Tarja Juvonen

Tarja Juvonen (VTT) toimii yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa nimi on Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen : Nuorten toimijuuden rakentuminen etsivässä työssä.

Tutkimuksen lähtökohtana on nuorten samaan aikaan hauras ja vahva toimijuus, ja sitä motivoi huomio nuoria auttamaan pyrkivän sosiaalityön olemuksellisesta kaksinaisuudesta: yhtäältä nuori tarvitsee tukea, mutta toisaalta tuki pitää sisällään kontrollin, joka ei itsestään selvästi edistä autonomisen toimijuuden kehittymistä vaan voi rajoittaa sitä.

Nuorten toimijuuden rakentuminen

“Nuorten toimijuuden rakentuminen on sitä, miten nuori ottaa paikkansa tässä maailmassa: millaisia valintoja hän pystyy tekemään tai vaikuttamaan ympäristöönsä tai omiin olosuhteisiinsa”, kertoo aiheesta väitöskirjan tehnyt yliopistonlehtori Tarja Juvonen.

Hän on keskittynyt tutkimaan ristiriitoja autonomian ja kontrollin suhteen syrjäytyneiden nuorten kohdalla.


Mikä tekee nuoruudesta mielenkiintoisen tutkimusaiheen?

“Nuoruus on erityistä aikaa, silloin on niin monet asiat syntymäisillään. Nuoret joutuvat tekemään silloin isoja valintoja”, kertoo yliopistonlehtori Tarja Juvonen.

Juvosta kiinnostaa erityisesti, mikäli auttamisjärjestelmä joutuu tulemaan apuun. Tällöin voidaan tutkia, miten nuorten toimijuutta kyetään tukemaan ja millaiseksi hänen elämänkaari alkaa muodostumaan.

“Joidenkin nuorten kohdalla on aivan ehdottoman tärkeää, että meillä on auttamisjärjestelmä heidän tukena.”

Juvosen mielestä yhteiskunnassa ei voi oikein elää osallistumatta siihen ja tuomatta omaa panosta tavalla tai toisella mukaan.


Mitä syrjäytymisellä tarkoitetaan?

“Syrjäytyminen on käsitteenä kovin ristiriitainen ja kiistelty”, Tarja Juvonen toteaa.

Juvonen pohtii, voidaanko kenestäkään nuoresta tai lapsesta ylipäätään sanoa, että hän on syrjäytynyt.

“Itse olen väitöskirjassa tarkoittanut sillä sitä, että nuori on jollakin tapaa sivussa. Häneltä kenties puuttuu koulutuspaikka, työpaikka, tai ettei hänellä ole asuntoa tai sosiaalista verkostoa”, Juvonen sanoo.

Syrjäytymistä ei kuitenkaan pidä hänen mukaansa ajatella loppuelämän kestävänä tilanteena, vaan ohimenevänä vaiheena.


Kuinka autonomian ja kontrollin suhde määritetään?

“Autonomian ja kontrollin suhde on aina räätälöityä”, toteaa Tarja Juvonen.

Juvosen mukaan työntekijöillä ei ole kontrollin ja autonomian suhteen määritelyyn mitään reseptiä

“Toki esimerkiksi nuoren kuunteleminen on yksi hyvä lähtökohta”, hän jatkaa.

Juvosen mukaan nuorilla voi olla monia elämäntyyleihin liittyviä asioita, joissa he harjoittavat suurtakin autonomiaa.

“Kukaan sosiaalityöntekijä tai aikuinen ei kuitenkaan voi lähteä tukemaan esimerkiksi rikollisuutta tai päihdekulttuuria”, hän pohtii.


Mitä “etsivä työ” tarkoittaa?

“Etsivässä työssä sosiaalityöntekijät jalkautuvat niihin paikkoihin, joissa nuoret pyörivät”, kertoo Tarja Juvonen.

Vanhemman, kaduilla tapahtuvan etsivän työn lisäksi 2000-luvulla on alettu harjoittaa myös palvelujärjestelmässä tapahtuvaa etsivää työtä.

“Silloin nuoria kohdataan palvelujärjestelmän piirissä.”

Juvosen mukaan olennaista on, että etsivä työ on joustavaa, eikä tapahdu toimistolähtöisesti.

TAKAISIN VIRTUAALISEMINAARIIN


Teksti, kuvaus ja editointi: Antti-Juhani Piirainen