi tuo niin paljon mainostettu ja peräänkuulutettu reflektio on niin vaikeaa. Jo tutkimuksen alkumetreillä hän kohtasi paljon kritiikkiä ja epäluuloja. Kollegat päivittelivät ”Miksi sinä nyt tuollaista tutkit?” tai ”Mitä uutta luulet voivasi reflektiosta sanoa?”.  Myöhemmin tutkimusprosessissa Mälkin tutkimus lytättiin eräässä tutkijaseminaarissa täysin, minkä jälkeen hän joutui perusteellisesti pohtimaan koko tutkimustaan uudelleen ja miettimään, kuinka saisi muutkin kuin itsensä vakuuttuneeksi tutkimuksensa mielekkyydestä. Mälkkiä kuunnellessani ajattelin mielessäni, että itse olisin luovuttanut itkien jo monta kertaa.

Kriittinen keskustelu ja toisen haastaminen ovat toki oleellisia asioita tiedeyhteisössä ja osa tutkimusprosessia. Pohdin silti itseni kohdalta, että jos oma sydänverellä tuottamani työ saisi tuollaisen murskakritiikin arvostamiltani tutkijakollegoilta, ottaisin sen varmasti todella henkilökohtaisesti – kuin lastani haukuttaisiin – enkä enää jatkaisi koko tutkimusta! Uskonkin, että omien tulevien tieteellisten tuotosteni työstämisessä haastavimpia asioita tulevat olemaan juuri kritiikin vastaanottaminen, omien kehityskohtien tunnustaminen ja omasta mielestäni hyvän työn muokkaaminen muilta saadun palautteen pohjalta.

Lopuksi vielä muutama askarruttamaan jäänyt seikka, jotka toivottavasti provosoivat teitä kriittiseen keskusteluun! 😉

Mikä saa tutkijan jaksamaan työssään kritiikin ristitulessa? Vaatiiko ”tutkijuus” aivan eritystä luonnetta ja ihmistyyppiä? Onko tieteellinen tutkimus aina ”sydänverellä” tuotettua ja vaatiiko se tutkijalta erityistä heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista? Kuinka tutkijat voivat henkisesti jaksaa työssään?

…Miksi kukaan ylipäätään haluaa ryhtyä tutkijaksi?

 

-Emilia (Aikuisopiskelu/reflektio-ryhmä)

Posted in Sekalaista | 20 Comments

Transsukupuolisuudesta

Viimeistä viedään – vastuuviikkomme viimeisen vuodatuksen aiheeksi valikoitui transsukupuolisuus. Koska pelkästään tästä aiheesta voisi kirjoittaa useamman väitöskirjan, ja koska Jukka Lehtonen omassaan rajaa aiheensa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen koulumaailmassa, siirryn hetkeksi itsekin takaisin peruskoulun ja lukion pariin, sillä sukupuolittuneet käytännöt hyvin usein muodostuvat haasteellisiksi transihmisille myös näissä ympäristöissä.

Korjausleikkauksia läpikäyneille, mutta esimerkiksi sukupuolielimiltään vielä ”väärää sukupuolta” muistuttaville klassinen kysymys lienee se, olisiko sopivaa mennä miesten vai naisten pukuhuoneeseen, mutta jo koulumaailmassa, ennen kuin leikkausta tai muita hoitoja on ollut mahdollista suorittaa, voi ristiriitatilanteita tulla vastaan. Seuraava lainaus, joka sai ainakin minut närkästymään, on Jukka Lehtosen väitöskirjasta poimittu haastattelunpätkä:

  • Anna (30): Biologian opettaja lukiossa sanoi, että ne niin sanotut sukupuolenvaihdosleikkauksethan ovat todellisuudessa vain kauneusleikkauksia, koska sukupuolta ei voi vaihtaa. Siinä vaan muutetaan ulkonäköä.

Näin siis ainakin Annan lukioaikana on tulkintani mukaan pyritty pitämään yllä käsitystä sukupuolen täydellisestä muuttumattomuudesta (jota vastaan myös mm. Judith Butler on argumentoinut laajasti teoksissaan). Muistelen, että omana peruskoulu- ja lukioaikanani, joista on sen verran vähän aikaa, että terveystieto jo kuului oppiaineisiin, ei sukupuolista kertominen ollut yhtä kaksijakoista, vaan sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsiteltiin laajemminkin. Biologian puolella (jota tosin en lukiossa opiskellut pakollisia kursseja enempää) sen sijaan opetuksessa korostettiin sukupuolisia eroja, ja painotus oli lisääntymisbiologiassa – myönnettäköön, etten tarkemmin muista, tuliko transsukupuolisuus tai sukupuolten moninaisuus muutoin esiin lainkaan.

Onko tällainen jako oppiaineiden opetuksen välillä mielestänne ristiriitainen vai kenties tasapainottava? Tulisiko koulumaailmassa ottaa yhä paremmin huomioon myös transsukupuoliset, vai suhtautua heidän olemassaoloon niin pienenä vähemmistönä, ettei enemmistön käytäntöihin tarvitse tehdä muutoksia?

(Lisähuomiona, kirjoitusohjelma Microsoft Word (2007) ei muuten tunnista sanaa transsukupuolisuus, mutta sen sijaan aiemmin käytössä ollut termi transseksuaalisuus ei saa punaista viivaa alleen!)

 

Saara Heinonen

Posted in Sekalaista | 4 Comments