Ryhmämme on ”Epäonnistujat” ja siihen kuuluvat Jyrki, Outi, Marju, Henrietta, Jenni, Sari, Ella ja Kateriina. Ensimmäisen luennon aikana valitsimme lööpin ”Epäonnistumiselle altistuminen on synnynnäistä”.
Ryhmän oman tutkimuksen johtoajatuksena oli tutkia synnynnäisyyden vaikutusta ihmisen epäonnistumisen kokemiseen.
Nimikkotutkijamme on Markku ”Make” Niemivirta, empiirisen kasvatustieteen professori. Tutustuimme hänen kirjoittamaansa tutkimustiivistelmään ”To err or not to err? Searching for the neural markers of sensitivity to failure”. Tutkimuksessa haluttiin löytää neurofysiologinen herätevaste aivoissa virheen tekemisen yhteydessä.
Ryhmämme blogiviikon (12.–18.11.) aikana käydään läpi seuraavia asioita: epäonnistumisen määritelmät (Ella ja Kateriina), perinnöllisyys vs ympäristö (Jyrki ja Jenni), kehityspsykologia (Outi ja Sari) ja epäonnistumisen kokemisen omakohtaisuus (Marju ja Henrietta).
Huomenta! Mielestäni aivan loistava biisivalinta tähän! Tällä on hyvä aloittaa päivä 😉 Eiliseen Hannele Niemen luentoon pohjautuen tuli mieleen, teillä taitaa olla hyvin sovittuna “pelisäännöt” ryhmässä?
Kiitokset kevyestä, mutta sopivan informatiivisesta avausblogista.
Oli mukava lukea ryhmän esittely, huomaan kurssikaverieni tulleen tutummiksi syksyn aikana, useat nimet tuntuivat jo tutuilta. 🙂
Mukavaa myös, että esittelitte ensimmäisessä bloggauksessa mistä aiotte kirjoittaa viikon aikana, näin sai hyvän yleiskuvan ja tietää mitä odottaa.
Yhdyn edelliseen kommenttiin, avausblogista tuli sellainen mielikuva että ryhmässänne vastuut on jaettu hyvin.
Kiitos Susanne ja Riina ensimmäisistä positiivisista kommenteista! Ehkä emme tässä tehtävässä niin pahasti epäonnistukaan? 😉
Kyllä, olen kriittisestikin kommentoinut keskinäisissä keskusteluissamme tätä kurssia tietyin osin, mutta kurssilaisten toisiinsa tutustumisen ja uusiin ihmisiin luonnollisen varautuneisuuden lievittämisen suhteen se on kyllä toiminut ja sen tavoitteen/tehtävän saavuttanut hyvin. Ja sitähän tutkijan on myös opittava, avointa mieltä, muiden mielipiteiden arvostamista, uteliaisuutta ja yhteistyötä?
Ryhmästämme: Kiitos myös arvioistanne ryhmädynamiikastamme. Olemme me ryhmänä kai hieman (dare I say?) enemmistöstä poikkeava, kun monella on jo enemmän ikää, koulutusvuosia ja aikaisempaa uraakin (jopa tieteellisessä tutkimuksessa, toisilla sektoreilla) takana. Sillä on tietysti hyviä seurauksia (ehkä organisoitumisessa ja tottumuksessa ryhmätöihin), mutta meitä on myös monia tässä yhteydessä jo vahvaksi kasvaneita persoonallisuuksia jo aiemmin muodostunein mielipiteinemme ja silloin tällöin kinastelemme kovinkin ryhmässämme. 🙂 Mutta aina olemme päässeet yhteisymmärrykseen tavoitteidemme parhaaksi saavuttamiseksi – ja nauraneet iloisesti aina yhdessä prosessin jälkeen! Ja Outi jo ehdottikin yhteistä olutiltaa heti kurssin päätyttyä!
Riinan mainitsemasta blogin “keveydestä”…ehm, oletko jo tutustunut genetiikkablogiimme (Jenni & minä), siitä taitaa olla keveys ehkä liiankin kaukana 🙂 .
PS. Ja tuosta Hanhiniemen alkublogivideosta (joka oli Jennin originaali-idea!) – ehkä hienoin hetki on, kun sekunnila 39 hän ei kävelekään läpi tuosta valmiiksi avatusta oikealla olevasta ovesta rullaportaisiin, vaan avaa itse kiinni olleen viereisen oven. Ja siitä sitten avautuvat vasemmallakin suljettuna olleet ovet. 🙂
Ok, enough over-analyzing… 😉 Takaisin perhesosiologian luentopäiväkirjoihin….
Ystäväni kertoi kesällä tämän biisin kuvaavan meidän työpäiviä välillä :). Ja minusta tämä sopii tähän meidän ryhmän aiheeseen erittäin hyvin. Erityisesti alkutekstissä “Valopäitten joukkoon tähtäsin, minäkin, mut ei tuu mitään…” ja “Typeryyttään on niin vaikee myöntää, myönnän sen” kuvaavat omaa fiilistäni aika usein. Positiivistä epäonnistumisen viikkoa blogiemme parissa kaikille! 🙂
@Jyrki: nyt vasta huomasin kommenttisi. Kyllä, kävin lukemassa teidän kattavan genetiikkablogikirjoituksen. Aloitin myös kommentoimaan jotain todella fiksua, mutta epäonnistuin alkuunsa, sillä sain vain hahmoteltua ajatuksiani tekstin muotoon ja sitten lopetin. Monimutkaisten ajatusten laittaminen kirjalliseen muotoon tuottaa usein hankaluuksia. Tai ehkä luovutusherkkyyteni on vain suuri 😉
@ Riina – onneksi opiskelemisemme yhdessä ja elämä/keskustelu noin yleisemmin ei lopu huomisaamuiseen palautetilaisuuteen, eikä edes monille meistä sitä seuraavaksi kohtaavaan tilastotenttiin (kävi tällä kertaa meille siinä miten tahansa 🙂 ). We shall keep discussing, particularly outside of this blog 🙂 .