Blogi

Uskonto ja hyväksyminen, Jerusalem maaliskuussa 2015

Anna-Liisa Tolonen

Jo maisteriopintojeni aikana kiinnostuin suomalais-israelilaisen folkloristin ja kirjallisuudentutkijan Galit Hasan-Rokemin (s. 1945) tavasta lähestyä ja tutkija myöhäisantiikin juutalaisia ja kristillisiä tekstejä. Hasan-Rokem on syntynyt Suomessa, opiskellut ja tehnyt tukimusta sekä Euroopassa että Amerikassa, ja hoitanut professuuria Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa. Tavatessamme hänen luonaan Jerusalemissa eräänä kevätiltana kysyin, mitä uskonnollinen hyväksyminen hänelle tarkoittaa. Viipyilemätön vastaus kuului: –Monimutkaista se ainakin on!

–Haluaisin vastata sekä nykytilanteesta että vanhoista teksteistä käsin. Kysymys uskonnollisesta hyväksymisestä elää molemmissa, mutta käsittely on tyystin erilaista, Hasan-Rokem huomauttaa. –Vastaukseni lähtökohta on kuitenkin tässä päivässä, sillä mikään muu ei ole vaihtoehto. Nykytilanne on aina se tilanne, mistä käsin luemme vanhoja tekstejä – olivatpa ne kuinka muinaisia tahansa.

Hasan-Rokemin mukaan kysymys suvaitsevaisuudesta (tolerance) ja toisen tunnustamisesta (recognition) on hänen nykyisessä kotimaassaan Israelissa sekä miehitetyillä Palestiinalaisalueilla nyt polttava. Nämä kysymykset eivät pysähdy rajoille; ne läpäisevät poliittisen päätöksenteon, värittävät päättäjien retoriikkaa ja muovaavat paikallista arkea ja kohtaamisia, jotka ei ole politiikasta riippumattomia.

Professori Galit Hasan-Rokem työhuoneessaan Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa

Professori Galit Hasan-Rokem työhuoneessaan kotonaan.

–Elämme aikaa, jolloin poliittiset vastakohdat tulkitaan jatkuvasti uskonnollisiksi, Hasan-Rokem toteaa. –Toisen tunnistaminen ja hyväksyminen erilaisena, toisena, on kaunis ja tavoiteltava ideaali. Ja kuitenkin maassamme tänään juuri tuon erilaisuuden huomaaminen ja tunnustaminen johtaa lisääntyvään väkivaltaan. Konfliktissa, joka on poliittinen mutta myös sotilaallinen, erilaisuus saa väkivaltaisen luonteen. Erilaisuus tunnistetaan uhkaksi ja sen tunnustaminen pakottaa konfliktiin, tuottaa yrityksiä hävittää toinen. Tämä tunnustaminen on aikamme haava.

Hasan-Rokem muistelee Nancy Fraseria, jonka kanssa hän työskenteli tutkijakollegiumissa Berlinissä vuosina 2004–2005. Fraser on yksi nykyisen tunnustamistematiikan keskeisistä kehittelijöistä ja kriitikoista.
–Jos pyrin etsimään sellaista tunnustamisen paikkaa, jossa tunnustaminen saa positiivisen tulkinnan, hapuilen kohti jotain tasa-arvoista maaperää. Mielestäni tällä hetkellä toisen kansallinen tunnustaminen ja myös sen hyväksyminen on meille askel eteenpäin.
–Olemme vuosikymmeniä toimittaneet Palestine–Israel Journalia yhteistyössä palestiinalaisten ja israelilaisten kanssa. Tuo viiva tuossa lehden nimessä – se on minulle ”recognition”. Se on sitä siksi, että se asettaa meidät työssämme tasavertaisiksi. Nykyisessä tilanteessa, joka on erittäin epätasa-arvoinen, jossa me olemme sortajia, tuo viiva antaa toivoa. Sen vision mukaisesti me emme ole samaa; se pitää meidät erillään ja samalla se yhdistää.

Hasan-Rokemin kiinnostus vanhoihin uskonnollisiin teksteihin juontaa juurensa jo lapsuudesta. Hänen akateeminen taustansa on kansanperinteen tutkimuksessa. Keskeisenä tutkimuslähtökohtanaan hän pitää sitä, että historialliset ja perinteiset tekstit, normit ja uskonnot eivät koskaan muovaudu vain ylhäältä alas vaan myös alhaalta ylöspäin.
–Ne eivät ole yksi, vaan yksi teksti on monta, hän lisää. –Tutkimus etsii tätä moninaisuutta, pyrkii tunnistamaan ja tunnustamaan myös sen kaiken ja ne kaikki, jolta tunnustus puuttuu. Meille säilyneissä lähteissä – vaikkapa rabbiinisissa tai varhaiskristillisissä teksteissä – heitä ovat naiset, oppimattomat sekä usein toisinuskovat. Heistä on paljon merkkejä niissäkin lähteissä, joissa heidät pääasiassa jätetään huomiotta.

Kysymykset tunnustamisesta ja hyväksynnästä, niin kansallisesta kuin uskonnollisesta identiteetistä, ovat osa sitä todellisuutta, josta käsin nykyaikaa pyritään hahmottamaan ja selittämään. Samasta todellisuudesta käsin tutkitaan myös menneisyyttä ja luodaan kuvia ja käsityksiä siitä.
–Tunnustaminen on luovuttamaton käsite, Hasan-Rokem toteaa painokkaasti. –Se on luovuttamaton juuri siksi, että se olettaa, että subjekteja on enemmän kuin yksi.

Kirjoittaja on parhaillaan työjaksolla Jerusalemissa.

Lisätietoja: