Amazing Race with Keho, Mana, Polho & Taso torstaina 15.9.!

-In English below-

The Amazing Racen tarina sai alkunsa vuonna 2001, kun amerikkalaisen televisioyhtiön CBS:n toimistolla tehtiin vähemmän yllättävä johtopäätös, jonka mukaan maailmassa ei ollut vielä tarpeeksi tosi-tv:tä. Ohjelmaa on sen jälkeen ilmestynyt pelkästään kotimaassaan sykähdyttävät 28 tuotantokautta, eikä loppua näy. Formaatti on maailmanlaajuisen menestyksensä myötä levinnyt myös Suomeen, jossa aina innovatiivinen yliopistomaailma on ottanut sen ilolla vastaan. Kiitoksia, CBS, me jatkamme tästä.

Tänä syksynä Amazing Race-konsepti saapuu Helsinkiin TORSTAINA 15.9., kun kehitysmaatutkimuksen, poliittisen historian, sosiaali- ja kulttuuriantropologian sekä talous- ja sosiaalihistorian ainejärjestöt syventävät yhteistyötään ENSIMMÄISELLÄ YHTEISELLÄ FUKSITAPAHTUMALLAAN! Edellä mainittujen ainejärjestöjen uusista opiskelijoista muodostetut joukkueet kiertävät ympäri Helsingin keskustaa ripoteltuja rasteja, jonne kaikki vanhemmat opiskelijat ovat tervetulleita kannustamaan uusia fuksejaan! Perinteisestä suunnistuksesta poiketen tässä pelissä ei pisteillä pelata eikä lahjuksilla voiteta, ainoastaan nopein voittaa.

Tapahtuman alku- ja loppupisteenä toimii Kuppala, jonne fuksien tulisi saapua klo 16:30 joukkueisiin jakoa ja tarkempaa ohjeistusta varten. Varsinainen suunnistaminen alkaa klo 17, ja ensimmäisenä kaikki rastit hyväksytysti suorittanut ja Kuppalaan palannut joukkue voittaa. Alkuperäisen ohjelmaformaatin hengessä fukseja rohkaistaan ilmentämään asustuksellaan sisäistä seikkailijan luonnettaan. PARHAAN SEIKKAILIJAN ASU PALKITAAN. Kaikkien joukkueiden Kuppalaan saapumisen ja voittajan julistamisen jälkeen on aika juhlia, ja noin puolenyön aikoihin siirrymme jatkamaan iltaa vielä määrittelemättömään jatkopaikkaan.

VANHEMMAT OPISKELIJAT, koska fuksien täytyy löytää itse tiensä jokaiselle rastille annettujen vihjeiden avulla, ei ainejärjestöjen rastien sijainteja paljasteta julkisuudessa missään vaiheessa. Puskaradio on ystävä, lisätietoja voi kysellä hallituksien jäseniltä ja oppiaineiden tuutoreilta!

Kuppala on valitettavasti esteellinen tila.

MITÄ: Kehon, Manan, Polhon ja Tason ensimmäinen yhteinen fuksitapahtuma!
MISSÄ: Lähtö ja juhlat Kuppalassa, rastit, who knows…
MILLOIN: Torstaina 15.9. klo 16:30 alkaen
MIKSI: Ainejärjestöystävyys♥

The story of the Amazing Race started in 2001, when CBS desided to bring their effort to the reality TV scene. Since then the show has achieved an enormous international succes with its 28 consecutive seasons. Therefore, it was only matter of time until the innovative minds of Finnish students would adapt the idea into their extracurricular activities.

In the spirit of deepening coexistence, the student organizations Keho, Mana, Polho and Taso will host their FIRST SHARED FRESHMAN EVENT on THURSDAY 15th of September. The evening will start from Kuppala at 4:30 p.m., where the freshmen will be divided into teams, and at 5 p.m. the teams will start their journey through checkpoints scattered around Helsinki. The first team to successfully accomplish all the checkpoints and head back to Kuppala will win, so the speed is of the essence! As far as the dress code goes, the freshmen will be expected to manifest their adventurous spirits with their outfits. THE BEST OUTFIT WILL BE REWARDED. After the race the evening continues in Kuppala, and around midnight we shall head to the afterparty in a place yet to be decided.

SENIORS, since all the teams must find their ways to the checkpoints, the exact locations will not be released here in the event. Nonetheless, you are more than welcome to come to the checkpoints to hang out and cheer for your new freshmen. You can ask for the locations from the tutors and board members.

Unfortunately, Kuppala is non-accessible for wheelchairs.

WHAT: Amazing Race: Keho, Mana, Polho & Taso Edition
WHERE: Starts and ends at Kuppala, the rest is a secret…
WHEN: On Thursday, 15th of September from 4:30 p.m. onwards
WHY: Such race. Much checkpoints.

Hissasuunnistus tiistaina 6.9.!

Mitä tapahtuu, kun historian opiskelijat ja arkeologit lähtevät tuntemattomille teille ja seikkailuille Helsingin sydämeen?

Olipa Helsinki sinulle jotakin käsittämättömän valtavan suurta, liian monien ratikkakiskojen täyttämää sekasotkua tai tunsitpa sen jo kuin lukion hissankirjat – vähintään jokaisen vuosiluvun tarkkuudella, on tällä suunnistuksella varmasti sinulle jotain annettavaa! Hissasuunnistuksessa pääset kokemaan pääkaupunkimme niin, ettet sitä ole siten aiemmin kokenut.

Kyseessä on siis Helsingin yliopiston kaikkien hissanopiskelijajärjestöjen ja arkeologien (Polho, Taso, Eidos, Historicus, Kronos, ISHA ja Fibula) yhdessä järjestämä suunnistus fukseille. Suunnistuksen ideana on yhdessä oman suunnistusryhmän kanssa selvitä vanhempien opiskelijoiden järjestämistä enemmän ja vähemmän historiateemaisista rasteista.

Suunnistus alkaa Kaisaniemen puiston suihkulähteeltä klo 16. Tapahtumalla ei ole säävarausta, joten säänmukainen varustus eikä eväitä ja virvokkeita kannata unohtaa. Itse suunnistuksen jälkeen jatkot järjestetään Molly Malone’s –baarissa Kaisaniemenkadulla, jossa myös paras joukkue palkitaan.

MITÄ: Hissasuunnistus 2016
MISSÄ: Helsingin keskustassa
MILLOIN: 6.9. lähtö klo 16 Kaisaniemenpuistosta
MIKSI: Koska hissajutut

Yhiksen fuksitapaaminen keskiviikkona 31.8.!

Kahtiajaon aika on ohi!

Kun Polhon ja Tason uudet opiskelijat ovat saaneet ensin rauhassa tutustua hienoon ainejärjestöönsä, on aika tehdä myös Yhiksen persoonallinen ja ainutlaatuinen ilmapiiri heille tutuksi. Valtsikan dynaamisen duon muodostama, osiansa suurempi Yhis-kokonaisuus tunnetaan koko tiedekunnassa aktiivisesta toiminnastaan, hyvästä meiningistään sekä tiiviistä mutta lämpimästä yhteisöstään. Ja mikäs sen parempi tapa tutustua kaikkiin edellä mainittuihin ominaisuuksiin kuin Yhiksen fuksitapaaminen KESKIVIIKKONA 31.8.?

RAKKAAT FUKSIT, tervetuloa teille jo mahdollisesti tuttuun Kuppalaan klo 19, jossa teitä odottavat molempien pääaineiden tuutorit. Illan aikana pääsette tutustumaan sekä opiskelijatovereihinne yli ainejärjestörajojen, että joihinkin opiskelijaelämänne kannalta olennaisiin tahoihin ja järjestöihin. ARVON VANHEMMAT OPISKELIJAT, olette lämpimästi tervetulleita liittymään seuraan ja käynnistämään kaikille avoimet jatkot klo 21 alkaen! Jatkoille vielä määrittelemättömään paikkaan siirrytään puolenyön aikoihin.

Tila on valitettavasti esteellinen.

Nähdään Kuppalassa!

MITÄ: Polhon ja Tason fuksit saman katon alla!
MISSÄ: Kuppala (Snellmaninkatu 14)
MILLOIN: Keskiviikkona 31.8. fuksit klo 19 alkaen ja vanhemmat opiskelijat klo 21 alkaen
MIKSI: Oi, Yhis on!

“To get the full value of joy you must have someone to divide it with.” – Mark Twain

Now that the new freshmen of Polho and Taso have had their time with their own distinguished student organizations, it’s time to go deeper. So far, they have only heard whispers and tiny pieces of information about the mysterious entity of ”Yhis”, comprised by faculty’s own Dynamic Duo Polho and Taso. But, on Wednesday 31st of August, all the mysteries will be uncovered, as we get together for the annual Freshmen Meeting of Yhis!

DEAR FRESHMEN of Polho and Taso, your tutors will be waiting for you at Kuppala at 7 p.m.! During the evening you’ll meet not only your new fellow students from both student organizations, but also representatives from other vital organizations. HONORABLE SENIORS, you are more than welcome to join in and kickoff the party from 9 p.m. onwards! We will leave from the Kuppala around midnight for the afterparty.

Unfortunately, Kuppala is not accessible by wheelchairs.

See you at Kuppala!

WHAT: Joint freshmen meeting of Polho and Taso!
WHERE: At Kuppala (Snellmaninkatu 14)
WHEN: On Wednesday 31st of August: Freshmen from 7 p.m., seniors from 9 p.m. onwards
WHY: I’ll be there for you
(When the rain starts to pour)
I’ll be there for you
(Like I’ve been there before)
I’ll be there for you
(‘Cause you’re there for me too)

Tuutorien terveiset uudelle opiskelijalle!

Morjesta moi!

Tervetuloa Polhoon ja noin ylipäätänsäkin valtsikaan! Oot tehnyt aivan älyttömän mahtavan päätöksen ja varmasti saanu paiskia töitäkin sen eteen. Päätettiin tuutoreiden kesken sen kunniaksi kirjoittaa sulle tällainen ”hypetysteksti”, niin että pääset virittäytymään fuksisyksyn tunnelmaan jo kotisohvalla ennen ensimmäisiä rientoja. Toivottavasti kesä on sujunut mahtavasti ja akkuja on keräilty uusiin koitoksiin!

Parasta fuksivuodessa on ehdottomasti se, että siitä voi (järjen rajoissa) tehdä juuri itsensä näköisen! Tapahtumia tulee olemaan paljon, kiitos aina aktiivisen ainejärjestö-, tiedekunta- ja yliopistoväen. Tapahtumia löytyy laidasta laitaan ja jokaiseen makuun: akateemisista pöytäjuhlista urheilutapahtumiin ja työelämäekskursioista ulkomaanmatkoihin. Uuden opiskelijan kannalta olennaisimpia ovat tässä kohtaa erityiset fuksitapahtumat, joiden alustava aikataulu löytyy kotisivujen Fukseille-osiosta.  Lisäksi itse opintojen kannalta olennaiset ensimmäisen vuoden kurssit persoonallisine proffineen ovat mielenkiintosia.

Tapahtumien ja opiskelun lisäksi voit myös osallistua monipuolisesti kaikenlaiseen oheistoimintaan! Esimerkiksi Ellu ja Roosa osallistuivat viime syksynä jokavuotiseen valtsikan speksiin eli yliopistomusikaaliin, jossa koko prokkis hoidetaan opiskelijoiden voimin. Not gonna lie, speksiin osallistuminen tulee vaatimaan mielettömästi aikaa, mutta jos esiintyminen tai muu teatterityöskentely (puvustus, lavastus, meikkaus…) kiinnostaa, niin tässä vahva vaihtoehto! Edellä mainituilta sankareilta saa lisätietoa. Ja jos taas esiintyminen ei ole sun kuppi teetä, tilalle löytyy esimerkiksi ainejärjestö– ja tiedekuntalehtiin kirjoittamista tai vaikkapa mahdollisuus osallistua hallitustyöskentelyyn ja toimikuntiin. Yliopistomaailmasta löytyy myös posketon määrä erilaisia kerhoja, kuten Akateeminen Pöytälätkäyhdistys, Akateeminen Viiniseura Ry ja, ennen kaikkea, syksyn 2015 fuksimökillä perustettu Akateeminen Beer Pong Seura eli ABS (lisätietoja voi kysellä seuran anti-PR-vastaavalta Annilta).

Seuraavaksi pieni katsaus syksyn kannalta olennaiseen käsitteeseen eli ”Yhikseen”. Yhiksellä tarkoitetaan yhteiskuntahistoriana tunnetun kokonaisuuden kahta oppiainetta, poliittista historiaa ja talous- ja sosiaalihistoriaa, joilla on opintojen alkuvaiheessa yhteiset perusopinnot. Tästä käytänöllisestä yhteistyöstä on muokkautunut opiskelijoiden keskuudessa vuosien saatossa erityinen yhteisö, joissa opintojen lisäksi mm. myös juhlitaan, urheillaan ja matkustellaan(!) yhdessä. Yhiksen opiskelijoiden välisestä yhteenkuuluvuudesta kielivät esimerkiksi perinteiksi muodostuneet opiskelijoiden syys- ja kevätmatkat. Matkat ovat erinomainen tilaisuus tutustua jo heti alusta lähtien vanhempiin opiskelijoihin, ja viime syksynä moni meistä sen vuoden fukseista lähtikin matkalle mukaan Moskovaan. Keväällä taas suunnattiin Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Huippua oli molemmilla reissuilla, eikä tämän syksyn reissulta Budapestiin pitäisi odottaa yhtään sen vähempää! Lisätietoa tämän syksyn reissusta saatte heti opintojen alettua!

Mitä ikinä haluatkaan opiskelijavuosiltasi, niin tule omana itsenäsi ja turvallisin mielin. Koko Polho (ja Yhis) odottaa innolla uusia opiskelijatovereitaan. Täällä ikäryhmällä tai vuosiluokalla ei ole väliä kaverisuhteiden luomisessa, mikä onkin erityisen hienoa yhteisössämme. Kaikki kyllä hengaa saman katon alla. Uusi elämänvaiheesi tulee tarjoamaan paljon uutta kivaa ihan itse opiskelusta kun ns. yliopistoelämästäkin. Jännää! Tuut varmasti tutustumaan uusiin mahtaviin tyyppeihin ja jakamaan näiden ihmisten kanssa ikimuistoisia kokemuksia niin tänä syksynä, kuin sitten tulevaisuudessakin. Pidä vaan mieli avoinna ja syli vapaana!

Nähdään fuksitapaamisessa!

Innokkain terveisin,

Tuutorinne Anni, Eevi, Elina, Mikko & Roosa

Ps. Näiden linkkien kautta voit lisätä Polho ry:n kaveriksesi Facebookissa ja alkaa seuraamaan meitä Instagramissa! Muista myös liittyä Yhiksen fukseille 2016 perustettuun fuksiryhmään ja klikata itsesi osallistuvaksi Polhon fuksitapaamiseen josta löydät lisätietoa myös tämän postauksen alapuolelta!