Gerhart Hauptmannin teoksessa Vor Sonnenaufgang käsitellään monia ongelmia ja teemoja, jotka ovat ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä. Teoksesta huokuu ajan henki: teollistumisen alku, sosialismin ja kapitalismin aatteet, yhteiskunnalliset ongelmat, elämä maaseudulla ja yhteiskunnan luokat. Realistisen ja naturalistisen tyylinsä avulla kirja tulee erittäin lähelle lukijaa – henkilöhahmoja, miljöötä ja tapahtumia kuvaillaan erittäin tarkasti. Henkilöhahmot vaikuttavat vanhoilta tutuilta, joita ei vaan koskaan tule näkemään. Etenkin naispääroolissa olevan Helene Krausen hahmo ja tarina on sydäntä riipaiseva. Hänen tuskansa on käsin kosketeltavissa.

Hauptmann on pukenut henkilöt eri ominaisuuksilla, jotka edustavat mm. pahuutta, hyvyyttä, viisautta, nöyryyttä ja pelkoa. Nämä käyvät ilmi sekä henkilöhahmojen kuvauksessa että dialogissa. Hauptmann on ovelasti kätkenyt pahuuden kapitalismin taakse, ja herkkyyttä ja hyvyyttä edustava nainen on kirjassa (kirjan ilmestymisajankohtaan nähden) yllättävän suuressa roolissa, vaikkei varsinaisesti sanoisi tai tekisikään mitään. Teoksessa esiintyy myös lääkäri, joka edustanee järkevyyttä ja silloista evoluutioteorian hurmahenkeä. Hauptmann suitsii draamassaan ahneutta, materialismia ja rahaa ylipäätään. Helenen alkoholisti-isä on kauttaaltaan kamala. Teoksen teemoihin lukeutuvat myös mm. hyväksikäyttö, egoismi, narsismi ja piittaamattomuus. Isähahmon kaipuu kumpuaa molemmista Krausen tyttäristä – he vain käsittelevät sen eri tavoin.

Kirjaa lukiessaan ja sen luettuaan toivoisi, että asiat olisivat nykyään toisin. Joiltakin osin on kuitenkin menty mielestäni huonompaan suuntaan. Itse kaipaisin tämän päivän yhteiskuntaan yhteisöllisyyttä, joka Hauptmannin kirjassa näkyy esimerkiksi suuren talonväen muodossa. Lisäksi olisin onnellinen, jos alkoholismiin olisi jo vihdoin keksitty kunnollinen keino sen parantamiseen ja/tai ennaltaehkäisyyn. Olen myös huolissani siitä, kuinka luokkayhteiskunta näyttää tekevän paluutaan, ja rikkailla on jatkuvasti suurempi valta maailmassa. Hauptmann muistuttaa teoksellaan, että jokainen ihmishenki on (jollekin) tärkeä, oli kyse sitten palvelijasta, insinööristä tai alkoholistista. Siitä saisimme ottaa mallia.