Monthly Archives: October 2013

Drop out – en fråga om antingen eller?

Under de gånga veckorna har vår grupp fördjupat sig i en forskning kring “drop outs”, som i det här fallet har definierats som ungdomar som av diverse orsaker haft problem med att komma in i studierna efter grundskolan. Termen “drop out” är väldigt negativt laddad och rubriken vi fick i början av kursen, “Hukka perii drop outit!” bara förstärkte den här känslan. Det här fick oss att utgå från att alla som avbryter sina studier på andra stadiet är dömda till fördärv och misslyckande: faller man utanför skolan är det bara att vinka hejdå åt en ljus framtid.

När vi sen väl fick läsa forskningen och intervjua en av skribenterna märkte vi snabbt att fallet inte riktigt var som vi tänkt oss. Forskningen är förvånansvärt positiv med ett grundläggande budskap om att även de som går en lite annorlunda väg efter grundskolan kan klara sig riktigt bra och bli “ordentliga medborgare” fastän det kanske inte ser så ut i utomståendes ögon.

Nu stämplas ju en drop out omedelbart som en misslyckad person och någon som har sämre framtidsförutsättningar än de duktigare eleverna, men sitter den stämpeln verkligen rätt? Visst, i nuläge behöver alla en utbildning efter grundskolan och det är inte idealt att driva omkring vind för våg utan några som helst framtidsplaner i ung ålder, men forskningen vi läst pekar på att det ändå i slutändan går helt okej även för dem som tar lite längre tid på sig i sökandet efter den egna vägen. Det känns varken meningsfullt eller rättvist att döma alla drop outs som misslyckade individer, speciellt som t.ex. de ungdomar som presenteras i artikeln inte ser sig själva som särskilt misslyckade utan rent av tvärtom. Exempelvis Oona som presenteras i artikeln är stolt över att vara en ung mamma och studerande, en status hon uppnått själv och som särskiljer henne från de andra studeranden.

Allt är inte svart och vitt, antingen eller. Istället för att stigmatisera dem som definieras som drop outs, borde man kanske ta och ruska om själva begreppet och de förhållningssätt som hör ihop med det.

Kuulunko ryhmään vai en?

Sosiaalisen identiteetin teorian SIT mukaan ( Social Identity Theory, kts. esim. Abrams & Hogg, 1988; Tajfel & Turner, 1979) ihminen määrittää identiteettiään henkilökohtaisten piirteiden ja ryhmäjäsenyyden perusteella. Ihmisen arvioidessa itseään henkilökohtaisten piirteidensä kuten kielitaidon, yksilöllisten kykyjen tai esimerkiksi fyysisen ulkonäkönsä perusteella puhutaan henkilökohtaisesta identiteetistä. Kun ihminen määrittelee itseään ryhmäjäsenyytensä perusteella, kysymys on sosiaalisesta identiteetistä. Tällöin ihminen on tietoinen itsestään jonkin ryhmän jäsenenä esimerkiksi harrastustoiminnan, koulun, ammattiryhmän tai organisaation jäsenenä.

Identifioituessa ryhmään omaksutaan ja hyväksytään samalla ryhmän arvot ja normit (Abrams & Hogg, 1988). Ryhmän arvoilla ja normeilla on vaikutus siihen kuinka käyttäydymme (Haslam, 2001, s. 44-55). Ryhmän jäsenenä liitämme itsemme ja ryhmäämme sellaisia piirteitä, jotka erottavat meidät muista ryhmistä. Käyttäytymisellä vahvistamme niin eroa toisiin ryhmiin kuin omaan ryhmään kuuluvia piirteitä. Esimerkki artikkelimme ”Sivupoluilla vaan ei välttämättä hukassa” Oona erottautui luokkansa oppilaista identiteetiltään äidiksi. Haastattelemamme tutkija Sirpa Lappalainen kertoi Dropout –ryhmämme tekemässä haastattelussa, että Oona otti tunneillakin konkreettisesti eroa luokaan toisiin oppilaisiin ja tarkasteli heitä ikään kuin sivustakatselijana. Oona oli nuori äiti, joka liitti äitiyden vahvasti identiteettinsä, äitiyden arvot ja normit ja äitiyteen mielletyn käytöksen. Muut luokan oppilaat näyttäytyivät vähän lapsellisempina ja vastuuttomampina äitiyden identiteetin näkökulmasta.

Myös ”koulupudokas” keskusteluun voisi liittää ryhmäidentiteetin. Voisiko koulun keskeyttäneillä oppilailla keskeyttäminen olla osa sitä, etteivät he oikein tunne kuuluvansa ryhmään? Kysymys kuuluukin, oletko itse joskus miettinyt omaa identifioitumistasi johonkin ryhmään, vaikkapa yliopiston muihin opiskelijoihin? Millaisia tuntemuksia se sinussa on herättänyt, onko se vahvistanut lukuintoa vai motivoinut tsemppaamaan entistä enemmän? Vai oletko peräti miettinyt keskeyttämistä, koska kaikki tuntuu, näyttää ja kuulostaa niin vieraalta? Itse aikuisopiskelijana koin tällaisia tunteita paljonkin aloittaessani opiskelun, olin jo keski-ikäinen, pienten lasten äiti ja työuraa tehnyt, joten kokemusta niin hyvässä kuin pahassakin harteille riitti. Mutta miten muilla, kokevatko nuoremmat opiskelijat vastaavaa, solahtaako akateeminen identiteetti helposti ylle vai vaatiiko se erilaisten arvojen ja normien hyväksymistä ja peräti erilaista käyttäytymistä?

Nina/Dropouts

Lähteet

Abrams, D. & Hogg, M. A. (1988). Comments on the motivational status of self-esteem in social identity and intergroup discrimination. European Journal of Social Psychology, 18, 317-334.

Haslam, S. A. (2001). Psychology in Organizations, The Social Identity Approach, London: SAGE.

Tajfel, H., & Turner, J. (1979). An Integrative Theory of Intergroup Conflict. Teoksessa W.G. Austin & S. Worchel (toim.), The Social Psychology of Intergroup Relations (s. 33-47). CA USA: BROOKS

Poliittinen ilmapiiri vaikuttaa käsityksiin koulupudokkaista

Tässä blogitekstissä käsittelen koulutuksen tasa-arvoisuuden tulkintoja nykypäivänä. Keskityn lähinnä uusliberalistiseen näkökulmaan ja siihen, millaisia yhteyksiä sen ja nykyajan Suomen koulutuspolitiikan välille on luotu. Tämä osaltaan on vaikuttanut koulutuksen yleiseen ilmapiiriin. Uusliberalistisen käsityksen mukaan vastuu opiskelemisesta on siirtynyt yksilölle, kun taas aiemmin korostettiin yhteisöllisyyttä ja koulun asemaa. Voidaan nähdä, että uudenlaisen poliittisen ilmapiirin myötä myös oletetut syyt koulupudokkuutta kohtaan painottavat enemmän yksilön ominaisuuksia kuin yhteiskunnan rakenteita.

Viimevuosina yhteiskunnassamme on tapahtunut muutoksia ja uusliberalistiset ajatukset ovat nousseet pinnalle 1990-luvulla. Nykypäivänä pyritään tehokkuuteen, ja kilpailu eri asioissa on arkipäivää. Uusliberalistisen ideologian voi nähdä myös tunkeutuneen kouluihimme koulutuspoliittisten muutosten seurauksena. Näihin kuuluvat esimerkiksi koulujen profilointi erilaisten painotetun opetuksen luokilla sekä oppilaiden valikointi oppilaitoksiin valintakokeiden tai muiden erittelevien menettelyiden avulla.

Tämän seurauksena koulujen välille on muodostunut kilpailua ja kilpailu on ulottunut alueellisellekin aspektille suurempien kaupunkien tarjotessa enemmän valinnanvaraa. Kasvatuksellisia valinnanmahdollisuuksia on yksilöllistetty ja tämän on sanottu vaikuttavan negatiivisesti niihin väestöryhmiin, joilla on vähemmän resursseja toteuttaa itseään taloudellisesti.

Uusliberalistiselta kannalta katsottuna väitettä koulutusjärjestelmän oikeistolaistumisesta voidaan myös kyseenalaistaa. Ensinnäkin suurin osa suomalaisista kouluista on yhä edelleen valtiollisia. Suomessa oli myös aikoinaan käytössä tasokurssimenettelyt, joista kuitenkin luovuttiin vuoden 1985 uudistuksessa. Tasoryhmittelyiden voitaisiin ajatella edustavan oikeistolaisuutta, sillä niissä oppilaat saivat tasoaan vastaavaa koulutusta.

Huomiota on myös kiinnitetty siihen, että Suomessa ei ole merkittävästi täysin yksityisiä yliopistoja. Uusliberalistiseen ajattelutapaan kuuluukin juuri valtion sekä julkisen roolin kaventaminen ja yksilöllisten valintojen tärkeys. Tämän hetkisiä ”yksityisiä” yliopistoja ei voida pitää täysin valtiosta riippumattomina, sillä niihin kohdistuu opetusministeriön vaatimuksia, ja ne saavat julkista rahoitusta.

Uusliberalismin leviämisessä huolestuttaa usein se, etteivät heikommassa taloudellisessa asemassa olevien perheiden lapset saa samanlaisia lähtökohtia opiskeluun kuin muut. Uusliberalismin kannattajat ovat lieventäneet tätä kahtiajakoa puhumalla erilaisista sponsoriratkaisuista, jolloin kyvykkyytensä osoittaneet oppilaat saisivat taloudellista tukea kodin ulkopuolelta. Tällä tavalla toimivat myös oppilaille myönnetyt stipendit.

Koska uusliberalismin taustalla on ajatus markkinoiden vapauttamisesta, kysyntä ja tarjonta vastaisivat erilaisilla luovilla tavoilla tarjontaan. Siispä opiskelupaikkoja koskevista määräkiintiöistä tulisi yksityisen rahoituksen myötä luopua. Tällöin mahdollisimman moni välttyisi hakeutumasta alalle, jolle ei ole motivoitunut.

Erilaisista näkökulmista huolimatta Suomessa arvostetaan koulutusta, ja siihen myös selkeästi pyritään panostamaan. Suomeen viitataankin usein kansainvälisessä tarkastelussa koulutuksen mallimaaksi.

-Anna/drop outit

Onko perjantaileffa vielä hakusessa?

Jos sanat nuori, koulutus ja syrjäytymisvaara herättävät sinussa mielenkiintoa, muttet kuitenkaan jaksa lukea pitkiä tekstejä aiheesta tai perehtyä tilastoihin, löytyy internetistä myös paljon muita tapoja tutustua aiheeseen. Alla muutamia linkkejä, jotka auttavat sinua ottamaan selvää tästä ajankohtaisesta aiheesta. Dropout-ryhmämme haastaa sinut avaamaan edes yhden näistä linkeistä ja katsomaan, millaisia mielenkiintoisia tarinoita niiden takaa paljastuukaan!

Sivuraiteilla dokumenttisarja seuraa muutaman koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneen nuoren elämää puolen vuoden ajan:
http://areena.yle.fi/tv/1987296

Inhimillinen tekijä – keskustelua nuorten syrjäytymisvaarasta. Mukana mm. rap-artisti Mikael Gabriel.
http://areena.yle.fi/tv/2016435

Aamusydämellä- keskusteluohjelma. Voiko oppisopimus pelastaa?http://areena.yle.fi/tv/1993826

Aamusydämellä- keskusteluohjelma. Keskustelua nuorten syrjäytymisestä.
http://areena.yle.fi/tv/1990405

Och även på svenska:

Unga nu! Fyra ungdomar berättar om sitt liv i korta videodagböcker.
http://arenan.yle.fi/tv/2059544

 

Monet ohjelmista liittyvät YLE:n Nuorille NYT! – kampanjaan, josta voit lukea lisää täältä:
http://nuorillenyt.yle.fi

och på svenska Unga NU!:
http://svenska.yle.fi/unga-nu

Myös MTV3:lla on meneillään hyväntekeväisyyskampanjana ”Nuorten hyväksi” yhteistyössä Tukikummien kanssa:
http://nuortenhyvaksi.fi/

 

Oletko sinä törmännyt viime aikoina keskusteluun nuorten syrjäytymisvaarasta?

Mukavaa viikonloppua!

Mari/Dropouts

Hukka perii drop outit?

Olemme ryhmän kesken näiden viikkojen kuluessa paneutuneet kysymyksiin normaalina pidetyn koulutuspolun ulkopuolelle jäävistä/jättäytyvistä nuorista ja heidän elämänpoluistaan ja yleisestä elämänlaadustaan. Drop out -termillä meidän nimikkotutkimuksessa määritellään nuorta, kuka ei aloita 2. asteen koulutusta tai jättää sen kesken. Toki drop out -termiä voidaan käyttää myös korkeakoulupudokkaista (kuten kansainvälisesti monesti käytetäänkin), mutta tutkimuksessamme kohderyhmänä ovat nimenomaan nuoret.

Kuuluaksesi tasavertaisesti nykyaikaiseen yhteiskuntaan koulutuspolkusi tulisi ulottua lakisääteisestä peruskoulusta aina korkeakouluun asti. Mitä enemmän koulutusta (ja tutkintoja), sen parempi! Nykyään on täysin normaalia opiskella itselleen vähintään kaksi tutkintoa, tai ainakin syventää sitä yhtä ainokaista tutkintoa, jotta ns. yhteiskunnan koulutusvaatimukset täyttyisivät. Samalla voit tuntea itsesi kelpo kansalaiseksi, koska vastaat uusliberalistista käsitystä hyvästä ja elämässä onnistuneesta ihmisestä. Jos ei koulunkäynti maistu niin sinut voidaan pahimmillaan lukea yhteiskunnan ulkopuolelle kuuluvaksi, syrjäytyneeksi, tai muuten vain ihan täysin epäonnistuneeksi yksilöksi, kuka ei ole rationaalinen, itseohjautuva tai kykeneväinen hyvin informoituihin päätöksiin.

Mutta onko asia kuitenkaan näin? Vaikuttaisiko yksilön koulutuspolkuun jotkut muutkin asiat kuin vain se miten saamaton laiskimus on? Yksilöt, jotka hautautuvat työvoimatoimistojen ja opinto-ohjaajien ulottumattomiin ovat yhteiskunnallinen haaste, mutta mielenkiintoinen kysymys kuuluukin, että mikä heidät on tähän pisteeseen ajanut vai onko se tietoinen valinta? 

Aihe on hyvin ajankohtainen ja herättää paljon kysymyksiä. Tulevana parina viikkona avaammekin vähän keskustelua aiheesta eri kanteilta.

Onko teillä jotain kokemuksia erilaisista koulutuspoluista? Onko tuttavasi tutun tuttu jättänyt koulun/koulut kesken ja elää nyt pultsarina puiston penkillä, vai onko drop out -tuttava kenties nykyisin monimiljonääribisneshai? Vai kenties jotain siltä väliltä?

-Pia

Kaksikielinen skola?

Morjens!

Vår bloggvecka börjar lida mot sitt slut och eftersom vi haft tvåspråkighet som tema tänkte vi ännu ta upp frågan om tvåspråkiga skolor. Definitionen på en tvåspråkig skola är inte entydig. Exempelvis kunde en tvåspråkig skola innebära att två olika språkgrupper har gemensamma lektioner eller att de bara vistas i samma byggnad, men deltar inte i samma undervisning. I det andra fallet blir eleverna utsatta för det andra språket via informella interaktioner, så som lunchpauser och raster, istället för via direkt undervisning.

Vi talade med Anna Slotte-Lüttge (akademilektor) som forskat i samlokalisering (yhteissijoittaminen) i Finland. Hon berättade om en skola med så kallad tandemundervisning där svensk- och finskspråkiga elever deltar tillsammans i en och samma lektion för att lära sig varandras språk genom att samarbeta med varandra. Detta har visat sig vara uppskattat av eleverna. Man har till exempel ordnat Lucia i skolan för att visa de finskspråkiga eleverna och ordnat Kalevala för de svenskspråkiga eleverna. Här har det alltså handlat om att lära av varandra.

Själv tycker jag att jag upplevt en variant av tvåspråkig skola då jag gick gymnasiet i samma byggnad som IB-eleverna (International Baccalaureate). Jämt och ständigt hörde man engelska i korridorerna och under lunchrasterna vilket jag tyckte var trevligt som omväxling. Dessutom ordnades det gemensamma samlingar och evenemang för både nationella sidan och IB linjen, som antingen gick på svenska, engelska eller t.o.m. på båda språken kombinerat. Ingen klagade någonsin och alla hade roligt tillsammans. –  Maria

Hur tycker du att en tvåspråkig skola borde se ut? Vad är din inställning till ett sådant system?

Miltä sinun mielestäsi kaksikielisen koulun pitäisi näyttää? Mitä mieltä olet tälläisesta systeemistä?

Ha en bra fortsättning på veckan!

– Johanna och Maria/Kaksikieliset

Suomen monet kielet

Yli puolet maailman väestöstä puhuu kahta tai useampaa kieltä. Noin neljäsosassa maailman maista on vähintään kaksi virallista kieltä. Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta ruotsi ei suinkaan ole suomen ainoa merkittävä vähemmistökieli. Koska kaksikielisyys voidaan määritellä monella eri tapaa, on vaikeaa kartoittaa, kuinka suuri osa väestöstä on kaksikielinen. Suomessa suurin osa vieraskielisestä väestöstä kuitenkin puhuu suomea vähintään välttävästi. Suomen suurimmat kielivähemmistöt ovat:

ruotsi (290 977)

venäjä (62 554)

viro (38 364)

somali (14 769)

englanti (14 666)

Suomea äidinkielenään puhuvia on Suomessa 4 866 848. Suomen perinteisiin kielivähemmistöihin kuuluvat myös suomalainen viittomakieli (9000), romani (6000) ja saame (inarinsaame, pohjoissaame ja koltta, yhteensä n. 1900). (Tilastokeskus, 2012)

Nykyisen perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Vuonna 2003 uudistettu kielilaki käsittelee kansalliskieliä äidinkielenään puhuvien kielellisiä oikeuksia esim. viranomaisten kanssa asioidessa. Myös saamelaisten, romanien ja viittomakielisten kieltä ja kulttuuria koskevia oikeuksia käsitellään perustuslaissa. Saamelaiskielillä on virallinen asema Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnissa ja Sodankylän kunnan pohjoisosissa.

Jotkut lapset oppivat puhumaan kahta eri kieltä syntymästä asti. Toiset puhuvat yhtä kieltä kotonaan, mutta oppivat toisen kielen kodin ulkopuolella, esimerkiksi koulun tai ystävien kautta. Esimerkiksi maahanmuuttajat joutuvat usein oppimaan uuden kielen pärjätäkseen uudessa kotimaassaan.

Monikielisyys vaikuttaa aivoihin monella tapaa. Useiden tutkimusten mukaan monikielisillä on mm. hyvä ongelmanratkaisukyky, työmuisti ja keskittymiskyky. Monikielisyys nopeuttaa luku- ja kirjoitustaidon oppimista. Monikielisyys hidastaa esim. Alzheimerin taudin ja dementian puhkeamista vanhalla iällä.

Tulen täysin ruotsinkielisestä perheestä ja olen oppinut puhumaan suomea kodin ulkopuolella harrastusten ja koulun kautta. Olen iloinen siitä, että puhun montaa eri kieltä. Monikielisyys voi kuitenkin vaikuttaa omaan äidinkieleen myös negatiivisesti. Ala-asteella oma äidinkieleni kärsi siitä että opin puhumaan suomea sitä paremmin. Aloin puhumaan sekakieltä, mikä oli todella yleistä ikäistemme kesken. Kun oma äidinkieleni ei enää muistunut kunnolla ja tämä alkoi vaikuttaa oppimiseeni, vanhempani puuttuivat asiaan. Koulussamme oli ”siistiä” puhua suomea. Mitä paremmin puhuit suomea, sitä siistimpi olit. /Ronja

Äitini on kotoisin Itä-Suomesta ja on täysin suomenkielinen. Puhun ruotsia isäni ja sisarusteni kanssa. Mielestäni puhun ja kirjoitan molempia kieliä yhtä hyvin, vaikka koen ruotsin olevan äidinkieleni. Olen iloinen siitä, että suomen kielen opetukseen panostetaan paljon ruotsinkielisissä kouluissa. Olen itse saanut opiskella suomen ns. äidinkielenomaisen oppimäärän. Välillä huomaan osaavani pilkutussäännöt ja sijamuotojen taivutuksen jopa suomenkielisiä paremmin. /Stina

Mitä hyötyjä ja haittoja kaksikielisyydessä mielestäsi tai kokemuksesi perusteella on?

Jos voisit oppia minkä tahansa kielen tässä hetkessä, minkä kielen valitsisit ja miksi?

 

Lähteet: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#L2P8

http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki.html

 

Ronja & Christina /Kaksikieliset

”Tänään ei vittu puhuta ruotsia”

Minä olen suomenruotsalainen. Sanon sen ääneen enkä pelkää puhua ruotsia. Äidinkieleni ovat ruotsi sekä suomi (”Äidinkieli on kieli, jonka ihminen oppii ensimmäisenä kielenään vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa”).

Kielet ovat mielestäni rikkaus, itse olen etuoikeutettu koska vanhempani puhuvat suomea, ruotsia sekä englantia äidinkielinään. Kyllä kuulitte oiken, etuoikeutettu. Miksi sitten minulle huudetaan “saatanan hurri”, minua pyydetään menemään seuraavalla ruotsinlaivalla “kotiin” ja vanhemmat ihmiset sanovat että rautatienasemalla ei kannata illalla puhua ruotsia ääneen? OLETTEKO TOSISSANNE?

no_talking

Muistan hyvin tietyn tapahtuman Helsingin kauppatorilla, sanooko 6-1 jotain? Eli kultajuhlat 2011. Porukkaa oli ihan järjettömästi ja kavereiden kanssa vietettiin mukavaa iltaa. Puhuttiin ruotsia ja nautittiin ilmapiiristä niin kuin kaikki muutkin. “TÄNÄÄN EI VITTU PUHUTA RUOTSIA”, herra seisoo kaksi senttiä naamastani ja huutaa niin että sylki lentää silmille. Vastaan rauhallisesti suomeksi että puhun ruotsia ihan koska haluan. Tämän jälkeen ruvettiin toki siihen samaan kiivaaseen keskusteluun kuin aina. Häiritseekö ruotsinkieli oikeasti monia suomalaisia noin paljon?

Muistan myös miten opettajani ala-asteella kielsi minua puhumasta suomea välitunnilla, perusteluna se että kävin ruotsinkielistä koulua. Tämä kuullosti 9-vuotiaan korvilta kummalliselta, jatkoin salaa suomen puhumista kuitenkin. Itse koen olevani yhtä suomalainen kuin vain suomea puhuvat suomalaiset. Ruotsinkieleni saattaa olla vahvempi kuin suomenkieleni, ala-asteella kirjoitin “Minä tahton pappukaija jouluksi” kun taas “Jag vill ha en papegoja till julklapp” ei tuottanut vaikeuksia. Ruotsinkieli liittyy moneen negatiiviseen asiaan: pakko-ruotsiin, kilpailuun urheilussa Ruotsia vastaan jne. Jos vain jollain tavalla voisimme saada ruotsinkielen parempaan asemaan, kielenoppiminen voisi olla hauskaakin jos oppiminen tapahtuisi oikealla ja kiinnostavalla tavalla. Ehkä minun lapsieni perään ei enää huudettaisi ”saatanan hurri”.

Tuossa teille vähän sunnuntai lukemista tämä artikkeli oli osana taustatutkimustamme kun kirjoitimme lööpistämme joka käsitteli kielen oppimista kaksikielisenä. Voisiko joku välittää viestin kultajuhla herrallekin, kiitos.

“Why bilinguals are smarter” http://www.nytimes.com/2012/03/18/opinion/sunday/the-benefits-of-bilingualism.html?_r=1&

Leppoista sunnuntaita kaikille,

Terkuin Milla

Vad tusan är sendrag på finska?

Så här minns jag mitt första ”möte” med det finska språket:

Jag är på en balettlektion på Kuula-institutet i Vasa. Jag är kanske fem år gammal. I slutet av lektionen sitter vi i en ring och gör tågymnastik (varvasjumppa) och jag upplever för första gången sendrag i stortån. Hjälp! Vad är det som händer? Upplevelsen är obehaglig eftersom jag aldrig har varit med om kramp förr och alla runtomkring mig talar finska. Hur förklara man att man har sendrag och tycker det är skrämmande när det enda man kan säga är ”kyllä” och ”kiitos”?

På balettlektionen är det viktigt med disciplin och man ska helst inte vara till besvär. Att vara liten och inte kunna förklara att något är fel är en väldigt otäck känsla. Jag minns den här lilla incidenten än i dag eftersom den i all sin enkelhet beskriver hur det har varit för mig största delen av livet.

Jag kommer från Korsholm, en väldigt svenskspråkig kommun norr om Vasa. I min familj talar alla svenska och trots att mina föräldrar alltid gjort sig förstådda på finska har de långt ifrån varit tvåspråkiga.

Korsholm_mustasaari

Jag har läst finska nio år i skolan. Jag har präntat ordlistor och skrivit värdelösa uppsatser om ”polkupyöräni”. Jag har ständigt klagat på min urusla finska och varit besvärad om någon tilltalar mig på finska i butikskassan. Jag har av osäkerhet slängt på luren när någon ringt och frågat ”jos äitisi on kotona?”. Jag har älskat Sverige för alla deras skyltar på svenska och det faktum att man kan beställa en kaffe utan att öva på förhand.

I dag är det annorlunda, tack och lov! Jag har tack vare de finskspråkiga miljöerna som jag tränat dans i och kompisar som jag träffat sen jag flyttat till Helsingfors äntligen blivit någorlunda bekväm med finskan. Jag har haft en trygg vän som jag kunnat säga allt möjligt knasigt åt, som har ryckt på axlarna och rättat mig utan att hela konversationen har dött för det. Jag har genom försök och misstag långsamt blivit bättre.

Skolan gav mig så gott som inget när det kommer till finskan. Där lärde jag mig vad jag inte kan, vilka former jag inte förstår och vilka ordföljder jag knappast någonsin kommer att få rätt. Slöseri med massor med tid kan jag tänka så här i efterhand…

Docent Anna Slotte-L üttge lyfter fram i sin artikel Learning how to be a tähti: A case study of language development in everyday situations of a 7-year-old multilingual Finnish child (International Journal of Bilingualism 2013: 17) hur språkinlärningen ofta är situerad utanför lektionstid. Hon lyfter fram den sociala interaktionen som en viktig faktor när det kommer till att lära sig språk.

Väldigt ofta stöter man på personer som sågar skolans språkundervisning och som precis som vi har lärt sig språk i andra miljöer. Vi undrar, hur har ni lärt er svenska/finska? Hur kunde man få in mera av det som ”fungerar” i språkundervisningen?

****************************************

Som inledning på en fantastisk helg kan ni lyssna på den österbottniska trion Humorgruppen Kaj. De sjunger på dialekt och driver med kulturkrockarna som då och då uppstår i mina hemknutar!

Pakkoruotsi – suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin halveksimista?

Pakkoruotsi:
– “voidaan katsoa ihmisoikeusloukkaukseksi, jos ruotsin kielen pakottamista perustellaan identiteettiin liittyvillä asioilla.
-ei kuulu demokratiaan vaan diktatuuriin”

De här påståendena och rubriken kan man hitta på pakkoruotsi.net var man argumenterar för att göra svenskaundervisningen valfri i grundskolan. Detta är ett ämne som varit mycket på tapeten på senaste tiden och någonting som väcker starka känslor hos den finländska befolkningen. Frågan måste nu även behandlas i riksdagen efter att 50 000 finländare under sommaren 2013 visat att de understöder den frivilliga svenskaundersvisningen. Svenskan ses som en onödig tillgång och dessutom som ett hinder för inlärning av andra språk. Speciellt i östra Finland förespråkar man inlärning av det ryska språket som kunde användas inom såväl den växande turismen som inom handeln.

Trots att en väldigt negativ syn på svenskan dominerar är det många som fortfarande ser kunskaper i svenska som en rikedom. De som förespråkar obligatorisk svenska i skolorna lyfter bland annat fram svenskans viktiga ställning som arbetsspråk i Norden. Även om engelskan ofta ses som det officiella arbetsspråket i internationella sammanhang är svenskan fortfarande det som mest används i kommunikationen mellan de nordiska länderna.

Enligt mina erfarenheter av svenskundervisningen i grundskolan är det uppbyggt på fel sätt. Tråkiga lektioner där tyngdpunkten ligger på grammatik och ordlistor utan koppling till det verkliga livet ger automatiskt upphov till negativ attityd bland eleverna. Enligt mig borde undervisningen fokusera mera på kommunikativa färdigheter och göras intressantare genom att ta upp den finlandssvenska och svenska kulturen på ett positiv sätt t. ex. genom filmer och musik. (Salla)

Millaisia kokemuksia teillä on ruotsinkielen opiskelusta?
Pitäisikö teidän mielestänne pakkoruotsi poistaa?

/Salla ja Maria, Kaksikieliset

Källor:
http://www.pakkoruotsi.net/
http://sfp.fi/sv/start/politiska_program/