Lapsen Vasu – Pohjanmaan varhaiskasvatusmessut

Pohjanmaan varhaiskasvatusmessuilla 24.3. esiteltiin alustavia tuloksia kevään 2012 laadun arvionnista. Esityksen otsikkona oli “Lapsen Vasu millaista hyötyä haemme lapselle?” Alustavien tulosten mukaan lasten ja vanhempien positiiviset kokemukset liittyvät osallistuviin, harmonisiin ja sosiaalisesti toimiviin ryhmiin. Lasten vasua painottavissa ryhmissä tai yleensä Vasua painottavissa ryhmissä taas yhteydet olivat olemattomia. Vahva vasu-panostus ei näy selkeästi lasten ja vanhempien kokemuksissa tai tyytyväisyydessä. Tulos viittaa siihen, että työn painopisteitä mietittäessä oppimisympäristön ilmapiiriin ja vuorovaikutussuhteisiin satsaaminen saattaa tuottaa paremmin tuloksia kuin Vasuun keskittyminen. Erityisesti näyttää siltä, että vasu-painotus liittyy enemmän aikuisten näkemyksiin. Lasten kokemuksiin asti Lapsen vasu ei ulotu. Liitteenä on esityksen diat.

Hyvinkään, Hämeenlinnan, Nurmijärven ja Tuusulan laadun arvioinnista ensimmäiset tulokset

Laadun arviointi etenee suunnitellusti. Hyvinkään, Hämeenlinnan, Nurmijärven ja Tuusulan osalta ovat ensimmäiset tulokset jo valmiit. Tuusulan vastausprosentti on niin korkea, että lasten ja perheiden palaute on voitu antaa ryhmäkohtaisesti. Alla on linkit Hyvinkään paikallislehden Aamupostin uutisiin lasten arvioista:

Jokinen, R. Päiväkodissa on parasta kaverit ja leikkiminen. (14.03.2012). Aamu-Uutiset. Etusivu: Lapset viihtyvät Hyvinkään päiväkodeissa.