Kaksi vuotta sitten Talvisodan vuosipäivänä tällaisia ajatuksia.
”Kansakunnan yhtenäisyys näkyy kriisin hetkellä” (HS 30.11.2015)
Halutessamme osaamme integroida toisenlaisia ihmisiä yhteiskuntaamme – kansakuntaan, joka luottaa kykyihinsä ja moniarvoiseen yhtenäisyyteensä.
Talvisodan alkamisen päivä 30.11.1939 on harvinainen hetki Suomen historiassa. Siihen tiivistyy se, miten kansalaissodassa itsensä verille repinyt kansakunta pystyi ja pakottautui yhdistymään kansallisten tunnustensa ja tunteittensa hengessä.
Nuoren, 20-vuotiaan valtion syntykivut laukesivat raskaaseen yhteiseen kokemukseen.
Suomi oli myös globaalin uutisvirran keskiössä tuossa toisen maailmansodan alun vaiheessa. Itsenäistymisen alun kansainvälisesti tunnetut nimet Paavo Nurmi ja Jean Sibelius liitettiin maailmalla sankarillisen pienen kansan puolustustaisteluun.
Yhtenäisyyttä vahvistivat tunne länsimaiden solidaarisuudesta ja Suomen oma propagandakoneisto.
Kansakunnan yhtenäisyys – jos se on saatu synnytettyä – näkyy parhaiten kriisin hetkellä. Suomen kriisit vuosina 1917 ja 1939 eroavat tässä suhteessa olennaisesti toisistaan.
Suomen itsenäistymishetken tarkka ajoittaminen onkin yhä mielenkiintoinen kysymys.
On selvää, että kansallinen tietoisuus maassamme oli voimakasta jo autonomian ajan loppupuolella. Eduskunnassa 6.12.1917 hyväksytty itsenäisyysjulistus on loogisesti virallinen itsenäisyyspäivä. Suomen eduskunta oli jo 15.11.1917 päättänyt ottaa korkeimman vallan itselleen. Myös eduskunnan hajottamiseen johtanut valtalaki heinäkuulta oli päässyt lähes samaan.
Silti vasta vuoden 1939 syksy yhdisti kansankunnan.
Kansalaisten ehdoton enemmistö koki Neuvostoliiton uhan vahvana itsenäisyyden loukkauksena. Veljessodan haavat olivat riittävästi arpeutuneet. Maaseudun köyhälistön asemaa – sisällissodan yhtä pääsyytä – oli aidosti pyritty ratkaisemaan nuoressa kansakunnassa. Nationalismista oli iskostettu kansalaisten mieliin myös tiedotusvälineissä ja koulutusjärjestelmässä.
Suomessa talvisodan henki näkyi myös toisella tavalla. Yli kymmenen prosenttia maan väestöstä, 400 000 ihmistä, joutui jättämään kotinsa ja kotiseutunsa. Suomessa oli vaikea pakolaisongelma.
Siirtokarjaiset koettiin monissa kunnissa tunkeutujina ja kotirauhan rikkojina. Silti nämä tulijat kotoutettiin suomalaiseen yhteiskuntaan – sen tasaveroisina jäseninä – harvinaisen nopeasti.
Karjalaiset toivat muualle Suomeen toisenlaisia tapoja ja arvoja. Kahden kulttuuripiirin vuorovaikutuksessa he jatkoivat omia perinteitään mutta omaksuivat samalla myös vaikutteita uudesta ympäristöstä.
Syksyllä 2015 Suomi on elänyt toisenlaisen sotasiirtolaisuuden vaikutuksessa. Tulijoiden kieli ja kulttuuri poikkeavat tällä kertaa paljon valtakulttuurista, mutta tulijoiden määrä on pieni verrattuna historiallisesti suureen vuoden 1939 sotapakolaisten joukkoon.
Vaikka kyse ei nyt ole oman maan väestön pakkosijoittamisesta, Suomella on historiallista kokemusta hyvästä kotouttamisesta. Talvisotaa muistavien suomalaisten ei tarvitse nyt pelätä. Halutessamme osaamme integroida toisenlaisia ihmisiä yhteiskuntaamme – kansakuntaan, joka luottaa kykyihinsä ja moniarvoiseen yhtenäisyyteensä.
Menestyvät kansakunnat pyrkivät ymmärtämään historian taitekohtien merkityksen ja selvittävät yhteisön traumoja. Tästäkin syystä on hyvä muistaa talvisodan hetkeä, Suomen toista oikeutettua itsenäisyyspäivää.
Jussi Pakkasvirta