Hämeenlinnan mallit nyt nähtävillä!

Nyt ovat Hämeenlinnankin ratkaisumallit laajan tutkimuksemme myötä kertyneisiin kehitystehtäviin kaikkien nähtävillä. Huomatkaa että nämä mallit eivät ole mitään hatusta vedettyjä aiheita, vaan laajaan ja korkeatasoiseen tutkimusaineistoon perustuvia. Samoin kehitystehtävien pohjalta laaditut ratkaisumallit on perusteellisesti muokattu yksiköiden työskentelyn myötä. Näissä malleissa riittää pureskeltavaa. Mallit ovat nähtävänä Hämeenlinnan kohdalla täällä. Hämeenlinnankin malleihin tulee vielä tieto yksiköstä, jossa ne on työstetty, jotta kunnia töiden sisällöstä välittyy niille joille se kuuluu.

Mäntsälän ja Pornaisten ratkaisumallit saapuneet

Mäntsälänin ratkaisumallit ovat nyt saatavilla. Mäntsälän kehitystehtävät tulivat valokuvina suoraan Orientaatiokonferenssista 23.5. Näistä kuvista saa hiukan tuntumaa konferenssin tunnelmistakin.  Mallit löytyvät tämän linkin alta Mäntsälän kohdalta. Kunhan kerkiämme tulee listalle myös mallit tehneiden yksiköiden nimet.

Malleille annettiin tiukat ohjeet niiden tekemisestä A3-kokoon, jotta kaikki yli 200 mallia saatiin mahtumaan Järvenpää-taloon yhdellä kertaa.  Mutta täytyy myöntää, että onneksi Mäntsäläläiset eivät noudattaneet orjallisesti tätä ohjetta. Kuvista välittyy vuorovaikutus.

Orientaatioprojekti varhaiskasvatusmessuilla Helsingissä 5.10.12

Uudenmaan Kuuma-kunnat ja Hämeenlinna osallistuvat varhaiskasvatusmessuihin 05.10.12, jonka teemana on Orientaatioprojektissa saavutetut tulokset. Tule tutustumaan osastoon! Voit jo valmistautua käyntiisi testaamalla miten hyvin olet jyvällä siitä, mitä päiväkodeissa todella tapahtuu seuraamalla tätä linkkiä. Testi on pääosin leikkimielinen, mutta sen tulokset perustuvat kattavaan tutkimukseen. Oikeat vastaukset löydät Kuumakuntien messuosastolta. Samalla voit tarkistaa ovatko testin lähteenä olevat tutkimustulokset päteviä. Tervetuloa!

Laadukasta perhepäivähoitoa pitää vaalia

Perhepäivähoitoon on suhtauduttu varauksella monesta syystä. Koulutus on pidetty kirjavana, työn ohjaus ja valvonta on haastavaa, kahdeksan tunnin työpäivät tekevät hoidon järjestämisen vaikeaksi ja lasten sijaisjärjestelyt koettelevat lapsia ja perheitä. Kevään laadun arvioinnissa perhepäivähoito sai kuitenkin erittäin positiivista palautetta niin lapsilta kuin vanhemmiltakin. Viime vuosina vähenemässä oleva perhepäivähoito on siis arvokas päivähoitomuoto, jota on syytä vaalia. Lue Hesarin pääkirjoitus (Vieraskynä) aiheesta

Tutkimuksia lasten liikkumisesta

Kaikkiaan 30000 havaintoa tehtiin lasten liikkumisen määrästä päivähoidossa, niistä 20000 Suomessa. Nyt on ilmestynyt kolme ensimmäistä artikkelia havainnoinnin tuloksista: