Aikuisopiskelijan kiitos

Ahkeruus palkitaan. Vaasan yliopiston avoin yliopisto on valinnut vuoden 2012 aikuisopiskelijakseen tänä vuonna minut, ja olen siitä hyvin kiitollinen. Elinikäisen oppijan, aikuisen ahertajan sitkeys sai tunnustusta. Myös työnantajani Vakk (Vaasan aikuiskoulutuskeskus) oli tilaisuudessa minua palkitsemassa ja kiittämässä. Kiitos kuuluu kaikille minua tukeneille yhtälailla. Kiitos!

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin kiitos ja kannustus eivät milloinkaan ole tarpeettomia tekoja. Opiskeluun lisää voimaa ja kannustetaan toisiamme monin tavoin tästä eteenpäinkin.

http://www.uwasa.fi/ajankohtaista/uutisia/avoimen_vuoden_aikuisopiskelija/

Iloitse tässä ja nyt

Hyvää syksyn alkua kaikille ja tervehdys täältä Vaasasta!

Kesäloma takana ja työt Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa ovat alkaneet jälleen, sekä omat opinnot ovat lähteneet sujuvasti taas käyntiin. Opetustyössä olen ollut mukana nyt kaksi vuotta ja tällä hetkellä tuntuu, että se on juuri sitä työtä mitä haluan vastaisuudessakin tehdä. Tällä hetkellä ajankohtaista opinnoissani on aikuiskasvatustieteiden aineopintojen suorittaminen. Aikuiskasvatuksen asema yhteiskunnassa on kiinnostava aihe, etenkin kun nyt yhteiskunnassamme valitettavasti keskustellaan säästötoimenpiteistä koulutuksessa. Uskoakseni koulutuksen arvo nousee jos paikat vähenevät.

Tänä syksynä sain kokea elinikäisen oppimisen riemua ja kiitosta sain ahkeruudesta. Vaasan avoin yliopisto ystävällisesti ilmoitti minulle juuri, että heidän raatinsa on valinnut minut vuoden aikuisopiskelijaksi. Syyskuussa siis juhlistamme ja julkistamme tätä asiaa täällä Vaasassa. Täytyy todeta, että on kyllä hienoa saada tunnustusta ahkeruudesta.

Tämä tunnustus sai minut muistamaan sen, kuinka tärkeätä on toisten ihmisten kannustaminen. Palautteen antaminen toiselle kehittää ja kannustaa eteenpäin. Korvaamattoman ihanaa on kuulla esimerkiksi työtoverilta aamulla: ”Huomenta, ihana päivä tänään ja tehdään tästä päivästä yhdessä hyvä”. Omassa työyhteisössäni kiitettävän paljon osaamme jakaa toiselle kiitosta ja kehua. Koettakaapa teistä jokainen ainakin kerran päivässä sanoa jollekin jokin hyvä  kannustava sana tai kiitos. Kehu ja kannustus synnyttävät lumipalloefektin lailla hyvää mieltä ympäristöösi. Hyvä palaa aina takaisin, tähän uskon.

Aloittakaamme siis tämä syksy hyvällä asenteella ja jakakaamme aurinkoista asennetta kaikille ympärillemme. Se on tehokkain tapa luoda hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua kaikkialla. Kiitän omia ystäviäni, läheisiäni ja työtovereitani kannustuksesta sekä uskosta onnistumiseeni. Läheiset ovat korvaamaton apu.

Iloitse tässä ja nyt

Mennyttä eilinen
vain pieni
ohitse kiitävä hetki

kohta jo huominen
välissä päivä tässä ja nyt
anna itsellesi lupa tuntea
iloa ja riemua

kyllä huominen itsestään
huolen pitää.

-Blues-

Ainoa pysyvä asia on muutos

Asiat muuttuvat yhdessä hetkessä, ihmiset hitaasti – jos ollenkaan. Muuttuva maailma onkin täynnä muutosvastarintaa.

Omassa mielessäni muutos on mahdollisuus. Muutos on jotain positiivista. Miksi siis lähes aina muutos koetaan negatiivisena? Ymmärrän muutoksen inhimillisen puolen. Eihän se ole aina mukavaa heti, vaan vaatii monelta meistä sopeutumista ja aikaa.

Dilemmaksi muodostuukin se, miten pärjätä ja mennä eteenpäin silloin, kun muutokset ympärillä niin vaativat. Ja ennen kaikkea, miten tehdä se positiivisessa hengessä. Uskon, että ihmiset, joilla on kyky mennä eteenpäin muutoksen keskellä tai hyvin pian sen jälkeen, ovat nykymaailmassa vahvoilla.

Omaa työhistoriaani leimaa muutosvoima, ja jos voidaan puhua muutosjohtajista, ehkäpä tituleeraan itseni muutostyöntekijäksi. Kelpo kyky tänä päivänä, jota voi ruokkia opiskelemalla, kouluttautumalla ja haastamalla itseään.

Kun olet liikkeessä jo alun perin, on helpompaa liikkua muutosten vaatimaan suuntaan.