Helsingin yliopiston kollegio kokoontui keskiviikkona 6. toukokuuta vahvistamaan yliopiston tilinpäätöksen ja päättämään ylijäämän käytöstä tai alijäämän kattamisesta. Tilikaudella 2014 yliopisto on taas kerran tehnyt reilusti ylijäämää, tällä kertaa 34,9 miljoonaa euroa. Yhteensä ylijäämää on kasautunut noin 140 miljoonaa vuodesta 2012 alkaen (sitä ennen oli pari pienehkön alijäämän vuotta).
Kokouksen esityslistassa luki: ”kollegio päättää hallituksen esityksen pohjalta tilikauden ylijäämän käytöstä tai alijäämän kattamisesta”. Tämä perustuu yliopistolain §65 kollegiolle antamiin tehtäviin. Esityksenä puolestaan oli, että ”ylijäämä siirretään Helsingin yliopiston oman pääoman lisäykseksi”.
Tämän esityksen ongelma on, että yliopisto kasaa pääomaa samaan aikaan kun henkilöstötyövuosia on jo lakkautettu melkein 600, lisää lakkautuksia on tulossa ja monia toimintoja tosiasiassa ajetaan alas. Yliopisto näyttäisi yhä enenevässä määrin toimivan samalla logiikalla kuin finansialisoituneet voittoa tavoittelevat yritykset. (Kuka enää voi sanoa, etteikö vuoden 2005 kirjani otsikko Yliopisto Oyj olisi osunut oikeaan…?)
Tein vastaesityksen, jonka mukaan 30 miljoonaa euroa ylijäämästä jaetaan tiedekuntien käyttöön. Tämä johti tiukkaan keskusteluun, jossa varsinkin kvestori (talousjohtaja) Marjo Berglund ja hallintojohtaja Esa Hämäläinen yrittivät vakuuttaa, että päätös on vain tekninen, että kollegio ei päätä sisällöllisesti rahojen käytöstä mitään, ja että oikeastaan ylijäämä on jo hajaantuneena tiedekuntien ja laitosten budjetteihin. Toisaalta osakesalkun tavallista parempaa tuottoa ei pidäkään jakaa yliopiston toimintaan, vaan on parempi tasata tuottoja vaihteluiden yli.
Yksi osa selitystä tai selittelyä oli, että ulkoisesti rahoitetuilla projekteilla on tapana toimia varovasti ja jättää rahaa säilöön. Projektien ja myös normaalitoiminnan kautta on myös erilaisia tulevaisuussitoumuksia. Tämä kaikki on tietenkin totta, mutta kuten kokouksessa totesin, sama käyttäytyminen leimasi toimintaa myös alijäämävuosina 2010-11. Ylijäämä ja pääoman kasaaminen seuraa siitä, miten kokonaisuutta ohjataan, ei siitä miten osat toimivat.
Yliopiston hallintojohto siis pyrki vakuuttamaan kollegiota, ettei sillä ole tässäkään asiassa mitään valtaa. Yliopiston hallitus päättää budjeteista ja sisällöllisestä rahanjaosta – rehtorin ja hallintojohdon valmistelutyön pohjalta. Tosiasiallinen valta on pitkälti rehtorilla ja hallintojohdolla. Onko hallitus koskaan päättänyt esityksiä vastaan?
Argumentit eivät kuitenkaan olleet uskottavia. Budjetti on eri asia kuin toteutunut ylijäämä. Jos yliopisto todella olisi voittoa tekevä yritys, jolla on omistajia, se olisi voinut jakaa koko 34,9 miljoonan euron ylijäämän osinkoina. Samalla tavalla se voi myös päättää, miten se käyttää rahan joko sisäisesti tai esimerkiksi ulkoiseen sijoittamiseen ja pääoman ja osakesalkun kartuttamiseen.
Tiedekuntien budjeteissa ei ole 140 miljoonaa kasautunutta ylijäämää. On kirjanpidollinen kysymys minkä diagrammipylvään esitetään vastaavan mitäkin summaa tai jäämää. Kirjanpito on myös sopivan esittämisen ja pahimmillaan hämäämisen taidetta, kuten yritysmaailmasta tiedämme.
Näkemykseni on esityslistan tekstin kirjaimen mukainen: kollegio voi oikeasti päättää ylijäämän sisällöllisestä kohdentamisesta. Ehdotukseni ei ollut millään muotoa radikaali, sillä esitin ylijäämän jakamista nykyisen jakosäännön mukaan (vaikka jakosääntö kaipaisi perustavaa remonttia, sillä kaiken perusteella nyt on menossa aivan erityisesti valtio- ja oikeustieteellisten tiedekuntien alasajo).
Vaikka sain keskusteluissa tukea varsinkin professori Jukka Kekkoselta ja rohkeilta opiskelijoilta – joista mainittakoon erityisesti Alviina Alametsä – kukaan ei lopulta uskaltanut tai halunnut kannattaa esitystäni. Kollegion jäsenet olivat epävarmoja siitä, mikä on totuus tässä asiassa.
Asiaan luvattiin palata kollegion elokuun seminaarissa. Ja siihen varmasti palataan myös kriittisin asiantuntijavoimin!
Seuraava tilaisuus puuttua ylijäämän käyttöön on kuitenkin vasta vuoden kuluttua. Sillä välin henkilöstön vähentäminen ja toimintojen alasajo voivat jatkua.
Ainoa syy Helsingin yliopiston kurjistumiseen ei tietenkään ole yliopistojohdon noudattama politiikka, vaan isompana syynä tähän tilanteeseen on Kataisen ja Stubbin hallituksen leikkauspolitiikka. Sipilän hallituksen massiiviset leikkaukset tuskin tulevat parantamaan yliopistojen tilannetta.
Yhtäältä aiemmin sovitut palkankorotukset ja toisaalta indeksien leikkaukset ja puolittamiset ovat panneet yliopistojen talouden koville. Juuri siksi onkin järjetöntä nyt tehdä ylijäämää ja kasata rahapääomaa.
Yliopiston tulevaisuus on kiinni opetus- ja tutkimustoiminnasta ja niiden edellytyksistä. Toimintojen rapauttamisella on pitkän aikavälin seurauksia. Nyt pitäisi sijoittaa yhteiseen tulevaisuuteen!
Heikki Patomäki