Kaivaukset alkavat 1846

Insula IX 3 löydettiin heinäkuussa 1846, kun sen edessä kulkevan Via Stabianan keskiosaa kaivettiin esiin. Kaivaus eteni 1800-luvulla siten, että koko katu paljastettiin ensin kaikkine julkisivuineen ja kutakin oviaukkoa saatettiin tyhjentää hieman, niin että nähtiin mitä siellä oli. Näin tapahtui myös projektin tutkiman korttelin tapauksessa. Eniten huomiota herätti korttelin keskivaiheilla ollut oviaukko, jonka seiniltä löytyi soittajattaria esittänyt maalaus sinisellä pohjalla. Siitä talo sai nimekseen “Soittajattarien talo”, italiaksi Casa delle suonatrici. Syyskuussa 1846 kaivettiin myös pieniä kauppoja tämän oviaukon molemmin puolin.

Osa Edward Falkenerin tekemästä pohjakaavasta, joka julkaistiin hänen raporttinsa yhteydessä 1860.

Seuraavan vuoden maaliskuussa aloitettiin kaivaukset Soittajattarien talossa ja ne kattoivat lopulta koko korttelin luoteisnurkan. On todennäköistä, että sisäänkäynnin seiniltä löytyneet hienot maalaukset herättivät kaivajien kiinnostuksen ja kaivaukset aloitettiin uusien, vähintäänkin yhtä hienojen seinämaalausten ja esinelöytöjen toivossa. Työn tekivät ajan tavan mukaan italialaiset työmiehet työnjohtajiensa johdolla. Kaivauksella oli kuitenkin mukana myös englantilainen arkkitehti Edward Falkener, joka ainakin omien sanojensa mukaan sai aikaan talon kaivauksen ja jopa valvoi sitä. Hän kirjoitti kaivauksesta muistiinpanojensa pohjalta myös julkaistun raportin, joka on tarjonnut projektille erittäin merkittävän lähteen italialaisten kaivauspäiväkirjojen ohella.

Työ alkoi kadun puolelta ja eteni taloon sisälle. Kaivaus tehtiin pystysuorina leikkauksina eikä vaakatasossa pinnasta pohjaan kuten nykyään. Työ siis eteni pala palalta ja huone huoneelta ovelta talon sisään. Tämä osittain aiheutti sekaannusta löytöjen sijainnin ilmaisemisessa – esimerkiksi toisessa kerroksessa olleita löytöjä on usein mahdotonta erottaa alempaa löytyneistä annettujen tietojen perusteella. Talon keskellä oleva puutarha (huone 18) saavutettiin huhtikuussa 1847 ja työt alueen pohjoisosissa aloitettiin saman vuoden elokuussa. Lokakuun alkuun mennessä koko luoteisosa oli kaivettu esiin.

Muun korttelin kaivaukset 1870-luvulla

Korttelin muut osat kaivettiin esiin vasta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, 1870-1871, silloisen kaivausten johtajan, Giuseppe Fiorellin johdolla. Hän myös julkaisi lyhyet kuvaukset korttelin etelä- ja itäosissa tekemistään kaivauksista. Suurin osa korttelista oli esillä vuoden 1871 loppuun mennessä. Joitain alueita on saatettu tutkia kaivauksin myös myöhemmin, kuten joistain viittauksista saattaa päätellä. Nämä tutkimukset saattavat liittyä esimerkiksi restaurointitöihin, mutta niitä ei ole erityisesti raportoitu tai julkaistu.

Kaivausten jälkeen varsinkin Soittajattarien talo tai kuten sitä nykyään nimitetään, Marcus Lucretiuksen talo, oli suosittu vierailukohde puutarhansa näyttävän veistokokoelman ansiosta. Pian se kuitenkin joutui suurempien ja hienompien talojen varjoon ja suurimman osan 1900-lukua talo on ollut suljettuna turisteilta. Yksi talon hienoimmista nähtävyyksistä, puutarhan veistoskokoelma, siirrettiin museoon 1960-luvulla sen jälkeen kun suihkulähteen keskellä seisonut Silenoksen patsas varastettiin.

Puutarha 1960-luvulla ennen Silenoksen katoamista. (Kuva: Helen Väänänen.)

Samalla talo ja koko kortteli ovat joutuneet hieman syrjään tutkimuksesta. Vasta 1980-luvulla julkaistiin 1800-luvun lopun jälkeen ensimmäisiä tutkimuksia talosta. Amerikkalainen arkeologi Eugene Dwyer tutki silloin erityisesti talon veistos- ja muita esinelöytöjä. Vasta Helsingin yliopiston tutkimusprojekti on ottanut alueen uudelleen laajemman tutkimuksen kohteeksi.