Avoin Työpaja -tapahtuma houkutteli päivän aikana Kulttuuriareena Gloriaan noin 800 nuorta ja nuorten kanssa asioivaa. Tapahtuma oli osa Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Pajaverkko-projektia.

Tapahtumassa esittäytyivät Pajaverkko-projektissa mukana olevat Uudenmaan työpajat: Helsingistä Mediakylpylä, Metallica-paja, Sininen Verstas ja WooDoo-werstas; Järvenpään nuorten työpajat; Karkkilan Ruukinpaja; Keravan työpaja Jenga; Nurmijärven työpajatoiminta ja Porvoosta Artex-paja, Herkkupaja, Metallipaja, Pointtipaja ja Puupaja. Yhteistyökumppaneina olivat Helsingin ja Omnian oppisopimustoimistot ja Keudan oppisopimuskeskus, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto/Helsinki Business College sekä Helsingin Pelastuskoulu, UNO-hanke, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Sovinto ry, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, Laajasalon opisto ja Opintoluotsi.

Esittäytyjät olivat paikalla jo aamuvarhain järjestämässä näytteillepanopöytiään. Roudaus alkoi jo kahdeksalta aamulla ja meno oli energistä ja vilkasta. Nuoret vaikuttivat innokkailta esittelemään toimintaansa suurelle yleisölle ja mallitöitä oli selvästi tehty huolella. Nuoret olivatkin tuoneet paikalle upeita viritelmiä: paikalla oli mm. Klaukkalan autopajan potkumopo – jossa vakiovarusteena subwoofer – sekä saman pajan puupuolella valmistettu roskakatos. Helsingin WooDoo-werstas oli kehittänyt pajapöydälleen kikkarastin. Metallica-pajalla sai ihailla mm. käsin tehtyjä seinäkelloja ja vielä edellisenä päivänä väsättyä kaivulapiota ja tutustua panssaripaidan tekoon. Porvoon pajat toivat paikalle mm. silkkipainantaa ja hienon piparkakkutalon. Järvenpään pajan käsityöt herättivät ihailua ja Keravan pajan pisteessä sai tutustua puukorujen tekoon. Helsingin Sinisen Verstaan pajalla suun sai makeaksi Picasso-aiheisilla pipareilla ja Karkkilan Ruukinpajalta halukkaat saivat ostaa Avoin Työpaja -paidan.

Yksi päivän kohokohdista oli opetusministeri Henna Virkkusen saapuminen paikalle. Janne Kataja haastatteli ministeriä lavalla, jonka jälkeen ministeri lähti kiertämään itse tapahtuma-aluetta ja viipyi paikalla jopa tunnin verran keskustellen jokaisen pajan ja oppilaitoksen esittelypisteen kanssa.
Päivän ohjelmassa oli mm. valtavan suosion saavuttanut beatboxaaja RudiRok, mutta suurimmasta osasta ohjelmaa huolehtivat pajat itse. Helsingin Sinisen Verstaan Comico Piccolo -teatteriryhmä esiintyi päivän aikana kahdesti. WooDoo-werstas järjesti omassa pisteessään Naulanlyöntitehtävän, jossa parhaimmin menestyneet saivat palkinnoksi pajalla veistetyn voiveitsen – opetusministerikin sai naulansa suorana lankkuun 23 lyönnillä ja sai kuin saikin voiveitsen kotiin vietäväkseen.
Porvoon Artex-ilmaisupaja toi lavalle yleisön kanssa interaktiivisen kontakti-improvisaatioharjoituksen ja Helsingin Mediakylpylä ilahdutti yleisöä stand up -esityksellä. Lavaohjelman väliajoilla juontaja Janne Kataja haastatteli pajoja ja oppilaitosten esittelijöitä.
Tunnelma oli monen kommentin mukaan ”festarimainen”. Nuoret viihtyivät paikalla niin hyvin, että käytäville syntyi ajoittain jopa ruuhkaa. Metallica-pajan työpaikkaneuvoja Marja-Liisa Penttilän mukaan myös pajojen esittelystä huolehtivat nuoret viihtyivät paikalla:
- Nuoret olivat mielestäni innostuneita siitä, että saivat esitellä omia töitään. Suuri osa oli vasta aloittanut pajalla, joten kaikki esillä olevat työt olivat syksyllä tehtyjä. Nuoret olivat ylpeitä tekemisistään ja vaikutti siltä, että tapahtuma oli heidän mielestään onnistunut.
Päivän ohjelman läpiviennistä hyvin suoriutunut Janne Kataja jakoi vielä lähtiessään tuntojaan päivän sujumisesta:
- Mielestäni tunnelma oli oikein onnistunut ja nuorilla hyvä fiilis. Kaikki sujui hyvin. Jos jotain haluaisi parantaa, niin ohjelmaa olisi ehkä voinut hieman tiivistää, mutta kyllä tämä päivä hyvin meni.
Tapahtuman jälkeen Pajaverkko-projektin kehittämispäällikkö Tuula Meres-Wuorikin hehkutti innoissaan päivän tunnelmia.
- Tilaisuus oli selvästi onnistunut ja nuoretkin vaikuttivat aidosti innostuneilta. Gloria on mielestäni paikkana hyvä nuoria varten suunnatun tapahtuman järjestämiseen, on vaikea kuvitella nuoria messuhallissa kirkkaiden lamppujen loisteessa. Yleistunnelma oli nyt päivän aikana mahtava ja ensimmäiseksi kerraksi tapahtuma onnistui loistavasti!

Päivä päättyi keravalaisen Circus Underground-yhtyeen soundeihin. Lopuksi tavarat kerättiin kasaan ja Porvoon Herkkupajan maukas piparkakkutalo syötiin. Päivän tunnelmat voisi kiteyttää WooDoo-werstaan Jyrkin sanoihin: ”Eri vänkää!”


