Category Archives: Uutiset

Digitaalista verkostoitumista lemmikkimarkkinoilla

Vuonna 2014 perustettu suomalainen Morrr Oy lanseerasi joitakin viikkoja sitten kansainvälisesti ensimmäisenä lemmikinomistajille suunnatun sähköisen palvelualustan. Palvelun tarkoituksena on auttaa lemmikinomistajaa pitämään paremmin huolta lemmikistään. Lemmikinomistajat kohtaavat vuorovaikutteisella, verkostomaisella areenalla palveluntarjoajat eläinlääkäreistä aina koiraystävällisiin kahviloihin.

facebook-ads_0000_01

Morrr Oy:n taustalla vaikuttaa Petnets-hankkeessakin mukana oleva Orion Oyj. Morrrissa on myös seurattu tiiviisti Petnets-hankkeen tutkimustuloksia. Morrr Oy:n lehdistötiedotteessa maaliskuun lopulla siteerattiin Suvi Nuutista, joka kirjoittaa Petnets-hankkeessa valmistuneessa tutkielmassaan ”Koiranomistajat kulutusvalintoja ja vakuuttamista järkeilemässä: laskelmointia, rutiinia ja turvanhakuista keskittämistä”: ”Trendi on, että lemmikkiomistaja investoi yhä enemmän lemmikkiinsä.” Lemmikkimarkkinat ovatkin viime vuosina olleet tasaisessa kasvussa, mikä on myös huomattu julkisuudessa lukuisissa lehtikirjoituksissa (mm. Kauppalehti Optio 6/2015).

Morrr-palvelu kehittyy nopeasti. Huhtikuussa Morrr julkaisi mobiilisovelluksen iPhonelle ja kevään aikana myös Android-sovelluksiin. Jatkossa palvelu muistuttaa muun muassa lemmikin rokotuksista ja ajanvarauksista eläinlääkärille. Se on siis samalla sekä reaaliaikainen lemmikin hyvinvointia tukevia asiantuntijapalveluita tarjoava foorumi että sähköinen potilaskortti.

Asiantuntijapalvelut toimivat videoneuvotteluyhteydellä. Morrrin markkinointijohtaja Maria Estlander kertoo asiantuntijapalveluiden toiminnasta: ”Videoneuvontapalveluun osallistuvat sopimuskumppanimme arvioivat ja auttavat avuntarpeen kartoittamisessa. Videoyhteyden kautta palvelu on mutkaton ja toimiva. Yhteyden jälkeen kuluttaja saa palveluntarjoajalta muistiinpanot, joiden avulla asiakas voi itse kartoittaa lemmikin avuntarvetta vielä tarkemmin.” Estlander kuvaa asiantuntijoiden valintaa: ”Arvioimme asiantuntijamme tarkasti kartoittamalla heidän mainettaan toimijoina ja olemalla yhteydessä muihin alan asiantuntijoihin ja asiakkaisiin.

Videoneuvonta on yksi työkalu muiden joukossa. Valtaosa asiantuntijapalveluista toteutetaan jatkossakin paikan päällä, kasvotusten. Tähän Morrr tarjoaa muun muassa nettivaraus- ja maksuratkaisuja. Videoneuvonta on osa palvelukokonaisuutta, helppo ratkaisu saada kotisohvalta neuvoja ennen kuin pakkaudutaan autoon ja lähdetään tapaamaan asiantuntijaa.

facebook-ads_0007_08

Asiantuntijapalveluiden tarjoamisen lisäksi Morrr.com toimii ”Näytä kartalla” -osion kautta erilaisten lemmikkipalveluiden löytämisen apuvälineenä. Sieltä löytyvät lähimmät lemmikkitarvikeliikkeet, trimmaajat, eläinlääkärit ja jopa koiraystävälliset kahvilat. Tässä osiossa rekisteröityneet käyttäjät (ja heidän lemmikkinsä) voivat myös arvostella foorumille rekisteröityneitä palveluntarjoajia ja muita toimijoita.

Kolmantena ominaisuutena on ”Lue blogeja”-osio. Blogissa tarjotaan tietoa lemmikin kanssa elämisen helpottamiseen, siellä haastatellaan alan toimijoita ja hyödynnetään myös ulkopuolisia, kansainvälisestikin johtavia lemmikkibloggaajia. Blogi-osio on vielä testivaiheessa. Tavoitteena on, että järjestelmällisen julkaisutoiminnan vaiheeseen päästään vielä kevään aikana, jolloin uutta sisältöä julkaistaan päivittäin.

Tuoreissa blogikirjoituksissa tunnetut poliitikot esittelivät eduskuntavaalien alla elämäänsä lemmikeidensä kanssa. Politiikanteko on jätetty blogikirjoitusten ulkopuolelle. Mukana ovat muun muassa Kike Elomaa ja hänen koiransa Marski ja Sylvi-Tuulikki, Olli Rehn koiransa Sessin seurassa sekä Johanna Sumuvuori kertomassa omasta lemmikkihistoriastaan. Vaalien alla blogikirjoituksilla oli Maria Estlanderin mukaan yhteensä yli 100 000 näkijää.

facebook-ads_0002_03

Maria Estlander Morrrista kuvaa palvelua sen täydessä toimintavalmiudessa seuraavasti: ”Tulevaisuudessa Morrrin palvelusta löytyy apu kaikkeen eli kaikkien alojen asiantuntijat ovat tavoitettavissa palvelumme kautta. Tarjoamme markkinapaikkana, toimijoiden ja kuluttajien yhdistäjänä, niin laajan asiantuntemuksen, että lemmikin tarpeet koko elämänkaaren ajalle täyttyvät Morrrin kautta.” Estlander jatkaa: ”Morrr helpottaa lemmikinomistajan elämää ja edistää lemmikin hyvinvointia tarjoamalla kokonaisen ’palvelupaketin’, johon lemmikinomistajalle kertyy tieto lemmikin koko elinkaaresta. Palvelu muistuttaa lemmikinomistajaa esimerkiksi tulevista eläinlääkärikäynneistä, kuten rokotuksista. Lemmikinomistajan täytyy vain muistaa mennä lemmikkinsä kanssa lääkäriin – ja siitäkin palvelu muistuttaa!

Morrr.com on jo ensimmäisten toimintaviikkojen aikana koonnut lukuisia palveluntarjoajia yhdelle foorumille. Tällä hetkellä palvelu keskittyy Ruotsin ja Suomen markkinoille. Yrityksellä on toimipisteet Helsingissä ja Tukholmassa.

Teksti: Jaakko Autio

Eläinten vallankumousta ei tullut Ruotsin valtiopäivävaaleissa

Eläinten puolue (Djurens parti) asettui ensimmäistä kertaa ehdolle Ruotsin valtiopäivävaaleissa. Puolue sai sunnuntaina (14.9.2014) ääniä kaikkiaan 4093, mikä on 0,7 prosenttia annetuista äänistä. Äänisaalis lähes puolittui tämän vuoden EU-vaaleista, joissa puolue sai 8773 ääntä. Eläinten vallankumousta ei siis tullut ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. Puolue on Ruotsissa ensimmäinen, joka asettaa eläinten oikeudet etusijalle päätöksenteossa. Kansallisen vaikuttamisen lisäksi sen tähtäimessä on päätöksenteko Euroopan unionin tasolla.

Puolueen esikuvana on maailman ensimmäinen eläinten puolue, Alankomaiden Parti voor de Dieren, jolla on vuodesta 2006 lähtien ollut kaksi paikkaa Hollannin parlamentissa. Koska eläimet eivät voi itse edustaa parlamentissa, jossa päätökset niiden elinoloista ja elämänlaadusta suurelta osin tehdään, puolue pitää sitä vastuullisten ihmisten velvollisuutena. Lemmikkieläimet ovat vain yksi pieni osa puolueen agendalla. Vaalimainonta oli kuitenkin, ainakin Göteborgissa, näkyvintä koirapuistojen ilmoitustauluilla ja yleisissä puistoissa.

Puolueen manifestissa korostetaan mm. eläimiä tuntevina ja ajattelevina olentoina. Ihmisten ja eläinten vastakkainasettelun poistaminen ja mahdollisimman luonnollinen eläinten elinympäristö korostuvat myös puolueen ohjelmassa. Lemmikkieläinten elinolojen huomioiminen kaupunki- ja liikennesuunnittelussa on myös nostettu agendalle. Ihmisten itsekkyys ja eduntavoittelu eivät saa asettua sen edelle, että ihmiset ja eläimet tarvitsevat toisiaan.

Ruotsalaiset eläimet eivät kuitenkaan elä vastuuttomassa, epädemokraattisessa tilassa. Kissojen ja koirien hoidolle on oma laki, jota on täydennetty lisäsäädöksellä koirien ja kissojen elinoloista (Statens jordbruksverks föreskrifter och allmänna råd om hållande av hund och katt, 2008). Yksi keskeinen ero Suomeen on, että asetuksen mukaan aikuisia koiria on ulkoilutettava päiväsaikaan joka seitsemäs tunti, pentuja ja ikääntyneitä koiria vielä tiheämmin.

Ruotsissa onkin tämän säädöksen takia alkanut kehittyä lemmikkien päivähoitojärjestelmä. Säädöksessä asetetaankin sekä vaatimukset että taso lemmikkien päiväkodeille. Myös perheiden ajankäyttö ja työrytmi on alkanut ohjautua uudenlaiseksi säädöksen myötä. Lemmikkien päivähoidon järjestäminen tulee varmasti lähivuosina asialistalle myös Suomessa.

Teksti: Jaakko Autio

Älykäs eläinten hyvinvointitesti Kuopiolaisyritykseltä

Kuopiolainen Anitest Oy on kehittänyt ensimmäisenä maailmassa älykkään hyvinvointitestin eläimille.

Evice -niminen testi on tarkoitettu koiran psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin seuraamiseen. Testi mittaa stressihormoni kortisolin pitoisuutta virtsanäytteestä.

Testin tulos voidaan lukea ja tulkita älypuhelimella.

Lisätietoja testistä Evicen verkkosivuilla: https://www.evicetest.com

SKL – FKK ry – Koirabuumi jatkuu Suomessa

Hieman koiratilastoa vuodelta 2012

SKL – FKK ry – Koirabuumi jatkuu Suomessa.

“Espoo, 17.1.2013 – Rotukoirien määrä lisääntyi viime vuonna Suomessa noin 10 000 koiralla, vaikka koiranpentujen rekisteröinnit laskivatkin. Tämä selittyy sillä, että noin kymmenen vuotta sitten koiranpentuja syntyi huomattavasti nykyistä vähemmän. Suomessa on ennätyksellisen paljon koiria, noin 650 000”